Vapaa kuvaus

Aloituksia

7

Kommenttia

6752

  1. Hepr. raamatussa luvattu messias ei ole elänyt eikä kuollut. Kristinuskon messiaaseen Jeesukseen, jota kutsutaan kreikkalaisella sanalla christos/ kristus en tässä ota kantaa.
  2. Veikkasit väärin .
  3. Israel ei vastusta Palestiinan valtiota, vaan on monet kerrat sopinut että se syntyy niin kauan kuin Israel on ollut valtioina olemassa , Netanjahun hallitus on ollut ainoa joka Israelissa ei käytännössä Palestiinan valtiota ole halunnut.
    Sen jälkeen mitä 7.10 tapahtui en ole varma onko sitä mikään palestiinalaisosapuolikaan todella halunnut. Heillähän ennen Nasserin aloittamaa kuuden päivän sotaa oli kaikki ne alueet hallussaan joille nyt on yritetty Palestiinan valtiota perustaa, mutta ei Palestiinan valtiota silti syntynyt vaikka arabimaat itse miehittivät noita alueita jotka siis olisivat yhä arabeilla ilman presidentti Nasserin virheliikettä.

    Nyt Israelin päävihollinen on Iran jonka keskiaikaa elävä pappisdiktatuuri tappaa ja kiduttaa omiaankin kuka vain sen tielle sattuu, naisetkin voidaan pahoinpidellä kuoliaaksi jos kulkevat ilman päähinettä. Elämällä ei ole väliä, uskonnolla on.

    Diktatuureja ovat myös Venäjä ja Kiina jotka ilmeisesti ovat yhdessä Iranin kanssa lanseeranneet nykytilanteen. Ukraina unohtuu ja apu sille vähenee dramaattisesti jos Lähi-idässä soditaan, saadaan diktatuureille sopiva uusi maailmanjärjestys.

    En näe mitään hyvää olevan tulossa sen paremmin Israelille kuin palestiinalaisille tai muullekaan maailmalle diktatuurit näköjään voittavat.
    Mitään uskonnollista Lähi-itään ei liity, paitsi Iran ja sen palvelijat Hamas ja Hisbollah. Hepr. raamatussa ei ole yhtään ainoa ennustusta nykyIsraelista eikä kristittyjen Jeesus tullut silloin kun lupasi joten turha odotella häntä myöhemminkään saapuvaksi .Turhaa lienee odottaa sitä ihmistoimijaakaan joka hepr. raamatun mukaan toimisi niin että saataisiin rauha maailmaan nyt menee niin että aurat taotaan miekoiksi eikä päin vastoin.
  4. Hepr. raamatussa ei ole yhtään nyky-Israeliin kuuluvaa ennustusta ja vaikka olisi, ei niiden mukaan voi Lähi-idän ongelmia ratkaista.
    Uskonnoista ei ole apua tässä. Eurooppa on ollut kristinuskon maan osan jo melkein tuhat vuotta ja kristinuskossa on ohjeita muun muassa toisen posken kääntämisestä joita muissa uskonnoissa ei ole, mutta kaikkein eniten sotia viimeisen 1000 vuoden aikana on käyty juuri Euroopassa ja sellaisten kansojen valtioiden välillä jotka jo ovat olleet kristinuskoisia.
    Eihän Euroopassa ollut mitään vaikeutta surmata miljoonittain juutalaisia vain muutama vuosikymmen sitten. On täällä ollut toisaalta myös ehkä paras kehitys sotien jälkeen: valtaosa Euroopan maista on demokratioita, vähemmistöjen oikeudet on otettu huomioon, Eurooppa on yhdistynyt ym.
    Kun jokin valtio ei pysty muuttumaan demokraattiseksi seuraukset voivat olla karmeat, on diktaattorin johtama Venäjä jossa sodatkaan eivät diktaattorille ole olleet mikään ongelma, uskontokin saatiin sopivan patriarkan avulla pahan talkoisiin mukaan.