Vapaa kuvaus

Heipä hei kaikki lopunajan voidellut ! Vuosi 2011 on ollut hyvin haastava lähes viikosta viikkoon. Tuntee mitä on elää ns. jatkoajalla. Mut silti Olisin tehnyt seuraa 'pilvenreuna väelle' ilman lähes täyskäännöstä. Tällä tarkoitan terveellisemmillä elämäntavoilla, säännöllisellä liikunnalla jne. Tulevana tammikuun aikana tulee 74v. kuluneeksi syntymästäni. Hui hai! Komeat 77v. on takana. Kyllä se tuntuu; meno hidastuu. Ei kannata rehkiä enää itseään ihan piippuun, se tietää seuraavana päivänä' huilailupäivää. Kotieläimet: Eläinrakas Koulutus: Peruskoulu Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Hyötyliikunta, REI-KI-meditaatio Ase tai siviilipalvelus: stm. Pohj. Savon prikaati 1958 Siviilisääty: Varattu Lapset: --- Syntynyt Isalmen mlk talven keskelle lievästi autistisena(asperger oireyhtymä) aamulla n klo 6 tienoilla. Lisäys tehty 13.2 2015.

Aloituksia

1181

Kommenttia

5535

  1. Kuten eläimiinkin muuttui itsellä sen jälkeen kun luonnontieteilijät selittivät
    elämän syntyä toisin kuin kansakoulussa oli opetettu.
    Ettei sitä luotukaan viikossa vaan elämä saattoi kehittyä vasta Maan ilmakehän 'rakennuttua'.
    Prosessi kesti ihmismielelle käsittämättömän kauan, satojamiljoonia vuosia.

    Olin itse esibuberteettini aikana hyvin piittaamaton eläinten kärsimisestä, koska
    "nehän olivat vain ihmistä alempia, vain eläimiä".

    Vasta aikuis-iällä sitä alkoi asteettain tajuamaan Maapallon luonnon kauneutta kaikkineen.
    Me lievästikin autistiset ihmiset joudumme sisäistämään opettelun kautta myös kanssaihmisiin.
  2. Koska: Me ihmisetkin ollaan biologisessa mielessä nisäkkäitä ome käyttäytymismalleinemme.
    Laumaeläimiä me ollaan...näin alan asiantuntijat asian ilmaisevat.

    Kuitenkin meillä ihmisillä pitkälle kehittyneen aivokompleksimme ansiosta on 'eläimiä' humaanimpi
    tapa esim. lapsiamme kohtaan.
    Leijona emo hylkää pahoin vioittuneen pentunsa - me Homo sapiens sapiensit emme tee niin.

    Toisaalta Norsu emo suree kuollutta poikastaan monia päiviä.
    Kuten täällä tässäkin keskusteluvitjassa on todettu, täällä netissäkin joutuu raivaamaan
    paikkansa mielipiteenilmaisuunsa.

    Näihin viestipoistoista en ole erityisen suivaantunut; kun heitän viesteissäni
    totaalisesti 'vapaalle' - eihän niitä susikaan voi ulvomatta lukea.

    Aspergisuuteni ja tietty primitiivisyyteni saa 'hihnan' käryämään päivittäin.
    On jo terveytensä yllä pitämiseksi väliin "pakko istuutua kannolle' ja kiroilla sydämensä
    kyllyydestä.
    (tietysti vaimon kuulematta, koska hän nouruaa siitä poikkeuksetta)

    Aivan ilmiselvää a-sosiaalisuutta, mutta myös vahvoja itsetuhoisia käyttäytymismalleja
    pyrkii esiin vuosikymmenistä huolimatta.

    Nettikeskusteluvaikuttajaksi meikästä ei ole eikä tule. Syykin on pläkin kirkas;
    Enimmältään oman viestin saitille paiskaaminen ei kiinnosta usein kuollutta hiirtä enempää.
    Siis koneelta poistuttua.

    Tämäkin on kuten mainitset Läheinen totta, että erikoisesti käyttäytyvät persoonahäiriöiset
    ovat enemmän erilaisten laitosten asiakkaita. Valitettavasti.

    Kiitän 'Läheistä' ymmärtävästä asenteesta näitä erilaisia ihmiskohtaloita kohtaan.
    Kaikille ikä-palstalaisille toivotan terveyttä ja vilkasta keskustelua alkaneena vuonna.
  3. Laitat kuitenkin selkeän ja konstailemattoman mielipiteen bittiavaruuteen.

    Kerron oman jutun omasta "hymynaama elämästäni". No. Olin metsänraivaus-projektilla
    Suomen korvessa. Lokakuinen iltahämärä yllätti.
    Suuntavaisto petti Eksyin.
    Lähdin. 180 astetta vikasuuntaan. Yllätti pimeys nousi vielä sankka sumu.
    Aivan pelkällä tuurilla näin monen kilsan rämpimisen jälkeen sumuseinässä valokeilan.
    Hulluna riemusta ja väsymyskännistä horjuin kohti valoa.

    Olin tullut naapurikylään. Oli lauha ilta. Kylän ukkoi oli kerääntynyt turpakäräjille
    ulkorakennukseen.

    Isäntä tiesi kotipaikkamme ja tunsi muita väkeenkuuluviamme. Kyyditsi minut kotiin.

    Olet ihan ok tyyppi, mutta voisit joskus hymyillä enemmän sanoi.
    Siinä vaiheessa huumorinkukka oli jo hiukan ikäänkuin finaalissa.

    - Niinpä...autistit eivät aina ole hymyilevää sorttia, tuumasin. Kiitin miestä kuitenkin.