- Kyseinen ihminen maksaa mulle vielä 2 vuoden ajan joka kuukausi lainaa pois, jonka otin sen velkojen lyhennystä varten, niin siinä elää mun ainoa mahdollisuus. Jos jonakin maksu päivänä tajuaa itse, että kuinka paljon hyvääkin tein sen hyväksi ja etten tarkotuksellisesti ollut kusipää.
- Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi, mutta tajusin sen, että se on oikea jo talvella. Aloin parantamaan omia juttuja, mutta en tarpeeksi. Ja en tajunnut silloinkaan kaikkia isompia virheitä. Se oli ongelma. En aio enää yrittää sitä koska tiedän että ahdistuisi vielä enemmän. Pelkään että oon jo liikaa yrittänyt. Tein myös valtavan virheen, kun tappelin sen kanssa ero viestin jälkeen viikon kun ajatuksissa oli että virhe oli hänessä. Se viikko johti siihen, että ei ole enää edes niitä puhevälejä, joten usko siihen että tulisi vielä joskus ottamaan yhteyttä muhun on nollissa. Eteenpäin tässä on koitettava selviytyä.
- Pahinta tässä on sen lisäksi että tajusin virheet liian myöhään, että en ole päässyt kertomaan kyseiselle naiselleni näitä juttuja, joten tuskimpa tulee ottamaan minuun enää ikinä yhteyttä.
- Ja tiedän sen, että olisi myös pitänyt nähdä omia kavereita enemmän, jotta mieliala olisi pysynyt normaalina. Sama myös, että olisi pitänyt olla aktiivisempi. Suurin osa ajasta maattiin vaan kotona johtuen mun laiskuudesta.