Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

15

  1. Puolet kansasta on köyhyyrajan alapuolella vain, jos köyhyysrajaksi määritellään kansalaisten mediaanitulo. Eli köyhyysrajan alapuolella oleviksi lasketaan kaikki, jotka kuuluvat köyhimpään 50% väestöstä.
    Samalla periaatteella puolet miljardöörien kerhon jäsenistäkin elää köyhyysrajan alapuolella.
  2. Jos joku muun kuin hoitaja kannattaa lakkoa ja hoitajien palkankorotuksia,
    hän epäilemmättä olettaa, ettei itse joudu osallistumaan kustannuksiin. Todellisuudessa se raha ei kuitenkaan voi tulla mistään muualta kuin veronmaksajilta. Varsinkin kun valtion budjetti on ennestäänkin alijäämäinen ja lisää rahaa tarvittaisiin mm. puolustusvoimille, teiden kunnossapitoon ja yhä lisääntyviin tukiaisiin mm. energian kallistumisen vuoksi.

    Lasketaanpas, paljonko veroja pitäisi kiristää, jos hoitajien vaatima 30% palkankorotus maksettaisiin kaikille Tehyn ja Superin jäsenille.

    Hoitajien keskipalkka on 3185 €. 30% korotus olisi 955,50 €. Sosiaalikulut mukaan lukien n. 1250 €.
    Tehyllä on 160 000 jäsentä. 160000 * 1250 = 200 miljoonaa euroa/kk eli 2,4 miljardia euroa vuodessa.

    Lähihoitajan keskipalkka on 2776 €. 30% korotus olisi 832,80. Sosiaalikulut mukaan lukien n. 1082 €.
    SuPerilla on 90 000 jäsentä. 90000 * 1082 = 97,4 miljoonaa euroa/kk eli n. 1,2 miljardia euroa vuodessa.

    2,4 + 1,2 = 3,6 miljardia vuodessa.
    Jos tämä jaetaan tasan 2 595 000 työssäkäyvän kesken, joutuu jokainen maksamaan veroa 1387 euroa nykyistä enemmän vuodessa.

    Mutta palkankorotusten tarkoitus olisi houkutella alalle lisää työntekijöitä. Ja heidän palkkoihinsa tarvitaan lisää rahaa.

    Sairaanhoitajan korotettu keskipalkka olisi 4140 €/kk. Sosiaalikuluineen 5382 €.
    Jos tällä palkalla palkattaisiin vaikkapa 20% lisää hoitajia, se olisi 160000*0.2 = 32000 henkeä.
    Heidän palkkoihinsa tarvittaisiin lisää 32000 * 5382 € = 172 miljoonaa euroa kuukaudessa eli reilut 2 miljardia vuodessa.

    Lähihoitajan korotettu keskipalkka olisi 3609 €. Sosiaalikulut mukaan lukien 4691 €.
    20% lisää työntekijöitä tarkoittaisi 18 000 työntekijää. 18000 * 4691 = 84 miljoonaa euroa kuukaudessa eli reilut 1 miljardi vuodessa.

    Kaikkiaan hoitohenkilökunnan 20% lisäykseen tarvittaisi siis reilut 3 miljardia euroa vuodessa.
    Jos lisäys jaetaan tasan 2 595 000 työssäkäyvän kesken, joutuu jokainen maksamaan 1156 euroa vuodessa enemmän veroa.

    30% palkankorotus ja 20% henkilöstön lisäys maksaisivat siis veronmaksajille yhteensä 6,6 miljardia lisää vuodessa.
    Se vaatisi siis, että jokaisen palkansaajan veroja kiristetään keskimäärin 1387 + 1156 = 2543 euroa vuodessa. Se on 6,6% työssäkäyvien keskimääräisestä bruttotulosta.

    Siihen eivät veronmaksajat tahtoisi suostua. Väistämätöntä kuitenkin on, että tulevaisuudessa verotus kiristyy, hinnat nousevat ja elintaso laskee. Kun kansa vanhenee, yhä suurempi osa on hoitoa vaativia, yhä pienempi osa työssä käyviä ja heistäkin suurin osa on hoitotyössä.
  3. Aloitusviestissä puhutaan Sonic Pro Care hammasharjasta, myöhemmissä viesteissä Loiste-hammasharjassa. Olisiko tuo ensimmäinen joutunut lopettamaan huijauksensa vuoksi, ja aloittanut sitten uudella nimellä? (Ja kalliimmalla hinnalla.)

    Minullekin puhelinmyyjä soitti tuossa alkukesästä. Sanoin hänelle, että en osta mitään tällaisia tuotteita lukematta ensin netistä ja alan lehdistä testejä ja vertailuita. Mutta myyjä sanoi, että voin tehdä sen myöhemmin, koska tuotteen voi palauttaa ilman kustannuksia. Niinpä tilasin tuotteen.

    Puhelinmyyjältä piti oikein nyhtää tietoja. Esimerkiksi se, että tuotetta ei tosiaankaan voi kokeilla, jos sen aikoo palauttaa. Pakkauksen muovikalvoa ei saa rikkoa. Oli hyvä, että tulin kysyneeksi tuota.
    Kiven alla oli myöskin se tieto, että tilatessaan sitoutuu ostamaan kahden kuukauden välein 6 pakkausta vaihtoharjoja, ja sen jälkeen tilaus muuttuu automaattisesti kestotilaukseksi, jos sitä ei peruuta.

    Puhelinmyyjä ei muutenkaan oikein tuntunut tuntevan tuotetta. En saanut hänestä irti sitä, onko laitteessa myös mekaaninen liike kuten perinteisissä sähköhammasharjoissa, vai pelkästään tuo värähtely.
    Myyjä myös väitti laitetta ultraäänihammasharjaksi, mutta sitähän se ei ole. (Tosin Loisteen nettisivullakin niin yhä virheellisesti väitetään.)
    Myyjä väitti myös, että laite on valmistettu Suomessa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

    Pari viikkoa myöhemmin lähetys sitten saapui. Paketin sisällä oli muovikelmulla päälystetty tehdaspakkaus, lyhyt esite ja lasku. Laskussa kerrottiin, että tuotteen palauttamiseksi pitää ensin soittaa annettuun numeroon.
    Ensimmäisellä soittoyrityksellä olin jonossa jotain kahdeksantena. 10 minuutin odottelun jälkeen olin edelleen kahdeksantena, joten päätin yrittää myöhemmin uudestaan. Kun soitin seuraavana päivänä uudestaan, oli jonossa minun edelläni 2 soittajaa. 5 minuutin jälkeen enää yksi. Mutta sitten ei puoleen tuntiin tapahtunut mitään. Niinpä laitoin soittopyynnön (jotain numeronäppäintä painamalla). Muutamaa tuntia myöhemmin minulle soitettiinkin. Asiakaspalvelija oli oikein ystävällinen ja asiallinen. Kun ilmoitin peruuttavani tilauksen, hän tarjosi mahdollisuutta ostaa aloituspaketin lisäksi vain yksi paketti harjoja. En kuitenkaan suostunut siihen.

    Minulle lähetettiin sitten tekstiviestinä palautustunnus, joka piti merkitä pakettikorttiin. Lisäksi pakettiin piti laittaa mukaan lasku. Palautuksen voi tehdä samassa pahvilaatikossa jossa se oli tullutkin. Vein paketin postiin (R-kioskiin), kioskin myyjä printtasi pakettikortin, ja homma hoidettu. Ei ole tullut mitään laskuja sen jälkeen.
  4. Haloo!+Ihmisellä+ei+todellakaan+ole+kasvissyöjän+ruoansulatuselimistöä+(pötsi,+satakerta,+juoksutusmaha,+50+metriä+suolta),+vaan+nimenomaan+kaikkiruokaisen+ruoansulatus.Eikä+ihmisellä+ole+kasvissyöjän+hampaistoa+(kiillepoimuiset+poskihampaat,+hammasloma),+vaan+nimenomaan+kaikkiruokaisen+hampaisto+(nystermäpintaiset+poskihampaat).+Ihmisellä+on+myös+kulmahampaat,+joita+petoeläin+käyttää+saaliin+tappamiseen.+Kasvissyöjällä+niitä+ei+ole.Ihmisen+elimistö+on+vuosimiljoonien+aikana+sopeutunut+monipuoliseen,+tasapainoiseen+ravintoon.+Yksipuolinen+kasvisravinto+on+ihmiselle+väistämättä+epäterveellistä.