Vapaa kuvaus

Aloituksia

140

Kommenttia

2377

  1. Todisteita on aivan riittävästi, ja on ollut jo kauan. Stanton Friedman käytti sanaa "overwhelming", joka tarkoittaa ylivoimaista / ylitsevuotavaa.

    Siihen ei tarvita mitään ufokultteja, vaan tämän kaiken todistaa pelkästään jo nämä massiiviset tutkimukset, joihin osallistuu maailman tärkeimmät valtiolliset virastot, suurimmat asevoimat ja parhaat asiantuntijat koko maailmasta.

    Ei ole AARO eikä muut viralliset tutkimuskokoonpanot antaneet mitään seikkaperäistä selitystä yhdestäkään tapauksesta, ja ne tapaukset ovat kuitenkin tosiksi todistettu kaikin tavoin.

    Mitkään yksittäiset lehtiartikkelit tai tapaukset eivät muuta kokonaisuutta eikä todellisuutta miksikään, vaikka kuinka joku uskovainen höpösetä itselleen niin uskottelee vetelät pöksyssä. 8)

    Pentagon, US Navy, FBI, CIA, NSA, Geipan, Aaro, NASA astronautteineen ja hävittäjälentäjineen eivät ole minkään ufokultin eikä salaliiton jäseniä.

    Jokaisella valtiolla ja armeijalla on tuntemattomiksi jääneitä mystisiä tapauksia, myös Suomen Puolustusvoimilla. Hekään eivät edusta mitään tunnettua "ufolahkoa", jos sellaista on edes olemassa muualla kuin harhaisen uskovaisen pojan mielessä.
  2. Lupausta tuskin annettiin leikkimielessä, vaan se annettiin ihan tosissaan. Sitten historia toisti itseään, ja paljastukset estettiin.

    En usko että paljastusten estäminen ja vaientaminen tuli kenellekään yllätyksenä. Ei varsinkaan Greerille, jolle on sanottu soo soo isolla sormella jo monet kerrat.

    Ehkäpä Greer vaan kokeili, onko maaperä otollinen paljastuksille nyt, kun dronet mellastaa ja Trump lupailee kaikenlaista. Ei ollut maaperä otollinen ja Trump on pikkutekijä näissä asioissa, kuten myös monissa muissa.

    Sensaatiomainen ensimmäinen kuuleminen Kennedyn kuulemisessakin haudattiin medioilta täysin pimentoon, eikä kukaa iso lehti ole kirjoittanut isoilla otsikoilla että
    "LEE HARVEY OSWALD ON SYYTÖN", kuten ensimmäisen kuulemisen yhteenveto kuitenkin paljasti.

    Trump on pelkkä pelle. USA:ssa katoaa valtion budjetista vuosittain satoja miljardeja dollareita pimeisiin hankkeisiin, joista ei kerrota mitään edes kongressille. Siellä on sellaisia virastoja, joita ei määrää kongressi, presidentti eikä Pentagon.

    Voi olla, että ne toimivat isänmaallisessa mielessä, tai sitten ne eivät toimi, mutta ne ovat olemassa. Näillä on sellaiset resurssit käytössään, että he voivat pyyhkäistä halutessaan Greerit ja Lazarit pois kuvioista siten, ettei heitä koskaan ollut olemassakaan.

    Sellaisia voimia vastaan on mahdotonta taistella, ja sen tietää Trumpikin, vaikka idiootti onkin.
    Trumpin puolustukseksi on sanottava, että idioottikin voi saada aikaan hyviäkin asioita, sillä edes tuo pressan virka ei vaadi korkeampaa älyä eikä matematiikkaa.
  3. Disinformaatio ufoilmiötä kohtaan keksittiin jo pian Roswellin jälkeen, ellei jo paljon sitä ennen. Disinformaatio on lempeä ja veretön vaihtoehto, mutta ikävä totuuden kannalta.

    On lukemattomia esimerkkejä myös ufologiassa siitä kuinka disinformaatio toimii.

    Tositarinan päälle ladataan useita keksittyjä tarinoita, jotka sitten osoitetaan feikiksi ja siinä sivussa myös se tositarina vesitetään, tai ainakin yritetään.

    Ufoihin liittyen maailman kuuluisin disinformaatio- kampanja koskee Roswellin tapausta.

    Kun ufotutkijat ja kirjailijat nostivat Roswellin tapauksen esiin väkevästi 80- luvulla, oli viranomaisten toimittava ja vaiennettava kohu.

    Tähän väliin on sanottava että esimerkiksi Kanadan puolustusministerille tiedotettiin Pentagonista että "The Day after Roswell" on lähes sanasta sanaan totta. Hän siitä kertoi myös julkisesti omalla videoidulla naamallaan.

    Disinformaatio- kampanja oli seuraavanlainen:

    "Yhdysvaltain armeija paljasti vuonna 1994, että ilmapallo oli osa salaista Mogul-hanketta, jolla pyrittiin havaitsemaan Neuvostoliiton ydinkokeet"

    Selitys upposi moniin, ja taas pääsivät pelokkaat kotiskeptikot hekottelemaan tyytyväisenä. He kertovat usein olevansa huvittuneita (kuten tässäkin ketjussa), mutta todellisuudessa he ovat helpottuneita.

    Mogul- projekti ei todellisuudessa sopinut tapahtumiin laisinkaan, mutta sitä muutettiin 1994 vuoden jälkeen kolme kertaa, että sepitys olisi uskottavampi. Materiaalit, tekniikka ja vuosiluvut eivät täsmänneet.

    Suurin ongelma Mogul- projektia koskien on siinä, että ensimmäistäkään aikalaiskuvausta ei ole keneltäkään väitetyssä projektissa mukana olleelta ole koskaan saatu.

    Sen sijaan ufocrashista kertovia / kertoneita asianosaisia oli yli 200 henkilöä, joista jotkut on edelleen elossa.

    Mogul oli tuiki tavallinen, kenties vain ideaksi jäänyt vakoilupallo, jollaiset oli helppo tunnistaa. Jesse Marcel junior sanoi että tutkimuspallot ja säähavaintopallot oli niin yleisiä siihen aikaan alueella, että koiratkaan eivät enää viitsineet niitä haukkua.

    Disinformaatio on usein varsin läpinäkyvää, mutta kun siihen liitetään herranpelko ja vaikeuksiin joutumisen pelko, niin siihen on vähän niinkuin pakko uskoa.

    Viime aikoina on ollut monia tapauksia, joissa on syötetty selkeää pajunköyttä. Esimerkkinä nämä "dronet", joiden virallinen selitys oli kaikkien selitysten äiti: "FAA on hyväksynyt ilmavoimien koelennätkset näillä droneaktiivisilla alueille"

    Jep jep, että FAA hyväksyy lentokenttien yllä tapahtuvat koelennätykset jotka sulkivat lentoliikenteen kokonaan monia kertoja vaaratilanteiden välttämiseksi? Jep. 8)
  4. Miksi lukisin WWN:n artikkeleita kun asialle on paljon luotettavampia lähteitä?