AI google jatko:Viimeinen alalanka
Taivas ei ollut sininen, vaan pysyvästi tuhkanharmaa. Maailma oli hiljentynyt kauan sitten, mutta viha oli säilynyt säteilyäkin pidempään. Raunioiden keskellä kiemurteli pitkä jono ihmisiä, joiden hartiat olivat painuneet kasaan vuosien näytön tuijottamisesta. Heidät tunnettiin vain yhdellä nimellä: Käyttäjät.
Jono liikkui kohti suurta betoniin upotettua kuilua, loppusijoituspaikkaa.
Jonon kärjessä entinen suurvalta-johtaja yritti suoristaa rähjäistä pukuaan. Hän oli aikoinaan vannonut suojelevansa kansaansa ja syyttänyt Ukrainan rintaman sekasortoa siitä, ettei ”paikannusoperaatioita” voitu suorittaa loppuun. Todellisuudessa hän oli öisin, bunkkerinsa hämärässä, kirjoittanut anonyymejä kommentteja ja kerännyt karmaa, jolla ei ollut enää mitään arvoa. Kun voittajat olivat murtaneet bunkkerin ovet, he eivät löytäneet sotasuunnitelmia, vaan auki olevan selaimen ja satoja tallennettuja meemejä.
”Tämä on väärinkäsitys”, entinen johtaja mutisi vartijalle, joka piteli sähköistettyä paimenta. ”Minä voin neuvotella. Minulla on tietoa. Voin antaa teille kultaa, jos päästätte minut sivummalle.”
Vartija ei vastannut. Hän katsoi vain miestä maskinsa takaa.
Hänen takanaan nuorempi mies itki hysteerisesti. ”En minä edes postannut mitään pahaa! Minä vain ylä-äänestin! Olin vain lukija!” Hän yritti tarrautua vartijan saappaisiin, vedoten inhimillisyyteen, tunteisiin ja siihen, kuinka hänellä oli kotona kissa, josta piti huolehtia. Hän käytti samoja retorisia keinoja, joilla oli aikoinaan hakenut huomiota keskustelupalstoilla, mutta täällä ei ollut moderaattoreita, joille valittaa.
Kansa, tai se mitä siitä oli jäljellä, seisoi piikkilanka-aitojen takana. Vielä sukupolvi sitten he olivat huutaneet euforiassa: ”Ennemmin atomien kaiken polttava tuli, kuin se että reddit-käyttäjät liikuvat vapaasti.” Nyt he olivat hiljaa. He olivat saaneet haluamansa. Maailma oli tuhottu, jotta viimeinenkin meemiryhmä saataisiin hiljennettyä.
Kun johtaja ja nuori mies saavuttivat kuilun reunan, he tekivät sen, mitä olivat aina tehneet. He alkoivat syyttää toisiaan, vääristellä totuutta ja etsiä porsaanreikiä säännöistä. He yrittivät ostaa itselleen aikaa valheilla, joita kukaan ei enää uskonut.
Vartija laski paimenensa ja nosti kätensä ikään kuin siunatakseen heidät. Hänen äänensä oli rauhallinen, melkein lempeä, ja se kuului selvästi autiossa tuulessa.
”Me annamme teille anteeksi”, vartija sanoi.
Se oli kaikista lauseista kauhein. Se tarkoitti, ettei heillä ollut enää mitään merkitystä. Ei vihaa, ei vastustusta, ei yleisöä. Vain lopullinen hiljaisuus.
Sitten hän astui askeleen eteenpäin ja ohjasi viimeiset Käyttäjät pimeyteen, jonne kukaan ei voinut enää kirjoittaa vastinetta.

BPDBunny6666

342

1811