- Täsmennys. Suomessa kaikkein oikeistolaisin puolue on nykyään persut. Tämä on hyvin helppo perustella sen harjoittaman talouspolitiikan kautta, joka on kyykyttänyt köyhiä ja antanut rahaa rikkaille. Plus asiaan liittyy elämöinti isänmaallisuudella, jota puolue on harrastanut ahkerasti.
Mitä tulee nimitysten oikeisto / vasemmisto alkuperään, niin se on peräisin Ranskan vallankumouksen ajalta.
Puheenjohtajasta katsottuna oikealle istuutuivat kuningasmieliset, aateliset ja papisto, jotka halusivat säilyttää vanhan yhteiskuntajärjesty. Vasemmalle uudistusmieliset ja vallankumoukselliset, jotka kannattivat tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja muutoksia.
Nykyään oikeisto tarkoittaa perinteisten arvojen, markkinatalouden ja vapaan kilpailun puolustamista. Vasemmisto yhdistetään yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, heikkojen puolella olemiseen sekä valtion rooliin talouden ja palveluiden säätelijänä.
Nykyään raja on hämärtynyt etenkin arvojen kohdalla. Esim homoliittoja kannattivat monet kokoomuksen kannattajat. Vasemmistosta löytyi taas monia, jotka vastusivat homoliittoja.
Asia mutkistaa suhde maahanmuuttoon. Moni raksan entinen kommari on siirtynyt persujen kannattajaksi, kaulassa leijojariipusta. Samoin työttömien joukosta löytyy persuja, koska he katsovat että mamut vievät heiltä työpaikan. - Niin että sinusta kaikki Adamin ja Evan lapset jäivät henkiin, vaikka totuus on että entiseen aikaan melkoinen osa lapsista kuoli ennen kuin ehti täyttää kymmenen vuotta.
Juu, tiedän miten selität asian. Sanot että koska Adamin ja Evan lapset olivat niin lähellä "jumalan henkeä" niin he olivat paljon terveempiä kuin "myöhäisemmät lapset". Johon minä taas sanon että höpö höpö... - Tämä nyt on tässä koko jutun pihvi. Ja on sitten taas huvittavaa lukea näitä laitauskovien epätoivoisia yrityksiä yrittää selittää asiaa parhain päin. Se ei vaan onnistu.
He ovat kuin hämähäkin verkkoon kiinni jäänyt hyöteinen, joka yrittää päästä irti verkosta, mutta mitä enemmän se riuhtoo, niin sitä enemmän se sotkeutuu kiinni verkkoon. - Eikun kerro mistä Kai sai muijan, kun maailmassa ei raamatun mukaan ollut muita kuin Adam, Eva plus lapset? Mistä ihmeestä veljenmurhaaja Kai löysi itselleen vaimon?
- Höpö höpö. Miksi hän sitten aivan selkein sanoin torjuu persoonallisen jumalan? Etkö sinä osaa lukea, vai etkö ymmärrä lukemaasi? Näin Einstein kirjoittaa:
"Taistelussaan eettisen hyvän puolesta uskonnon opettajilla täytyy olla selkärankaa luopua opista persoonallisesta Jumalasta."
Pääpaino sinulle kohdassa "LUOPUA OPISTA PERSOONALLISESTA JUMALASTA". Meneekö jakeluun? - Höpö höpö höö. Sinun lapsellinen tekstisi kertoo että sinä olet aivan pihalla siitä, mikä on tiedettä ja mikä sitä ei ole. Ynnä missä ihmeessä raamatussa muka mainitaan, että Adam ja Eva keskustelivat jumalan kanssa luomisesta? Minä en muista tuota kohtaa ollenkaan.
Lisäksi luomiskertomukseen liittyy se ongelma että kun Kai tappoi Abelin, niin jumalasi karkotti hänet "vieraille maille", jossa hän kohtaisi vaimonsa.
'Mutta Herra sanoi hänelle: »Ei, vaan kostettakoon seitsenkertaisesti sille, joka tappaa Kainin.» Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä. Niin Kain lähti pois Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Nodin maahan Eedenin itäpuolelle.
Kainin jälkeläiset
Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Henokin. Kain oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan. Henokille syntyi Irad, Iradille syntyi Mehujael, Mehujaelille syntyi Metusael, ja Metusaelille syntyi Lemek."
Nyt tulee se ongelma, että jos ja kun Adam ja Eva olivat ensimmäiset ihmiset, niin mistä iihmeestä Kai löysi sitten muijan itselleen? Mistä hän oli maailmaan pulpahtanut? Vai oliko jumalasi käynyt viereissa? - No niinhän tuossa sanotaankin että "tiede ei nimittäin tiedä, on olemassa useampi ...". Tiede kun tunnustaa nöyrästi, jos ei - vielä - jotain tiedä. Toisin kuin laitauskonto, joka väittää että se tietää heti kaiken...
- Sinähän puhuit silminnäkijästä ja nyt tunnustat että Mooses ei ollutkaan paikalla. Eivät toisen käden sukupolvelta sukupolvelle siirtyneet "tiedot" ole mitään silminnäkijäraportteja.
Plus vielä että näkivätkö Adam ja Eva kun jumalasi voi auringon ja eläimet? Eihän heitä silloin edes vielä ollut sinun mukaasi edes olemassa, koska heidät minun muistaakseni "luotiin" viimeisinä... - Tässä muuten Einsteinin ajatuksia "jumalasta". Menee todella hyvin yhteen palstan niiden kirjoittajien kanssa, jotka ovat eri mieltä jumalan olemassa olosta kuin laitauskovat. Kannattaa huomata, että Einstein myös viittaa evoluutio-termiin.
”En voi käsittää Jumalaa, joka palkitsee ja rankaisee luotujaan tai jolla on sen kaltainen tahto, jonka me koemme itsessämme. En myöskään voi enkä haluaisi kuvitella yksilöä, joka selviää fyysisestä kuolemastaan; antaa heikkojen sielujen, pelosta tai absurdista itsekkyydestä, vaalia tällaisia ajatuksia.”
”Halu saada johdatusta, rakkautta ja tukea saa ihmisen muodostamaan sosiaalisen tai moraalisen käsityksen Jumalasta… Ihminen, joka on perinpohjaisesti vakuuttunut universaalista toimivasta syyn ja seurauksen laista, ei voi hetkeäkään huvitella ajatuksella jostakusta, joka puuttuu tapahtumien kulkuun… Jumala, joka palkitsee ja rankaisee on käsittämätön…”
”Ihmiskunnan henkisen evoluution nuoruuden aikaan ihmisen mielikuvitus loi jumalat ihmisen omaksi kuvaksi… Ajatus Jumalasta uskonnoissa, kuten nykyisin opetetaan, on vanhan jumalakäsitteen jalostumista… Taistelussaan eettisen hyvän puolesta uskonnon opettajilla täytyy olla selkärankaa luopua opista persoonallisesta Jumalasta…" - Termi "alkuräjähdys" on virheellinen jo siksi, että räjähdykseen kuuluu aina kova ääni. Avaruudessahan ei kuulu ääniä, koska siellä ei ole ilmakehää.
"Alkuräjähdys" sopi kuitenkin hyvin esim kirkon tarpeisiin, sillä näin kirkonmiehet saattoivat sotkea hyvin jumalan mukaan kuvioon. Siinä kun oli "taivaallista ytyä". Näin termi vakiintui käytäntöön. - Ai jaa. Oliko Mooses paikalla jo silloin kun jumalasi loi maailman? Eihän hän muuten voinut olla "silminnäkijä"....
- Niin mitä ihmeen valehia minä levitän? Ihmettelen vain sitä, että miksi on edelleen olemassa ihmisiä, jotka uskovat että maailma luotiin 6000 vuotta sitten ja he ovat laitauskovia, jotka perustavat näkemyksensä raamattuun? Mikä ihmeen "vale" tämä muka on?
- No ei siitä kovin pitkä aika ole, kun ei saanut tanssia tiettyinä päivinä tai kun kaupat olivat kiinni sunnuntaisin. Tai kun homot eivät saaneet mennä naimisiin tai abortti oli kielletty eikä nainen voinut olla pappi.
Mutta noin yleisesti voi sanoa, että mitä vähemmän kirkko sekaantuu tavalliseen elämään, se kivempaa elämä on. Varsin täällä pohjoismaissa,
joissa toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta.
USAn entinen presidentti Barak Obama muuten sanoi, kun vieraili täällä päin palloa, että jos kaikki maailman valtion olisivat kuten pohjoismaat, niin maailmassa olisi paljon vähemmän ongelmia.
Tässä suora lainaus: ”Uskon todella, että maailma olisi turvallisempi ja vauraampi paikka, jos meillä olisi enemmän Pohjoismaiden kaltaisia kumppaneita." - Suomeen ensimmäinen rautatien pätkä avattiin 1862 välille Helsinkin Hämeenlinna. Koko Suomen pääosa rataverkosta rakennettiin vuosien 1850 ja 1900 välillä.
Suomen ensimmäinen auto oli Benz Velo Comfortable. Se tuli Suomeen 2. toukokuuta 1900 Turkuun ja omistaja oli liikemies Viktor Forselius. Eli ennen sitä Suomessa oli ollut junaliikennettä yli 30 vuotta.
Suomessa tehtiin ensimmäiset linja-autokokeilut 1905. Pari vuotta myöhemmin Helsingissä alkoi säännöllinen linja-autoliikenne, kun Ab Automobil aloitti liikennöinnin Haagan ja keskustan välillä.
Alkuvaiheen kokeilut olivat kuitenkin vielä lyhytikäisiä kaluston ja teiden heikon kunnon vuoksi. Läpimurto tapahtui 1920-luvulla. Säännöllinen linja-autoliikenne alkoi kehittyä ja juurtua laajemmin eri seuduille.
Myös Posti aloitti oman linja-autoliikenteensä. Liikenteen varsinainen alkuaika vauhdittui luotettavien automallien, kuten T-Fordin, myötä 1920-luvulla.
Joten kai sinä nyt ymmärrät että aikataulut Suomeen loi junaliikenne, koska linja-autoliikenne pääsi kunnolla vauhtiin vasta lähes 60 vuotta myöhemmin.
Mitä tulee siihen "maalitolppien siirtelyyn" niin siitä ei ole kyse, vaan sivistämisestä. Nyt sinäkin tiedät, miten junat aikatauluttivat tämän maan myös maaseudulle.
Kaupungissa oli tehtaat ja siellä oli piti olla tietyyn aikaan töissä ja poissa töistä. Maaseudulla töitä tehtiin valoisen ajan mukaan. Paitsi jos piti lähteä junalla matkaan, joka tehtiin kellon mukaan. - Ja mihin se kaikki vesi sitten katosi?
- Heh hehe hehe hee. Kyllä aito-laiselle tulee ainakin ikävä. Kenen kanssa tämä palstan tunnetuin kaappihomo nyt kyselee "kuumia" jos ei Torren...
- No tämä nyt on juuri se ihmeellisyys mitä laitauskovaiset eivät näytä ymmärtävän. Ei se että omistaa jotakin ei tee firmasta kannattavaa. Vaan se mikä on tulovirta. Niillä maksetaan palkat ym juoksevat kulut.
Tässä tilanteessa on juuri niin että TV 7 elää kädestä suuhun. Palkat ym, maksetaan lahjoituksilla, ei millään mainos- tai lupamaksuilla. Sitten kun lahjoitukset loppuvat, loppuvat myös rahat.
Jos ja kun lahjoituksen loppuvat, niin sitten pitää ryhtyä laittamaan omaisuutta eli vakavaraisuutta "lihoksi". Tämä vakavaraisuus kun pitää sisällään juuri firman kiinteän omaisuuden.
Tässä kuviossa on hyvin paljon samaa kuin ALFA TV:n tapauksessa. Silloinkin täällä aito-lainen ym vakuuttivat että "ALFAlla pyörii tosi hyvin!".
Jokainen joka seurasi kanavaa tajusi että tuo oli täyttä fuulaa.
Kuten olikin. ALFA TV poltti 40 millin osakkeilla kerätyn alkupääoman ja ja jäi sen jälkeen velkaa toiset 40 milliä. Josta osa kustannettiin veroilla kun maksettiin palkkasaatavia palkkaturvasta.
Tätä taustaa vasten ei voi kuin ihmetellä näitä tällaisiä kommentteja:
"Anonyymi00001
2026-09-26 13:14:11
PeKu ei ymmärrä talouselämästä yhtään mitään."
Itse TV 7 myöntää sen, että rahat tulevat lahjoituksena. Ei niitä saada "sorvaamalla" jotain myyntiin. Sitten kun lahjoitukset loppuvat loppuu saman tien tien myös TV 7. - Olette te naurettavia. Ja sama aito-lainen se taas ensi alustaa ja sitten kommentoi itse muka anona. On se tyhmä kun kuvittelee että ei jää siitä kiinni...
- Kyllä se "keksittiin" jo paljon aikaisemmin. Nimittäin - jos et tiedä - niin jo kivikauden aikana oli yö / päivä. Yöllä oli pimeää ja päivällä oli vähemmän pimeää.
Se että mikä toi tuntirytmin esim Suomeen oli rautatie. Silloin saatiin yhtenäinen aika koko Suomeen. Junat kun lähtivät ja saapuivat tietyyn aikaa asemilta.
https://areena.yle.fi/1-432554 - Koeta ymmärtää, että ei näille laitauskovien "tiedemiehille" mene millään perille nämä asiat. He ovat saaneet oppinsa kaatumakoukouksissa ja ne "opit" ovat sitten ikuisia. Siksi he väen väkisin upottavat ympyrää kolmion muotoiseen tilaan.