MInä en syytä luterilaisia muuten, kuin vastaan luterilaisten syytöksiin. En ole lukenut yhtään jehovalaisten kirjoituksia, missä he syyttävät luterilaisia tai helluntailaisia.

Olen tavannut monia jehovalaisia. Vaikka he tietävät minun olevan helluntailaisen, he eivät ole koskaan haukkuneet minua. Me olemme rauhassa keskustelleet Raamatusta, ei ole ollut riitaa välillämme, vaikka olemme monista Raamatun kohdista eri mieltä.
En ole teologi ja en tiedä, osaanko selittää, mutta yritän sanoa, niin kuin minä sen ymmärrän.

Raamatun ensimmäinen lause heprean kielellä kertoo, että Jumalia oli enemmän kuin yksi ja luoda verpi on yksikössä.

1. Moos. 1:1 ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”

Hepreaksi

בראשית ברא אלהים את השמים ואת הארץ
Bereshit bara elohim et hashamaim veet haaretz

ברא = bara = luoda, on yksikön maskuliini

אלהים = elohim = Jumala, monikon maskuliini

Joh. 1:1

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala.

בראשית היה הדבר, והדבר היה עם האלהים, ואלהים היה הדבר

Matt. 28:19

Jeesus sanoi: ”Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

הטבילו אותם לשם האב והבן ורוח הקדש

shem = nimi = yksikkö

Nuorena tyttönä mietin Jumalan kolminaisuutta. Kun kävelin kadulla, niin kohtasin kirkon työntekijän ja häneltä kysyin tätä asiaa, joka askarrutti mieltäni. Hän kertoi minulle näin: On kolme kynttilää ja kun niissä on kaikissa liekki ja ne laittaa yhteen, niin liekki tulee yhdeksi. On kolme kynttilää ja yksi liekki. Minusta se oli hyvin selitetty.

Minä uskon, että Jumala on kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Uskon täällä maailmassa moniin asioihin, vaikka en niitä ymmärrä. Jos minun kehooni tulee liikaa vaikka kaliumia, niin aivot ”käskee” munuaisten ottaa sitä pois virtsaan, että elimistön kaliumin arvo laskee. Minä en ymmärrä sitä, miten aivot tietää, että kaliumin arvo on korkea, mutta uskon, koska lääkäri sen kertoi.