Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Avioero ei Jeesuksen ajan juutalaisuudessa tarkoittanut etteikö lapsista huolehdittu vaan miehen piti jo vaimon ottaessaan tehdä sopimus, jonka mukaan nainen saisi mieheltä tietyn summan eron sattuessa jottei jäisi turvatta. Avioliito on maalliseen elämään kuuluva asia ja sen mukaan sitä käsiteltiin.
  2. " Eräät heitä ovat tutkineet Vanhaa testamenttia ja tulleet siihen tulokseen, että Jeesus on heidän messiaansa." Ei ketään tuosta vain voi julistaa messiaaksi, originaali on hepr. raamatussa, ei muualla .Sen mukaan messias on ihminen, Davidin sukua ja hänen toimittuaan rauha vallitsee maailmassa ja Israelin kansa elää n turvassa . Näin ei vielä ole tapahtunut.
    Koska messias on ihminen, ei voi selittää että hän kuolee ja ilmaantuukin tuhansien vuosien kuluttua takaisin ja jatkaa kesken jäänyttä hommaa, tosin ei hän sitäkään tee, vaan tempaa ihmisiä yläilmoihin ja taistelee jonkun saatanan kanssa. Sodat vaan jatkuvat ja jatkuvat.

    Kristinuskossa, jonka messiasta meille tarjoat, messias on jumalolento jota pitää palvoa ja rukoilla jotta välttyy kristinuskon helvetiltä. Israelin tehtävä kuitenkin on olla sen todistajana että Jumala on yksi ja ainoa eikä ketään muuta saa palvoa tai rukoilla. Kaikki muut ovat luotuja olentoja.
    Se että joku ratsastaa aasilla ei todista muusta kuin muinaisesta tavasta käyttää elävää kulkuneuvoa.