kaiarasola

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

21

Kommenttia

1511

  1. Jospa minä vähän jatkan veli Bushmannin ystävällisesti alkamaa Raamattutuntia ja totean, no worries, yhdestäkään rakkaan veljemme mainitsemasta asiasta ei tarvitse olla huolissaan.

    Ensinnäkin mikään VTn laki ei ole voimassa, ellei UT lakia vahvista. UT kohtuullisen selkeästi pitää VTn juhlia toisarvoisina ja kuvaamalla Jeesusta pääsiäislampaana osoittaa tämänkin juhlan symbolisen merkityksen täyttyneen. Juhlaa saa pitää jos haluaa, mutta ei tarvitse pitää. Monia muitakin lakeja saa pitää, mutta ei tarvitse noudattaa. Tämän periaatteen ymmärtäminen voi joidenkin lakien kohdalla olla vaikeaa niin fundamentalistisesti ajatteleville kristityille kuin muillekin. Mutta lukekaa UTta. Normaaliin UTn kuvaamaan kristilliseen elämään ei miltään osin kuulu erityistä huolta sen suhteen, onko kristitty nyt tarpeeksi tarkkaan seurannut kaikkia VTn säädöksiä. Eikä muuten edes huolta siitä, ollaanko tarkkaan seurattu jokaista UTn ohjetta - mutta se on toinen juttu. Kristillisen lakihermeneutiikan perusta on se, että Raamatun kristillinen teksti, UT, kertoo, mistä innostutaan ja mistä ei. Heprealaisen pääsiäisvieton yksityiskohtien ja koko vieton suhteen vastaus on, ei huolta.

    Toiseksi, sauva kädessä syönti ei ole kauhean vaikeaa, jos on mitä pikaruuan myyjät kutsuvat yhden käden ruokaa. Pääasiäisateria oli nuotiolla kuivaksi käristettyä ja vahvasti maustettua lammasta/karitsaa, mitäs ongelmaa tuon syömisessä yhdellä kädellä oli - kunhan joku vain veitsellä leikkaili lihasta siivuja ja piti sauvan vieressään eikä kädessään. Oliko kaikilla edes sauvaa? Sehän on symbolinen juttu.

    Mutta varsinainen tekstin tulkintaan liittyvä pointti on se, että ikuinen ei ollutkaan ikuinen (niin kuin hepreaa osaavien pitäisi tietää), koska kun tullaan 5Mooseksen kirjaan annetaan uusi laki, joka kääntää koko pääsiäislain ylösalaisin. Siellä ei tarvita sauvaa, ei isoppia ei verta ovenpielissä, muukin kuin käristetty lammas käy. Pääsiäistä ei enää saanut viettää kodeissa vaan pyhäkön luona. Koko juhlan luonne muuttuu.

    Huolellinen Raamatun tutkiminen opettaa antamaan VTnkin säädöksille oikean merkityksen. Sitä ei, ainakaan tässä tapauksessa, saa hyppäämällä suoraan yhdestä tekstistä suoraan tämän päivän sovellutukseen. Useimmat juutalaiset ja VTtä lukevat kristityt onnistuvat tässä kohtuullisen hyvin. Useimmat ymmärtävät, että lait sauva kädessä ja sandaalit jalassa syöminen ovat mennyttä symboliikkaa samoin kuin sadat muut lait, joissa annetaan ohjeita ties mistä. Vaikeaa tämä ei siis ole - paitsi jos väkisin yrittää lukea kirjaimellisesti, mitä ei enää edes VTn aikana kirjaimellisesti sovellettu.

    Tämän ajan juutalaiset muuten viettävät pääsiäistä kodeissa, mutta hekään eivät vietä juhlaa 2M 12 ohjeiden mukaan vaan ovat tehneet yhdistelmän tästä luvusta, 5M 16 luvusta ja rabbiiniperinteestä.

    Sitä paitsi pääsiäiseen on pitkä aika, riittää kullekin päivälle omat murheensa. :)

    Kai
  2. Haluaisin muistuttaa siitä, että sapatti on lahja. Koko UTn sapatinvietto lähtee eri lähtökohdista kuin VTn. Jeesus sanoo sapatin olevan ihmistä varten, ei niin, että ihminen olisi sapattia varten. Jos jälkimmäinen olisi totta, sapatti olisi ensisijaisesti kuuliaisuuden koe, mutta koska Jeesus esittää asian niin, että sapatti ihmistä varten häne oikeastaan samalla sanoo sapatin olevan lahja, ihmiselle parhaaksi. Kukaan ei voine väittää, että lepo olisi paha asia tai raskas taakka.

    Kristillinen sapatti on Jeesuksen sapatti, vapauden, levon, jumalasuhteen ja ihmissuhteiden päivä. Vain tästä näkökulmasta UTn 68 sapattitekstiä aukeavat oikein. Mallia sapatin viettoon ei etsitä VTn teksteistä, vaan se löytyy Jeesuksen esimerkistä - osin myös niistä teksteistä, joissa hän vastustaa fariseusten sääntöperustaista sapatin viettoa.

    Jos sapatin lähtökohtana olisi tiukka kaikkien Vanhan testamentin lakien seuraaminen olisimme tilanteessa, jossa joudutaan pohtimaan samoja kysymyksiä kuin rabbiinijuutalaisuudessa, jossa oli määritelty 39 sapattiin liittyvää kieltoa. Muun muassa tulenteko on sapattina vanhassa testamentissa kielletty. Ehkä sopiva kielto aikaan, jolloin tulen teko oli vaativa ja aikaa vievä toimi. Mutta ei kovin sopiva Suomen talveen. Eikä mukava sille, joka polttaa tulta autonsa moottorin sylintereissä matkalla kirkkoon. Entä Jeremian kielto taakan kantamisesta sapattina. Juutalaiset selvästi ymmärsivät laukun olevan taakka, eivätkä siksi kanniskelleet sapattina laukkua, jossa olisi edes välttämättömiä tykötarpeita. Juutalaisissa synagogissa ei kerätä kolehtiakaan siksi, että he seuraavat Jeremian neuvoa eivätkä kanna lompakkoa mukananaan. Ainoat selkeät poikkeukset taakka säännöstä ovat Raamatun nostaminen, kun sitä luetaan ja lapsen tai sairaan ihmisen nostaminen hänen auttamisekseen.

    Voimme siis sanoa, että onneksi pidämme Jeesuksen sapattia. Silloin seurataan sitä osaa VTn sapattiopetuksesta, joka täysin sopii yhteen Jeesuksen sapatinvieton mukaista. Tietenkin kymmenen käskyn laki ja Jesajan sana sapatista ilon päivänä ovat tästä esimerkkejä.

    Olisi varmaankin toivottavaa, että kaikki sapatin hyvät puolet toteutuisivat paremmin sapattia pitävien kristittyjen piirissä. En kuitenkaan usko, että tähän päästään siten, että aletaan lukea hartaammin lakeja tehdä sääntöjä sapatinvieton varjelemiseksi. Fariseusten sapattisääntökeinot eivät tässä asiassa auta. Jeesuksen tie on ainoa oikea.

    Kai
  3. Eiköhän yksinkertainen totuus ole se, että kukaan ei tiedä, miltä Jeesus näytti. Voihan Popular Mechanics lehden "tutkija" maalata kuvan lähi-itäläisestä, mutta katsokaa lähi-itäläisiä. Niitä on pitkiä ja pätkiä, laihoja ja lihavia, hentoja ja lihaksikkaita ja kaikenlaisia näiden väliltä. Ei ole yhtään aikalaiskuvausta, ei siis ole mitään tutkittavaa. Koko homma on täyttä arvausta - paitsi siltä osin, että Jeesusta ei pitäisi kuvata eurooppalaisena vaan läli-itäläisenä.

    Vanhin löytynyt kuva Jeesuksesta lienee Alexamenonin pilapiirros, aikaa ei kaiketi oli määritelty, mutta voisi olla jo vuoden sata paikkeilla jopa yli sata vuotta myöhemmin. Jeesuksen muodosta ei voi kuvan perusteella voi päätellä mitään, koska kyseessä on pilapiirros ja ristiinnaulitulle on piirretty aasin pää. Vanhin kristillinen kuva on hyvästä paimenesta pyhän Calliston katakobista Roomasta, 200 -luvulta. Seuraava on kivisestä hautasarkofagista löytynyt kivipiirros itämaan tietäjistä ja Jeesus lapsesta Marian sylissä. Sekin 200 -luvulta. Ja sitten on syyrialaisen kirkon kastekappelista löytynyt kuvat Jeesuksesta parantamassa halvaantunutta miestä, sekin 200 -luvun puolivälin paikkeilta.

    Edes 300, 400 ja 500 -luvuilta ei löydy suurta määrää kuvia. Vasta 700 -luvulla, kun eurooppalaiset olivat kääntymeet kristilliseen uskoon, kuvien määrä lisääntyi ja syntyivät ne mallit, joiden mukaan monet vieläkin Jeesusta maalaavat.

    Edellä mainituissa vanhimmissa kuvissa Jeesus kuvattiin Välimeren alueen ihmisenä, mutta Euroopassa seurattiin Eurooppalaisia ihanteita. Eikä ollut enää kilpailua ainakaan Lähi-idästä, joka jää islamin uskon jalkoihin. Onneksi jotkut Afrikassa olivat riittävän viisaita maalaamaan lähes mustan Jeesuksen ja Aasiasta on löytynyt aasialaisilla piirteillä kuvattu Jeesus. Idea oli kaiketi tuoda Jeesusta lähemmäksi ihmisiä, vähän kuin amerikkalaisissa kuvissa, joissa Jeesus esitetään farkuissa ja t-paidassa karkkeja pureskelemassa.

    Minkäänlaista totuusarvoa näillä kuvilla ei ole, enkä ole varma onko niillä paljon muutakaan arvoa. Ehkä jotkut tyylitellyt ikonityyppiset kuvat ovat sikäli parempia, ettei kukaan edes odota niiden olevan kirjaimellisia kuvia.

    Oletukseni on Raamatun kirjoittajien tarkoituksella jättäneen kuvaamatta Jeesuksen ulkomuodon kuvaamatta. Jos he olisivat sen tehneet, jotkut kahelit taatusti katsoisivat velvollisuudekseen yrittää näyttää samalta. Sellainen uskon tie olisikin paljon helpompi kuin seurata Jeesuksen esimerkkiä ystävällisyydessä ja rakkaudessa, joita Raamattu onneksi kuvaa riittävästi.

    Kai
  4. Taitaa humanismi olla hukassa ja historiantuntemuskin.

    Tätä on nimittäin kokeiltu. Itäisessä naapurimaassamme oli lasten (ja ehkä muidenkin) uskonnonopetus pannassa noin 70 vuotta ja se toimi erinomaisesti. Kristillinen usko vahvistui ja maanalaiset kirkot voivat hyvin. Yksilöiden kohdalla uskonnon opetuksen kieltäminen tuotti kyllä suuria tragedioita.

    Onhan vieläkin maita, joissa usko on pannassa ja vaikutus samansuuntainen.

    Tarve tällaiselle laille mietityttää. Onko veli Bushmanni huolissaan omien lastensa mahdollisesta kääntymisestä?

    Käytännön sovellutuskin mietityttää. Mikä on lapsille suoritettua "aivopesua." Teenkö aivopesua, jos sanon, että isi ja äiti vihittiin kirkossa... ehkä pitäisi vain kertoa, että meidät vihittiin tuossa isossa vanhassa rakennuksessa, johon pääsy on lapsilta nyt kielletty? Sorry vaan, ette voi tulla Kalle sedän häihin tai Jussi enon hautajaisiin. Olisiko sana Jeesus tai Mooses tabu? Jos uskova ei saa kertoa, että Jeesus pelastaa, saako ateisti isä tai äiti kertoa, ettei Jeesus pelasta?

    Uskon kieltämisestä alle 18 vuotiailta saisi varmaan ihan herkullisiakin kuvia, jos tätä hetken miettisi.

    Mutta jos haluaa elvyttää hiipuvia aktiivikristittyjen joukkoja, siitä vain tekemään kansalaisaloitetta. Pieni vaino on aina tehnyt aidolle uskolle hyvää.

    Kai
  5. Hyvä veli Bushmanni, tietosi USAlaisesta akkreditointijärjestelmästä kaivaa selvästi pientä päivitystä.

    Ensinnäkin Department of Education ei akkreditoi mitään. Lain määräysten mukaan sillä on velvollisuus kirjata ja luetteloida akkreditoidut yliopistot, mutta itse se ei akkreditointeja myönnä.

    Kaikki akkreditointeja myöntävät organisaatiot ovat siis yksityisiä. Perinteisesti arvostetuin akkreditointi on alueellinen (regional) joita on kaikkiaan kuusi ja jotka kattavat kaikki maan eri alueet. Nämä tekevät akkreditointeja myös maan rajojen ulkopuolelle - tietenkin lihavaa rahatukkoa vastaan. Yleensä alueellisesti akkreditoidut laitokset ovat teoreettiseen opetukseen ja tutkimukseen keskittyviä yliopistoja.

    Näiden lisäksi on 52 koko USAn alueen kattavaa muuta tunnustettua akkreditointiorganisaatiota ja näiden lisäksi lukuisa määrä erilaisten ammattialojen organisaatioita, jotka nekin voivat olla erittäin tärkeitä, vaikka eivät opetusministeriön luettelossa olisikaan. Esimerkiksi on pari opetusministeriön tunnustamaa etäopiskelun akkreditoijaa. Tai on American Bar Association, joka myöntää lakitieteellisille tiedekunnille akkreditointeja. Tilanne on sikäli kimurantti, että paremmat yliopistot eivät hyväksy opintosuorituksia kuin laitoksista, joilla on nk. alueellinen akkreditointi, mutta täysin alueellisesta tai muusta opetusministeriön hyväksymästä akkreditoinnista riippumatta, jotkut osavaltiot eivät anna lakimiehille toimilupia kuin siinä tapauksessa, että ovat valmistuneet American Bar Association järjestön akkreditoimasta laitoksesta tai käyneet erikseen suorittamassa lisäopintoja, jotka ovat American Bar Associationin tunnustamia. Tilanne kasvatustieteen osalta on vielä sekavampi. Eri osavaltioilla on omat vaatimuksena opettajan oikeuksille. Näin jokainen parempi yliopisto tarvitsee alueellisen akkreditoinnin lisäksi useita muita akkreditointeja voidakseen tarjota mahdollisimman monelle opiskelijalleen mahdollisuuden toimia tulevassa ammatissaan.

    Kyseessä on siis sekava ja älyttömän kallis järjestelmä ylläpitää. Mutta muhikoot jenkit rauhassa omassa mehussaan. Juttu on väliin hankala myös opiskelijoille, kun erilaiset opiskelijoiden stipendi tai tukijärjestelmät saattavat olla kiinni - yleensä tuosta alueellisesta akkreditoinnista, mutta joissakin tapauksissa jonkun muun organisaation akkreditoinnista.

    Mainittu reformoitu akkreditointi on hyvä henkilölle, joka haluaa johonkin kalvinistiseen kirkkoon työhön. Adventtikirkon akkreditoinnilla ei kaiketi ole merkitystä työnsaantiin kirkon sisällä. Se koskee ennemmin laitoksen oikeutta toimia osana adventtikirkon koulujärjestelmää.

    Adventtikirkon tärkeimmillä yliopistoilla on yleensä hyvät akkreditoinnit, joilla pystyy opiskelualan ammattia harjoittamaan missä vain USAssa ja jotka myös tarjoavat hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin, mutta isommilla kirkon yliopistoista näitä erilaisia akkreditointeja voi olla vaikka kuinka monta - tusina, pari tusinaa... Ja jokainen maksaa - paitsi se adventtikirkon akkreditointi, vaikka on sekin ihan kohtuullisen vaativa prosessi.

    Kai
  6. Jos nyt tätä historiallista PRrää vaihteeksi.

    Ensinnäkin veli Adventtiairut ei anna minkäänlaista todistetta väitteelleen, että EGWn opiaattiriippuvuus on "kiistatonta." Mitä järkeä on väittää tällaista ilman yhtään todistetta??? Jos juttu olisi kiistaton olisi sille oltava useampi historiallinen toiste, nyt ei ole ensimmäistäkään.

    Netissä on useita EGWn vastustamiseen keskittyneitä sivustoja. Pienellä pintapuolisella selvityksellä ei haaviin tarttunut yhtään, joka kirjoittaisi opiaaateista paitsi että hän useampaan otteeseen vastusti opiaatteita. Jos asialle olisi pieniäkään todisteita, pitäisi itsestään selvänä, että ne kaikki laulaisivat yhteen ääneen EGWn addiktiota - ja tietenkin EGW säätiö kirjoittaisi vastamyrkkyään ja väittäisi, ettei EGWllä mitään riippuvuutta ollut. Kun kummatkaan eivät näin tee, on vain todettava, että noin 99,9999 prosenttisella varmuudella koko juttu on vain EGW tulosta EGW herneen juuttumisesta sierainonteloon.

    Mainittuja varmoja todisteita pidän yhtä luotettavana kuin väitettä, että naapurin kana oli aamulla korkean kuusen latvassa kiekumassa.

    Siitähän ei ole epäilystä, etteikö EGW lapsena saanut vakavaa aivovauriota lapsuuden onnettomuudessa. Ei siitäkään, etteikö ajan kipulääkkeissä olisi saattanut olla opiaatteja. Mutta kuka tietää, mitä lääkkeitä, jos mitään, hänelle syötettiin? Onnettomuus tapahtui 1836 ja opiaattien käytön nopea yleistyminen kipulääkkeenä (ja suurten ihmismäärien jääminen opiaattikoukkuun) tapahtui vasta yli 25 vuotta myöhemmin sisällissodan aikana.

    Tässä vaiheessa ei liene mainintoja nuoruuden kaltaisista terveysongelmista, EGW oli synnyttänyt neljä lasta, on miehensä kanssa hankkinut talon, teki työtä, matkusti seurakunnan asioissa, ja näyttää viettäneen suht normaalia elämää. Hänen yökirjoittamisensa liittynee vanhuuteen(?), jolloin riippuvuusindikaattoreita on vieläkin vähemmän. Seitsemänkymppinen EGW on hyväntuulisempi ja selvästi tasapainoisempi kuin nelikymppinen EGW.

    Odotan mielenkiinnolla oikeata todistetta väitteestä ja siihen asti pidän hommaa erinomaisena esimerkkinä siitä, miten EGW vastustus vaikuttaa huumeen tavoin ja sumentaa harkintakykyä. :)

    Kai
  7. Halleluja, veli "onedelleenkin" alkaa vähitellen ymmärtää jotakin.

    Eihän adventtikirkon oppi todellisuudessa koko ajan muutu, mutta kirkko uudistuu hiljalleen. Tästä syystä, kun esiintyy adventismin asiantuntijana, olisi hyvä tietää mihin suuntaan kehitys kulkee, mitkä ovat viralliset opinkohdat ja mitkä opetukset todellisuudessa ovat sellaisia, että ne eri adventisteja yhdistävät.

    Lisäksi, jos adventtikirkosta oikeasti jotakin tietää, tietää myös sen, että eri adventisteilla Suomessa ja eri maissa on varsin erilaisia korostuksia, mutta silti voimme olle veljiä ja meillä on kuitenkin suurin piirtein samat keskeiset yhdistävät näkemykset.

    Tämä ei siis todellisuudessa ole vaikeata, jos on vähänkään ajantasaista tietoa adventisteista. Vaikeaksi se muuttuu silloin, kun joku yrittää määritellä kirkon opin tai toiminnan tavalla, joka useimmista adventisteista on väärä tai vastustettava.

    Lainaamasi pointti on vieläkin useimpien adventistien uskomus, mutta onko se asia, joka useimpien adventistien mielessä jatkuvasti pyörii tai josta vielä ahkerasti saarnataan (niinkuin 50 vuotta sitten)? Todennäköisesti ei. Veikkaan, että jos menet adventtikirkkoon, kuulet todennäköisemmin jotakin armosta, rauhasta, rakkaudesta ja pelastuksen ilosta kuin pahasta paavista, vaikka saattaahan josakin joskus toisinkin tapahtua.

    Kai
  8. Raamatun syntyhistoria on paljon inhimillisempi kuin fundamentalistit kuvittelevat ja Raamatusta on tosiaankin ollut erilaisia koosteita eri aikoina. Mitään erityistä merkitystä tällä ei ole ollut koska Raamattuja ei ole ollut edes saatavilla.

    Minkä logiikan mukaan, Raamatun olisi pitänyt syntyä kerralla valmiina? Ehkä joku tällaista olisi odottanut. Apokryfikirjat 1776 eivät ole mikään ongelma. Minullakin on erinomaien hyvä Raamattu, jossa apokryfikirjat mukana, jostakin 90 -luvulta. Kaipa sitä muutakin saa lukea kuin pelkkää Raamattua ja ihmiset ovat 1776 osanneet seurata vaikkapa Lutherin neuvoja koskien apokryfikirjoja silloin yhtä lailla kuin nytkin. Mutta ei tälläkään ole suurta merkitystä, koska niin harvoilla oli vuoden 1776 Raamattu saatavilla ja jos Jumalaan uskoo, voihan sitä toivoa, että Jumalaa johtaa etsivän sielun lukemaan ennemmin vaikka Johanneksen 3.16 kuin vaikka Siirakin 3.16, joka ei sekään ihan huono teksti ole, vaikka uhkaakin Jumalan kirouksella niitä, jotka suututtavat äitinsä.

    Raamatun syntyhistoria on ongelmallinen vain sanainspiraatioon uskoville fundamentalisteille.

    Kai
  9. Hyvä veli Bushmanni, kritiikkisi ei kauhean loogista kuvaa ateismista anna. Aloituskirjoituksen lainauksissa ei kaiketi kirkon nettisivuja lainata. Lainaukset ovat pikemminkin jostakin truthsorfables, exadventist, tai nonsda tyyppisiltä sivuilta, joihin on saksimalla koottu kaikenlaista ja jotka eivät kovin neutraaleilta vaikuta. Sen sijaan nimimerkki "onedelleenkin" lainasi kirkoin sivuilta ja totesin monien adventistien näin uskovan.

    Ilmeisesti olet sitä mieltä, että adventimi on sen verran vastuttettava yhteisö, että sellaisetkin väitteet, joihin juuri kukaan adventisti ei usko, on aiheellista heittää kehiin.

    Viimeinen kritiikkisi siitä, että joku koulutettu vielä vuoden 2000 jälkeen kehtaa uskoa johonkin taivaassa ei kaiketi ole erityisesti adventismikritiikkiä vaan sohaisu kaikkia uskovia vastaan. Mutta minkäs sille voi, kun uskomme, oli se sitten muotia tai ei. Ja kehtaamme vielä pitää kristillistä uskoa ja erityisesti sen rakkautta ja armoa parempana kuin monet niistä erilaisista oudoista jutuista joihin yksi jos toinenkin ateisti tai maallistunut suomalainen uskoo. Ihmisen osa.

    Kai
  10. Hmmm... minun kuvani Milleristä on sen verran raadollinen, että puheet PR osastosta voinee jättää omaan arvoonsa. Mutta jos adventistit uskovat paljon huuhaata Milleriläisyyden jaloudesta (niinkuin tekevät), täytyy kai uskonvapauden nimissä veli Bushmannillekin antaa oikeus uskoa päinvastaista.

    Historiallinen totuus on harvoin valkoinen ja yhtä harvoin musta. Yleensä se on vähän molempia eli harmaa... Ihmisissä on hyviä ominaisuuksia ja huonoja. Sehän tekee elämästä mielenkiintoisen ja antaa mahdollisuuden lähes kaikesta historiaan liittyvästä löytää uutta. :)

    Kai
  11. Uskontokritiikkiähän on älyttömän helppo tehdä huonosti. Ottaa sakset ja poimii toisten kirjoituksista sieltä täältä tekstejä ja liimaa niitä sitten yhteen välittämättä siitä, ettei tulos ei vastaakaan, mitä kritiikin kohteet todellisuudessa opettavat. Tällä menetelmällä tätäkin kritiikkiä on tehty. Ei kukaan adventisti usko, no melkein kukaan, että kyse oli Jeesuksen siirtymisestä paikasta toiseen. Kyllä hän meni heti sinne Isän oikealle puolelle. Kukaan adventisti (toivottavasti) ei myöskään usko, ettei sovitus ristillä ollut lopullinen. Tässä asiassa kyse on ennemmin kyvyttömyydestä ymmärtää 1800 -luvun kielenkäyttöä.

    Ei tällä menetelmällä voi todistaa kuin oman virheellisen adventismikäsityksensä vääräksi. Jos adventistit eivät pidä oikeana sitä kuvaa, joka adventistien opista luodaan, kyse ei ole adventismikritiikistä. Tässä tapauksessa monet adventistit, minäkin, vastustaisivat hänen esittämiään oppeja.

    EGWn auktoriteettia koskeva osa ei sekään vastaa kirkon asiaa koskevaa opinkohtaa eikä ainakaan allekirjoittaneen käsityksiä. Teksti on jälleen täynnä lainauksia, jotka eivät ole oikeita lainauksia, koska eivät vastaa tekstin kokonaisuutta. Tällaisia ovat väite EGWn erehtymättömyydestä, lihansyöjistä taivaassa, kananmunista ja rukouksesta jne. Ihan hauska on myös väite, että pääkonferenssia pitää arvostaa Jumalan äänenä. No mutta kun sama EGW toisessa yhteydessä sanoo, että jos hän joskus on pääkonferenssiin uskon, niin ei ainakaan enää usko. Sitä paitsi EGW ei ole kirkon opin tai elämän auktoriteetti, Raamattu on.

    Mistä tällainen sokeus ja kyvyttömyys nähdä kokonaisuuksia oikein tulee? Alan vähitellen tulla siihen käsitykseen, että adventismin täytyykin olla viisaampaa kuin olin kuvitellut, kun kukaan ei näytä pystyvän järkevää adventismikritiikkiä tuottamaan. Kritisoitavaahan tästä liikkeestä löytyy pilvin pimein, mutta aloituslinkki ei sellaista edusta.

    Kai
  12. Aloituskirjoituksessa viitattu teksti on liian pitkä kunnolla kommentoitavaksi. Siksi vain muutama pintapuolinen kommentti. Teksti tuntuu jollakin tavalla tutulta. Otteita siitä on ollut täällä palstallakin ja muutama vuosi sitten veli Bushmannikin lainasi osaa siitä. Mieleen tuli veli Kyti tai sisar Nenonen, jotka molemmat ovat samansuuntaista esittäneet. En jaksanut tekstin taustaa pitemmälle kaivaa.

    Ensinnäkin teksti on otsikoitu adventismin teologiseksi kritiikiksi ja syväanalyysiksi, jota se ei mielestäni ole. Kyseessä on pikemminkin netistä poimittua ja käännettyä paikoin kohtuullisen fiksusti mutta yksipuolisesti tai tarkoitushakuisesti koottua historiallista kritiikkiä ja samalla tavalla kasattua EGW kritiikkiä ilman syvällistä adventismin varsinaisten teologisten piirteiden analysointia.

    Historiakirjat esittävät adventismin Millerin lapsena ja monet adventistitkin luulevat, että näin on. Tämä ei pidä paikkaansa. Eihän millerismissä ollut muuta kuin profetioita. Piste. Ei mitään teologiaa, eikä mitään muuta oppia. Näin millerismi ei ole adventismin tausta kuin profetioiden osalta. Teologinen sisältö, käsitys kristillisen uskon luonteesta ja Raamatusta, sapatti, ihmiskäsitys, kaste jne. tulevat kaikki muualta. George Knight on ehkä ensimmäisenä selkeästi aiheesta kirjoittanut, mutta harva on vieläkään oivaltanut asiaa.

    Adventismin taustalla on niin Euroopassa kuin Amerikassakin vaikuttanut liike, kristillinen primitivismi, jota kutsutaan myös restaurationismiksi. Ideana oli pyrkimys palata alkuperäiseen Raamatulliseen kristillisyyteen ja kutsua protestantismia uuteen uskonpuhdistukseen. Samasta taustasta syntyivät vähän myöhemmin helluntailaisuus ja ehkä myös Jehovan todistajat. Sapattia pitävien adventistien ryhmän johtajat Joseph Bates ja James White tulivat molemmat restaurationismitaustasta ja kaikki heihin liittyneet olivat samanmielisiä, kirkkotaustasta riippumatta.

    Tämähän nyt ei kauhean tärkeää ole. Osoittaa vain, ettei kirjoittaja ole kunnolla lukenut uudempaa millerismiä kuvaavaa kirjallisuutta. Pidin mielenkiintoisena, että kirjoittajalla on tiedossaan sellainenkin detalji kuin Millerin kirje lokakuulta 1844. Siitä hatunnosto. En kuitenkaan ole varma, että kirjettä ja kokonaisuutta on ymmärretty oikein. Pidän Millerin pääajatuksena sitä, ettei hänellä enää ole kuin yksi Jeesuksen tulon päivä, tämä päivä, kun hän sitten jatkaa pohdiskelua muista mahdollisista ajoista Snown ehdottaman 22. päivän tilalle. Mutta tämäkin on pikkujuttu.

    Ensimmäinen varsinainen omituisuus tekstissä on väite, tutkivasta tuomiosta historian suurimpana kasvojenpesuoperaationa. Hmmm… siis se, että puolitusinaa maallikkouskovia jossakin Clifton Springsin takapellolla päättävät Snown profetiatulkinnan ajan olleen oikean, on ”maailman suurin” jotakin. Tämä tuntuu jo sellaiselta, ettei kirjoittaja oikein tunne sanaa maailma tai sanaa suurin. Kaipa nyt historian sotiin tai poliittisiin päätöksiin on liittynyt tuhansia tätä suurempia kasvojenpelastusoperaatioita. Psykologiaa tämän opin kehitykseen varmaankin liittyy, niinkuin kirjoittaja väittää, mutta se ei ole maailman suurin missään lajissa.

    Kirjoittaja ei myöskään näytä olevan tietoinen siitä, että oppi tutkivasta tuomiosta sellaisena kuin hän sitä lainaa, ei oikeastaan syntynyt kuin noin kymmenen vuotta pettymyksen jälkeen. Opin isä oli Uriah Smith, joka pettymyksen aikaan oli kouluikäinen poikanen ja tässä vaiheessa pettymyksestä oli jo kulunut sen verran aikaa, ettei psykologinen selitys tai kasvojenpelastus ollut niin oleellinen. Oppihan tuli osaksi adventistista profetiatulkintaa vasta vähitellen erityisesti Smithin Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan selitysteosten saaman suosion ansiosta.

    Kai
  13. Minäkin aikanaan mietin, miksi jotkut (tuskin kauhean monet?) myivät omaisuuttaan Jeesuksen tuloa odotellessaan. Selitys, joka 1844 löytyvistä lähteistä näkyy on se, että he halusivat maksaa velkansa pois. Muistelen myös jotakin sen tapaista, että joku halusi itselleen (ja toisille) osoittaa tosissaan uskovansa, ja jakoi rahaa pois sellaisella kommentilla, että minä olen lähdössä taivaaseen, enkä tätä enää tarvitse.

    En ole oikein ymmärtänyt, miksi tämä oli heille tärkeää. Ehkä he ajattelivat, tätä todistuksena ihmisille, jotka olivat heille lainanneet (suurin osa amerikkalaisten veloista 1800 -luvulla oli yksityisille ihmisille, ei pankeille), tai halusivat seurata Paavalin ohjetta, älkää olko kenellekään mitään velkaa...

    Vuosien varrella useammat ovat sanoneet minulle jotakin sen tapaista, etteivät halua ostaa taloa, kun pitäisi ottaa velkaa, eivätkä he halua velkaa Jeesuksen tulon läheisyyden vuoksi. Minun kommenttini on aina ollut vähän kyyninen. Mitä väliä sillä on, onko velkaa vuokraisännälle vai pankille, jos lähtee taivaaseen tai hautaan, eivät minun tietojeni mukaan pysty karhukirjeitä perään lähettämään.

    Kai
  14. Ehkä saan minäkin tähän ikuisuusaiheeseen sekaantua, kun aikaero valvottaa.

    Onhan tämä vähän vaikeaa, mutta adventtikirkon sivuilla on info kohdan alla perusopinkohdat, josta löytyvät ne ainoat viralliset kirkon yleiskokouksen hyväksymät opinkohdat. Niistä ei tätä lainausta läydy. Samoilta sivuilta löytyy lisäaineistoa, jonne on laitettu muun muassa kirja, josta tämä teksti on otettu. Eittämättä monet adventistit uskovat niinkuin lainauksessa sanotaan, mutta yksikään asioista mitään tietävä adventisti ei pidä tätä lainausta tai tätä kirjaa kirkon "virallisena" opinkohtana.

    Kun adventtikirkon piirissä ensimmäisen kerran kirjoitettiin kooste kirkon opetuksesta, sen teki James White vuonna 1854 eikä hänen lyhyessä (ja erinomaisen hyvässä) viisikohtaisessa koosteessaan ollut mitään katolisuudesta.

    Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Uriah Smith kirjoitti laajemman koosteen (samaan tyyliin kuin nykyiset 28 opinkohtaa), niissä oli myös pykälä, jossa mainittiin paavi tai katolinen kirkko. Smithin koosteesta julkaistiin kymmeniä vähän erilaisia versioita vuosien varrella, mutta tämänkin kaltainen pykälä on helpompi ymmärtää sitä taustaa vasten, ettei kirkolla silloin juurikaan ollut toimintaa muualla kuin Pohjois-Amerikassa, jossa kaiken lisäksi 1800 -luvun loppupuoliskolla vaikutti kasvava antikatolisuus. Tätä opinkohtien koostetta ei kovin enää käytetty kovin paljon 1900 -luvun puolella.

    Kirkko kirjoitti opinkohdat uudelleen 1931 ja samalla virallisti opinkohdat kirkon määritelmäksi omasta opetuksestaan, katolisuus oli näistä opinkohdista (ja myöhemmistä uusista versioista 1941 ja 1950) pois ja on pysynyt pois myös uusimmassa 1980 hyväksytyssä (ja sen jälkeen muutamaan kertaan toimitetussa) versiossa.

    En usko, että on vaaraa, että katolisuus enää koskaan palaa kirkon opinkohtiin takaisin. Oikeastaan se ei koskaan ole "virallinen" opinkohta ollutkaan, koska koko käsite syntyi vasta 1931 jälkeen, jolloin kirkon keskustoimiston hallitus ja myöhemmin yleiskokous ne ensimmäistä kertaa tällaisen opinkohtakoosteen hyväksyivät. Alkuperäisessä adventismissahan ei opinkohtia voitu määritellä, eikä ainakaan kirjoittaa paperille, oli vain Raamattu.

    Kai
  15. Hyvä veli Exap, lainaat kyllä opinkohtaa oikein, no melkein oikein, mutta ymmärrät sen mielestäni väärin.

    Tekstin merkitys voi olla vähän selkeämpi englanninkielisessä alkuperäisessä muodossaan, mutta niinkuin aiemminkin olen todennut, teksti on huonosti kirjoitettu ja tässä tulee mieleen, myös huonosti käännetty.

    Tulkintani on seuraava. Se, mitä normaalisti teologiassa kuvataan sanalla sovitus, tarkoittaa miten ja millä perusteella Jumalasta vieraantunut ihminen voi palata Jumalan yhteyteen. Sen tilalla voitaisiin käyttää muitakin sanoja kuten lunastus, tai yhteyden saaminen Jumalaan, tai vieraskielisinä väännöksinä rekonsiliaatio tai redemptio, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän rinnakkaisia sanalle sovitus. Sovituksesta on eri tulkintoja, on klassista, latinalaista, humanistista, universaalia ja rajoitettua, mutta sillä ei ole merkitystä tämän opinkohdan kannalta.

    Opinkohdan tekstissä käytetään ensin sanaa sovitusuhri, jolla tarkoitetaan sovitusta tässä perinteisessä mielessä. Sovitus ristillä on siis lopullinen ja riittävä saamaan ihmisen suhteen Jumalaan korjatuksi.

    Miksi teksti sitten jatkaa sovituksesta puhumisesta. Suomalainen teksti ei puhu, niinkuin väitit, "sovitustyöstä" vaan "välitystyöstä" ja Kristuksen "sovittavasta palvelutyöstä" ja sen uudesta vaiheesta taivaassa. Jatko selittää, mistä on kyse. Normaali teologoginen sovituskäsitys nousee UTn sovitusopista ja tarkoittaa jumalayhteyden korjaamisprosessia. Mutta tämä toinen sovitusmaininta jatkuu viittauksella VTn pyhäkköön ja juhlakalenteriin, jossa sovitus voi tarkoittaa pitempää prosessia aina siihen asti, kun synti puhdistetaan ja poistetaan kokonaan.

    Adventistien ihastus VTn käsitteisiin on johtanut veli Exapin harhatulkintaan johtanteeseen sanavalintaan. Mistä tässä "välitystyössä" ja "sovittavassa palvelutyössä" on kyse. Yksinkertaisesti siitä, että niillä kuvataan kuinka Kristus taivaassa kuulee uskovien rukoukset ja tarjoaa sitä ristillä loppuun asti hoidettua armoaan ja anteeksiantoaan kaikille ja toisessa vaiheessa kyse on valmistautumiseta synnin lopulliseen poistamiseen ja ikuisuuteen (jotka nekin perustuvat siihen valmiseen ja loppuun suoritettuun sovitukseen.)

    Tämä nyt on tällaista turhaa ja lapsellista semantiikkaa ja teologista saivartelua, joka on aina harmillista. Mutta kaikkea sitä täytyy yrittää, ettei yksinkertainen evankeliumi pääsisi hukkumaan vielä syvempien kerrosten alle kuin se nyt on.

    Missään tapauksessa opinkohtaa ei tarkoitettu sanomaan, ettei sovitus olisi lopullinen ja kertakaikkinen. Jos tulkintaani epäilet, voit lukea vaikka opinkohdasta 9 tekstiä, joka sen vahvistaa: "Kristuksen elämä, hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa on Jumalan järjestämä ainoa keino ihmisen synnin sovittamiseksi, jotta ne, jotka uskon kautta ottavat vastaan tämän sovituksen, saisivat iankaikkisen elämän ja koko luomakunta voisi paremmin ymmärtää Luojan ääretöntä ja pyhää rakkautta."

    Adventistiseen sovitukseen ei kuulu, mitään, mitä ei Jeesuksen työllä saatu valmiiksi. Mutta tehdäksemme elämän itsellemme vähän vaikeammaksi ja mielenkiintoisemmaksi olemme onnistuneet rustaamaan tämän opinkohdan muotoon, jota kukaan tavallinen lukija ei ymmärrä - ja jonka uskon asioita harrastavatkin helposti lukevat väärin. Selitettävää syntyy, kun käytämme sanaa sovitus muussa kuin tavanomaisessa merkitysessä.

    Kai
  16. Hyvät ihmiset, ei kai kukaan (adventisti tai muu) kuvittele, että kirkko olisi jonkinlainen Jumalan ruumiillistuma tai että kirkon hallinnon päätökset olisivat Jumalan päätöksiä. Jahven pään nyökkäykset ovat veli Ilmi-antajan mielikuvitusta. En tunne yhtään adventistia, joka hänen tavallaan ajattelisi. Sen sijaan kirkon jäsenet ovat herkkiä nostamaan syyttävää sormea kirkon johtoa vastaan, kun jotakin sellaista, mistä he eivät pidä, tapahtuu tai jotakin, mistä he pitävät, jää tapahtumatta.

    Kun Nutana perustettiin käytiin kovaa debattia, kannattaako näin tehdä. Päätös oli ihan kirkon hallituksen jäsenten päätös. Kun laitosta kehitettiin, käytiin yhtä kovaa debattia ja kehittäjät olivat enemmistönä. Siihen kannusti silloin vielä menestyksellinen toiminta toisissa pohjoismaissa. Ja kun päätös tappiollisen toiminnan myynnistä ja lopettamisesta tehtiin, päästiin vaivoin tuntien keskustelun jälkeen siihen tulokseen, että se lopetetaan. Kun toiminta oli lopetettu, syytökset ja haukutkin osattiin kohdistaa ihan oikeisiin suuntiin - niihin, jotka olivat tätä toimintaa ajaneet. Kenellekään ei tullut edes mieleen syyttää siitä Jumalaa.

    Lopettaminen oli viisas päätös. Ei kirkko sen enempää kuin Jumalakaan mitään Nutanaa tarvinnut ja jos jollekin liiketoiminnalle olisi tilaus, sitä hoitakoot muut kuin kirkko.

    Kai
  17. Edelläoleva jo osoittaa, että veli Adventtiairuen luettelemat opit eivät alkuun olleet samassa merkityksessä adventtikirkon oppeja kuin hän kuvittelee. Kun ensimmäinen kooste adventistien opetuksesta tehtiin v. 1854, siihen kuului viisi asiaa: Yksin Raamattu on uskon ohje, Jumalan laki on muuttumaton, Kristuksen tulo kirjaimellinen, maa pyhien perintö, kuolemattomuus vain Kristuksen kautta ylösnousemuksessa.

    Ei siis mitään pyhäköstä, ei pedosta, ei sapatista, ei EGWstä tai jalkojen pesusta. Veljet Adventtiairut ja Exap saisivat ottaa kurssin siinä, mitä adventismi on ja mitä se ei ole.

    Olen työni takia lukenut (hmm… ehkä oikeammin selannut läpi) suurin piirtein kaikki varhaisen adventismin julkaisut Midnight Cry, Advent Review jne. Eikä niissä esim. ole juuri mitään katolisuudesta. Se on myöhempää keksintöä. Vuonna 1872 julkaistiin uusi laaja kooste kirkon opetuksesta, johon paavikin pääsi mukaan. Mutta jo vuoden 1931 opinkohdista paavi jäi pois, eikä katolisuutta uusimmassakaan versiossa ole mukana.

    Pyhäkköoppi tuli mukaan vuoden 1872 opinkohtiin, olihan kirjoittaja Uriah Smith, pyhäkköopin isä. Peräti neljä opinkohtaa 28sta liittyi tähän. Onneksi tästäkin tehtiin pian uusia versioita, joista turhaa tautologiaa karsittiin. EGWllä ei ollut mitään osuutta pyhäkköopin syntyyn, eikä ylipäätään minkään syntyyn. Hän on sivuraiteella pari vuosikymmentä suuren pettymyksen jälkeen. Opinkohtiin EGW tuli muuten vasta vuonna 1980 tai ehkä muutama vuosi aiemmin 1931 opinkohtien uudistettuun versioon. Adventismi ei alkuunkaan noussut EGWn työn pohjalta. Veli Exapin EGW kommentit jätän omaan arvoonsa, ovat sen verran kaukana realismista. En muutenkaan ole tällaisia EGWjuttuja täällä kommentoinut.

    Koskaan adventtikirkko ei tietääkseni ole pitänyt upotuskastetta pelastuksen edellytyksenä. Usko Jeesukseen sitä on. Ja veli Adventtiairuen kommentti adventistien lasten pelastumisesta lienee huumoriksi tarkoitettu. Ehkä Jumala pelastaa kaikki lapset, tai kaikkien uskovien lapset. Ei kai kukaan kuvittele, että kirkon jäsenyys, oma tai vanhempien, olisi joku pelastava sakramentti.

    Oleellisin muutos adventtikirkossa koskee suhdetta pelastukseen. Varhainen adventismi, vaikka sillä olikin erinomainen käsitys Raamatusta ja oppien määrittelystä, oli kuivaa kuin Saharan autiomaa. Kaikki oli yhtä argumenttia ja debattia milloin mistäkin aiheesta - mutta ei kovin paljon mitään pelastuksesta tai Jeesuksesta. Vuodesta 1888 alkaen kirkko on siirtynyt protestanttisen pelastuskäsityksen kannalle, hyväksynyt kolminaisuuden (jotka molemmat tulivat selkeästi mukaan 1931 versioon opinkohdista). Samalla painopiste alkoi siirtyä oppikeskeisyydestä ja kirkkokeskeisyydestä pelastukseen ja Kristukseen. Jo 1926 (jos oikein muistan) kirkko julkaisi ihan pääpaikaltaan lähetystyöntekijöilleen kirjeen, jossa se toteaa kaikkien uskonnollisten yhteisöjen, jotka julistavat evankeliumia, tekevän Jumalan työtä.

    Kai
  18. Tämähän on iso kysymys. Jos kaikki faktat ja lähteet laitan pöydälle, niin kuin veli Adventtiairut vaatii, niin lähdeviitteineen ja perusteluineen siihen menee vähintään kymmenen mielellään parikymmentä sivua. Tyydyn siksi aiheen ylimalkaiseen ja pintapuoliseen reposteluun.

    Ensiksi, ja useimmat adventistit eivät tätä tiedä, varhaisella adventismilla ei ollut mitään kirjoitettua oppia. Oikeasti adventtikirkko nousi enemmän niin kutsutusta kristillisestä primitivismistä, restaurationismista kuin Millerin herätyksestä, joka oli vain katalysaattori ja toi yhteen muutaman samanmielisen uskovan. Kirkon tärkeimmät ensimmäiset johtajat, Joseph Bates ja James White uskoivat molemmat, ettei kirkko saa oppejaan koskaan määritellä, koska vain Raamattu on kirkon auktoriteetti ja koska Raamatun tulkinta voi kehittyä. Näin adventismilla 150 vuotta sitten ei ollut yhtään oppia. Kun kirkko ensimmäisen kerran rekisteröitiin ja rekisteröintipaperiin piti viranomaisia varten laittaa, mihin adventistit uskovat. Asiasta keskusteltiin kiihkeästi tuntikaupalla ja lopulta James White sai taivuteltua enemmistön sen taakse, että tekstissä oli Raamatun sana: pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon… Vieläkin yksi kirkon uranuurtajista, Loughborough, valitti, että oli otettu paha askel, kun uskon määrittely johtaa pois Raamatusta ja tekee yhteisöstä Babylonin.

    Ensimmäinen ero on siis se, että varhainen adventismi ei määritellyt uskoaan ja korosti vain Raamattua. Ryhmä opetti sapattia ja Jeesuksen tulon läheisyyttä ja muutakin, mutta vaikka et sapattia pitänyt, sait, jos halusit, olla adventisti, koska adventtikirkko ei halunnut oppiaan määritellä. Tällainen Raamatun korostus ja asennehan on aivan loistojuttu. Alkaisin heti maksaa tuplakymmenykset ja voisin vielä vanhoilla päivilläni innostua tästä hommasta, jos kirkko kääntyisi tässä asiassa takaisin varhaisen adventismin linjalle. Valitettavasti suunta on päinvastainen, kohti yhtä tarkempaa ja tarkempaa opin määrittelyä, mutta nyt voimme vain odottaa tässä herätystä.

    Hmmm… minun piti kirjoittaa lyhyesti ja ensimmäistä pointtia jaarittelin yhtä pitkään kuin olin ajatellut koko juttua. Ote lipsuu. Yritän uudella pätkällä saada jatkon lyhyemmäksi.

    Kai
  19. Adventtiairut kirjoitti:

    Kai: Adventtikirkko on nyt aivan eri kirkko kuin 150 vuotta sitten. Lähes kaikki on toisin. Useat oppiin liittyvät muutokset ovat olleet muutoksia parempaan. Osa ehkä huonompaan suuntaan.

    Olen Suomessakin useammassa tilaisuudessa (myös kirkon edustajiston kokouksessa) esittänyt koosteen adventtikirkon opillisesta kehityksestä ja muutos on käsittämättömän suuri. Kirkon uranuurtajia tuskin hyväksyttäisiin minkään adventtiseurakunnan jäsenyyteen nyt ja jos kirkko palaisi alkuperäiseen opetukseensa ja painotukseensa, joutuisin harkitsemaan jäsenyyttäni.

    Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö mielelläni näkisi kirkon uudistuvan nopeammin, mutta ei tämä ihan toivotonta ole. :)

    Kai
  20. Eihän tämä helppo juttu ole. Ei Raamattu turhaan sano, ettei profeettojen sana ole kenenkään omin neuvoin ymmärrettävissä. Ymmärtäminen perustuu siis ihmeeseen. Jumalan Hengen työhön. Eikä ihmettä saa, jos ei sitä etsi ja pyydä. Sorry.

    Totesinkin, että jopa fundamentalistit, joiden peruskäsitys Raamatusta on virheellinen, yleensä selviävät vaikeista teksteistä. Ja useimmt heistä ovat myös löytäneet iloisen evankeliumin, mikä tietenkin on kaikkein tärkeintä. Samoin monet liberaalitkin, joille tekstin vaikeus ei tietenkään ole mikään ongelma, koska pitävät tekstiä aivan yhtä inhimillisenä kuin veli Bushmanni. He kuitenkin voivat löytää Raamatusta ihan mahtavan koskettavaa opetusta, näin jotkut Paul Tillichin, Gerhard von Radin, tai Rudolf Bultmannin saarnat, vaikka miehet eivät suuremmin Raamattuun usko, voivat olla mielettömän koskettavia ja syvällisiä - ja jopa mukavia siksi, että ne on esitetty ilman saarnapaatosta.

    Babylonin viisaat aikanaan katsoivat juhlasalin seinälle ilmestynyttä tekstiä. Tuskin ne niin tyhmiä olivat, etteivät olisi osanneet yksinkertaisia painomittoja lukea - gramma, kilo, tonni - tyyliin. He näkivät sanat, ymmärsivät merkityksen, mutta eivät tarkoitusta. Oikean selityksen sanoille antoi profeetta.

    Näin päädymme siihen hauskaan tilanteeseen, että kristityillä on oma, ihana, mutta salainen merkityksensä Raamatulle. Mielellämme sitä avaamme silloin, kun meiltä asiaa kysytään ja tietty meitä ihmisiä halukkaammin Jumalakin sitä kysyvälle avaisi. Mutta niin kauan kuin tämä merkitys ei kiinnosta veli Bushmannikin joutuu tyytymään siihen, että kun hän kertoo jonkun Raamatun kohdan tarkoittavan sitä tai tätä, kristityt kuorossa (vaikkakin vähän erilaisin äänin erilaisesta raamattukäsityksestä johtuen) vastaavat, ettei hän ole tekstiä oikein ymmärtänyt. :-D

    Kai
    21. 18 / 76
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt