harmaus

Hän kulkee hiljaa, varjossa tien,
askelissa ei kuulu toivo, ei riennä hän
Nimeään ei moni sano ääneen,
mut silmät sen tuntee – ne harmaaseen jäänee.

Harmaus, hän on kuin sade ilman loppua,
kuin syksyn tuuli ilman kotia.
Ei hymyä, ei kyynelettä näy,
vain katse, joka kaiken ymmärtää –
Harmaus, mies varjojen äärellä.

Kaupunki unohti, mutta hän ei,
kantaa tarinoita, joita kukaan ei lue.
Vain hiljaisuus puhuu, kun hän on läsnä,
kuin muistojen haamu, yön reunalla äsken.