kaiarasola

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

21

Kommenttia

1511

  1. 1Moos 4.26 todetaan, että niihin aikoihin alettiin "nimeltä kutsuen rukoilla avuksi Herraa" (JHVH). Vastaavia tekstejä on tusinoittain ja onkin ilmeistä, että alunperin VTn uskontoon kuului JHVH nimen aktiivinen käyttö.

    Koska vielä toisen temppelin aikaiset profeetat, esim. Sarkarja, Haggai ja Malakia käyttävät vielä ahkerasti JHVH nimeä voi päätellä, että Jeesuksen aikainen juutalainen käytäntö, jossa ei JHVH nimeä ei koskaan lausuttu, on VTn jälkeen syntynyt. (Suurena sovintopäivänä temppelin kaikkein pyhimmässä pappi osana päivän rituaalia lausui nimen muistaakseni kahdeksan kertaa ja joutui siksi huolellisesti valmistautumaan tähän mm. valvomalla koko edellisen yön rukoillen ja tehden ääntämisharjoituksia - tietenkin ilman itse nimen lausumista...)

    Koska nimeä ei käytetty, sen alkuperäinen ääntäminen on myös kadonnut. Vokalisoitu heprealainen teksti on kirjoitettu vasta kauan Jeesuksen ajan jälkeen, joten siitä ei apua ole, varsinkaan kun vokalisointi tehtiin synagoogassa tapahtuvaa lukemista varten. Vokalisointi onkin tämän sanan kohdalla vain osoittamassa oliko JHVH tarkoitus lukea muodossa "Adonai" (Herra) tai esim. muodossa "shema" (nimi).

    Parhaat vinkin sanan alkuperäisestä ääntämisestä tulevat kirkkoisien kreikankielisistä transliteroinneista (esim: IAO, IAVE jne) tai nk. teoforisista nimistä, joissa on Jumalan nimi mukana. Niistä yleisimmin löytyvät muodot JO tai JAH.

    Vanhemmat nimet ovat usein JO muotoisia (Joonatan = JO antaa; Joosafat = JO tuomitsee - ja näissä JO on lyhenne sanasta JHVH) ja myöhäisemmät JAH muotoisia (esim. Sakarja = JAH muistaa; Obadja JAHn palvelija). JAH muotoa käytetään myös usein JHVHn lyhenteenä Psalmeissa.

    Lyhyesti edelläolevan voisi tiivistää toteamukseen, ettei kukaan tiedä, miten nimi pitäisi ääntää. Jotakin JO tai JAH tapaista se todennäköisesti on ollut ja yleiseen käyttöön vakiintunut Jahve muoto on kai ihan tyydyttävä.

    Mitään suurta merkistystä en usko tällä olevan. Herra kai lukee sydäntä enemmän kuin oikeaa tai väärää ääntämistämme ja esim. UTn käsikirjoituksissa VTn JHVH lainauksissa on sana kyrios, Herra. Eli seuraamme ihan UTn mukaista käytäntöä, kun emme nimeen takerru.

    Muuten alunperin, kun VTn tekstejä alettiin kirjoitella kreikan kielellä oli vielä tapana kirjoittaa JHVH vanhoin heprealaisin risuaitakirjaimin kreikan tekstin keskelle. Tämähän ei tietenkään voinut kauaa toimia kristillisissä kirkoissa, joissa valtaosalla lukijoista ei ollut juutalaista taustaa eikä mitään käsitystä siitä, mitä mainitun kirjainyhdistelmän kohdalla piti sanoa. Juutalaiskristityille jonkun Jahve muodon käyttäminen olisi kuitenkin voinut olla liikaa. Miksi siis lisätä kenenkään verenpainetta nimen muodon vuoksi ja siksi Herra on ihan hyvä suomalainenkin vastine.

    Kiusaanpa nyt teitä vielä sen verran, että totean urbaanilegendaksi sen, että JHVH tarkoittaisi minä olen. "Minä olen" annetaan nimen perusteluksi tai syyksi eikä sen käännökseksi niinkuin usein kuvitellaan. Hepreassa JHVH on JHVH ja "minä olen" on ´ehjeh. JHVH näyttää enemmän kolmannen persoonan muodolta, imperfektiltä eli "hän tulee olemaan" tai voisi jonkun teorian mukaan olla myös kausatiivinen eli "hän saattaa [jonkun asian] olemaan". Kyseessä on kuitenkin erisnimi, joka ei ole (ja jonka ei tarvitse olla) missään "olla" verbin vakiomuodoista.

    Kai
  2. Kovin tarkalta Adventismin kuvaukselta.
  3. Juutalaiseen sapattikäytäntöön kuuluu se, ettei sapattina sytytetä tulta. Konservatiiviset juutalaiset pitävät sähkön kytkemistä tulentekona eivätkä siksi sytytä valoja tai lämmitä sähköhellalla ruokaansa sapattisin. Ajastimella homma tietenkin hoituu ja Israelissä lienee myynnissä helloja ja lamppuja maailman monimutkaisimmilla ajastinjärjestelmillä.

    Samaan ideaan kuuluu se, että fundamentalistijuutalaiset käyvät väliin heittelemässä kivillä sapattina autoa käyttäviä naapureitaan.

    Juutalaiseen sapattikäytäntöön kuuluu tietenkin myös paljon muita säädöksiä.

    Sapattia viettävät kristityt, adventistit, seitsemännen päivän baptistit, seitsemännen päivän helluntailaiset lähtevät kuitenkin siitä, että sapattia vietetään UTn ja Kristuksen hengessä, johon liittyy vapaus ja ilo. Vain itse kymmenien käskyjen sapattilaki on voimassa, eivät VTn monet sapattilait.

    Kai A
  4. Kyllähän muutama vuoskymmen sitten monet uskovat ja adventistit heidän joukossaan pitivät akupunktiota henkimaailman juttuna. Aika on tainnut käsityksiä muuttaa. Monet muutkin kuin alkuperäisen kysymyksen tekijä, ja muutamat tuntemani adventistitkin, ovat saaneet akupunktiohoidoista apua ja päätyneet siihen ajatukseen, etteivät ne kiinalaiset tainneet ihan tyhmiä olleetkaan.

    Eiköhän tämä kuitenkin kuulu niihin juttuihin, jotka jokainen saa ratkoa itse tykönään ja joihin seurakunnan ei tarvitse sekaantua.

    Kai
  5. Perinteisiä adventistisia sapattiharrastuksia voisi laittaa useampaan eri ryhmään. Ensinnäkin hengelliset asiat, joihin kuuluu kirkossakäynti, Raamatun lukeminen tai tutkiminen, joille nykyisessä kiireisessä elämänrytmissä ei aina arkena ole niin paljon aikaa kuin ehkä toivoisi. Samaan kategoriaan kuulunee ihmisten auttaminen ja lähetystyö. Suurissa aktiivisissa seurakunnissa (joita Suomessa on harvanlaisesti) nuoret ja joskus vanhemmatkin saattavat säännöllisesti sapatti-iltapäivisin järjestää halukkaille esim. käytejä yksinäisten, sairaiden tai vanhusten luona, jne. Omassa seurakunnassani (joka ei valitettavasti ole Suomessa) tällaisia sapatti-iltapäivän toimintaryhmiä on tällä hetkellä neljätoista - eli valinnanvaraa löytyy AIDS sairaalan potilaiden kuntoutuksesta ja rohkaisusta englanninkielen opetukseen lähikylän penskoille (ohjelmassa usein hengellisiä lauluja ja Raamatun kertomuksia).

    Harvat jaksavat innostua hengellisistä touhuista aamusta iltaan ja sapatti antaa myös erinomaisen tilaisuuden viettää laadukasta aikaa perheen ja ystävien piirissä. Perjantai-ilta ja sapatti iltapäivä sopivat tähän mainiosti. Vanhastaan oli tapana kutsua sapattisin tupa täyteen vieraita. Minäkin muistan lapsuuteni sapateista hyvän ruuan, vieraiden, naurun ja innokkaan keskustelun sävyttämät sapattilounaat. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että nykyiset suomalaiset eivät taida olla kovin hyviä näissä sosiaalisissa hommissa, mutta ei täältä kovin kauas tarvitse mennä, kun käynti adventtikirkossa merkitsee myös lounaskutsua.

    Monet seurakunnat pitävät myös säännöllisesti nyyttäreita jolloin halukkaat seurakunnan jäsenet ja tietenkin vieraat syövät yhdessä kirkon tiloissa.

    Tietysti sapatti antaa myös hyvän mahdollisuuden luonnosta nauttimiseen. Luontoretket lasten kanssa tai hyvässä seurassa kuuluvat myös perinteiseen adventistiseen sapattiin.

    Ja viimeksi vanha suosikki väsyneille ja kiireisille on ottaa sapatti-iltapäivänä kunnon nokoset...

    Eli tässä alkua. :)

    Kai
  6. Kannatan Serajan näkökulmaa. Sapattiin liittyy vapaus, lepo ja rauha. Vaikka adventistit opettavat sapatin olevan vielä merkityksellinen useimmat ovat sitä mieltä, että VTn sapattisäädösten aika päättyi Kristukseen ja paras malli sapatille löytyy hänen esimerkistään ja UTstä.

    Kai A
  7. Mieleni tekee vähän säestää Timoa siinä, ettei palstan jorinoissa ole paljoa mieltä.

    Useimmat palstan kirjoittajista pitävät adventistien sapattia kauheana orjuutena ja paluuna vanhaan liittoon. Oletan kuitenkin samojen ihmisten, mikäli ovat aktiivisia kristittyjä, pitävän veljinään messiaanisia juutalaisia, seitsemännen päivän baptisteja, seitsemännen päivän helluntailaisia tai muita evankeelisia sapattia pitäviä kristittyjä.

    Varmaankin löytyy adventisteja, joille sapatti on kihahtanut päähän ja tullut pelastuksen ehdoksi. Eri tavoin kihahtaneita näyttää kuitenkin löytyvän useimmista uskonnollisista populoista, joten heidän kantansa ei saa tätä asiaa ratkaista.

    Useimmille adventisteille sapatti on iloa, lepoa ja rauhaa. Useimmille heistä sunnuntaita pyhittävät (tai mitään päivää pyhittämättömät)aktiivikristityt ovat uskonveljiä, joihin suhtaudutaan ilolla ja rakkaudella ilman tuomioasennetta.

    Jos katsoo baptistien webbisivuja huomaa heidän olevan tyytyväisiä siihen, että heidän uskonkäsityksensä on niin avara, että sapattia pitäväkin voi olla baptisti. Helluntailainen saattaa pitää sapattia pitävää helluntailaista outona, mutta ei sekään näytä estävän heitä iloitsemasta yhteisistä Hengen lahjoista.

    Outoa onkin se, että ainakin täällä kirjoittaville uskovaisina esiintyville adventistien sapatti näyttää olevan hirvitys, joka heidän mielestään täysin estää armon ja Kristuksen tuntemisen ja kaiken muunkin uskolle oleellisen.

    Sapatinvieton raamatullisten ja historiallisten perusteiden järkevyydestä voi tietenkin keskustella puolesta ja vastaan. Täällä järkevältä keskustelulta menee kuitenkin pohja niin jyrkimpien sapatin vastustajien tuomiohengestä kuin joidenkin yksioikoisten sapatin puoltajien (joista osa ainakin minun silmissäni näyttää selviltä provoilta!!) asenteista.

    Iloa!

    Kai
  8. Ignatios kuuluu kirkkoisien parhaimmistoon, eli hänen kirjoituksistaan heijastuu jonkinlainen uskon kipinää, kun useimmat kirkkoisät edustavat (lepopäivästään riippumatta) kuivaa lakihenkistä moraalioppia.

    Pari kysymystä: Kuka on Ignatioksen tekstin aihe?

    Selvästi Vanhan Testamentin profeetat. "Profeetatkin, jotka olivat Jumalan miehiä..." "Nämä nyt siis elivät elämänsä vanhan järjestyksen vallitessa..."

    Mitä hän sanoo VTn profeettojen tehneen?

    Hän sanoo heidän eläneen Uuden liiton kokemuksessa! He "ovat eläneet Kristuksen Jeesuksen mukaan..."

    Ignatioshan olisi ollut kaheli, jos hän olisi väittänyt VTn profeettojen viettäneen sunnuntaita. Ei kaiketi tekstin lainaajakaan voi sellaista kuvitella??? Kun tekstin lukee kreikan kielellä, merkitys on vielä selvempi kuin lainatussa käännöksessä. Sananmukaisesti teksti sanoo, että koska he olivat päässeet uuteen toivoon he "eivät enää sapatoineet, vaan elivät Herran mukaan."

    Sillä, että vanhimmassa käsikirjoituksessa ei ole edes sanaa "päivä" (Herran päivä) vaan pelkkä sana "Herra" ei oikeastaan ole merkitystä, koska, jos siinä olisi sana päivä se vain osoittaisi, että "Herran päivä" (kyriake hemera) ei Ignatioksen aikaan tarkoittanut sunnuntaita. Olisihan melko vammaista väittää, että vanhan liiton profeetat pitivät sunnuntaita...

    Se, mitä Ignatios minun ymmärtääkseni haluaa sanoa on, että profeetat eivät pitäneet sapattia lakihenkisesti, juutalaisittain vaan että he elivät (ja kaiketi pitivät sapattiakin) Kristuksen hengessä.

    Ignatioksen ajatus on siis aivat sama kuin esimerkiksi Paavalilla, joka vastustaa lakihenkistä juutalaisten tapojen ja säädösten noudattamista ja korostaa uudestisyntyneen ja Kristususkossa olevan vapautta. Eli tärkeä opetus toisen vuosisadan kristityille (joista varsinkin Rooman valtakunnan itäosassa, missä Ignatioskin eli, huomattava osa tuli juutalaistaustasta.

    Sunnuntaitekstiä ei tästä Ignatioksen sanasta saa kuin siten, että ruuvaa ensin aivonsa irti... Mutta pitämällä aivot paikallaan, pään kylmänä ja sydämen lämpimänä siitä löytyy hyvä ajatus niin adventisteille kuin heidän vastustajilleen:

    Sapatoimalla sen enempää kuin sunnuntoimalla ei autuutta hankita. Se saadaan vain Herran Jeesuksen armosta.

    Kai
  9. Kummallista kuinka tunnen monia EGWhen kriittisesti suhtautuvia adventisteja mutten ketään, jota olisi tästä syytä seurakunnasta erotettu. Taidatkin kirjoittaa jostakin muusta adventtikirkosta kuin siitä, joka Suomessa toimii!?

    Tiedossani on pari tapausta (ulkomailta), joissa joku on saanut potkut saarna- tai opetustehtävästä EGW-kritiikin vuoksi, mutta sehän on ihan eri asia kuin kirkosta erottaminen. Olen myös nähnyt (no... tämäkin ulkomailla) satoja sellaisia kasteelle tulijoita, jotka eivät EGWstä mitään tiedä ja myös jonkun sellaisenkin, joka ennen kastetta on selvästi ilmoittanut, ettei EGWhen usko - ja siitä huolimatta henkilö on kasteelle hyväksytty.

    Eli EGW pakkopaita on urbaanilegendaa tai kuuluu pieniin jyrkkien adventistien ryhmiin.

    Olkoot suhde Kristukseen ja suhde Sanaan puntareina, kun yksilöiden tai seurakuntien painoarvoa mitataan.

    Kai
  10. No kerrankin ihan mielenkiintoinen ja fiksu kysymys. En kylläkään väitä aiheesta paljon tietäväni, mutta laitan kuitenkin kommenttini - ehkäpä, jos joku aihepiiriä jatkaa, asiasta saattaa tulla lisää tietoa.

    Käsitykseni mukaan käytännön sapatinvietossa ei suurta eroa ole. Useimmat seitsemännen päivän baptistit niinkuin adventistitkin välttävät sapattisin työtä ja kaupankäyntiä ja käyvät kirkossa, viettävät aikaa perheen ja ystävien parissa jne.

    Täytyy kuitenkin myöntää, että suhtautumisessa ja sapattia koskevassa opetuksessa on selvä ero. Ylipäätään esim. baptistien maailmanliitto korostaa vapauden periaatetta ja että baptistit yleisesti eivät määrittele oppejaan kovin tiukasti. (Hmmm... no kuuluuhan baptisteihin tietenkin myös vahvasti fundamentalistisia ryhmiä kuten esim. Southern Baptist Convention.)

    Sama vapauden periaate on oleellinen myös seitsemännen päivän baptisteille. Sapattia korostetaan Jumalan lahjana eikä kirkko pyri määrittelemään sitä, miten jäsenten pitäisi sapattia noudattaa. Asia jätetään kunkin jäsenen ja Pyhän Hengen väliseksi asiaksi.

    Onneksi adventtikirkonkin piirissä voi ajoittain ilahtua siitä, että joku sapatin yhteydessä korostaa vapautta ja sitä, että kysymyksessä on Jumalan lahja. Mielestäni adventisteilla on tässä jotakin oppimista baptisteilta.

    Vaikka jäsenet käytännössä viettävät sapattia niinkuin haluavat, keskusteluissa ja opetuksessa usein määritellään varsin tarkkaan oikean sapatinvieton rajoja. Näin aventistiporukka saa herkästi tiukan väittelyn käyntiin vaikkapa pohdiskelemalla sitä, missä olosuhteissa voi sapattina käydä kaupassa tai saako sapattina harrastaa seksiä, kun baptistinen vapauden asenne jättää samat aiheet leppoisaksi "mitäs mieltä sinä tästä olet" ajatustenvaihdoksi.

    Sama asenne-ero voi näkyä myös siinä, että adventistit mielellään lukevat Raamatusta ohjeeksi kohtia, joissa sapatin alku liitetään auringonlaskuun tai iltaan, kun taas sapattia pitävistä baptisteista monet saattavat käytännössä alkaa sapatin illalla, mutta jättävät alkamisajan kunkin jäsenen itsensä päätettäväksi.

    Kai
  11. On totta, että "Adventtikirkko ah Adventtikirkko" tyylinen adventismi kuuluu varmaankin siihen kategoriaan, josta Jeesus sanoo, että ovat saaneet palkkansa jo tässä ajassa.

    En sano, ettei sellaista adventismia ole, mutta se on kuitenkin oikeassa elämässä (siis tämän palstan ulkopuolella) huomattavasti harvinaisempaa kuin täällä - jonne se on pesiytynyt varsinkin kirkon arvosteijoiden mieliin.

    Jotenkin kuitenkin epäilyttää, että arvostelijoiden kerhon kanssa liittoutuminen toisi paljoa suurempaa autuutta sekään.

    Epäilen muuten suuresti kollektiivista vastuuta sellaisessa muodossa, että kaikkien adventistien synnit minun harteilleni laskettaisiin. Harvat täysjärkiset minkään kirkon jäsenet väittävät kuuluvansa täydelliseen yhteisöön ja ottavat vastuuta muusta kuin omaan välittömään vaikutuspiiriinsä kuuluvasta joukosta.

    Oikeaa sitoutumista adventismissakaan ei tietenkään ole muu kuin se, että sitoutuu Raamattuun ja Kristukseen.

    Muuten on aika surkeaa, kun jonkinlaista uskon kipinää heijastelevat jutut (puolin jos toisinkin) ovat täällä harvinaisempia kuin siniraitaset norsut.

    Kai
  12. Kommenttejani TTstä löytyy vanhoista teksteistäni enemmän kuin tarpeeksi... taidanpa sen sijaan ottaa nokoset.

    KA
  13. Kiitos Herralle, joka pelastaa.

    Minut johti uskon tielle hyvän luterilaisen veljen (viidesläinen??) todistus, jossa ei ollut paljon sanoja, mutta suoraselkäistä uskoa. Herra antoi Henkensä osoittaa synnin synniksi ja armon riittäväksi. Sain syntyä uudesti ihan perinteisen suomalaisen herätyskristillisyyden mallin mukaan.

    Sama armo on tähän asti riittänyt ja Herra on sen useaan kertaan uusin kokemuksin vahvistanut, mutta eihän tässä mitään kehumista ole mistään muusta kuin Herran hyvyydestä.

    Kai
  14. Yksi (ei tietenkään ainoa) kultin määritelmistä on tiukasti määritelty autoritäärinen oppi, johon innolla värvätään kannattajia.

    Määritelmä sopinee aivan yhtä hyvin pieneen vähemmistöön adventisteista kuin pieneen vähemmistöön heidän vastustajistaankin.

    Onneksi normaalissa elämässä tämän palstan ulkopuolella suuri osa niin adventisteista kuin heidän vastustajistaankin elää avaraa, vapaata uskonelämää, jossa voidan iloita kaikille kuuluvasta Herran armosta ja siitä, mikä on yhteisistä ja rauhallisesti keskustella siitä, missä näkökannat ovat erilaisia.

    Kai
  15. Jos selaat vähän palstaa taaksepäin huomaat haukkuvasi väärän puun juutella. En ole koskaan korostanut sapattia sinettinä, koska ulkoisella sapatinvietolla ei pisteitä sen enempää kuin sinettejä hankita. Pyhä Henki sinetöi Jumalan omia, hänelle uskollisia Kristuksen armon vastaanottaneita eikä kukaan tule sinettiä ilman Pyhää Henkeä saamaan...

    Kai
  16. Voi voi, taidanpa usein sapattisin tehdä paljon pahempaakin... enkä ole edes osannut olla siitä huolissani.

    Onneksi Herran armosta katuvalle riittää - vaikka tuo katumus tässä asiassa on vähän heikonlaista. En nimittäin ole koskaan Vanhan Testamentin sapattia pitänyt (sen enempää kuin tällä palstalla usein mainostettua ellensapattia). Sen sijaan pidän Uuden Testamentin ja Jeesuksen mallin mukaista sapattia, joka on vapauden ja ilon päivä.

    Kai
  17. Tottahan se on, että löytyy muutama alkuseurakunnan sunnuntaipalaveri, mutta taisivatpa myös maanantaisin murtaa leipää ja mennä temppeliin ylistämään Herraa, kun UT sanoo, että he "joka päivä kokoontuivat uskollisesti temppeliin..." (Ap.t. 2.46)

    Eli oleellisempi pointti on kysymys siitä, oliko sunnuntai alkuseurakunnan pyhäpäivä? Mielestäni UT ei sano mitään, mikä tätä puoltaisi.

    Tämän jälkeen voi kysyä, onko sapatti ensimmäisten kristittyjen lepopäivä? Tähänkin joutuu toteamaan, ettei UTn vastaus ole yksiselitteinen.

    Minulle kuitenkin riittää se, että niin Jeesuksesta kuin Paavalista sanotaan, että he "tapansa mukaan" (Lk 4.16; Ap.t. 17.2) osallistuivat sapattina jumalanpalvelukseen.

    Joten en ole ihan huonossa seurassa, jos teen samoin... varsinkin, jos muistan olla tuomitsematta uskovia sunnuntain viettäjiä tai niitä, jotka eivät pidä mitään päivää pyhäpäivänä vaan pidän heitä veljinäni.

    Tässä koko jutussa kannattaa pitää mielessä, että niin Luukkaan evankeliumi kuin Apostolien teot yhteensä kymmenine sapattiteksteineen kirjoitettiin useita vuosikymmeniä helluntain jälkeen...

    Vielä vähän ihmetyttää se, että miksi yritys antaa asialliseen kysymykseen lyhyt asiallinen vastaus on pilkunviilausta? Vai onko niin, että heikotkin sunnuntain puolesta esitetyt argumentit ovat niin mahtavia, ettei niitä saisi vähän kyseenalaistaa?

    Kiitos kuitenkin siunaustoivotuksesta! Sitä samaa ja kaikkea niin ajallista kuin hengellistäkin hyvää toivottelen niin edelliselle kirjoittajalle kuin muillekin lukijoille.

    Kai
  18. Hmmm... eikä siis mistään muusta kirkosta voi löytyä yhtään palkkapaimenta???

    Kai
  19. noita molempia tapahtuu ja aina väliin Herra parantaankin.

    Kai
  20. Didakhe on tietenkin tärkeä dokumentti, mutta ei se mitään suurempaa vaikeutta adventisteille aiheuta. Didakheen venyvä ajoitus 50-160 johtunee siitä, että se on pitemmän aikavälin kuluessa syntynyt kooste. Ensimmäinen katekismuksen tapainen teos, joka ilmeisesti ei saanut lopullista muotoaan yhdellä kertaa.

    Käsitykseni mukaan useimmat niistä, jotka patristiikkaa ajoittavat yleensä sovittavat herran päivään liittyvän kohdan toiselle vuosisadalle. Kristillinen sunnuntain viettohan alkoi vakiintua suurissa kaupungeissa (Rooma, Antiokia, Aleksandria) jo pian vuoden 100 jälkeen.

    Barnabaan kirje lienee sekin toisen vuosisadan tuote, kylläkin ennen Bar Kokhba kapinaa vuonna 132.

    Mitä tulee Iganitiuksen kirjeeseen Magnesialaisille, kehottaisin kirjoittajaa vilkaisemaan keitä ne, jotka "elivät elämänsä vanhan järjestyksen vallitessa" olivat. Tekstiyhteys puhuu Vanhan Testamentin profeetoista. Eli halutaanko nyt väittää, että VTn profeetat pitivät sunnuntaita??? Huh...

    Ignatioshan vain osoittaa, ettei tuo "Herran päivä" ole yksiselitteisesti sunnuntaimerkityksinen niinkuin yleensä väitetään. Ja sitäpaitsi kirjeen vanhin käsikirjoitus käyttää sanoja "Herran elämän mukaan..." ei "Herran päivän mukaan..."

    Eli ihan hyvin voidaan vielä yöt nukkua tämän asian suhteen... Ja tekisi joskus mieli kysyä niiltä, jotka tässä sapatti-sunnuntai asiassa vannovat Didakhen, Barnabaan tai Ignatioksen nimeen: Tuleekos seurattua kaikkea muuta, mitä mainitut eepokset mukamas alkuperäisenä kristillisyytenä opettavat? Eihän näissä nyt mitään kovin suuria kummallisuuksia ole, mutta kysymys kannatta kuitenkin tehdä. Kyllä kai turvallisempaa on vain lukea jutut Raamatusta!?

    Kai
    21. 70 / 76
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt