Pyhiinvaellusta.

Sinne vain matkoja.

Ehdotan, että Suomen adventtikirkon jäsenet aloittaisivat pyhiinvaellusmatkailun Pohjois-Koreaan. Vosisvat aloittaa ko. maassa esim. Kirjeellisen Raamaatuopiston korttien jaon.
Adventtikirkon johto voisi myös Suomesta lähteä tutustumaan maahan, jossa ei ole vielä yhtään adventtiseurakuntaa ja voisivat perustaa sinnekkin edes yhden seurakunnan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014031018110507_ul.shtml

8

77

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivät uskalla.

      Ei niistä vellihousuista olisi siihen. Pelkäävät nytkin vainoja, vaikka ei ole mitään näköpiirissä.
      Paavi kuulema aloittaa neulojen työntämisen adventistien persauksiin kun he eivät haluaisi sunnuntainakaan levätä?
      Lauantai on jo monelle adventistipastorillekkin se kiireisin työpäivä ja sunnuntai on sitten se lepopäivä ja viikollakin voi huilailla rauhassa kunhan taas sapattina on intoa ja energiaa paiskia töitä palkkansa eteen.

      • Vainoako?

        Eivät rohkene lähteä! Kun jokainen hiemankin kriittinen kommentti esimerkiksi näillä palstoilla heidän raamatunvastaisia oppejaan kohtaan on nyyh-vainoa ja jotkut innokkaimmat leimaavat ne, jotka sunnuntaisin kokoontuvat jumalanpalvelukseen, adventistien VAINOAJIKSI, vaikka nämä kristityt eivät poikkipuolista sanaa sapatista ja sen pitäjistä sanoisi. Vainoksi luetaan kait jo se, etteivät muut pidä sapattia adventistien lailla.


      • pyh!
        Vainoako? kirjoitti:

        Eivät rohkene lähteä! Kun jokainen hiemankin kriittinen kommentti esimerkiksi näillä palstoilla heidän raamatunvastaisia oppejaan kohtaan on nyyh-vainoa ja jotkut innokkaimmat leimaavat ne, jotka sunnuntaisin kokoontuvat jumalanpalvelukseen, adventistien VAINOAJIKSI, vaikka nämä kristityt eivät poikkipuolista sanaa sapatista ja sen pitäjistä sanoisi. Vainoksi luetaan kait jo se, etteivät muut pidä sapattia adventistien lailla.

        Te niitä raamatunvastaisia olette.


    • Miksi et jo menisi?

      Pyh!;iin vaellusta?

      Pohjois-Korea kutsuu sinuakin pyh!
      Ota vuoteesi ja lähde P-Koreaan!
      Paluumatkaa ei tarvitse ajatella lainkaan.

    • Miljoonat kristityt elävät maissa, joita heitä vainotaan ja Pohjois-Korea on tällä hetkellä vaikein maa maailmassa kristityille.

      Muutamat kommentoijat tuntevat kuitenkin aika heikosti adventtikirkkoa ja ylipäätään aasialaista kristillistä menttaliteettia. Kun jossakin maassa syntyy vainoa tai sotaa niin ensimmäinen asia, mikä tapahtuu on että läntiset lähetysjärjestöt vetävät lähettinsä näistä maista pois ja useimmat läntisistä maista tulleet lähetit lähtevät - olivat adventisteja tai muita.

      Kun aasialainen kuulee, että jossakin vainotaan uskovia, yllättävän monet heistä alkavat kysellä, kuinka tuollaiseen maahan voisi päästä lähetystyöhön, niin adventistit kuin muutkin. Näin eteläkorealaiset adventistit ovat jo vuosien ajan tehneet lähetystyötä Pohjois-Koreassa. He ovat oma-aloitteisesti kouluttautuneet johonkin ammattiin, joka on antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin yhteistyö- tai avustusprojekteihin, joihin Pohjois-Korea on hyväksynyt etelästä tulleita henkilöitä. He ovat samalla (henkensä uhalla !?) todistaneet uskostaan ja voineet myös johtaa ihmisiä uskon tielle. Pohjois-Koreassa on eri ryhmiin kuuluvia Kristittyjä ja myös adventisteja - vaikkakin kaikki maanalaisissa seurakunnissa tai ryhmissä.

      Aasialaisten kristittyjen luotto Herraan kuolemankin uhan edellä jättää meidät veltostuneet lähsimaiset häpeään. Olen kuullut monen nuoren tai perheellisenkin puhuvan tavalla, joka osoittaa, että he pitäisivät marttyyrikuolemaa kunnia-asiana, kun minä en osaisi pitää sitä muuna kuin tragediana.

      Sitäpaitsi, jostakin kumman syystä, ehkä Herra johdatuksesta, :) ADRA on ollut yksi niistä harvoista uskonnollisista avustusjärjestöistä, joka on saanut mahdollisuuksia tehdä projekteja Pohjois-Koreassa.

      Kai

    • Koti kullakin

      Harakiri on mm. aasialaisten heiniä.
      Aasialainen rotu on muutenkin julmaa ja sen rodun edustajat kohtelevat esim. eläimiä julmasti.
      Aasialainen myös syö kaikkea mikä liikkuu ja on mahdollista saada kiinni.
      Aasialaisilla on myös tapana hakeutua vaikeuksiin ja saada keinolla millä hyvänsä jännitystä elämään.
      Tätä taustaa vasten Pohjois-Korea on jopa ihanne paikka aasialaiselle rodulle.

    • Mene itse ...

      Kinka typerää ja houkkamaista käyttää tätä tapausta omien estojensa purkamiseen Adventisti palstalla. Tämäkin osoittaa minkälaisia ihmisiä näiden parjauskirjoitusten takana on kirjoitellaan nimettömänä nimimerkkiä vaihdellan kuin pelkurit konsanaan.

      Oikein voin pahoin kun ajattelen näitä motivaatioita joita heataan VAIKKA MISTÄ - joilla sitten YRITETÄÄN ikäänkuin syyllistää ihmisiä. Miten olis jos lähtisit itse sinne pohjois koreaan ? senkin puskajussi ..
      ---

      Jumala olkoon näiden elämänsä menettäneiden ihmisten kanssa .. se mikä meitä lohduttaa on tieto siitä että paha saa kerran loppunsa ja kaikki pahuutta ja valhetta rakastavat sen mukana.. ja muistuu hakematta mieleen sekin että ei siitä ole kauaakaan kun myös Suomessa paloivat polttoroviot joilla ihmisiä polteltiin elävältä..

    • Harjoitusta tulevaan

      Sinne helvettiinhän ne adventistit ovat muita uskovia toivottamassa tervetulleeksi, joten tätä taustaa vasten se Pohjois-Korea on vielä pieni koettelemus helvetin rinnalla.
      Tervemenoa vain advarit tutustumaan tulevaisuuteenne?

      Vainothan alkavat pian teidän lahkonne pastorikunnan toitotuksen mukaan jäseniänne vastaan. Nyt olisi hyvä tilaisuus saada hivenen esimakua ja harjaannusta tulevien vainojen varalta "exkursion" muodossa Pohjois-Koreassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe