Suomi24 Keskustelut | Tompsaus

Oman rakkaan äkillinen kuolema voi olla...ja on mitä tuskallisin tapahtuma. Sen äkillisyys ja lopullisuus on jotain sellaista mitä voi etukäteen ajatella, mutta mitä ei voi todella ymmärtää ennenkuin sellaista todella kokee omakohtaisesti. Yht'äkkiä se henkilö on siellä, siinä hetkessä ja arjessa mukana...ja samassa hetkessä hän on poissa. Ikuisesti ja ei koskaan enää palaa siihen hetkeen.

Ilmeet, eleet, kosketus, hymyt, ilot ja surut. Niitä ei voi enää koskaan kokea yhdessä. Se lopullisuus on sanoinkuvaamattoman tuskallista. Jäljelle jää vain muistot ja yhteiset hetket ja viimeiset sanat. Niitä ei voi saada takaisin eikä niitä voi muuttaa tai korjata. Muisto vain tai muistot vain. Se on se lopullisuus. Ikuisesti.

Joihinkin se jättää jälkensä enemmän kuin toisiin. Toipuminen vie aikansa tai sitten ei. Joskus itse mietin että kun osaa jatkaa omaa elämäänsä ja toipuu, oliko oma rakkauteni menetettyä kohtaan riittävää. Olenko syyllinen koska tuska menetyksestä oli lamauttavaa ja kaiken tappavaa...ei kuitenkaan riittävä ettenkö olisi itse siitä selvinnyt. Elämä jatkuu, vaikka menetyksen tuoma tuska aluksi tuntui niin musertavalta, että tuntui kuin elämä olisi siihen päättynyt. Silti olen elossa.

Sanotaan että aika parantaa haavat. Jopa silloinkin kun tuntuu että ne haavat ovat kuolettavia ja mitään tietä parannukseen ei ole olemassa. Taisi olla Tom Hanksin roolihahmo elokuvassa "Uneton Seattlessa" joka sanoi vaimonsa kuoleman jälkeen. "Noh, Nousen sängystäni joka aamu... Hengitän koko päivän sisään ja ulos. Sitten jonkin ajan kuluttua minun ei tarvitse muistuttaa itseäni herätäkseni joka aamu...ja hengittää koko päivän sisään ja ulos. Ja sitten jonkin ajan kuluttua minun ei tarvitse ajatella miten elämäni oli ihmeellistä jonkin aikaa".

Onneksi yksi ihmisen perustarpeista on "selviytyminen". Jos antaa ajalle aikaa...mistä vain voi selviytyä ja mihin vain voi tottua. Tuska helpottaa ajan kanssa. Ystävät ja läheiset voivat tukea. Sosiaalisuus kipeiden asioiden kanssa voi helpottaa. Toki kaikki on yksilöllistä kaikkine nyansseineen, mutta pitää muistaa että selviytyminen palvelee myös kaikkien menetysten ja menetettyjen muistoa. Sitä voi ja pitääkin vaalia. Vaikkakin se kaikki on muisto vain.

Aika parantaa. Ei korjaa, mutta tekee kivun siedettävämmäksi. Pitää jossain vaiheessa pysähtyä ja todeta että olemme sellaisia ihmisiä tänä päivänä...koska selvisimme...muutuimme ja sopeuduimme...ja ennen kaikkea "mitä olemme kokeneet" niin hyvässä kuin pahassa.

Jotta voimme jatkaa elämää.

Tsemppiä niille jotka jaksoivat jatkaa.

Aina kun katsot itseäsi peilistä...muista hymyillä ja sanoa "olen elossa" and still kicking :)16.10.2022 22:15