- Arvasin, että saan tämäntapaisia kommentteja. Asia ei kuitenkaan ole niin, kuin luulet. Tytärtä on arvostettu ja rakastettu vauvasta asti. Koskaan ei ole hänen rajojaan rikottu, puhumattakaan mistään kostamisesta. Pari vuotta sitten hän antoi minulle äitienpäiväkirjeen, jossa hän totesi, että on ikionnellinen, että juuri minä olen hänen äitinsä ja että hän haluaa tulla kaltaisekseni. Positiivista palautetta ja kehuja olen saanut häneltä "yli äyräiden", mutta nyt tilanne on aivan lukossa. Todennäköisesti tämän uuden miesystävän "arvostelu" (ihmettely, miksi mies ei koskaan puhu mitään eikä ole mistään kiinnostunut) on tilanteen aiheuttanut. Haluaisimme keskustella kasvokkain, olemme valmiit pyytämään anteeksi, mutta tytär ei halua kohdata vanhempiaan.
- Samaa mieltä, rohkaiseva kirjoitus. Miten saisi 39-vuotiaan tyttären ymmärtämään, miltä äidistä ja isästä tuntuu, kun tytär (itse psykologi ja psykoterapeutti) päätti hylätä 71-vuotiaat vanhempansa. Runsaat puoli vuotta sitten kaikki oli vielä hyvin, mutta nyt hän ei enää halua edes kohdata meitä. Yhtenä syynä lienee se, kun äiti ja isä uskalsivat ihmetellä hänen uuden 10 vuotta tytärtä nuoremman miesystävän puhumattomuuta ja erikoisuutta. Näin ei tietenkään olisi kannattanut tehdä, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Onko tässä kuitenkaan riittävästi syytä katkaista välejä kokonaan? Tytär on eronnut muutama vuosi sitten ja hänellä on 5-vuotias poika, joka on hyvin rakas isovanhemmille. Yhteydenpito on hankalaa tämän tilanteen vuoksi. Miten meidän kannattaisi edetä?