Suomi24 Keskustelut | maarit66

Lapseni teki itsemurhan vajaa 3 vuotta sitten ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten..kaikkein pahin mahdollinen asia elämässä on tapahtunut, kun joutui hautaamaan oman lapsensa. Kuukausia kului lapsen kuoleman jälkeen kuin sumussa ja tuosta ajasta ei ole oikein edes muistikuvia..mieletön ikävä on jokapäiväinen vieras ja usein on tunne, että suru vie ihan väkisin mennessään, mutta jostain kummasta sitä vaan saa voimia jatkaa tätä omaa maallista taivaltani. Onhan täällä elämässä kuitenkin niin paljon hyviäkin asioita, jotka pitävät arjessa kiinni.

Kun lapsen kuoleman jälkeen alkoi hiljalleen päästä jaloilleen, niin mies löydettiin kuolleena. Hän teki hidasta itsemurhaa juomalla itsensä hengiltä.
Vaikeinta on ollut päästä eroon niistä itsesyyöksistä, että olisinko voinut tehdä jotain toisin auttaakseni läheisiäni, mutta toisen puolesta kun ei voi elää, niin minun on ollut pakko hyväksyä ajatus, että nämä asiat eivät olleet minun käsissäni. Täytyy osata olla armollinen itselleen, vaikka vaikeaa se välillä onkin.

Toivon kaikille teille, jotka olette läheisenne menettäneet, oli se tapa nyt sitten mikä tahansa, voimia. Itse uskon, että ajan myötä suru helpottaa niin, että on helpompi hengittää. Koskaan ei unohda, mutta surun kanssa voi oppia elämään ja huomaan, että hiljalleen ilo on palaamassa myös omaan elämääni ja odotan kevättä ja kesää innolla pitkästä aikaa ja moneen vuoteen en ole huomannut edes linnunlaulua, mutta muutama päivä sitten ilokseni sitä kuulin. Teille, jotka pohditte olisiko itsemurha se ainoa keino päästä eroon omasta tuskasta, toivon myös voimia. Niiden mustien hetkien yli kun pääsee, niin valoa näkyy varmasti tunnelin päässä..ainakin toivon niin. Voimavarojahan se vaatii rämpiä sieltä suonsilmäkkeestä ylös, mutta mikään asiahan ei varmasti hetkessä tapahdu, mutta usko itseen ja auttaviin tahoihin auttaa löytämään itselle selviytymiskeinoja. Voimia kaikille!15.02.2011 22:44