Vapaa kuvaus

Parempi, ryhdikkäämpi, menestyvämpi. Mr. Perfect.

Aloituksia

325

Kommenttia

2400

  1. Ihminen on kaikessa tietämättömyydessään ja luovuudessaan ajatusparadokseilla aivojaan satuttava olento.

    Universumin rajallisuus vs. rajattomuus

    Onko universumilla rajat? Jos on niin mitä niiden takana on? Onko sillä jotkin rajat? Mitä niiden takana on? Jne.... Jos sillä ei ole rajoja, se on vastoin kaikkea käsitystämme ja uskomuksiamme. Tässä syntyy ajatusmalli, jolla on ääretön rakenne, jota ei haluta hyväksyä.

    Emme siis halua hyväksyä äärettömyyttä siksi, että meidän käsityksemme mukaan kaikella on oltava alku ja loppu. Samalla kuitenkin törmäämme paradoksaaliseen ajatteluun, koska emme myöskään hyväksy olemattomuutta, joka on itsensä kumoava idea.

    Olevaisuus vs. olemattomuus

    Kaikki mikä on olemassa, on siis jotain, jolla on jokin olomuoto.... fotoni, atomi, kaasu, neste, planeetta...jne.... Olemattomuudella taas ei ole minkäänlaista olomuotoa, eikä se sisällä mitään informaatiota, joten sitä ei voi tiedostaa millään tavalla. Jos voisi, se ei olisi 'olematon'. Kun puhumme 'olemattomuudesta', se saa välittömästi olevaisen muodon, koska se mistä puhumme, sen on oltava tavalla tai toisella jotain, mikä sisältää informaatiota, mitä aivot voi käsitellä. Näin 'olematon' muuttuu informatiiviseksi asiaksi, joksikin, jolla on olomuoto, joka kumoaa sen olemattomuuden. Ts. olemattomuutta ei ole olemassa. Se on ihmisen luoma ajatusparadoksi.

    Eli kun puhutaan kaikkeuden olevaisuudesta ja sen iästä, päädytään taas paradoksaalisiin ajatusmalleihin. Eli jos universumi on joskus syntynyt, syntyy klusteri kysymyksiä: mitä sitä ennen oli? Mistä universumi syntyi? Miten se syntyi? Ja erityisesti, missä se syntyi? Jos mitään ei olisi ollut olemassa, ei olisi ollut mitään, mistä universumi olisi syntynyt. Ei olisi myöskään ollut paikkaa, missä universumi olisi saanut mahdollisuuden syntyä. On esitetty tieteelinen hypoteesi, että kaikkeus oli pieni kuuma matemaattinen piste. Tämä taas kumoaa ideat olemattomuudesta ja paikattomuudesta.

    Tällä ajatusmallilla päädytään taas uuteen paradoksiin: jos olemattomuutta ei ole, olevaisella on vain yksi mahdollisuus: olla olemassa, muodossa tai toisessa, ja silloin kaikkeuden on täytynyt aina olla olemassa, ja jos näin on, se ei ole koskaan voinut kokea syntymää, mutta silti se on olemassa.

    On siis tuntematon määrä asioita, joita emme tiedä, emmekä tiedosta. Tiedostamme kuitenkin, että emme tiedä kaikkea, jonka innoittamana aivomme käyvät kuumana, kun täytämme mustia tietoaukkoja tyydyttääksemme tietämättömyytemme aiheuttamaa tiedonjanoa ja lievittämällä sen aiheuttamaa ahdistusta.

    Teistisistä uskomuksista ateistisiin uskomuksiin.... Mitä seuraavaksi?