mielipidepankki

Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25522

  1. Tannerin asettuminen ehdokkaaksi olisi tulkittu naapurissa niin voimakkaaksi provokaatioksi, että se olisi aiehuttanut heti voimakkaita vastatoimia sieltä suunnalta. NL:ssa ei olisi missään tapauksessa hyväksytty Tanneria Suomen presidentiksi. Tässä he olisivat lisäksi saaneet tukea kotikommunisteilta ja K-linjalta ja käyttäneet sitä lisätodisteena Tannerin revanssihengestä. Tannerin nousua johtoon voisi verrata siihen, että Saksassa joku entinen natsijohtaja olisi noussut valtaan. Kyllä Tanneria sen verran suurena "rikollisena" naapurissa pidettiin, että se olisi tulkittu tahalliseksi varpaille astumiseksi.

    Jos oletetaan, ettei naapuri olisi aloittanut elämöintiä, mitä pidän täsin mahdottomana ajatuksena, Tanner olisi todennäköisesti kerännyt Fagerholmia enemmän ääniä, koska kyllä kai Tanneria pidettiin kansan keskuudessa jonkinlaisena sankarina, joka oli oikeudenvastaisesti pantu vankilaan.

    Jos Tanner olisi tullut valituksi, hänen toimintaympäristönsä oli mahdoton. Mihin kaikkeen NL olisi sen johdosta ryhtynyt, on vaikea sanoa, mutten usko, että olisivat vain päältä jääneet katsomaan. Tanner ymmärrettiin varmasti sellaiseksi riskiksi, joka pyrkisi siirtämään Suomea lännen vaikutuspiiriin ja sitä ei naapuri olisi sallinut. Uskon, että tilanne olisi Suomessa kriisiytynyt ja pidän sen vuoksi parempana, ettei Tanneria koskaan valittu. Sehän olisi ollut kuin punaisen lipun heittäminen härän silmille. Kyllä minusta olisi vuonna 1956 ollut kaikkein parasta, jos Paasikiven iästä olisi voitu pudottaa parikymmentä vuotta pois ja valita hänet edelleen takuumieheksi.
  2. Näkemyksesi asiassa on jotenkin kovin toispuoleinen. Asia ei historian valossa kuitenkaan ole noin suoraviivainen.

    Suomen puolueettomuuspolitiikan perusprinsiippi on ollut jo J.K.Paasikiven luomana se, että Suomen tulee kaikin tavoin pyrkiä olemaan suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Tällaisen näkemyksen mukaan Suomen kohdistuva uhka kasvaa aina silloin, kun suurvaltojen välit kiristyvät ja ne tuntevat tahollaan itsensä uhatuiksi.

    Näin tapahtui juuri 30-luvun lopulla ja 40-luvun alussa, jolloin kaikki se aikuiset eurooppalaiset suurvallat alkoivat tuntea strategista kiinnostusta Suomea kohtaan. Näitä olivat Neuvostoliitto, Saksa, Englanti ja Ranska, jotka kaikki vuorollaan tekivät sotilaallisia tai puolustusstragisia ehdotuksia Suomelle. Kaikkien kohdalla oli samalla kyse omien puolustus- ja sotaintressien edistämisestä. Jos Suomi olisi esimerkiksi liittounut Saksan kanssa 30-luvulla silloin, kun alkoi näyttää, että Saksasta tulee Euroopan voimakkain sotilasmahti, tuo liittoutuminen olisi toki voinut säästää meidät talvisodalta. Mutta sitäkin varmemmin se olisi vetänyt meidät mukaan sotaan siinä vaiheessa, kun Saksa pani toimeen Barbarossa-suunnitelmansa. Liittoutuminen länsivaltojen kanssa olisi puolestaan johtanut siihen, että Saksa olisi pyrkinyt miehittämään myös Suomen, koska sellainen palveli sen strategisia etuja ja länsivallat olivat Saksan vihollisia, joita vastaan se kävi sotaa. Tällainen liitto olisi siis imaissut meidät suurella todennäköisyydellä sotaan sekä Saksaa että NL:a vastaan.

    Suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella pysyttelmeinen edellyttää sitä, ettei olla liittouduttu yhdenkään suurvallan kanssa. Tämän ajatuksen mukaan pelkkä liittoutuminen ei siten voi johtaa Suomea jonkin sodan osapuoleksi. Jos esim. Venäjän ja vaikkapa Liettuan välit kiristyisivät Kaliningradin sotilastukikohtakiistaan liittyen sodan partaalle, Suomi Natomaana kuuluisi automaattisesti Liettuan liittolaisiin, joka on Natomaa ja vetäisi meidätkin Venäjän mahdollisen aggression piiriin, vaikka siihen ei Suomen kohdalla olisi ehkä mitään erityistä muuta syytä. Liittolaisuus voi näin eskaloida jonkin hyvin paikallisen konfliktin. Kun konflikti eskaloituu, sen ratkaiseminen monimutkaistuu.

    Natoliitto ja siihen kytkeytyvä USA-kumppanuus Irakissa ovat esim. aiheuttaneet ilmiselvästi terroiskut Turkissa, Espanjassa ja Englannissa sekä iskujen uhan Italiassa, Tanskassa ja Baltian maissa. Näin hyvinkin kaukana meistä olevat konfliktit ovat ulottuneet erilaisen liittoutumisen vuoksi lonkeroitaa myös melkein naapurustoomme. Irak-operaation on osoittanut hyvin selvästi, että Naton rooli on hämärtynyt. USA kävelee sen ja muiden yhteisjärjestöjen normiston yli niin halutessaan ja luo rinnalle kumppanuuksia, jotka sitovat juuri Naton jäsenvaltioita kyseenalaisiin sotilaallisiin oepraatioihin, jotka ovat haitallisia näiden maiden kansalaisille ja uhkaavat heidän turvallisuuttaan.

    Tämä näkökulmani asiaan on yksi eikä suinkaan välttämättä ainoa huomioon otettava. Se kuitenkin mielestäni osoittaa, ettei asia ole yksioikoinen. Liittoutuminen sisältää samanaikaisesti turvallisuusetuja ja turvallisuusuhkia. Kumpaa puolta asiassa pitäisi painottaa enemmän? Sen selvittäminen ei ole aivan helppo tehtävä, koska tulevaisuutta ei voi ennustaa.
  3. Muistat tällä(kin) kertaa asian väärin. En ole milloinkaan kutsunut mitään eduskunnan päätöstä rikolliseksi. Olen ainaostaan arvostellut sitä, että poikkeuslaki on säädetty sellaisesta asiaa varten ja sellaisessa tilanteessa, missä ei ole mitään erityisen poikkeuksellista ollut esim. vuoden 1968 tai 1978 verrattuina, jolloin vaalit pidettiin.

    Poikkeuslaki merkitsi normaalista kansanvallasta poikkeamista, koska pressidentin valintaa ei perustuslaissamme oltu silloin eikä nytkään annettu eduskunnan tehtäväksi. Nämä valtioelimet ovat erillisiä ja onkin varsin kummallista, että luotiin ikään kuin järjestelmä, missä presidentin pitäisi nauttia eduskunnan eikä kansan luottamusta. Suomessa kten kaikissa länsimaisissa demokratioissa lainsäädäntövalta, täytääntöönpanovalta ja tuomiovalta on Montesquin oppeja noudattaen pidetty erillään. Poikkeuslaki on nähdäkseni ristiriidassa tämän valtioelämämme pohjana olevan vallan kolmijako-opin kanssa.

    Eduskunnan päätös on syntynyt kyllä oikeassa järjestyksessä, mutta niin varmaan syntyi taannehtivat sotasyyllisyyslaitkin. Kumpaakin lakia voidaan silti pitää häpeällisenä tapahtumana maamme historiassa, kun aivan perustavaa laatua olevia vapaan demokraattisen valtion perusteita loukattiin. Sotasyyllisyysasian vielä ymmärtää, koska se tapahtui ulkopuolisesta painostuksesta, mutta presidentinvaalista luopuminen tapahtui vapaaehtoisesti ja se on suureksi häpeäksi niille kansanedustajille puoluekantaan katsomatta, jotkia olivat tähän vaikuttamassa.
  4. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että vain 1956 vaalit olivat normaalit presidentinvaalit, jossa nähtiinkin kaikkien aikojen tasavertaisin kamppailu Kekkosen ja Fagerholmin välillä. Sen jälkeen erilaisen painostamisen ja leimaantumisen pelon alaisina ei käyty yhtäkään normaali presidentinvaalia, missä Kekkonen valittiin presidentiksi.

    Tottakai myös kansalaiset joutuivat suurin joukoin manipuloinnin kohteeksi. Annettiin hyvin selkeästi ymmärtää, että muun ehdokkaan kuin Kekkosen valitsijamiehen äänestäminen oli samaa kuin vaikeuksien kerjääminen Suomelle. Joka sellaiseen ryhtyi oli tuon propangandan mukaan sekä tyhmä että tyhmänrohkea seikkailupolitiikan kannattaja. Olisipa Kekkosta vastaan asettunut kuka tahansa hänet olisi leimattu samalla tavoin neuvostovastaiseksi ja siten seikkailu- ja revanssipolitiikan harrastajaksi. Voi sanoa, että ainostaan Taisto Sinisalo olisi voinut asettua vastaehdokkaaksi tulematta silti tällä tavoin leimatuksi, mutta esim. Aarne Saarinen ei.

    Presdeintinvaaleissa ei ollut vaihtoehtoja. Silti vuoden 1968 protestivaalit olivat katkera takaisku Kekkoselle, kun peräti kolmannes suomalaisista oli valmis antamaan äänensä täysin marginaaliehdokkaina pidetyille Virkkuselle ja Vennamolle. Kekkonen ei halunnut toiste moista häpeää enää kokea ja vuoden 1974 vaalit jätettiinkin pitämättä. Kansalaisia ei uskallettu päästää päättämään presidentistä tosissaan. Lopputulos piti aina ensin varmistaa. Jos Kekkonen olisikin saanut luottamuksen ja valtansa normaalisti järjestetyissä vaaleissa, voitaisiin syystä puhua, että hän oli kansan valitsema johtaja, johon kansa luotti. Etukäteisvarmistuksia ei olisi silloin tarvittu.

    Ännestyspäätöksiä on katsottava vaihtoehtoja ja sen ajan manipulointia vasten. Kun vaihtoehtoaja ei ollut ja tuen antamista muille kuin Kekkoselle pidettiin tyhmänrohkeana seikkaulupolitiikkana, moni antoi äänensä Kekkoselle ja teki niillä tiedoilla aivan oikein. Niin tein itsekin niissä vaaleissa, johon äänestäjänä silloin osallistuin. Mutta hyvin turhauttavana ainakin minä koin esim. vuoden 1978 vaalipelleilyn. Tilanne olisi nyt vastaava, jos Halosen vastaehdokkaiksi "sallittaisiin" vain Timo Soini ja Bjarne Kallis.
  5. Keskustan kenttäväki nyt tuskin ketään kaataa. Kunhan puhiset ja siihen se jää. Kenttäväen merkitys astuu kuvaan vasta siinä vaiheessa, kun kulissimiehet ovat tehneet esityön ja tarjoilevat valmiin paketin puoluekokouksessa.

    Kusissimiehet ja muut satraapit ovat olleet eniten huolissaan siitä, että Keskustan mukana olo hallituksessa ei ole itsestään selvyys. Siperia opetti tässä Keskustaa kovalla kädellä pitkät kahdeksan vuotta, minkä on täytynyt tuntua ikuisuudelta puoluepukareista, jotka ovat tottuneet jatkuvaan hallitusvastuuseen.

    Hallitukseen hinku oli niin kova, että satraapit ja kulissimiehet asettivat sen kaikenlaisen aatteellisuuden ja muun hömpän edelle. Siltarumpuja voi rakentaa tehokkaasti vain hallituksesta käsin. Sen vuoksi puoluejohtovalinnat piti saada sellaisiksi, jossa puoluetta johtaisi puolisosiaalidemokraatti. Ja tällainen valinta oli Anneli Jäätteenmäki. Matti Vanhanenkin kelpasi, kun hän ilmoittauitui yhteistoimintamieheksi, mikä tarkoitti demareille räksyttämisen lopettamista kerta laakista.

    Kyllähän asia on niin, että hallitusyhteistyö demarien kanssa nähdään ainoana vaihtoehtona niin kauan, kun budjettipolitiikka on kepulaisessa ylivoimainen ykkösasia. Kepulaisia hirvittää ajatus mennä hallitukseen tiukan budjettikurin puolueen kanssa. Siksi veri ei vedä Kokoomuksen suuntaan siellä, missä osataan laskea rahavirtojen suuruutta ja suuntaa.

    Matti Vanhanen ei ole ihanteellinen puoluejohtaja Keskustan kulissimiesten tarpeisiin. Anneli Jäätteenmäki olisi sitä ollut. Myöskään riidanhaluisiin haastemiehiin ei varmasti haluta turvautua, koska se tietää riskin kasvamista sen suhteen, että ollaan taas pitkään oppositiossa. Keskustalta olisi melkein itsemurha valita joku konservatiivinen räyhääjä Keski-Suomesta puoluejohtoon. Heinäluoma on tosin paljon pitkämioelisempi kuin Lipponen, mutta raja tulee vastaan varmasti myös Heinäluomalla, jos Keskusta asettaa taas SDP:n päävastustajakseen eikä halutuksi yhteistyökumppaniksi. Demareille kokoomusvaihtoehtoon ei ole suuri kynnys, mikä on jo nähty ja koettu.
  6. Kaikki tuo voi olla totta tietystä näkökulmasta ja sieltä katsoen hyvinkin loogisesti mitä sanot. Mutta eivät ihmiset asiaa näin jäsennä. Heidän mielikuvansa asiasta on yksinkertainen. Se on se, että rikkaiden annetaan aina vaan rikastua ja samaan aikaan köyhille jaetaan almuja pöydästä. Tämä mielikuva yhdistettynä köyhyyden reaalisiin ongelmiin on aina historian saatossa johtanut vaikeuksiin. Tavoitteeni ei siis ollut kyseenalaistaa yhtä Fortumin optioasiaa sinänsä, vaan koko se maailmankuva mitä sellainen edustaa. Minusta tätä menoa pitäisi jo vähän pysähtyä miettimään muultakin kannalta kuin pelkästään taloudellisia mittareita tutkimalla.
  7. Et ehkä nyt tainnut oikein ymmärtää kirjoitukseni sisältöä. Talouden oman logiikan mukaisesti optiot voivat olla ihan ok. En ole väittänytkään, että siinä palaisi köyhän rahaa. Voi olla ja onkin varmaan niin, että Fortumin menestys on hyödyttänyt välillisesti myös köyhiä. Minä puutuin kirjoituksessani moraalisiin kysymyksiin, en mihinkään talousmoraalisiin ongelmiin.

    Moraaliset kysymykset ovat usein luonteeltaan hyvinkin yksinkertaisia. Ja meidän kristillinen moraali lähtee esim. ansainnasta. Eli työtä pitää meidän leipämme eteen tehdä. Tällainen ansaintamoraali on kokenut haaksirikon silloin, kun taloudellinen menestys perustuu valtaviin arvonnousuihin, jotka aikaansaadaan spekulatiivisessa rahanpyörityksessä. Kun ihmiset arjessa kuitenkin kamppailevat moraalisten kysymysten kanssa, tässä on jokin maailmankatsomuksellinen ristiriita arjen todellisuuden ja jonkinlaisen Roope Ankka -maailman välillä. Yleensä suuret ristiriidat sitten enemmin tai myöhemmin koetaan oikedenmaukaisuuskysymyksinä, mikä puolestaan johtaa yhtesikunnallisiin konflikteihin historiallisen ja sosiologisen tiedon valossa.
  8. Energian tuotannossa taitaa olla järjestään huonoja ratkaisuja, kun parempia ei ole keksitty tai sellaisten hyötysuhdetta ei ole saatu riittäväksi. Ydinvoiman asettaminen kivihiiltä paremmaksi energialähteeksi on arvostuksenvarainen asia. Kummassakin energiantuotantotavassa on ongelmansa. Kivihiilen kohdalla ongelmat realisoituvat varmemmin, mutta ydinvoimaongelmien realisoituessa vaikeudet voivat olla paljon mittavampia, ainakin paikallisesti.

    Monet tiedemieht tuntuvat olevan jo sitä mieltä, että ratkaisevat taistelut on hävitty ennen kuin sotaa on ehditty aloittaakaan. Luonnonvoima etenee vääjättömällä vauhdilla. Olikohan se nyt niin, että Pohjoisnavankin ympäröivästä merijäästä on pinta-alalla laskettuna jo kadonnut 20 % johonkin 50 vuoden takaiseen verrattuna. Ei sitä enää takaisin saada ja sulaminen vain kiihtyy.
  9. Luulet ilmeisesti, että Suomi liittyi EU:hun maatalouden takia siksi, että noin puolet EU:n budjetista on maataloustukia. Et taida tietääkään, että suomalaisilta veronmaksajilta ne rahat ensin kerätään ja kierrätetään sitten tänne takaisin EU-tukina. Nyt kun olemme siirtyneet nettomaksajien joukkoon, maksamme käytännössä myös muiden maiden Eu-viljelijöiden tukia.

    Suomalaisille on melko yhdentekevää, vaikka EU-rahat menisivätkin kreikkalaiselle tupakanviljelijälle, jos me emme ole siinä maksajina. Jos liittymäsopsimus siis olisi ollut sellainen, ettei Suomeen makseta mitään tukia, jäsenosuutemme maksuista olisi pudonnut samalla määrällä. Nämä kaksi asiaahan liittyvät yhteen.

    Ranskaan nähden Suomi voisikin saada juuri kilpialuetua, jos tuet poistettasiin. Monethan ovat täälläkin kertoneet, että Ranska saa enemmän tukea peltoyksikköä kohden kuin Suomi. Miten se nyt epäisänmaallista voi olla, jos Suomen kilpailuetua haluaa parantaa.

    Muutenkaan ymmärryksesi ei ilmeisesti riittänyt tajuamaan sitä, mitä ketjun avauksessa kerroin.
  10. Kerro nyt ihmeessä se, mitä en ymmärtänyt asiasta. Ilmeisesti tarkoitat sanoa, että myöskään EU:n kauppakomissaari ei ymmärrä asioista yhtään mitään tai esim. Euroopan liberaallidemokraattinen puolueryhmittymä (johon Keskustakin kuuluu) ei ymmärrä asioista yhtään mitään. Tarkoitat varmaan sanoa myös, että tämän päiväisen Hesarin pääkirjoituksessa ei asiasta ymmärretty yhtään mitään. Myöskään Maailmanpankki ei sitten varmaan ymmärrä asioista yhtään mitään.

    Maatalousfanaatikot ovat niitä, jotka ovat valmiita alistamaan ja siten estämään kaiken muun kehityksen maataloudelle. Tämä lähti Suomessa jo EU-jäsenyysratkaisusta, missä Keskustan taholta jäsenyyden kannattamisen ehdoksi pantiin Keskustaa tyydyttävä maataloussopimus. Keskusta ei siis olisi voinut kannattaa Suomen etua, ellei maanviljelijöiden eduista huolehdita. Siis pienen vähemmistön edut pitä asettaa koko Suomen edun edelle. Jollei tämä ole fanaattisuutta, niin on se kuitenkin melko pöyristyttävää epäisänmaallisuutta.

    Ei minulla ole tavoitteena tappaa Suomen maataloutta. Tavoitteena on sen sijaan luopua kalliiksi käyvistä ja kauppaa vääristävistä subventioista ja suojamuureista. Ja pitäähän minun nyt luottaa tässä myös keskustalaiseen Oiva Härköseen, joka on moneen kertaan todistanut täällä, että maanviljelijät itsekin ottavat tulonsa mieluummin tuottajahintoina ja että maatalouden vapaakaupassa suomalainen maatalousyrittäjä pärjää vallan hyvin. Epäiletkö sinä siis keskustalaisen Oiva Härkösen asiantuntemusta? Minun puolestani maanviljelijät saavat pärjätä markkinaehtoisesti vaikka kuinka hyvin, en ala yhtään kadehtimaan vaan mielelläni kannustan.
  11. GATT-sopimuksella on pyritty maailmankaupuan vapauttamiseen ja GATT toimii myös pohjana kauppajärjestö WTO:lle ja sen toiminnalle. GATTin suuri ongelma on ollut siinä, että se on mahdollistanut alueellisten vapaakauppa-alueiden irrottautumisen globaalista vapaakaupan edistämisestä. EU:n sisällä käydään vapaakauppaa, mutta ulkorajat ovat olleet tiukasti suojattua. Kehitysmaiden vaatimuksesta WTO-prosessissa on alettu painottaa yhä voimakkaammin maatalouskysymysten vapaakaupan globaalia ratkaisua. Näissä ponnisteluissa Maailmanpankki on tukenut voimakkaasti kehitysmaita mm. edistämällä näiden neuvotteluvalmiuksia kansainvälisessä prosessissa. Maailmanpankki on lausunnoissaan myös tukenut nimenomaan maatalouskaupan vapauttamista kehitysmaanäkökulmasta. GATT on paljolti epäonnistunut kaupan globaaleissa vapauttamistavoitteissa ja tätä epäonnistumista yritetään nyt WTO-prosesissa paikata.

    Tuotanto ohjautuu kannattavuuden mukaan silloin, kun tuotetaan sellaista, millä on kysyntää markkinoilla ja missä tuotot ylittävät tuotantokustannukset. Nykyinen maataloustuotanto painottuu niin, että tuotetaan sitä, mistä saa parhaat tuet ja peitetään tappiollinen toiminta näillä veronmaksajien maksamilla tuilla. Maataloudessa ei siis päästä tukijärjestelmän vuoksi suosimaan sellaista tuotantorakennetta, joka toisi suurimmat tulot markkinoilla eikä tukijärjestelmistä. EU:hun siirtymisen jälkeen tuotantorakenne on pakosta hieman monipuolistunut siihen verrattuna, mitä se oli täysin suojellusta ja kilpailulta suljetussa maataloudessa ennen EU-aikaa. Silloin maataloustukea maksettiin veroina, mutta myös kuluttajahintoina, jotka voitiin pitää suljetussa taloudessa ympäröivää maailmaa huomattavasti korkeampina.

    Sinähän voit kertoa asiasta paremmin, jos uksot ymmärtäväsi paremmin kuin minä. Sitä vartenhan täällä keskustellaan. En tiedä, ketä vakuuttaa pelkästään se, että sanot, ettei joku toinen ymmärrä.
  12. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on noin 5,2 miljoonan suomalaisen edustaja, valtion päämies, joka ei itse kuulu jäsenenä mihinkään puolueeseen. Ehkä se on tämä Tarja Halosen valtaisa kannatus, mikä on saanut SAK:nkin innostumaan tukitoimiin. Presidentinvaalissa ei äänestätä mitään puoluetta ja voihan olla, että Keskustakin lopulta valitsee Halosen ehdokkaakseen, kun tämän kannatus on peräpohjolaisissa kepupiireissäkin suurempaa kuin Matti Vanhasen kannatus.
  13. Teen sen ihan vaan teitä pilkunn-joita härnätäkseni. Nytkin jätin sinulle arvailtavaksi sen, mitkä kirjaimet puuttuvat puuttuvat sanasta pilkunn-joita. Helpotan vähän, niitä on neljä ja keskellä olevat kirjaimet ovat identtiset evätkä ne ole tällä kertaa g- tai a-kirjaimia.
  14. USAssa maataloustukia maksetaan, jotta maataloustuotteita voisi viedään köyhiin komansiin maihin näiden oman tuotannon estämiseksi. Suomessa maataloutta tuetaan, jota se pärjäisi kilpailussa ulkomaisen tuonnin kanssa. Perusteet ovat siis erilaiset, USAssa tilannetta voisi luonnehtia imperialistiseksi kapitalismiksi, samoin kuin Euroopan osalta Ranskaa. Suomi taas on puhtaasti aggraarisosialistinen.
  15. Maataloustuet ovat vaikutuksiltaan erittäin imperialistisia. Ne mahdollistavat samalla kehittyneiden maiden tuotteiden viennin dumppaustarkoituksessa kehitysmaihin ja näin estetään kehitysmaiden oman tuotannon kehittyminen. Esim. EU:n tuottamaa sokeria viedään kolmansiin maihin kolmasosahinnalla, mitä sama sokeri maksaa EU:n omille kuluttajille.

    Kehitysmaiden oman taloudellisen toimeliaisuuden elpyminen ja tilaisuuden antaminen tuolle elpymiselle lopettaisi suoran kehitysavun tarpeen monessa maailmankolkassa. Näiden maiden kehittyminen merkitsisi myös uusien markkinoiden syntymistä sellaisille tuotteille, jota kehittyneissä maissa tuotetaan korkeamman osaamistason vuoksi.

    Onneksi on sentään jotain liikhadusta tapahtumassa, kun sekä USAn että EU:n taholta on ilmoitettu valmiudesta leikata maataloustukia ja alentaa suojatulleja.
  16. Sitten sitä varaa vasta onkin, kun tuet ajatetaan alas ja suojatullit sekä kiintiöjärjestelemä poistetaan. Jo nyt monissa tuoteryhmissä on tuotu edullisempia tuotteita esim. Baltian maista. Brasilialaisen pihvilihan hinnalla suomalainen tuottaja tuottaa lauantaimakkaraa. Kauppaketju LIDL on esimerkki siitä, kuinka hinnat saadaan alemmas, kun elintarvikeuotanto eri portaissaan altistuu kilpailulle.
  17. Maailmassahan on jo nyt valtioita, jotka eivät lainkaan subventoi maatalouttaan tai subventoivat sitä erittäin vähän. Tällaisia suuria tuottajamaita ovat esim. Argentiina, Brasilia ja Australia. Monet Afrikan valtiot eivät subventoi lainkaan, kun niillä ei sellaiseen ylellisyyteen ole varaa. Intia on myös potentiaalinen suurtuottaja maataloudessa.

    EU:ssa on joissakin tuoteryhmissä erittäin korkeat suojatullit, mikä osaltaan kertoo siitä, että muualla tuotetaan samoja tuotteita paljon halvemmalla. Toisaalta missään ei ole niin suuria maataloustukia kuin EU:ssa ja osin USAssa. Tämä yhtälö todistanee selvästi sen, että jossain EU:n ulkopuolella tuotetaan vähemmällä tuella tai ilman tukia huomattavasti halvempaa ruokaa kuin EU:ssa.

    Mutta kantasi sitä, että suomalainen talonpoika on kilpailukykyinen tuettomillakin markkinoilla, on sinänsä tervetullut ja pantu jo moneen kertaan visusti talteen. Uskon nimittäin vakaasti, että tulet löytämään tämän asian vielä edestäsi, kunhan maajussien ja MTK:n mankuminen asiassa toden teolla pääsee vauhtiin. Minä en usko sellaista ihmettä näkeväni, että MTK ja Keskusta kannattaisivat maataloustukien vähentämistä ja poistamista, vaikka se tapahtuisi kuinka globaalisti ja yhtäaikaa.
  18. Oivan ja Ekitalon päätelmät ovat kovin matemaattisia ja yksioikoisia. Niissä ei anneta politiikan sisällölle mitään merkitystä. Todellisuudessa asia ei ole niin. Tottakai politiikan sisältökin vaikuttaa äänestyspäätöksiin uudessa tilanteessa. Eivät kaikki keputkaan sentään ole puolueuskovaisia, vaikka monet höperöt sellaisia ovatkin.

    Kaupunkimaisen kunnan kasvaessa ulospäin, syntyy jännitystä keskuksen ja kehysalueiden etujen välille. Näissä asioissa eri puolueilla voi olla erilaisia malleja ja ne vaikuttavat myös äänestyspäätöksiin.

    Ilmiöhän on tuttu suurista kaupungeista. Vaikka suuriin kaupunkeihin, kuinka muuttaisi väkeä Kepulandiasta, Kepun kannatus ei näissä kaupungeissa olennaisesti kasva, koska kaupunkeihin muuttaneista ihmisistä todellisuudentajuiset käsittävät Kepun politiikan ja heidän etunsa sovittamaton ristiriidan. Uudessa tilanteessa Kepu käy nimittäin heidänkin taskuillaan. Saamamiehen osa vaihtuu maksajaksi ja silloin äänestyspäätöksiä mietitään uudelta pohjalta.
  19. Minun ideani meni vielä tästä hieman pitemmälle. Tarkoitin vaan sanoa, ettei meidän aggraarisosialismissa mikään malli ole kiveen hakattu. En halua ottaakaan kunniaa noista kolhooseista.
  20. Koneellistumisella oli vaiktusta asiaan, mutta se ei ollut purkauksenomaisen ajolähdön perimmäinen syy. Metsätalouden puolella koneellistuminen sitä paitsi alkoi vaikuttaa vasta myöhemmin. Metsurin ammatti oli edelleen yleinen 60-luvulla.

    Syynä muuttoryntäyksen syntyyn oli maatalouden tukipolitiikka. Tuettiin yksipuolisesti koneellistuvaa tehomaataloutta ja pientilat jätettiin oman onnensa nojaan. Maaseutua alettiin kehittään pelkästään maatalouden varassa ja unohdettiin täysin muut elinkeinot. Jopa kalastuselinkeino oltiin valmis uhraamaan peltojen väkilannoitteiden alle ja hyvin siinä onnistuttiinkin. Tuotantoa alokoivat ohjata tuet ja niin Suomesta kehittyi maatalouden bulkkituotannon valtio. Pienimuotoinen ja kulutusohjautuva tuotanto olisi monipuolistanut maaseuturakennetta ja nykyinen monipuolinen tuotantomalli olisi saanut alkunsa ja silloin työllistäen samalla paljon väkeä.

    Tämä kehitys ei suinkaan syntynyt vahingossa eikä sen seuraukset olleet ennakoimattomia. Maalaisliitossa oli kova vastustus tämänsuunatiselle tehomaatalouden tukemismallille ja vastuksen kärjessä oli Veikko Vennamo. Hän on muistelmissaan myös käsitellyt asiaa ja kertonut jo 40-luvulla politikoineensa K-linjan Suomeen sopimatonta tehomaatalousmallia vastaan.

    Jos tehomaatalouden siirtyminen ei olisi ollut suunnitelmallista eli valtion subventoimaa, maaseudun rakennemuutokset tapahtuisivat vähitellen eikä kertarysäyksinä niin kuin nyt. Oppia olisi pitänyt hakea Ruotista tässäkin, siellä kun on sopeudettu uuteen aina piemmällä aikajänteellä. Meillekin olisi tehnyt vähemmän kipeää, jos alasajautuminen olisi ollut hallittua vähäisin velkataakoin. Valtaisat kone- ym. investoinnit tehomaatalouteen merkitsivät myös kovaa velkataakkaa ja senkaltaista maaorjuutta muille kuin ökyrikkaille tiloille.

    Maan teollistaminen oli hyvä asia ja se olisi niellyt maaseudulta vapautuvan työvoiman vähän kerrassaan, ellei Kepun politiikan suunnanmuutoksella olisi saatu sellaista tuhojälkeä aikaan. Kepun maatalouspolitiikassa tapahtui tuolloin selkeä muutos, jota Vennamo etunenässä siis vastusti. Tämä on historiallinen tosiasia.
    21. 1244 / 1277
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt