Vapaa kuvaus

Aloituksia

140

Kommenttia

2377

  1. Oli aika jolloin maapallon vuotuinen keskilämpötila oli yli 30 astetta, kun se nyt on noin 17 astetta. Erikoisia vuosia ei silti voi kiistää, mutta niiden syitä voidaan miettiä.

    Oli aika jolloin hiilidioksidia oli ilmakehässä viisi kertaa enemmän ja silloin maapallolla oli jättiläiskasveja, jättiläishyönteisiä, jättiläisötököitä, jättiläisliskoja ja meret kuhisi elämää enemmän ja monipuolisemmin.

    Pariin miljoonaan kuluneeseen vuoteen mahtuu 12 jääkautta, joista viimeisimmän jälkimaininkeja elellään. Voidaan myös miettiä olisiko ihmisiä, jos Jukatanin asteroidin joukkotuhoa ei olisi tullut?

    Otsonikerroksesta ei aikoihin ole puhuttu, että onkohan sitä enää? Ainakin itsellä iän myötä tuo Auringossa palamisherkkyys on moninkertaisesti lisääntynyt.

    Ilmastoa enemmän itseäni huolestuttaa se miten meriä kohdellaan ja toisena vielä tuo ryöstökalastus, valaanpyynti ja haiden tappaminen kiinalaisten eväkeittojen vuoksi.

    Jos maailman armeijoiden budjeteista 5% laitettaisiin merien suojeluun, niin ne olisi pelastettu. Maapallon eläimistä puheenollen, sinivalas taitaa edelleen olla kaikkien aikojen suurin eläin. Ei ole suuremman eläimen fossiilia käsittääkseni löytynyt koskaan.
  2. Vincent Tolmanin tarina. Mies joka oli 45 minuuttia kuollut ja jo ruumispussissa, kun elon merkkejä havaittiin.

    Ensihoitaja alkoi yrittää elvyttää häntä kollegoiden kanssa uudelleen, vaikka Vincent oli virallisesti kuollut 45 minuuttia.

    Vincent kertoi että hänet johdatti toiselle puolelle henkiopas, joka näytti hänelle, kuinka hänen koko elämänsä oli tähän mennessä mennyt.

    Vincent selitti, että kun guru johti häntä kuolemanjälkeisen elämän läpi, hän alkoi nähdä "kaikki ne pahat asiat", joita hän oli koskaan tehnyt elämässään, aina lapsuuteen asti, mutta vaihtoehtoisesta näkökulmasta.

    Hän jatkoi: "En vain nähnyt sitä silmistäni, vaan näin sen kenenkään silmistä, johon tekoni tai sanani vaikuttavat. Se oli outoa, koska minusta tuntui, että se kesti pitkään, mutta samalla se tuntui muutamalta sekunnilta.

    "Kun se tapahtui, aloin joutua tähän pimeään energiaan, tämä pelkoenergia... sitten yhtäkkiä aloin tuntea tämän lämmön ikään kuin joku loistelisi todella kirkasta valoa tai aurinko tuli ulos pilven takaa ja alkoi lämmittää selkääni.

    "Kun se tapahtui, tuo lämpö alkoi tulla koko olemukseni yli, ja käännyin katsomaan, mistä tämä lämpö tuli. Kun olin kääntymässä, näin kaikki ne hyvät asiat, joita olen koskaan tehnyt elämässäni.”

    Muistaen kahden vuosikymmenen takaisen oudon kokemuksen, Vincent sanoi, että hän alkoi ymmärtää, että hänen elämänsä hyvä oli paljon suurempi kuin paha, ja hänellä oli uudet näkymät sen jälkeen, kun hän sai nähdä itsensä "vaikuttavan ihmisten puolesta".

    "Tunsin tämän vain valtavan ehdottoman rakkauden ja rauhan ja lämmön", hän lisäsi.

    Hän kertoo, että hänen henkioppaansa telepaattisesti kommunikoi hänelle, miten maailmankaikkeus toimii, ja lisäsi: "Maa on vain koulu, se on aina ollut vain luokkahuone ja se ei ole koskaan ollut oikeussali."

    Tultuaan toimeen hänen oletetun kohtalonsa ja hänen tuntemansa rauhan tunteen kanssa Vincent sanoo, että hänelle tarjottiin silloin vaihtoehtoa.

    Hänelle kerrottiin, että hän voisi valita, mitä hän halusi tehdä - mutta henkiopas varoitti, että hänen rakkaansa, erityisesti hänen äitinsä, olisi järkyttynyt hänen kuolemastaan, joten hän teki vaikean päätöksen palata.

    Hän sanoi: "Kuoleminen oli mahtavaa. Kuoleminen oli helppoa. Heti kun rentouduin siihen ja omaksuin sen, se oli kaunis. Se on niin hullua, että me laitoimme niin paljon pelkoa kuoleman ympärille, koska se oli paras osa. Vaikeus oli paluu.”
  3. No niin, pientä tarkennusta tuohon mitä yhteistä ja mitä eroa oli Teslalla ja Einsteinilla.
    Teslaa pidetään Edisonin arkkivihollisena, ei niinkään Einsteinin.

    Tesla oli varhaisemman aikakauden tekijämiehiä ja inssi, kun Einstein oli teoreettinen fyysikko, mutta ei Tesla paljoa tässä hopealle jäänyt.

    "Nikola Tesla (1856-1943) oli sähkökeksijä, joka tunnettiin arkkivihollisen Thomas Edisonin kilpailijana.

    Jos Edisonin keksintöihin kuuluu lamppu, puhelimen mikrofoni ja fotografi, Teslan keksinnöt taas sisältävät fluoresoivan valaistuksen, AC-vesivoimajärjestelmän ja langattoman viestinnän.

    Teslaa tituleerataan sen vuoksi enimmäkseen keksijänä. Tosiasia on, että Tesla oli myös fyysikko, joka opiskeli korkeakoulussa sellaisissa kursseja kuin analyyttinen geometria, kokeellinen fysiikka ja korkeampi matematiikka.

    Tesla toimi1890-luvun alkuvuosien luennoissaan Columbian yliopistossa, Chicagon maailmannäyttelyssä ja Royal Societiesissa Pariisissa ja Lontoossa, rakentaen Isaac Newtonin ja Lord Kelvinin ideoita.

    Tesla osoitti atomit ja keskusteli atomien rakenteesta, joka olisi samankaltainen kuin aurinkojärjestelmät ja aaltomaiset ja hiukkasmaiset näkökohdat.
    (Tästä häntä kritisoitiin ja epäiltiin, mutta Einsteinin kertomana rakenne hyväksyttiin)

    Kollegoihin, joiden kanssa Tesla luennoi, oli mukana monia Nobel-palkinnon saajia, kuten Wilhelm Roentgen, J.J. Thompson, Lordi Raleigh, Ernst Rutherford ja Robert Millikan sekä muut tiedemiehet, kuten Elmer Sperry, Sir William Crookes, Sir Oliver Lodge, Lord Kelvin, Heinreich Hertz ja Hermann von Helmholtz.

    Tesla ei näistä saanut mainintaa. Fysiikan historiassa olevat standarditekstit ei juurikaan mainitse Teslaa, vaikka nämä ajatukset muilla johtivat Nobel-palkintoihin.

    Niitä kehittivät edelleen Rutherford ja Bohr (aurinkojärjestelmän kuvauksella atomista, jossa on ydintä kiertäviä elektroneja) ja Einsteinin valosähköisen vaikutuksen löytämiseksi, mikä vastasi Teslan aaltoa ja hiukkasmaista valon kuvausta.

    Teslan eetteriteoria kumottiin, mutta hän ei suinkaan vastustanut teorioita atomien rakenteista.
  4. Niin se oli se sinun Jumalasi joka keksi Auringon ja tähdet, tai sitten ei keksinyt.

    Tesla on kiistatta TOP 10 maailman nerokkaimman ja merkittävimmän keksijän joukossa. Einstein ei varsinaisesti ollut keksijä, sillä hän oli havainnoitsija ja teoreettinen fyysikko.

    Sekä Einsteinin että Teslan ajatusten ja havaintojen pohjalta on tehty lukemattomia sovelluksia. Osa näistä ajatuksista on kyetty todistamaan oikeiksi vasta tällä vuosituhannella.

    Jos esim nämä eivät ole suuria keksintöjä, niin mikä sitten on? Vaihtovirta, nykyaikainen sähkömoottori, RC kauko-ohjaus, tutkatekniikka ja langaton viestintä, niin mikä sitten on?

    Tähän kympin sakkiin ei Einstein mahtunut.
    https://www.thalesgroup.com/en/worldwide/group/case-study/top-10-inventors-all-time#:~:text=Edison was the archetypal inventor and epitomises the American spirit of inquiry and entrepreneurship.

    Omasta mielestäni Tesla tulee kakkosena Leonardo da Vincin jälkeen, joka oli uskomaton yleisnero. Molempia ajoi pakkomielteisyys ja valtavan laaja tuotanto.

    Edisonia ja Belliä syytettiin myös kopioinnista ja patenttivarkauksista, kuten kaikkia muitakin suuria keksijöitä. Se paljonko syytöksistä on totta, ei ole tarkkaan tiedossa.

    Se on sitten makuasia, pitääkö suurimpana yksittäisenä keksintönä internetiä taikka lentokonetta ja kuten kaikkia keksintöjä, niin niidenkin parantelua jatketaan edelleen ja varmaankin ikuisesti niin kauan kuin on kehittäjiä olemassa.