Vapaa kuvaus

Aloituksia

20

Kommenttia

689

  1. Paitsi että pallosalaman koostumukselle ja rakenteelle on sangen luonnollisia selityksiä, kuten se että se on plasmaa. Plasmahan on vieläpä yleisin olomuoto koko maailmankaikkeudessa, kuten aurinkokunnassammekin. Ei siis suunnaton ihme jos sellaista tavattaisiin maassakin.

    Muukalaisten avaruusaluksista taas meillä ei ole minkäänlaista käsitystä rakenteesta tai mistään muuta kuin, että yleensä toimiakseen se rikkoisi fysiikanlakeja (onko poikkeuksia?). Muutenkin tähtien välinen matkailu vain vakoillakseen toista rotua vuosituhansia vaikuttaa hämmentävältä ja köykäiseltä selitykseltä. Muukalasten avaruusalukset vain sotivat vastaan kaikkea mitä logiikka edustaa :P

    Kuitenkin loppupelissä kyse on vain siitä kuinka pallosalamoita ja ufoja (tarkoittaen lentäviä lautasia) selitellään. Todistusaineistot näistä ovat suunnilleen yhtä heikot, vaikka kuvamateriaali luotettavampaa pallosalamoista, ottaen myös huomioon sen, ettei pallosalamoita tavata feikata, toisin kuin lentäviä lautasia.
  2. Condon-raportti on ilmoittanut päätöksekseen, ettei lentäviä lautasia ole olemassa. Mikä siinä on epäselvää? Et voi lainata siitä yhtä sivua ja sen perusteella sanoa jonkin asian olevan totta tai ei, vaan tuota raporttia kuuluu käsitellä kokonaisuutena.

    Entäpä jos tämä video olisi esitelty Condon-raportin tekijöille?
    http://kadotus.org/~ow/havainnot/2/starfly_2.avi
    Luulisin, että tuokin olisi ilmoitettu selittämättömäksi havainnoksi. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei se ole muukalaisten luoma. Tai entäpä jos he olisivat saaneet kuvamateriaalia pallosalamasta? Tai entä täysin kumateriaalittomasta kertomuksesta jossa joku huijaaja vain pyrkii saamaan selityksensä lävitse? Tai kuvamateriaalittomasta selityksestä jossa höyrähtänyt kertoja pyrkii vain saamaan myötätuntoa unessa näkemilleen asioilleen ja uskoa ufoihin kuin uskovainen Jumalaan? Tai entä selityksestä joka on epäselvä tai muistettu väärin?

    Tämän vuoksi Condon-raportti ilmoittaa, ettei lentäviä lautasia ole olemassa. Jos aiotte käyttää siis sitä tietolähteenä, huomatkaa, että edustatte mielipidettä jonka mukaan niitä _ei ole olemassa_ :P

    "Tässähän sitä sitten pitää päättää että kumpi näistä lähteistä on luotettavimpi tietolähde: Condon- komitean raportti vai suomalainen Owashi- niminen suunsoittaja?"
    - Tässäpä siis lystikäs vertailu jossa molemmat puolet ovat samalla mielellä asiassa. Toisin sanoen, Jussi: Condon ja Owashi ovat samaa mieltä, lentäviä lautasia ei ole olemassa.

    Arvostan kyllä kuinka näppärästi yritätte vääntää selvistä raporteista vielä jotain, mutta ymmärtäkää ettette te siitä mitään hyödy. Lisäksi nämä raportit eivät ole minkäänlaista konkreettista todistusaineistoa. Pahoittelut vielä hankalasta, pitkäveteisestä ja toistavasta kielenkäytöstä, pyrin selittämään Jussille asiat mahdollisimman selkeästi aiempien kokemusten vuoksi.
  3. Eh, yritätköhän ymmärtää nyt asiat väkisellä väärin, herra kala? :P

    Ufoja on olemassa, maan ilmakehässä pörrääviä lentäviä lautasia jotka ovat pienten vihreiden miesten, tai muiden humanoidien (ei ihmisten) tekemiä ei ole olemassa. Niitä voisi olla olemassa, mutta jos niitä olisi, niin emme käsittelisi koko kysymystä "onko lentäviä lautasia olemassa?" koska meillä olisi todistusaineistoa.

    En tarkoittanut sitä, että lentävät lautaset murenisivat ilmaan sitä myötä kuin lentäisivät, vaan sitä, että niitä tippuisi myös maahan, aivan kuten lukemattomia lentokoneita useista syistä. Säiden, ampumisien, teknisten häiriöiden tai pilotin epähuomion tai terveyden vuoksi. Ottakaamme huomioon myös kuinka erillaisia aluksia heiltä 'on nähty', ja tämähän tarkoittaa selkeästi sitä, että heidän teknologiansa tai kehitysmallinsa on ajan saatossa muuttunut. Tämä taas tarkoittaa sitä, että aiemmat alukset olivat huonompia kuin uudemmat, miksi? Ehkä ne eivät olleet kestäviä tai ihmisten mielikuvitus jatkoi kehittymistään? Kehityksessä tulee myös aina virhearviointeja jotka myös korostaa mahdollisuutta aluksen pakkolaskeutumisesta, hajoamisesta sekä murenemisesta ilmassa.

    Myös hämmästyttävää on se, että jos muukalaisten kulkuvälineitä vilisee taivaallamme niin paljon kuin monet teistä väittävät, miksi niitä sitten feikataan? Miksi ihmeessä (lähes) kaikki videot vaikuttavat feikeiltä, ja jos joku ei niin siitäkin huomaa tietokoneanimoinnin(!).

    Niin, on kovin mahdollista että sodan aikana saatu uusi teknologia jätettäisiin ilmoittamatta muille kansoille teknologian kehittymisen toivossa ja ylilyönnin saamisessa vastusta kohtaan (huom, ei puolella olevaa, myös tuota teknologiaa käytettäisiin varmasti kauppavälineenä). Kuitenkin rauhan aika ja maat joilla ei olisi kiinnostusta tällaiseen salailuun on huomattavasti suurempi mahdollisuus pakkolaskun tilaisuudelle, tai niille useille.
    - Oletko muuten ottanut lisäksi huomioon sen, että agentteja on ollut kaikista maissa kaikissa maissa kautta aikojen? :) Näin se informaatio siirtyisi melko vilkkaasti jos pakkolasku tapahtuisi, oli sota tai ei.
    - Lisäksi vielä otetaan huomioon ne reportterit joista olen koittanut sössöttää teille jo alusta alkaen, ne jos jotka haluaisivat osoittaa julkisuudelle muukalaisten olemassaolon, _eivätkä ne ole kuin parissa maassa valtion käsiteltävissä_!
    - Sekä vielä maininta siitä, että ainakin jos itse tavallisena kansalaisena edes luulisin saaneeni käsiini palasen lentävää lautasta (tai tietäisin sellaisen sijainnista, miten tahansa), niin olisin välittömästi antamassa siitä tietoja jollekin uteliaalle hömppälehdelle joka varmasti tarttuisi tilaisuuteen antaen minulle oivan palkinnon löydön merkittävyydestä riippuen.

    Sekä vielä kysymys siitä, että miksi ihmeessä tuota tietoa muukalaisista salailtaisiin? Koko syyn kehittäminen miksi sitä salaillaan kuulostaa epätoivoiselta viimeiseltä pakoreitiltä jos oletetaan ettei muukalaisia ole maan lähettyvillä koskaan ollutkaan. Keksitään jotain ja seuraavaksi kun siitä vaaditaan todisteita niin selitellään kuinka todisteita ei voi löytyä ja kaikkea salaillaan. Ihminen keksii aina mielikuvituskaverin, kelläpä meillä ei sellaista olisi ollut lapsosena? Ehkä toisten kaverit olivat toisilta planeetoilta? ;)
  4. Kyllä, olen huolestunut niin teidän terveydentilasta kuin omien jälkeläisteni ja läheisieni jälkeläisten. Niin kauan kun maailmassa on ihmisiä jotka höpöttävät valheita ja saavat aiheutettua näin henkistä oireilua, ovat myös mainitsemani vaarassa. Kuitenkaan keskustelu psykiatrin kanssa ei varmasti haittaisi? ;) Siellä he eivät ainakaan kiellä välittömästi lentäviä lautasianne.

    Huomaa, että oman edun tavoittelu tarkoittaa myös muiden ihmisten etujen tavoittelua. Ei satanismi tarkoita omahyväisyyttä ja itsekeskeisyyttä, vaikka karsea nimitys on sen sille antanutkin :) Oikeastaan arvostan myös zeniläisyyttä että buddhalaisuutta, eivätkä nämäkään arvot taistele satanismin kanssa missään mitassa.

    Oma vikasi jos ymmärrät itsesi idiotismin edustajaksi! Annoin vain objektiivisen mielipiteeni asiasta.