kaiarasola

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

21

Kommenttia

1511

  1. "Eihän Jeesus luonut mitään uutta..." No hups. Taidamme puhua eri Jeesuksesta. Siis ajattelet, että ihan vain vahingossa kristinusko vainoista huolimatta nousi runsaassa parissa vuosisadassa Rooman valtauskonnoksi.

    Minun käsitykseni on, että kristillinen usko silloin tarjosi jotakin tuoretta ja uutta niin uskonnollisesti kuin yhteiskunnallisesti ja juuri siksi se menestyi. Tietenkin varsin pian ihmiset alkoivat käyttää kristillisyyttä omien etujensa ja valtansa pönkittämiseksi, mutta se on toinen juttu.

    Jeesuksen ja kristillisen uskon suuria luovia oivalluksia mielestäni oli:

    Uskon painopisteen siirtäminen laeista rakkauteen. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toinen toistanne... Tällaista uskontoa ei antiikin maailmassa ollut.

    Uskonnot tarjosivat rituaaleista ja pyhiä henkilöitä ja paikkoja välittäjäksi jumalien ja ihmisten välille. Jeesuksen radikaali uusi opetus oli tarjota suoraa temppeleistä, paikoista ja välimiehistä riippumatonta uskontoa. Todella vaarallinen oppi sellaiselle, joka haluaisi rahastaa tai saada valtaa uskonnolla, niinkuin uskonnoissa Jeesuksen uskoa lukuunottamatta tehtiin.

    Toisin kuin useimmat ajan uskonnot Jeesus ja varhainen kristillisyys huomioi yhteiskunnallisesti syrjityt, vammaiset, sairaat, naiset, lapset, syntiset jne. Jälleen uusi ulottuvuus.

    Olen vakaasti sitä mieltä, että oleelliset asiat kristillisessä uskossa edustavat luovaa ja ajankohtaista uskoa. Se, että Jeesuksen malli ei kristinuskon valtavirralle kelvannut ja että se suhteellisen nopeasti palasi rituaaleihin, pappeihin välittäjinä, pyhiin paikkoihin ja maallisiin valtarakenteisiin, ei muuta sitä tosiasiaa, että Jeesus kääntää historian kulun, koska hänen uskonsa edusti jotakin uutta.

    Kai
  2. Huvittavaa on myös huoli aiheesta, josta ei ole paras historiallinen todistusaineista osoittaa Jeesuksen toimineen toisin kuin Juutalainen kulttuuri edellytti. Historian tulkinnan perussääntöihin kuuluu se, että yleisestä ei voi koskaan johtaa argumenttia yksittäistapaukseen. Yksittäistapauksista voi vetää linjaa yleiseen.

    Aina löytyy henkilöitä, jotka ovat toimineen vastoin kulttuurin odotuksia ja luoneet samalla jotakin uutta ja suurta. Tämä pitää paikkansa muihinkin uskontojen perustajiin tai filosofeihin kuin Jeesukseen.

    Oletan, että Jeesus olisi voinut tehdä työnsä myös naimisissa olevana Messiaana, mutta sillä, että Juutalaiset yleensä menivät naimisiin ei voi todistaa, että Jeesus meni - varsinkaan, kun varhaisin historiallinen todistusaineisto sanoo muuta.

    Kai
  3. Säälittävää, kun joku sanoo, että 100 -luvulta tulevassa dokumentissa on enemmän todistusvoimaa, kuin 700 -luvulta tulevassa??? Siis mitä? Missä historiassa tämä ei pitäisi paikkaansa?

    Ilmiantajan kommentti on muutenkin aika humoristinen. Hyvä niin, tuntuu, että veli on usein aivan liian tosissaan. Valitan sitä, että kommenttini, kun harvoin täällä käyn, ovat joskus vähän sarkastisia, sen verran neuroosissa aika moni palstalainen täällä on. Onneksi minulla sattuu olemaan ihan täys elämä tämän palstan ulkopuolella, eikä tarvitse päivittäin täällä rautalankaa vääntää.

    Kysyn kuitenkin, mitä tekemistä pääkonferenssilla tämän kanssa on. Käsitykseni on se, että suurin piirtein kaikki, jotka vähänkin uskovat Raamattuun ovat samalla linjalla esittämiemme kommenttien kanssa, vaikka eivät tietäisi pääkonferenssista ja adventisteista mitään. Lisäksi, vaikka en ole esimerkiksi Helsingin yliopiston proffien kommentteja tästä aiheesta nähnyt, eikä ole mitään syytä olettaa, että he uskoisivat mihinkään ilman todisteita, oletan useimpien ottavan sen kannan, että UTllä tässä asiassa on suurempi painoarvo kuin myöhäisellä fragmentilla. Se nyt vain sattuu olemaan, miten historiaa yleensä tulkitaan. :)

    Kai
  4. Jos herrat olisivat malttaneet vähän katsoa asiaa, ette kirjoittaisi aivan puuta heinää.

    Se, mistä tässä Jeesuksen vaimon evankeliumissa, niinkuin tekstiä kutsutaan, on kysymys on, että mainitun papyruksen aitoudesta on taitettu peistä parin vuoden ajan. Karen King viittasi papyrukseen jossakin kongressissa ja katolinen kirkko laittoi kohta vastineen, jossa papyrusta väitettiin myöhäiseksi väärennökseksi. Käytetyn musteen ja papyrusmateriaalin tutkimus on nyt osoittanut, ettei papyrus ole väärennys vaikka ei olekaan 300 -luvulta niinkuin King ajatteli vaan jostakin väliltä 500-900, todennäköisimmin 700-800 luvuilta. Kyseessä on kopio vanhemmasta käsikirjoituksesta ja alkuperäinen teksti on todennäköisesti kirjoitettu aikaisintaan gnostilaisuuden nousun jälkeen 100 -luvun loppupuoliskolla tai myöhemmin.

    Eli miten paljon koptilaisgrnostilainen käsikirjoitus vaikka vuodelta 700 todistaa Jeesuksen avioliitosta? Ei yhtään mitään. King on myös koko ajan ollut sitä mieltä, ettei tämä teksti Jeesuksen aviosuhteesta todista.

    Sitäpaitsi fragmentin teksti on osittaista. Siinä sanotaan jotakin Mariasta... mutta rivi katkeaa. Seuraavalla rivillä Jeesus puhuu vaimostaan, mutta koska rivit ovat katkonaisia, ei ole tietoa, että tämä tarkoittaisi Mariaa... se voisi myös jatkua tavalla, jossa Jeesuksen vaimo on seurakunta.

    Mutta eihän käännöksellä mitään merkitystä ole, koska papyruksella ei ole mitään todistusvoimaa koskien Jeesusta. Se kertoo vain sen, mitä tekstin gnostilainen kirjoittaja kauan Jeesuksen ja apostolien kuoleman jälkeen uskoi.

    Tekstissä on myös piirteitä, jotka ovat saaneet jotkut koptilaisten tekstien tuntijat arvelemaan, että koko tekstinkappale on kirjoitettu huumorimielessä vitsiksi. Mutta ei siitäkään voi olla varma, kun teksti ei ole kokonaisuudessaan säilynyt.
  5. Kyllä minäkin ryövärin armoon uskon. Se ei ollut halpaa. Siinä ei aliarvioitu Jeesuksen uhria tai tehty pelastuksesta oman edun, mukavuuden välinettä tai synnin tekosyytä niinkuin halvassa armossa yleensä.

    Kai
  6. On ollut kova kiire (eläkeläisen hössötystä), enkä ole tämän palstan ja varsinkaan tämän viestiketjun jorinoista järin innostunut. Kun joku oikein hartaasti kommenttiani pyysi, lienee parasta laittaa muutama sana peräkkäin.

    Ensinnäkin, kuten Timo totesi, emme ole uskonasioista sillä tavalla keskustelleet, että osaisin ottaa kantaa Timon käsityksiin enempää kuin hän ottaa minun. Vaikka palstan keskustelijoista yksi toisensa jälkeen vakuuttaa, että edustamme vastakkaisi kantoja, en tältä istumalta siihen usko, ja luotan siihen, että Timon pelastustoivo on armossa. En minäkään halpaan armoon usko.

    Ongelma lienee siinä, että miltei mitä tahansa Timo kirjoittaa, joku heti tulkitsee sen tavalla, jota Timo tuskin tarkoittaa. Timon ei tarvitse kuin aivastaa, niin joku katsoo, että nyt on evankeliumista luovuttu ja lakia korostettu. Onneksi täällä muutama, vaikkapa Pokemon 72, joka pystyy pitämään jalat maassa tekstejämme lukiessaan.

    Toinen kommenttini on sellainen, että kun olen jostakin asiasta sanonut, että tässä lienen melko yksin adventtikirkossa, kyseessä on ollut ollut joku yksittäinen jotakin Raamatun tekstiä tai oppia koskeva tulkinta. Esimerkiksi olen kommentpoinut oppia pedon merkistä, josta olen tullut siihen käsitykseen, että armon evankeliumia ja Pyhän Hengen voimaa kokematon sapattia hartaasti pitävä adventisti on valmistautumassa pedon merkkiin ja evankeliumiin uskova ja Pyhän Hengen voimaa kokenut sunnuntaina kirkossa käyvä on valmistautumassa Jumalan sinettiin. Tähän harvat adventistit uskovat, vaikka se löytyy suoraan itse vanhan rouvan eli EGWn adventtikirkolle kirjoittamasta nuhdekirjeestä.

    Tämäntapaisissa asioissa saatan olla melko yksin, evankeliumin korostuksessa en ole. Meillä on kirkossa paljon maallikoita ja pastoreita, joiden jatkuva lämmin Kristuskeskeisyys on minun laiskalle ja paatuneelle uskolleni ankara nuhde ja joilta minulla olisi paljon oppimista. Uskallan kyllä myöntää senkin, että monta kertaa opettajinani ovat myös olleet muut kuin adventistit. Heidänkin uskonrohkeutensa on ja selkeä evankeliumin ymmärtämisensä on kerran toisensa jälkeen osoittanut, minun olevan vasta esikoulussa näissä armonasiossa .

    Palstalaisissa on varmaan joitakin vanhoja oppilaitani, joille on jostakin jäänyt myönteinen kuva. Sehän on mukavaa, vaikka aloinkin olla jo vähän huolissani erilaisista myönteisistä kommenteista, koska Jeesus toteaa, että voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä pelkkää hyvää, niinhän heidän isänsä tekivät väärille profeetoille. (Lk 6.26) Onneksi taisi kuitenkin löytyä joku, jolta tuli vähän kritiikkiäkin, joten tilanne ei liene vielä aivan toivoton.

    Parempi silloin, kun meitä Ihmisen Pohjan tähden herjataan. Silloin on aihetta iloita ja riemuita! (Lk 6.22,23) Timon asiat taitavat olla paremmin kuin minun. :)

    Lopuksi tervehdys kaukaa etelästä, Thaimaasta, jonne olen päässyt takatalvea ja Suomen kiireitä pakoon. Muutman minuutin kuluttua näen ensimmäisen kerran nuorimman lapsenlapseni, kymmenviikkoisen Sisun, ja se on armoa ansaitsematonta sekin. Melkein yhtä mukavaa armoa, kuin tuo taivaasta tuleva, joka viime päivien kiireessä on kiteytynyt sanoihin: Herran kädet turvan antaa, tulla saa mitä vain matkallain...

    Kai :D
  7. Alun teksti on kohtuullinen. Siinä on kauttaaltaan pientä historiallista epätarkkuutta lähtien siitä, että todellisuudessa Miller ei missään vaiheessa ollut ammattisotilas aina loppuun asti, jossa todetaan, että kirkon pääkonferenssi (=keskustoimisto) pitäisi yleiskokoustaan joka neljäs vuosi. Suhteellisen merkityksettömiä juttuja, mutta sen verran monta, etten jaksa niitä eritellä.

    Pitääkö paikkansa kirjoittajan nimimerkki houkuttelee toteamaan, että tekstissä on virheitä. Heti alussa merkityksen pieni virhe, kun sanotaan, että aika laskettiin uudelleen kevääseen 1844, kun Jeesus ei tullut takaisin vuonna 1843. Tämä ei pidä paikkaansa. Millerin alkuperäinen opetus oli se, että Jeesus tulee takaisin noin vuonna 1843. Vuonna 1842, kun herätys levisi suuriin kaupunkeihin ja sai suuret määrät uusia kannattajia tarkempi spekulointi ajan suhteen kiihtyi. Monet milleriläiset laskivat tarkempaa aikaa ja Millerkin tempautui mukaan sen verran, että sanoi uskovansa Jeesuksen tulevan takaisin juutalaisen kalenterin mukaisen vuoden 1843 aikana. Jo vuonna 1842 hän siis muutti kantansa noin vuodesta 1843 juutalaisen kalenterin mukaiseen join vuoteen 1843, jonka ymmärrettiin päättyvän keväällä 1844. Kevään 1844 pettymys oli ensimmäinen pettymys.

    Tuohan nyt ei ole tärkeä asia, mutta pettymykseen liittyvien tapahtumien kuvaus on pahemmin harhassa. Snow ei ollut Millerin kamu, eikä Miller Snowsta erityisemmin pitänyt eikä koskaan Snown tarkkaa päivää hyväksynyt. Snown aikaa koskevia kirjoituksia ei Milleriläisissä lehdissä julkaistu, Snow sai tehdä omia lehtiään. Vaikka Snow pystyikin shown varastamaan, johtavat milleriläiset pitivät häntä vaarallisena fanaatikkona.

    Edson, Hahn ja Crosier esittivät Jeesuksen alkaneen uuden työn taivaassa, mutta se, että Crosier olisi esittänyt vuotta 1874 tuntuu utopialta. Ei sitä ainakaan Hahnin ja Crosierin Day Dawn lehdessä ole, eikä muussakaan lukemassani Crosierin tekstissä (jos sellaista onkaan...). Olen melko varma, että 1873/4 ei tule Crosierilta vaan Barbourilta tai Patonilta tai ehkä Wendelliltä paljon myöhemmin, kun he olivat ensin laskeneet Jeesuksen tulon jonnekin vuoteen 1866 tai sinne paikkeille. Näillä veljillä ei ollut mitään suurempaa yhteyttä Snowiin, Hahniin, Crosieriin tai ensimmäisten sapattia pitäneiden adventistien kanssa.

    On kai luonnollista, että Ellen Harmonin (Whiten) näky liittyy pettymykseen, olivathan hän ja hänen ystävänsä ja perheensä juuri käyneet pettymyksen läpi. Hänen näyillään tässä vaiheessa ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, koska niillä ei ollut mainittavaa kuulijakuntaa ja koska ne kirjoitettiin ja painettiin vasta vuosia myöhemmin.

    No, saahan samasta historiasta olla erilaisia näkemyksiä. Minusta hauskaa on se, että profetioista ja sapatista niin hurmoksessa oleva pieni joukko, etteivät he mitään muuta nähneetkään, vähitellen (noin 40 vuodessa) yhtäkkiä heräävät siihen, että on jotakin profetioita ja sapattia tärkeämpää. Jeesuksen pelastustyö ja Jumalan armo. Hauskaksi tämän tekee se, että kaikki ne kirjat, jotka käänsivät tai vahvistivat Ellen Whitelle, EJ Waggoneerille, AT Jonesille, WW Prescottille ja AG Daniellsille (tärkeimmät kristuksen riittävyyttä 1800 -luvulla korostaneet adventistit) olivat muiden kuin adventistien kirjoittamia.

    Tämähän antaa vähän toivoa. Kun asia on hyvä, adventistikin voi vielä jotakin oppia.

    Kai
  8. Miljoonat kristityt elävät maissa, joita heitä vainotaan ja Pohjois-Korea on tällä hetkellä vaikein maa maailmassa kristityille.

    Muutamat kommentoijat tuntevat kuitenkin aika heikosti adventtikirkkoa ja ylipäätään aasialaista kristillistä menttaliteettia. Kun jossakin maassa syntyy vainoa tai sotaa niin ensimmäinen asia, mikä tapahtuu on että läntiset lähetysjärjestöt vetävät lähettinsä näistä maista pois ja useimmat läntisistä maista tulleet lähetit lähtevät - olivat adventisteja tai muita.

    Kun aasialainen kuulee, että jossakin vainotaan uskovia, yllättävän monet heistä alkavat kysellä, kuinka tuollaiseen maahan voisi päästä lähetystyöhön, niin adventistit kuin muutkin. Näin eteläkorealaiset adventistit ovat jo vuosien ajan tehneet lähetystyötä Pohjois-Koreassa. He ovat oma-aloitteisesti kouluttautuneet johonkin ammattiin, joka on antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin yhteistyö- tai avustusprojekteihin, joihin Pohjois-Korea on hyväksynyt etelästä tulleita henkilöitä. He ovat samalla (henkensä uhalla !?) todistaneet uskostaan ja voineet myös johtaa ihmisiä uskon tielle. Pohjois-Koreassa on eri ryhmiin kuuluvia Kristittyjä ja myös adventisteja - vaikkakin kaikki maanalaisissa seurakunnissa tai ryhmissä.

    Aasialaisten kristittyjen luotto Herraan kuolemankin uhan edellä jättää meidät veltostuneet lähsimaiset häpeään. Olen kuullut monen nuoren tai perheellisenkin puhuvan tavalla, joka osoittaa, että he pitäisivät marttyyrikuolemaa kunnia-asiana, kun minä en osaisi pitää sitä muuna kuin tragediana.

    Sitäpaitsi, jostakin kumman syystä, ehkä Herra johdatuksesta, :) ADRA on ollut yksi niistä harvoista uskonnollisista avustusjärjestöistä, joka on saanut mahdollisuuksia tehdä projekteja Pohjois-Koreassa.

    Kai
  9. Viittaan veli Bushmannin kommenttiin siitä, että vaikka 6000 vuotta ei löydy opinkohdista se löytyy esim. Tampereen pastorin paimenkirjeestä.

    Totta. Totta on myös se, että opinkohdat on kirjoitettu kuvaamaan (ei määräämään!!) mitä adventistit yleisesti uskovat. Pastorin paimenkirje edustaa yhden adventistin mielipidettä. On tietenkin paljon adventisteja, jotka noin 6000 vuoteen uskovat. Mutta on myös paljon (!??) adventisteja, jotka minun laillani pitävät 6000 harhaoppina, ei niinkään vaarallisena harhaoppina kuin vähän lapsellisena ja Raamatun tulkintaperiaatteet missaavana harhaoppina.

    Tampereen pastori saa esittään kantaansa (ja 6000 vuodesta voi muuten kirjoittaa tai puhua myös symbolisessa merkityksessä kuvaamaan aikaa luomisesta tähän päivään ilman, että tarkoitetaan kirjaimellista 6000 vuotta) ja minä saan esittää kantaani 6000 vuotta vastaan ilman, että kukaan pahemmin käy kierroksilla.

    Kai :)
  10. Suuri osa ensimmäisistä kristityistä oli juutalaistaustaisia. Kristillisen jumalanpalveluksen malli löytyi synagogapalveluksesta, jota sopivasti uudistettiin. Ensimmäiset tiedetyt pakana-alueille tehdyt kirkot olivat jutalaisghettojen alueella. Pakanakäännynnäiset tulivat tähän malliin mukaan ja Uusi Testamentti olisi aivan toisenlainen kirja, jos alkuseurakunta olisi heti pitänyt jumalanpalvelustaan muuna päivänä kuin sapattina.

    Juutalaisten asema Rooman valtakunnassa kuitenkin heikkeni, kun he kapinoivat Roomaa vastaan (66-73 ensimmäinen juutalaisroomalainen sota; 115-117 Kitos sota tai eksiilijuutalaisten kapina ja 132-135 Bar Kokhba kapina tai toinen juutalaisroomalainen sota). Juutalaisia monin paikoin vainottiin ja kristityt alkoivat ehkä ensin pitää sunnuntaita sapatin rinnalla ja pian pelkkää sunnuntaita välttääkseen samaistumisen juutalaisiin - vaikka menettivätkin samalla juutalaisuuden tarjoaman erivapauden keisarin palvonnasta.

    Keisarin palvonnasta alkoi kristityille tulla ongelma Domitianuksen keisarikaudesta eteenpäin (81-96). Johannes päätyi Patmokselle Domitianuksen aikana. Esim naapurit saattoivat ilmoittaa, ettei joku kristitty ollut osallistunut paikalliseen juhlaan ja uhrannut keisarille ja maaherra saattoi tuomita henkilön jopa kuolemaan, ellei henkilö uhrannut keisarille tai Rooman jumalille ja kironnut Kristusta. Vuoden 112 paikka Plinius nuorempi oli Bitynian maaherrana (Vähässä Aasiassa) ja hän kirjoitti tästä käytännöstä keisari Trajanukselle, joka katsoi Pliniuksen toimineen oikein. Siis vuoden 112 paikkeilla juutalaista keisarinpalvontapoikkeusta ei sovellettu kristittyihin ja kristityt Bityniassa lienevät osin luopuneet sapatista tai pitäneet kahta lepopäivää.

    Kai
  11. :) Yritetään uudelleen. Kirjoitin varmaankin pehmoisia, kun palsta nieli tekstini.

    Otakops kirjoitti, ettei tässä ole muuta ongelmaa kuin se, että adventistit tuomitsevat kadotuksella ja pedon merkillä, kun kiltit sunnuntain pitäjät eivät tuomitse ketään.

    Kommenttini on: Loistavaa, eihän tässä sitten ole mitään ongelmaa. Terveet normaalit adventistit eivät ketään tuomitse. Ainoa ongelma on se, että kaikki tällä palstalla joskut kirjoittajat eivät kuulu normaaleihin adventisteihin.

    Sanot myös, etteivät muut kristityt tuomitse adventisteja sapatinvietosta. Olen samaa mieltä. Yleensä he eivät tuomitse. Useimmat suhtautuvat ystävällisesti ja pitävät adventisteja kanssasisarina ja veljinä. Jotenkin kuitenkin, vaikka en tätä palstaa paljon lue, näyttää siltä, että tänne on onnistumaan myös muutama sellainenkin, jolle on tuomiovaihde jäänyt päälle. Olisi tarkempi sanoa, että useimmat muut eivät adventisja tuomitse.

    Taivas tulee varmaankin olemaan pullollaan sunnuntaita pyhäpäivänä pitäneitä (tai mitään päivää pitämättömiä) Herran armoon turvanneita kristittyjä. Oletan, että sinne sekaan mahtuu muutama sapattia pitänyt adventisti, messiaaninen juutalainen tai vaikka seitsemännen päivän helluntailainen. Ainakin jos ovat turvanneet Jeesuksen pelastustyöhön eivätkä omaan tekemiseensä.

    Yksi ryhmä sapatinpitäjistä ja oletettavasti sunnuntain pitäjistä tuskin perille pääsee. Ne, jotka tuomitsevat. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.

    Ongelma tuskin on siinä, että adventistit yleisesti tuomitsisivat, vaan siinä, että tällä palstalla on niitä, jotka tuomitsevat. Puolin jos toisin. On kylä ollut aika, jolloin osa adventismin eetosta oli esiintyä poleemisesti ja jyrkästi, tuomitsevasti. Siitä on kuitenkin paljon aikaa. Tämä näkyy jopa siitä, että kirkon esitykset omasta opetuksestaan heijastelevat tätä ja oppikoosteet viime 1870 -luvulta tai 1930 -luvulta esittivät kirkon opetuksen aika jyrkkästä ja ehkä tuomitsevasta näkökulmasta. Sen sijaan 1980 oppikoosteesta jyrkkä poleeminen sävy tarkoituksella poistettiin. Jotkut adventistit elävät vielä 1930 -lukua. Ja jotkut adventistien vastustajista kuvittelevat kaikkien adventistien vielä elävän 1930 -luvulla. Suosittelisin niin adventisteille kuin heidän vastustajilleenkin, että kaikki siirtyisivät tälle vuosisadalle. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan.

    Oma, ehkä virheellinen, kuvitelmani on se, että vaikka tuomitsevia adventistejakin on, olemme tuomiojulistusten määrässä häviöllä kirkon vastustajille noin 10-4. Mutta voin olla väärässäkin. Ehkä jonkun pitäisi tämä laskea. :)

    Iloista maaliskuuta!

    Kai
  12. Otakops kirjoittaa:
  13. Ensin pieni kommentti koskien Ignatios Antiokialaista. Viite Herran päivään Magnesialaiskirjeessä ei ole ihan yksiselitteinen. Ensinnäkin ne käsikirjoitukset, joissa mainitaan "Herran päivä" ovat myöhäisiä ja lukutapa "Herran päivä" vakiintui Magnesialaiskirjeen normaaliksi käännökseksi vasta 1600 -luvulla arkkipiispa James Ussherin vaikutuksesta. Tekstin todistusvoima on sisis varsin heikko, koska vanhimmissa käsikirjoituksissa puhutaan "Herran elämästä" tai mahdollisesti vain "Herrasta." Lisäksi tekstistä on useita eripituisia versioita.

    Vastakkain tekstissä on lakiin perustuva luottamus ja "sapatoiminen" jonka sijaan jo profeetat elivät "Herran elämän" mukaan. Ajatuksena on uskon luottamus raskaan lakiuskovaisuuden sijaan. Teksti Magnesialaiskirjeen luvussa 9 ei siis näytä viittaavan juutalaiskristityihin vaan profeettoihin. Ehkä veli Otakops ajattelee Vanhan testamentin profeettojen viettäneen sunnuntaita?

    Toisaalta siinä, että Justinos Marttyyri piti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä ei ole mitään ongelmaa. Kyllä sunnuntai mainitaan jo varhaisemmissakin teksteissä, koska sapatinvietto alkoi vaihtua sunnuntaille noin vuoden 100 paikkeilla alkaen suurista kaupungeista Roomasta, Aleksandriasta ja Antiokiasta. Kristityt halusivat erottua juutalaisista, jotka eivät olleet hyvässä huudossa. Jos sunnuntai mainitaan muutamassa varhaisessa tekstissä myös sapatti mainitaan useissa myöhäisissä teksteissä. Esim. Polykarpos pidätettiin jumalanpalveluksesta sapattina (155) ja sapattia pitäviä kristittyjä oli laeista ja sapatin hävitysyrityksistä huolimatta kautta vuosisatojen.

    Vielä, kun idän ja lännen kirkot erosivat, yhtenä eron syynä oli Rooman legaatti Humbertuksen suuttuminen patriarkka Mikael Kerularioksen sapatinviettoon (Humbertus vaati lauantaina audienssia, mutta Kerularios kieltäytyi, koska oli sapatti. Hän vietti sekä sapattia että sunnuntaita). Näin Humbertus sai aiheen jättää paavi Leo IX kirkonkirousbullan Hagia Sofian alttarille. Eron pohjimmaiset syyt eivät sapattiin liittyneet, mutta patriarkka kuitenkin puolusti sapativiettoaan varsin ansiokkaasti.

    Kirkkkoisät tai historia eivät kuitenkaan asiaa ratkaise. Sen tekee Raamattu. Uudessa testamentissa sapatista puhutaan vajaat sata kertaa. Mallina on Jeesuksen sapatinvietto (ei Vanhan testamentin tai juutalaisen käytännön mukainen sapatti). On totta, ettei uudessa testamentissa ei ole suoranaista käskyä sapattia pitää, mutta sellaista ei tarvitakaan. Sapatti on Raamatun ainoa lepopäivä ja ylösnousemuksen vertauskuvana voi olla vaikkapa kaste.

    Kai
  14. Kiitokset Bushmannille ja Ilmiantajalle kommenteista.

    Ensinnäkin Bushmannin ajatus siitä, että kommunistinen uskonnonvastaisuus Neuvostoliitossa oli suhteellisen vähäistä ja lyhyaikaista. tuskin vastaa realiteettejä. Neuvostoliiton uskontopolitiikassa nähdään useampia vaiheita, joista ensimmäinen vaihe alkaa 10. puoluekokouksesta 1921. Hyökkäys kohdistui pääosin ortodoksiseen kirkkoon, jota pidettiin tsaarivallan jäänteenä. Kievin metropoliitta murhattiin ja 28 piispaa ja 6775 pappia teloitettiin. Vainossa seurattiin Leninin doktriinia, jonka mukaan moraalittomien tai rikollisten pappien annettiin jatkaa, kun hyveelliset ja lainkuuliaiset oli paras eliminoida. Hyökkäykset kohdistuivat myös luostareihin ja kirkon omaisuuteen ja yhtenä välikappaleena oli opiltaan marxistinen "Elävä kirkko," johon ihmisiä yritettiin ohjata perinteisen uskon sijaan.

    Vaiheessa kaksi (1928-1941) uskonnon vaino ja ateismin pakkosyöttö säädettiin myös lailla. Tuhansia vaiheessa 1 vangittuja kristittyjä pidettiin edelleen vankilassa vaikka heidän rangaistuksensa oli kärsitty loppuun. Teologiset koulut suljettiin ja lähes kaikki papit ja aktiivikristityt pyrittiin vangitsemaan. Osa surmattiin, osa suljettiin työleireihin. Pelkästään vuonna 1937 ammuttiin yli 85000 pappia. Koululaitoksesta yritettiin puhdistaa uskovat opettajat (mikä oli vaikeaa, koska ateistiopettajia ei ollut tarpeeksi) ja venäjän tiedeakatemiasta erotettiin yli 100 tutkijaa siksi, että olivat esittäneet suvaitsesuuutta tai eivät olleet riittävän jyrkästi puolustaneet ateismia. Uskoviin kohdistui myös taloudellista vainoa ja vaino laajeni ortodoksisen kirkon ulkopuolelle muslimeihin, juutalaisiin ja pieniin kristillisiin kirkkoihin. Pahimpina vuosina pelkästän surmattujen pappien, pastorien, munkkien ja nunnien määrä nousi yli sadan tuhannen ja surmattujen maallikkojen määrä oli suurempi.

    Maailmansota vähensi uskontoihin kohdistuneita vainoja kunnes 50 -luvun lopulla havaittiin kirkkojen jäsenmäärän kasvaneen. Hrustsov teki oman kurinpalautuksensa, liberalisoitui, heitettiin ulos ja Breznev jatkoi. Nämä herrat eivät kuitenkaan päässeet lähellekään Stalinin tasoa.

    No eipä tuo itse asian kannalta tärkeää, ihan vain huviksi ja viihteeksi.

    Luettelet myös paljon sotia, joissa uskonto on ollut nimellinen syy. Näin Rooman ajoista Irlantiin. Kun kirkko ryhtyi uskonsotiin, ei syynä ollut evankeliumi vaan keisareiden, piispojen tai kenen vaan vallanhalu. Näytät kuvittelevan, että jos uskontoa ei ollisi ollut yhtenä osatekijänä, näitä sotia ei ehkä olisi tapahtunut. Siihen en oikein usko. Valtaa haluavat olisivat kyllä löytäneet jonkun muun syyn.

    Uskonnolla ei esimerkiksi Pohjois-Irlannin kriisiin ollut suurta merkitystä. Sen taustalla olivat poliittiset ja jossakin määrin etniset syyt. Uskonnon vaikutus oli nimellinen. Sotaa olisi käyty yhtä lailla, vaikka kaikki olisivat kuuluneet samaan kirkkoon tai olleet ateisteja.

    Syy siihen, että uskonto on näissä "uskonsodissa" ollut mukana, on se, että vallanpitäjät ovat vaistonneet uskontoon liittyvän voiman ja halunneet valjastaa sen omien tarkoitusperiensä välineeksi.

    Luulisin, että itse asioiden suhteen olemme suht samaa mieltä ja oletan, että pohjimmiltaan molemmat pidämme kunnon liberaalia humanismia kohtuullisena lääkkeenä sotaa vastaan. Hyvä kommentti oli myös Uuden Seelannin kohdalla. Pitäisi katsoa karttaa. Aamen. Kartta selittää kansojen sotaisuuden tai rauhanomaisuuden paljon paremmin kuin uskonto. Todellisuudessa sotiin ja terrorismiin liittyen merkittävää uskontoa tällä hetkellä edustavat vain erilaiset fundamentalistiset uskonnot. Adventismista ei sellaista fundamentalismia löydy - ja minäkin toivon fundamentalismin loppua niin kirkkoni sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Paras lääke. Hyvä humanistinen koulutus!?

    Ilmiantajalle pikku kommentti siitä, etten todellakaan koskaan koulussa historiasta pitänyt. Ensimmäisen kerran pidin aiheesta opettaessani johdantoa maailmanhistoriaan. Oli niin mukava historian avulla yrittää murtaa oppilaina olleiden niin adventistien kuin ateistienkin naivia, siistiä, yksioikoista ja pientä maailmankuvaa.

    En nyt viitsi Kiinan sodissa mennä niin kauas taaksepäin kuin USAn olemassaolon ajaksi, mutta kommunismin ajalta Kiinan sodissa on kuolleita yli 30 miljoonaa... vaikka sotia ja vainonaikoja ei koviin montaa ole, sodaton sen historia ei ole - eikä Neuvostoliiton... eikä Yhdysvaltojen.

    Kai
  15. Hauska ajatus veli bushmannilta. En kuitenkaan ole varma, että se pitää paikkansa.

    Jos maallistuminen määritellään uskonnottomuutena, uskonnottomat tai uskonnottomuutta tavoittelevat valtiot kuten Kiina tai ex Neuvostoliitto ovat huolimatta maallistuneisuudestaan onnistuneet sotkemaan aseensa moneen konfliktiin.

    Toisenlainen maallistumisen mittari voisi olla kirkon/kautta kirkkojen vaikutusvallan vähäisyys, mutta Euroopassakin maat, jotka ovat tämän mittarin mukaan olleet edellä vaikkapa Suomea maallistumisessa, kuten Ranska ja Iso Britannia, ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet osapuolena vaikka kuinka monessa sodassa, kylläkin muualla kuin Euroopassa. Ja vaikka Eurooppa on mielestäsi ollut sodaton, on täälläkin toisen maailmansodan jälkeen ollut kaikenlaista kahinaa, Wikipedian mukaan 44 sotaa tai aseellista konfliktia, Balkanin sodat pahimpana. Löytyy Eurooppaa uskonnollisempia alueita, joilla on sodittu vähemmän. Esimerkiksi Uudessa Seelannissa, jossa maallisiakin hippeloita saatetaan vieläkin alkaa rukouksella, ei ole ollut yhtään sotaa Maori sotien päätyttyä joskus 1800 -luvulla.

    Jos maallistumisella ajatellaan materialismin lisääntymistä, niin ei materialistisuuskaan takaa rauhaa. En nyt jaksa kaivaa mitään materialismitutkimuksia tähän, mutta esim. USAlaiset ovat eurooppalaisia materialistisempia vaikka käyvätkin eurooppalaisia ahkerammin kirkossa. Mutta ovat kuitenkin sotaisempia kuin vaikkapa laiskasti kirkossa käyvät skandinaavit.

    Se maallistumisen muoto, joka voisi rauhaa edistää, on humanismi. Sitä oikeastaan kannatankin. Onneksi ihminen voi myös olla kristitty ja samalla edustaa liberaalia humanismia. Ihmisarvon, ihmisten oikeuksien ja vapauden kunnioittaminen ei vaadi ateistista maailmankatsomusta.

    On muuten olemassa Global peace index ja muita rankkauksia, joissa maailman maat on listattu sen mukaan kuinka rauhaa rakastavia ne ovat. Kärjessä Islanti tai Uusi Seelanti, kärkipäässä Skandinavian maat ja Suomikin. Rankkaukset osoittavat sen, että yhtälö on paljon monimutkaisempi kuin kuvitelma siitä, että uskonto olisi sodista vastuussa.

    Itse asiassa ajattelen, että historiassakin varsinaiset uskonsodat ovat poikkeuksia. Historiassa uskonsotien nimellä kulkevat sodat on useimmiten taisteltu ihan maallisten valtapyrkimysten vuoksi.

    Sitä paitsi maallistuminen jonkun teorian mukaan lisää ja aiheuttaa fundamentalismia. Kun kansa maallistuu ne, joilla on kovin neliskulmainen maailmankuva, ahdistuvat ja syntyy fundamentalismia, joka on terrorismin takana ja terrorismi saa nekin, jotka ovat humanismin nimeen vannoneet, menettämään rauhansa ja tarttumaan aseisiin...

    Kai :)
  16. Muutama kommentti - ensinnäkin sanot, että Pyhä Henki on lohduttaja. Aamen. Totta. Hän on lohduttaja... tai pitäisi sanoa Lohduttaja ihan isolla kirjaimella. Kaikki todellinen lohdutus tulee häneltä. Mutta tarkoittaako tämä, ettei Pyhä Henki koskaan käytä ketään ihmistä pienempänä lohduttajana?

    Toiseksi kommentti pääkonferenssista Jumalan korkeimpana auktoriteettinä maan päällä. Mistä näitä merkityksettömiä lauseita oikein vedetään. Kyllähän sellainen sana EGWltä löytyy, mutta tekstillä on joku konteksti. Niinkuin silläkin EGWn tekstillä, jossa hän sanoo, jos hän on koskaan pääkonferenssin veljiin uskonut, niin ei usko enää. Ja tämä viimeinen on myöhäisempi kuin edellinen. Ja niitä on useampia. Tuollaisella yksittäisellä heitolla ei ole mitään arvoa tällaisessa keskustelussa. Minulla on puoli tusinaa EGWn jyrkkiä kommentteja pääkonferenssia vastaan. EGW, kanta pääkonferenssinkin merkityksestä ei alkuunkaan edusta sellaista naivia ajattelua, että pääkonferenssi olisi Jumalan sijainen täällä maan päällä, jota kaikkien pitäisi sokeasti seurata. Sellainen ei myöskään ole adventtikirkon käytäntö. Paikallisiin unioneihin nähden kirkon keskustoimistolla on neuvoa antava ja ohjaava rooli. Pääkonferenssilla on adventtikirkon sisällä arvoa vain siinä määrin kuin sieltä annetaan Sanaa ja Hengen ääntä seuraavia neuvoja.

    EGWn tekstit ovat tänään avoimemmin tutkittavissa kuin koskaan aiemmin. Kaikki koskaan painetut tekstit ja osa käsikirjoituksistakin on netissä. Joskus oli laatikko, jossa oli käsikirjoituksia, joihin sai tutustua vain luvalla [lähinnä siksi, että niissä oli yksityistä tietoa ihmisistä, jotka itse tai joiden lähisukulaiset olivat elossa] tai joissa oli jotakin sellaista, minkä katsottin aiheuttavan väärinymmärryksen vaaran. Käsitykseni mukaan nekin ovat jos vuosia olleet vapaasti tutkittavissa.

    Minua ihmetyttää myös se, missä kirkko jatkuvasti toistaa jotakin EGWltä? Eihän juuri kukaan kirkon jäsenistä tai pastoreistä puhu hänestä kuin joskus harvoin, ohimennen. Täällä hän on vakioaihe - ja vain siksi, että jotkut hänen vastustajistaan eivät tule toimeen ilman päivittäistä EGW antidopingiaan.

    Mutta toisaalta, miksi kirkko ei saisi puhua hänestä? Kirkon opeista oikeastaan vain yksi tulee EGWltä. Se on oppi siitä, että uskon vanhurskaus, armo, pelastus ovat tärkeämpiä kuin laki. Kaikki muut, sapatti, profetiat, pyhäkkö, kaste, kuolema, ylösnousemus, terveysperiaatteet tulivat tähän kirkkoon jonkun muun kuin EGWn ansiosta. Voi olla, etteivät kaikki adventistit ole vielä armon rikkautta kokeneet tai pelastusta Kristuksessa löytäneet, mutta yritys johtaa muutosta kristuskeskeiseen suuntaan on EGWn opillinen päävaikutus. Ja sinä et pidä EGWn opista???

    Adventtikirkon "virallisessa" kansainvälisessä kastelupauksessa on 13 kohtaa, joissa käsitellään uskon peruskysymyksiä ja joissa ei (käsitykseni mukaan tarkoituksella) mainita EGWtä nimeltä. Suomella on oma kastelupauslitaniansa, joka poikkeaa virallisesta... En muista sanotaanko siinä mitään EGWstä.

    Olen minäkin tavannut adventisteja, joilla EGW on ollut ykkösenä ja Raamattu kakkosena. Aika harvoin nykyään, enemmän 20 vuotta sitten ja paljon enemmän 40 vuotta sitten. Jos ajattelen tuntemiani nuoria adventisteja [ja tunnen aika monta, koska olen ollut suurimman osan elämästäni opettajana] voisin aika helposti löytää satakunta alle kolmevitosta, jotka lukevat ahkerasti Raamattua etsiäkseen Herraa ja hänen tahtoaan, mutta mieleen tulee vain pari, joille EGW oli noussut sentapaiseen hallitsevaan rooliin, jollaisen näytät kuvittelevan kaikille adventisteille.

    Kai
  17. Nimimerkki Protestantti lainaa vain osaa Adventtikirkon opinkohdasta, jossa todetaan, että Ellen Whiten kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä, jonka jälkeen puhutaan lohdutukssta, ohjauksesta jne. Tämän jälkeen tuleva teksti on kuitenkin se, joka asettaa koko jutun perspektiiviin: "Ne [Whiten kirjoitukset] myös ilmaisevat selvästi, että Raamattu on se normi, jolla kaikki opetukset ja kokemukset on koeteltava."

    Olen aiemminkin tällä todennut, ettei tätä opinkohtaa ole kovin hyvin muotoiltu, koska tämän viimeisen lauseen pitäisi olla ensimmäisenä. Mitä tahansa auktoriteettejä, opettajia, pastoreita, hengen viestejä saavia ihmisiä, profeettoja, vanhimpia tai diakoneja seurakunnassa onkin, on vain yksi kriteeri uskolle ja se on Raamattu. Eli, opinkohdan kirjoittajat yrittävät sanoa, että adventtikirkossakin ainoa opin lähde on Raamattu. Tästä syystä se, miten ymmärrät ja esität adventtikirkon opetuksen ei vastaa todellisuutta. Adventtikrikon perinne heti alusta pitäen on ollut se, ettei kenenkään tarvitse uskoa Ellen Whiteen ollakseen adventisti. Raamattu riittää. Protestanttisuudessa ei voi olla toista auktoriteettia, joka ei olisi alisteinen Raamatulle. Oikeassa adventismissa Ellen Whitekin on punnitaan ja arvostellaan Raamatulla.

    Kai
  18. Veli Bushmannille pieni kommentti Lutherin paavikannasta.

    En oikein ymmärrä, miksi on niin tärkeää väittää, että Luther oli vain istuvaa Paavia vastaan. Ei tuo oikein sovi myöskään kahden faktan kanssa.

    1. Lutherin uskonpuhdistuskautena oli neljä paavia Leo X, Hadrianus VI, Klemens VII ja Paavali III. Antikristus nimen hänen kirjoituksissaan saivat ainakin Leo X ja Paavali III... veikkaisin, että sama löytyisi myös näille kahdelle muulle, mutta en katso tätä sen arvoiseksi jutuksi, että viitsisin nähdä vaivaa tarkastaa asia.

    2. Jos luet kirjat Saksan kansan kristilliselle aatelille ja Kirkon Baabelin vankeudesta, huomaat nopeasti, ettei hän puhu vain yhdestä paavista, koska kuvaa paaviuteen liittyviä rakenteita, käyttää monikkoa "paavit", kirjoittaa romanismista tai paavinistuimesta. Käyttää jatkuvasti sanaa "he." jne. Hän viittaa koko ajan asioihin, jotka eivät liity istuvaan paaviin vaan edustavat paaviutta pitkällä aikavälillä.

    Olenkin melko varma siitä, että olet tässä asiassa väärässä ja että yrityksesi rajata Lutherin antikristus kommentit yhteen istuvaan paaviin on savijaloilla seisova teesi. Sitäpaitsi Luther ei välttämättä odottanut välitöntä maailmanloppua vaan loppua muutaman vuosikymmenen kuluessa.

    Lutherilta on muuten mielenkiintoinen vähän tunnettu pieni apokalyptinen tutkielma Supputario Annorum Mundi, (vuosilta 1540/41... uusi painos 1545 tai 6), jossa (varsinkin tässä viimeisessä laitoksessa) hän laskee telluksen ikää ja leikkii adventistia tekemällä eksegeesiä Danielin kirjasta. (Ehkä paras olla kehumatta enempää, kun en ole eeposta lukenut - en ole löytänyt netistä sen käännöstä vaan pelkän kuvauksen.)

    Lutherin tekstit ovat muuten älyttömän hauskoja lukea - ehkä siksi, että teksti on niin erilaista, ronskia ja suorapuheista - toisin kuin se yleensä varsin kuiva soopa, mitä me adventistit nykyään tuotamme. :)

    Kai
  19. Onhan se hienoa, että joku yrittää vetää yhtäläisyysmerkin minun ja EGWn välille - epäilen, että molemmat, EGW, jos eläisi, ja minä pitäisimme tätä ajatusta sopimattomana. :)

    Toiseksi EGW on kirjoittanut paljon myös sellaista, mikä asettaa sapatin muuhun kuin sinun kuvaamaasi tärkeimmän käskyn asemaan. EGW jopa kirjoittaa sapattia pitäville adventisteille, että monet heistä valmistautuvat pedon merkkiin. Hänelläkin saattoi olla jotakin muuta, mitä hän piti sapattia tärkeämpänä. Epäilen siis tulkintasi oikeutta. Asiasta voisi keskustella, mutta saa minun osaltani jäädä, kun en EGWhen liittyvistä teologisista kysymyksistä välitä suuremmin tällä foorumilla keskustella - jos paljon muustakaan.

    Hyviä Raamatunpaikkoja sinulla ja minulla yhtä hyviä osoittamaan mielestäni laajempaa kuvaa UTn opetuksesta. Hillitsen kuitenkin itseni nyt, kun on muuta mielessä ja palaan asiaan, jos aikaa ja aihetta on.

    Armon iloa uuteen viikkoon itsekullekin!

    Kai
  20. En nyt ole oikein varma, mihin veli "elämäni adventistina" on vastaamassa, koska en tässä viestiketjussa mielestäni ole kirjoittanut mitään lain ja evankeliumin suhteesta tai edellyttänyt, että mitään käskyä tai Raamatun sanaa pitää koskaan noudattaa. Ehkä olet kirjoittamassa jotakin jonkun toisen henkilön tekstiin tai minun johonkin aiempaan kommenttiini jossakin toisessa viestiketjussa??

    Mutta onhan lain ja evankeliumin suhdetta hyvä pohtia. Olen vain hämmästynyt siitä, että kirjoitat niinkuin korottaisin sapatin yli muiden Raamatun käskyjen, koska opetuksessan, jos jonkun käskyn korotan yli muiden, se on käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseä. Kymmenessä käskyssäkin, vaikka sapattikäsky on sen keskellä, on käskyjä, jotka Raamatullisessa analyysissa osoittautuvat sapattikäskyä tärkeämmiksi ja joita ilman sapattikin menettää täysin merkityksensä. En siis oikein ymmärrä sitä, että kohdistat tämän sapattipohdiskelun juuri minulle.

    Olen kuitenkin ihan samaa mieltä siitä, ettei mikään käsky tai minkään lain pitäminen saa vesittää evankeliumia tai ottaa osaa pelastuksessa. Laki, yhden käskyn tai kymmenen käskyn, tai 613 käskyn tai vaikka 1050 (väitetty käskyjen määrä UTssa) käskyn pitäminen ei pelasta ketään edes promillen vertaa. Paavalin esitys evankeliumista on selkeä, ja olen hänen ja myös sinun kanssasi samaa mieltä lainaamistasi sanoista: Jotka luottavat lain noudattamiseensa, ovat kirouksen alaisia. Tämä koskee kymmentä käskyä yhtä lailla kuin muitakin Raamatun käskyjä. Kenenkään ei tule luottaa lain noudattamiseensa.

    Tarkoittaako tämä sitten sitä, että minun pitäisi rikkoa kaikkia käskyjä, että armo suureksi tulisi?? Kyllä Paavali taitaa tähänkin vastata. Ei.

    Kuinka sitten voin seurata Raamatun sanaa, joutumatta lain alle? Jos minun on vaikea antaa joku asia anteeksi toiselle ihmiselle, ja sitten muistan Paavalin neuvon, että meidän pitäisi antaa anteeksi toinen toisillemme. Olenko lain alla, jos annan anteeksi? Jos joku nainen näyttää niin sievältä, että tekisi mieli katsella häntä vähän tarkemmin, olenko lain alla, jos muistan Jeesuksen varoituksen ja päätänkin kääntää katseen omaan kultaan? Tai olenko lain alla, jos satun lukemaan Paavalilta kehotuksen kiittää joka tilassa, ja muistan, ettei olekaan tullut tätä seurattua ja alan laskea siunauksia ja kiitän Herraa hänen hyvyydestään.

    Kysymys on kai lähestymistavasta. Luotanko Herran vai itseeni. Varoitus lain alle joutumisesta koskee niitä, jotka luottavat lain noudattamiseensa. Ei niitä, joille heidän omat yrityksensä Jesajan sanoin saastainen vaate ja joiden turva on yksi Kristuksessa.

    Luther opetti lain ja evankeliumin suhteesta oikein. Iso katekismus tai Galatalaiskirjeen selitys ovat hienoja esityksiä terveestä evankeliumista. Armo ei parane lakia vastaan hyökkäämällä vaan sillä, että hyökätään omavanhurskautta vastaan.

    Aine on niin tärkeä, että pitäisi kirjoittaa pitkä epistola, mutta tältä erää taitaa olla paras lopetella. Pitäisi pohtia 10 käskyn suhdetta muihin lakeihin ja UTn kehotuksiin. Mutta noin lyhyesti voin todeta, etten pidä analyysaisi siitä, ettei Raamattu tee mitään eroa 10 käskyn ja muiden käskyjen välillä ei tee oikeutta UT opetukselle. Esimerkiksi Paavali kirjoittaa käskyistä tai laista noin 140 kertaa. Näistä 33 on lakia vastaan - koska laki ei pelasta ja koska suuri osa laeista on kumottu. 59 Paavalin tekstiä puhuu lain tärkeydestä ja arvosta - usein näissä hän lainaa 10 käskyä. Hän sanoo lain vieläkin osoittavan synnin ja kirjoittaa niin kuin odottaisi uskovan haluavan seurata lakia. (Loput 49 tekstiä lain teologisen merkityksen kannalta neutraaleja.)

    Ehdotan sellaisen tulkinnan etsimistä, joka ottaa huomioon asian kaikki puolet ja pitää kiinni armon evankeliumin autuudesta. Luther oli sellaisen löytänyt. Mikään laki ei todellakaan saa viedä pienintäkään osaa Jeesuksen ristin arvosta.

    Kai
    21. 38 / 76
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt