Vapaa kuvaus

Aloituksia

20

Kommenttia

689

  1. Pahoitteluni, korjaanpa hieman. Eli ne ovat melkein kaikki sillä tavalla samanlaisia, että ne ovat feikattu joko tavalla tai toisella. Loput ovat vain sateelliitteja tai luonnollisia ilmiöitä josta tulee sen vuoksi ufo kun sitä ei tunnisteta, ja ufohan taas tarkoittaa välittömästi MUUKALAISALUSTA :|

    Tiesitkö, että pyramidit on keksitty monessa erissä paikassa todistetusti ilman kontaktia ja ne ovat erittäin samanlaisia kaikkialla? Sama pätee moniin arkipäiväisiin asioihin, kuten vaikka muukalaisten feikkaamiseen tai niksipirkkakeksintöön :P

    Teillä on täysin samanlainen kyky, mutta ette tarvitse _mitään_ perusteluja keksiäksenne jotain. Minä taas asettaudun vain kannalle ettei kaikkea kuulu uskoa ja varsinkaan silloin jos asiatekijät ovat noita uskoja tai väitteitä vastaan.

    Hyvä kysymys miksi muukalaiset ovat kaukana. Siihen on sangen yksinkertainen syy, sillä olemme kuunnelleet planeettoja jo jonkin aikaa täysin tuloksetta. Kuitenkin kehittyneestä sivilisaatiosta pitäisi (jos ne noudattavat meidän fysiikanlakejamme, eivätkä mikä-mikä-maan) lähteä erillaisia signaaleja jotka olisivat havaittavissamme. Nämä signaalit kulkevat huomattavan pitkiä matkoja, esimerkkinä että tällä hetkellä kykenemme lähettämään 300 valovuoden päähän aaltoja tavallisilla voimakkailla sotilasjärjestelmillä ja kykenemme ottamaan vastaan aaltoja parhaimmillaan 3000 valovuoden päästä. Oletko tullut muuten ajatelleeksi, että maailmankaikkeus on huomattavan suuri? Erityisen lähellä meitä ei ole paljon mitään, etenkin kun otetaan huomioon olemassaolon mahdollisuudet (ja se kuinka nopeaa ylipäätänsä teoreettisesti on mahdollista matkustaa, mutta nyt keskustellaankin tärkeämmästä, toisen sivilisaation havaitsemisesta). Tietysti matka on suhteellista. Huomautuksena nyt kuitenkin, että Proxima Centauri on 4,22 valovuoden päässä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lähimmät_tähdet
  2. Siis kysehän on ollut alunperin juuri _minun_ ajattelutyylistäni ja _minun_ ajattelutyylini kritisoimisesta, eikö totta? Sen vuoksi ohimennen on solvattu satanismia, ja näin ollaan päästy keskusteluun miksi satanismi on huono, mutta huomioi että aihe on yhä miksi satanismi on huono ajattelutyyli _minun tapauksessani_ tai ehkäpä ylipäätänsä ihmisten jotka eivät kaipaa uskonnollisuutta ja ajattelevat satanismin mukaisesti. Älä yritä muuttaa aihetta vain että saisit pädettyä argumenteillasi :P

    "Owashi on palstan älykkäimmästä päästä ja erittäin loogisesti ajatteleva nuorimies.
    Suurin virhe missä hänen logiikkansa pettää, on se että hän on satanisti. Mutta se on sitä nuoruuden kapina- ja etsintäaikaa - kyllä hän iän ja kokemuksen myötä viisastuu.

    sanoo palstaa tiivisti seuraava ufoihin uskova"

    Ja itseasiassa olet kirjoittanut käsityksiäni vastaan, valheellistä tietoa sekä vähättelyä ja solvausta tietämättömyydessä . Tässä esimerkit kaikista niistä järjestyksessä.

    - Nuori trolli hän on joka hakee haasteita elämältään. Ehkä nämä käsitykset viellä muuttuvat radikaalisti, kun tuota ikääkin tulee lisää. Aika naivia luetua elämäntietoa pojalla on viellä. Mutta elämä opettaa. Tule keskustelemaan 10-20 vuoden päästä, niin takaan että käsityksesi on toiset.
    - http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000014203781

    - yhdistävät ja käyttävät tietoisesti, tarkoitushakuisesti ja rationaalisesti perusteltavin keinoin faktaa ja fiktiota, luonnollista ja yliluonnollista
    - sinun juttusi. Pallosalamat ja ufot, molemmissa sinun todistusaineisto ovat yhtä heikot.

    - Tuo hyvän kierättäminen kyllä sinun tapauksessa tapahtuu erittäin kaukaa.
    - Yksinkertaisesti erehtymätön suuri egoinen itseriittoinen typerästi ajatteleva nuori narsisti.

    Niin, kuitenkaan minua ei häiritse se että käsityksiäni epäillään sillä ne ovat osoitettavissa. Teitä kuitenkin selkeästi häiritsee se, että teidän käsityksiänne epäillään _sillä ette voi osoittaa niitä todeksi_. Ongelma on siinä, että 'rakentava sävy' miten sinä sen käsität tarkoittaa harhaluulojen jatkamista mielikuvituksen lennoksi, kun taas minä pyrin tuhoamaan ne aikaisemmatkin harhaluulot ja osoittamaan mitä mahdollisuuksia muukalaisilla ylipäätänsä voisi olla. On luonnollista, että tunnet piston jos sanon ettei muukalaisia ole olemassa ja se kuulostaa kovasti että halveksun :> Kuitenkin se on välttämätöntä, sillä olen täällä osoittamassa luulojanne vääriksi.

    Mielisin muuten esimerkin siitä missä olen mennyt henkilökohtaisuuksiin. Vaikka samapa se itseasiassa, sillä tekin harrastatte sitä kovasti, kuten vaikka lainauksistakin huomasi :>

    Ymmärrän kyllä tyylin ja tavan, mutta se vähentää uskottavuutta, sillä kynnys anonyymikirjoituksiin on huomattavasti pienempi. Olet random-epis. Itsekin pidän nimettömänä tai rekisteröimättömänä olemista, mutta vihaan ennen kaikkea anonymiteettiä, joten valitsen paremman kahdesta pahasta. Et voi mitään muuta kuin rekisteröityä etten pystyisi syyttämään sinua siitä :> Niin miksi rekisteröityminen - anonymiteetin poistaminen - osoittaa typeryyttä? Kuinka se, että pyrkii pysyttelemään sanojensa takana voi osoittaa typeryyttä?-) Tässä kohtaan huomaa jo kuinka ärtynyt olet, koita rauhoittua välillä. Teet jo typojakin :| Kiistän harrastavani minkäänlaista hörhöilyä.

    Siis eniten sinua häiritsee se kuinka sen sijasta että sanoisin "muukalaisia ei ole olemassa koska:" sanonkin "täysin naurettavaa, sillä onhan osoitettu että:"? :> Jos olet todellakin noin pienisieluinen ja helposti loukkaantuva niin en voi muuta kuin pahoitella ja jatkaa kärkäisevää tapaani kirjoittaa. Se jos jokin saa tälle palstalle eloa. Huomaa etten minäkään jätä vastaamatta tai kiistä niitä suoralta kädeltä vaikka oli argumenttinne kuinka naurettavia tahansa, vastaan niihin vain kärkevästi. Asiapohjaisuus on tärkeää keskustelussa, ei se että mistä keksisi seuraavaksi sniffata herneitä, huom!

    Etenkin kun olet selkeästi muodostanut minusta jo mielikuvan että olen 'mustaa' ajatteleva, paha, paholaisen kätyri, trolli, kiusantekijä ja ties mitä muuta niin sinun on enää vaikea yrittääkään käsittää todellisia sanojani kun herkille silmillesi hyökkää kärkäs tyylini kirjoittaa. Kirjoitat nyt samaan tapaan kuin et näkisi tarkoitusta tekstistä :P
  3. En vieläkään oikein käsitä että mihin nyt oikein pyrit tuolla loputtomalla päämäärättömällä väittelyllä satanismista :P Kertoisitko ihan tarkalleen jo? Oliko siinä jotain vikaa vai? Parempi, että keskityt ennemmin siihen kuinka itse uskot asioihin joista ei ole minkäänlaista todistetta :> Koko aihe kuitenkaan ei kuulu tälle palstalle, enkä todellakaan käsitä mikä sinua siinä niin kiehtoo.

    No, täytyy myöntää, että satanismi voidaan lukea filosofiseksi uskonnoksi kuten buddhalaisuus tai vaikka taoismi. Ei kuitenkaan ainoastaan uskonnoksi, kuten kristinusko tai ufouskonto. Itsehän en edusta satanismia missään määrin uskonnollisessa muodossa, mikä on myös hyvin yleistä satanisteille, mikä myös linkeissäsi mainitaan. Enkä ole kertaakaan antanut toisenlaista mielipidettä mitä antamistasi linkeistä saa, ja näin lainaankin lystikkään pätkän yhdestä.

    "Tiede on todistanut, ettei ihmisellä ole synnynnäistä tarvetta jumalan (tai vastaavien) palvontaan. Tiede on myös kuitenkin todistanut että ihminen joka on kasvatettu symboliikan ja riittien parissa helposti kokee niihin vetovoimaa myös myöhemmällä iällä. Tämä on satanismin oikeutus. Se tuo tarvittavat riitit, symboliikan ja ihmisseuran harjoittajansa ympärille. Monet satanisteista tulevat vahvasti kristillisistä (harvemmin muista uskonnollisista) taustoista ja ovat täten entisiä parantuneita kristittyjä joilla on edellä mainittu kaipuu. Symboliikkamme on pelkästään tunnustuksen ja tunnistamisen väline, riittimme taas ovat psykodraamaa jonka tarkoituksena on tuoda esille vahvoja tunnetiloja. Mistään monimutkaisemmasta tai mystisemmästä asiasta ei ole kyse. On toki myös olemassa satanisteja joilla ei ole mistään uskonnollista taustaa." Tästä tekstistä ilmenee myös näkökulma miksi pienet pullukat mielivät niin kovasti uskoa ufoihin, jumaliin ja merenneitoihin.

    Tämä taas on selkeästi pelkkä höyrähtänyt mielipide jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Pientä ja nättiä mustamaalausta siis vain:
    "Vaikka satanismi väittääkin olevansa lähinnä narsistista ateismia, ja rituaalien pelkkää 'psykodraamaa', saa ainakin LaVeyn kirjoista lopulta hiukan ristiriitaisen kuvan siitä, mikä satanismin todellinen suhde jumalaan/saatanaan uskomiseen ja niiden palvonnasta seuraaviin yliluonnollisiin ilmiöihin on."

    Niin, mitäpä tuohon voi sanoa muuta kuin: Kyllä, kuka tahansa saa uskoa vaikka joulupukkiin. Se on taas eri asia onko siihen järkevää uskoa ja miksi uskoa jollei siitä ole mitään konkreettisia todisteita. Kerrotko nyt mitä haet takaa ja oliko sinulla jotain sanottavaa? :P Siis muutakin kuin saada minut myöntelemään näyttämillesi linkeille ja silti selität niitä linkkejäsi vastaan omia höpötyksiäsi?-) Onko sinulla kaikki kohdallaan?

    Jos yrität selittää sitä, että minullakin olisi jonkinlainen uskonto ja että uskon asioihin ilman todisteita tai erityisen luotettavaa näyttöä sekä omakohtaista tietoa niin olet kovasti erehtynyt ja koitat hakata vain päätäsi seinään :) En valitettavasti harrasta hörhöilyä.
  4. Ero muurahaisten ja ihmisten välillä on siinä, että toisella on tietoisuus ja kyky kehittyä, ymmärtää sekä oppia. Kuten esimerkiksi delfiinit kiehtovat ihmisiä kovasti, eivätkä he ilman erityistä syytä niitä tappaisi sillä siinä ei ole järkeä. Aliarvioitte kovasti kykyä käsitellä asioita, sillä ero yksisoluisen ja muurahaisen välillä ei ole niin suuri kuin vastasyntyneen lapsen ja täysikasvuisen ihmisen välillä.

    Joo, kyllähän ihminenkin on aina ollut välinpitämätön ja tuhonnut kaikki maapallon eläimet sukupuuttoon, vai onko?

    Olkaa kilttejä ja älkää ottako vaikutteita niin Signseistä kuin x-filesseistäkään, kiitos.
  5. Hei, arvostan! Miten ihmeessä kykenet kirjoittamaan noin päätöntä sontaa täysin vailla mitään järkeä ja vielä ihan totisena palstalle jolla roikut päivästä toiseen ja jolla sinut tunnetaan? :P Vaikka niin, ethän tietenkään edes ole rekisteröitynyt vaan pyrit esittäytymään anonyyminä.

    Ja sitten niihin virheisiin:
    Satanismia harjoittaa kuka tahansa joka ei usko Jumalaan ja uskoo ihmisen itsensä luovan onnen ja tarkoituksen itselleen, piste. Ei usko mihinkään yliluonnolliseen tai fiktioon, tätä edustan myös minä, enkä näe mitä väärää siinä on muuta kuin se nimitys mitä te harhauskoiset hörhöt käsitätte saatananpalvonnaksi kiitos mustamaalaavan kristinuskon joka halveksui jokaista joka ei uskonut Jumalaan ja Jeesus Kristukseen. Heillä on myös teille nimitys, pakana. On myös lahkoja jotka harrastavat tämän _filosofisen_ ideologian sijalla rituaaleja (mikä on täysin järjetöntä, paitsi että!) syyllä että se vaikuttaa itsesuggestioon ja sen kautta. Näin nämä ihmiset eivät silti palvo mitään, uskovat vain että voivat itse vaikuttaa omaan elämäänsä, vai vaikuttaako tämä teistä liian kaukaiselta? Odotatteko todella, että ainoastaan jokin ylempi voima voi vaikuttaa elämäänne? Ylempi, kuten muukalaiset jotka ovat lihaa ja verta? :D
    Näin, se ideologiasta.

    Ja niin, sinähän et tiedä minun yksityiselämästäni yhtään mitään, eli siis et minun hyvän kierrättämisestä, siitä kuinka pyrin ajatukseen "tarkoitus pyhittää keinot".

    Naurettavaa halveksumista vailla minkäänlaista tietoutta, sangen valitettavaa. Herää jo noiden uskontojen ja fiktioiden maailmasta. On olemassa todellisuuskin.
  6. "'Nykyihmiset pystyvät kyllä kohtaamaan ulkoavaruuden muukaliset jos niitä olisi.'

    Kuinka voit olla niin varma? Monelta ihmiseltä olet tiedustellut tuota?"

    Ihmiset ovat melko sopeutuvaisia. Millaisia negatiivisia reaktioita luulisit tapahtuvan jos kontakti muukalaisiin saataisiin ja se julistettaisiin?

    Kristinuskon vaikutukseen vedottiin aiemmin, mutta keskustelu meni vastapuolelta siihen että jokaisen yhteen Jumalaan (ja ehkä kristinuskoon uskova) on kiihkouskovainen jonka maailmankuva hajoaisi totaalisesti ja luultavasti nämä ihmismassat tekisivät jotain äärimmäistä pakokauhussaan etteivät kykenisi ajattelemaan laisinkaan rationaalisesti. Realististako? Historiassa on tästä useita esimerkkejä jotka osoittavat päinvastaista.

    Omasta mielestäni tapahtuisi toki pelkoja, uteliaisuutta, avomielisyyttä sekä vastaanottavuutta ja varmasti perustelemattomia vihojakin, mutta heti sen jälkeen kun saisimme tutustua heihin, joku kertoisi heistä meille ja he osoittaisivat yhteistyötä kanssamme niin ottaisimme heidät ilomielin vastaan, aivan kuten kautta historian ovat toiset sivilisaatiot tehneet toistensa kanssa. Eivät intiaanitkaan tainneet hajota paniikkiin kun valkoinen mies saapui :P Vasta sitten kun valkoinen mies vei heiltä kaiken.

    Oman mielipiteeni mukaan kristinuskon vaikutuksesta vielä sen verran, että se kyllä on opastanut (harhaan tai ei) meitä ajattelemaan tietyllä tavalla, uskomaan yhteen jumalaan jne, mutta sen vaikutus ei ole suurille ihmismassoille Suomen kaltaisessa maassa niin suuri, vaan nämä Jumalaan uskovat ihmiset ovat avoimia uusillekin asioille, niille joita ei välttämättä raamatusta löydy tai ovat raamattua vastaan.

    Vielä kysymys siitä, että kuinka kehitysmaiden elämä muuttuisi muukalaisten saapuessa? Tuskin se minunkaan elämääni niin kovasti vaikuttaisi :P Tai noh, ehkä tulevaisuudessa saamani keuhkosyöpä saataisiin korjattua ja kehitysmaissa asiat menisivät parempaan suuntaan arkipäiväisessä elämässä. Tuskin se niitä 'ahdasmielisiä diktaattoreitakaan' haittaisi.