Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Se sanoo paljon kristinuskosta jos ajattelet että vastustan kristinuskoa jos kerron mitä hepr. raamattu sanoo JHWH:n oman ilmoituksen kautta itsestään. Kun se teistä on väärin ja jopa niin väärin, että meidät pitää käännyttää kristityiksi, niin miksi ihmeessä edes yritätte vedota hepr. raamatun kirjoituksiin?
    Uskon todeksi vain oman uskontoni mutta en silti käännytä mihinkään muuhun uskontoon kuuluvia, saati vihaa muita. Minusta kukin uskonto on oikeutettu omaan olemassa oloonsa ja tämä ajatushan nykyään tunnustetaan oikeaksi lähes kaikkialla yhdessä muiden ihmisoikeuksien kanssa.
  2. Se joka kieltää toiselta on kristinusko, ei vain teologiassa vaan käytännössä joka on näkynyt juutalaisten maallisessakin kohtelussa kristinuskon alueilla. Juutalaisuus ei käännytä teitä eikä muitakaan. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka kristinuskon perustajat olivat itse juutalaisia, kristinuskosta tuli juutalaisvastaisin uskonto mitä koskaan on ollut, syyt ovat teologisia ja myös se että emme kääntyneet kristityiksi mitä kristinuskossa alusta asti vaadittiin ja odotettiin.

    Vihaputki jäi päälle olimme teille esimerkki paitsi väärästä uskosta tai kokonaan uskon puutteesta ja muutenkin kaikin tavoin huonoja ja ala-arvoisia kansana ja uskontona. Se että Jumala on yksi, ei kuole eikä inkarnoidu, on meille ilmoitususkonnon perusta. Ihminen ei ole paha vaan synti on teko jonka voi tehdä tai olla tekemättä, kuoleman jälkeen ei "väärin" uskoneita odota ikuisrangaistus. Tämä on juutalaisuuden sanoma, teillä on toisenlainen .

    En ole kieltämässä mitään uskontoa tunnet juutalaisuuden todella huonosti, moniarvoisuus myös uskontojen osalta on hyvä, miksi joku uskonto pitäisi kieltää ?Se mitä sanon ja mikä on totta on että se Jumala josta hepr. raamattu puhuu on yksi eikä luvattu messias vielä ole toiminut. Jos olisi meidän ei tarvitsisi tätä keskustelua käydä. Teillä on oma uskonto ja teologia jonka synty ja myöhempi kehitys ei ole hepr. raamatun ilmoituksessa Jeesusta ei löydy meidän kirjoituksistamme, lupaus messiaasta kyllä ,ihmisestä joka on Davidin jälkeläinen.
    Saatte olla mitä olette- miten olisi sama oikeus meille ei käännytystä ei väitteitä että Israelin Jumala vastaa teidän teologiaanne eikä meidän kun niin ei ole.
  3. Ensin pitää uskoa että on sekä luojajumala ja saatana ja valita/uskoa joku tarjolla olevista jumalista tuoksi luojajumalaksi. Kun puhutaan uhreista ja viattomasta verestä on ensin muistettava että uhraus oli lajimme ehkä varhaisin tapa yrittää saada uskottujen henkien / jumalien suojelu ja suosio. Mitä tulee tämän tarinan viattomaan uhriin sellaista vaatimusta ei juutalaisuudessa uhrille ole, vaan sana tarkoittaa että uhrissa ei saanut olla vikoja, ei siis sairasta tai siipirikkoa. Uhri ei myös saanut olla ihminen .Ei vapaaehtoisestikaan.

    Kristinuskossa käsite muutettiin viattomasta synnittömäksi . Jeesus -pienryhmän opettaja- kuoli miehittäjän toimesta poliittisen oikeudenkäynnin jälkeen ja kuoleman tuomion pani toimeen Rooma. Jeesuksen kuoltua syntyvä kristinusko alkoi opettaa että Jeesuksen pitkin kuolla ja että hän oli jumalinkarnaatio joka tuli ihmiseksi juuri antaakseen tuon uhrin. Kristinuskossa siis sen jumala vaati juuri tuon voidakseen antaa luoduilleen näiden synnit anteeksi ja Jeesus antautui siinä itse vapaaehtoisesti uhriksi täyttääkseen isänsä tahdon.
    Sinulla on uusi ikioma tapa tapa selittää Jeesuksen kuolema, JHWH ei vaadi ihmisuhreja ja hän on ainoa jumala, ei siis ole jumalpoikaa uhrattavaksi ja kristinuskossa Jeesus syntyi ihmiseksi antaakseen henkensä vapaaehtoisesti uhriksi .

    Kaiken muun lisäksi liität UT:n tarinaan jonkun UT:n ulkopuolisen Jeesuksen joka välillä seikkailee ties missä filosofoimassa, mutta yhtäkkiä päätyy pääsiäisenä Jerusalemiin saamaan kuoleman tuomion asioista joiden takia hänen piti olla sekä juutalainen että elänyt ja toiminut tunnistettavasti juutalaisena paitsi Jerusalemissa myös muualla Juudeassa ja Galileassa.
    Sinun mukaasi tämä omatekoinen Jeesuksesi ei ollut juutalainen, vaan jotenkin korkeintaan israelilainen josta luulet ettei henkilö silloin olisi ollut juutalainen. Koko tarinasi pääajatus on että me juutalaiset olemme syyllisiä Jeesuksesi kuolemaan taas jossain merkillisessä maailmanvalloitustarkoituksessa.
  4. Esikoisia tai muitakaan ihmisiä ei uhrattu mutta mennään sitten sen älyttömyyden mukaan jota sinä edustat: puhut että Jeesus teki sitä ja sitä, mutta hänhän oli esikoispoika joten hän ei ehtinyt vauvaa isommaksi. *
    Höpötät Salomosta ja jostain talenteista mutta koko Salomoa ei ole koskaan ollut, hänen isoisänsä, Iisai, oli esikoispoika eikä siis voinut siittää ketään koska hänet mielestäsi uhrattiin vauvelina. *Välistä jää pois myös David Iisain poika ja koko hänen jälkeläisjoukkonsa joten Jeesus ei oikeasti koskaan syntynyt. Profeetta Jeremian isä oli myös esikoinen joten Jeremiaakaan ei ole ollut .Kun käymme läpi koko kansan tällä tavoin eipä juuri ketään ole oikeasti ollut .