o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Rantaniityllä kukkivat
    mukulaleinikit ja rentukat.
    Tämäkin on eräs merkki kesän:
    sinitiainen valtasi talitintin pesän.
    Lehdissä kiivaasti kilpaillaan
    mikä eniten valmis on tarjoamaan,
    että yksinoikeuden saisi näistä
    julkkisten tulevista juhannushäistä.
  2. Osaapa olla sumuinen aamu! Usvatar näyttää levittäneen kaikki huntunsa ja harsonsa taivaan alle ja maan ylle tuulettumaan. Onneksi kukaan ei sentään ole sijoitellut vällyjään taivaalle.
    Niitten läpäiseminen olisi Auringolle tosi raskas urakka, josta hän ei ilman Tuulenpoikasen apua selviäisi.
    Tuulenpoikanen ystävineen on kuulunut läheiseen tuttavapiiriini ja lähes viisikymmentä vuotta.
    Tutustuin koko porukkaan siten, että lapseni vaativat kertomaan iltasatuja siitä tai tuosta keksimästään satuhenkilöstä, ja minähän kerroin. Jos muksumme olivat kyltymättömiä, olin minäkin.
    Annoin mielikuvituksen viedä meitä arkisessa satuympäristössä sinne sun tänne, ja yllättävintä oli, että myös mieheni halusi kuulla iltasatujamme.
    Myöhemmin kertoilin samoja tarinoita lapsenlapsille, ja on niillä kartutettu sisareni lapsenkin suomen kielen sanavarastoa.

    Eläkkeelle jäätyäni innostuin kirjoittamaan sadut kokoelmaksi, ja miten sattuikaan silmiini ilmoitus satukilpailusta. Eihän ota, jos ei annakaan -periaatteella päätin kokeilla, minkä arvoisia satuni asiantuntijaraadin mielestä olivat. Mieheni painostuksesta olin läsnä tilaisuudessa, jossa kilpailun tulos julistettiin. Sanoin jo etukäteen, että on kuin märkä rätti kasvoilleni, jos ne eivät kunniamainintaa saa.
    Eivät saaneet. Tuli toinen palkinto, ja olin niin puulla päähän lyöty, että mieheni joutui tönimään minut palkintoa vastaanottamaan!
    Sillä palkinnolla teimme muutaman päivän ulkomaanmatkan, joten minulle on turha väittää, että sadut ovat tarpeettomia.

    Nyt ole kälättänyt niin, että suu kuivuu. Onneksi aamuvirkut ovat keitelleet kahvia termoskannuun.
    Usvan hälvenemistä odotellessani nautin vielä toisenkin kupillisen.
    Kiitos seurasta ja kahvista!
  3. Se, mitä siä kirjotit äitiyrest, on minunkim miälest juur nii! Eikä se sitä meriteeraa, et neet äirit olis huanompii ku ei tee nummeroo äitiyrest.
    Em miä ymmärrä, mitä vartej jokku mainostaa synnyttämiskokemust, et se muka on nii ihana ja tekee naisest naisen! Ainakim minul ensimmäinen kerta oli pelottava, tuskallinen ja viäl koin hirveetä yksinäisyyttäki, ku unohtivat mun jonneki isoon pesuhuaneeseej, jost en osannup pois.
    Oliha se sitte ihana hetki, ku sai sev valmiim mukulan lopulta viäreens, mut olen erelleenkis sitä miältä, ettei se synnyttäminen minust naista tehny.
    Sem miä sanoin yhrelle ystävälleniki, ku se poti pätemättömyyttä ja juaksi psykiatrilla sen synnyttämättömyyrestäns johtuneen epänaisellisuutens takii. Kummiski se on hyvä äiti miähens lapsille, rakastaa niit ku "omias", ja neet nyj jo aikuset lapset rakastaa sitä.
    Miä nyt täs saarmaam, mut äitiyren paras anti on se, et rakastetaam pualin ja toisin.
    Kokemuksest tiärän, et viarastki lasta oppii rakastamaa omanaan.
  4. Nimimuistini pettää pahiten. Näen ihmisen silmissäni ja pystyn antamaan hänestä sukuselvityksen, mutta se nimi, se nimi puuttuu ihan paniikin partaalle asti vaikka on ihan "kielen päällä"!
    Kotimaisissa nimissä auttaa almanakka. (Kunhan ensin muistan, minne sen olen laittanut.)
    Kahlaan aakkosjärjestyksessä nimilistan läpi, kunnes etunimi kolahtaa kohdalleen. Samassa tulee myös sukunimi. Ulkomaisten nimien kohdalla asia on monimutkaisempi.

    Puhelinnumeroita en ole koskaan muistanut. Vain sisareni 14-numeroisen olen alusta asti muistanut niin hyvin, että kun hänen asuinkaupungissan kerran yritin kioskista soittaa hänelle, se ei onnistunut ennen kuin pyöritin ilmassa 990-alun, maan ja kaupungin numeron ja vasta sitten kotinumeron!
    Siskon postinumerokin oli helppo muistaa: Floran-päivänä sinä vuonna, kun nuorempi aikamiespoika täytti kolmekymmentä. (Kerran olen tosin joutunut allakasta tarkistamaan, milloin Floran-päivä on.)
  5. Miä en ot tykkäny äitiempäiväst muuta ku kakarana, ku itte teki korttei ja kerä valkovuakkoi.
    Sillonki se oli aika mukavaa, ku omat mukulat oli piänii ja innossaa. Oli vaan kirutus orottaa niiren heräämist isän kans kaffeen keittoon ja olla siin mekastukses sitte nukkuvanans.
    Yhren kerran miä olin kitunu papiljotit päässä koko yän, ja sitte kuapus kompastu kukkavaasin kans. Siim miä pää märkänä jouruin leikkimää ilosesti yllättynyttä äitii.
    Äitiempäivän jälkeen muutamat tyäkaverit kehu mitä ne oli saanum miehiltääl lahjaks.
    Nuarempana se teki "mannaa" ittetunnolle. Kun tiätysti oli huano äiti ja viälä päälleppäätteks huano vaimoki. Ehäm miä koskaa saanu timanttei tai rannekketjuun kultasii kissanpoikii tai hevosenkenkii.
    Myähemmin kyl huamain, et ne palkitut äirit alako jo pari kuukautta etukätee sanomaa miähilleen, et nyp pitäs saara sellanen ja sellanen lahja.

    Äitiempäivänä oli aina kiiru. Enste käytiiv viämässä ruukkuruusu minun äiteelle ja sittem mentii onnittelemaa anoppii. Onneks ei ollu isoäitei, joten aika vähällähä sitä päästii.
    Toista on nää nykyperheet, ku niil ov viäl mummotki ja sitte joillaki lisäks ensimmäisel liitol lasten mummot, ja kaikki vähän eri pualil.
    Siin sit ajavatten koko pyhäsem päivän. Sääliks käy.
    Miä olen sannu, ettei minuu välttämäti tarvii tulla äitiempäivänä tervehtimää, ku ne ravaa muutonkin tääl mukavan usein. Mut aina ne vaa illansuussa ilmestyy, ku muut keikat on tehty.
    Ja mukavaha se tiätysti on, vaikka kyl miä joskus olen sannu, et pitäshä sen olla juhlapäivä niille nuaremmillekki äireille, et ne vois sitte taas maanantakina mennä levänneinä ja virkeinä töihi.
  6. Se vappu oli 1957. Odotin silloin esikoistani, emmekä lähteneet minnekään aattoiltana. Sitä mielenkiintoisempaaoli seuraavana aamuna seurata, kun sisareni koikkelehti lumisohjossa. Häneltä taisivat myös korkekorkoiset kengät mennä piloille!
    Hassua, mutta ikimuistoiseen vappuuni liittyy taas raskaus. Olin kotona, ja isäni poikkesi kertomassa terveisiä luokkatoveriltani, joka puhtaan valkoisessa lakissaan oli ollut samoissa vappujuhlissa niin iloisena ja eloisana.
    Voi että tunsin itseni vanhaksi ja ränsistyneeksi!
    Säälin itseäni ihan kyyneliin asti.
    Siinä surkeuttani nyyhkiessäni tulla tupsahti sisään esikoisemme johdolla kahdeksan naapurien lasta. Kaikilla oli käsissään valkovuokkokimppu, ja he olivat tulleet toivottamaan naapurin tädille iloista vappua!
  7. Miä en os siält päinkäk kotosim, mutta punkalaitumelaisii olen tuntenu.
    Miä olen tääl porannus sen nuatim perää. Siim murteet menettää paljo, ku se kirjotuksis jää kuulemati. Vaikka on niit simmottiiki nuattei, et neet tulee korvii samalla ku kirjotus silmii.
    Siin kyl tarvittee hyvän kirjottajan, ja siä olet semmonen.
  8. Et sunkas siä op Punkalaitumen suunnast kotosin?
    Miä olen kuulevanani semmost nuattii ku lujen sun kirjotustas.
  9. Käsin en kirjetä kirjoita. Käsialani on sellaista, että vastaanottaja joutuisi suomennuttamaan sen apteekissa, ja ties mitä tököttiä hänelle sillä reseptillä myytäisiin.
    Alkujaan hankin tietokoneen kirjoituskoneeksi, ja siinä käytössä se on ahkerasti ollut. Olen himokirjoittaja, ja tekstiä tulee itsestään muutama sivu sen jälkeen, kun olen ensin ilmoittanut, ettei tänne mitään kuulu.
    Kummasti sitä aina on olevinaan kirjoitettavaa.
    Onneksi on muutamia ystäviä, jotka myös vastaavat eivätkä vielä ole ilmoittaneet, että olisi paussin paikka!
    Sähköpostia lähetän ulkomaille ja kotimaahankin aina silloin tällöin, mutta silloin ollaan lyhytsanaisempia. Sitäkin on mukava saada, mutta kyllä vielä enemmän ilahduttaa, kun postilaatikosta löytyy kunnon kirje!
  10. Mieleni tekisi avata kuohuviinipullo ja juoda malja sisarentyttärelleni, joka eilen valmistui lääkäriksi.
    Lähetimme hänelle illalla sähköpostia, ja tänään tuli niin ihana vastaus, että tunnelmiamme ei sanoin voi kuvata.
    Pitkäkään välimatka ei estä läheisyyttä.
  11. Ja kaunis on aamukin.
    Kirjoitan aina liian pitkiä, joten tällä kertaa toivotan vain ihanaa päivää.
  12. Mainio juttu! Kyllä sitä aivan vaivattomasti pystyi lukemaan vaikka virheet havaitsikin.
    Epäilen kuitenkin, että vain äidinkielen kohdalla tämänlaatuisen tekstin lukeminen on helppoa.
    Jos ei täysin hallitse esim. englantia, joutuu kaivamaan sanakirjan esiin ja sen jälkeen manailee hartaasti, miten huono kyseinen laitos on!
    Englantihan on muutenkin sellainen kieli, että melkein joka jenkkileffassa kysytään: - How do you spell your name?
  13. Tuli vain mieleeni alkuperäinen sukunimeni, jossa oli deetä ja geetä ja kahta konsonanttia peräkkäin. Sitähän ei lähes kukaan osannut lausua. Se oli vaikeampi kuin Grönberg, joten siitä oli mitä omalaatuisempia muunnoksia. Onhan niitä Grönbergistäkin: Röömperi, Römperkki, Krönperk.
    Paikkakunnalla asui myös Peski-niminen vanha mies. Kun hän sitten kuoli, oli kuolinilmoituksessa nimenä Bäck.
    Että niin niitä vierasperäisiä nimiä suomennetaan.
    Meillä kävi vielä niin, että jos jokin nimi oli epäselvä, postinhoitaja tarjosi lähetystä meille siltä varalta, että se olisi ollut meidän nimemme.

    Kansakoulussa oli opettaja, joka vihasi vierasperäisiä nimiä ja suorastaan vainosi meitä mukuloita,joiden kohdalle sellainen oli osunut.
    Minun nimeni oli ilmeisesti kaikkein kamalin, koska hän miltei päivittäin vaati minua kysymään isältäni, milloin meidän nimemme suomennetaan.
    Vihdoin itku kurkussa kerroin kotona ja kysyin, mitä minä vastaan opettajalle. Isä jyrähti, että voin sanoa, että nimi on kelvannut hänen isälleen ja isoisälleen ja kelpaa hänellekin. Sitä ei koskaan suomenneta.
    Minä olin kymmenvuotiaana riittävän hölmö vastatakseni seuraavan kerran kysyttäessä juuri isän sanoilla. Hyvä, ettei jälki-istuntoa tai käytöksenalennusta tullut nenäkkyyteni takia. Onneksi oma opettajani sattui kuulemaan vastaukseni ja huudon, minkä se nostatti. Hän lähetti minut luokkaan ja jäi keskustelemaan sen toisen opettajan kanssa. Muita seurauksia ei tullut, mutta sen jälkeen olin suomennuttajalle kuin spitaalinen.
    Oma opettajani ei luokkaan tullessaan tullessaan sanonut mitään, mutta hän iski silmää!

    Ja nyt olen paasannut niin, että suu kuivaa. Ihanaa, että täältä saa näin hyvää kahvia ja paksua kermaa. Kiitos, sokeria en käytä.
  14. Juuri tänään olen onnellinen siitä, että Suomessa on neljä vuodenaikaa.
  15. Ihmeitä tuo sade saa aikaan. Lähdimme aamupuolella kotinurkkia kauemmaksi, ja koivikoissa oli vihertävää. Kun tunti sitten tulimme takaisin, samat koivikot olivat ihan kunnolla hiirenkorvilla. Tuometkin ovat jo lehdessä ja nuppuja näkyvät lykkäävän, että pian taas tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset!
    Ihanaa, että edessä on jälleen pitkä kesä!
    Muutaman kerran vuodessa muistaa iloita siitä, että on syntynyt neljän vuodenajan maahan.
    Sen kunniaksi menen nyt omaan kyökkiin keittämään pannullisen, joten tällä kertaa en kahvittele täällä. Hyvää jatkoa kaikille!
  16. Taisin katsoa nelosen uutiset, ja mieleeni tuli kaksi ihmistä, jotka olivat henkilökohtaisesti tavanneet Jeltsinin.
    Kumpikin oli hämmästynyt, että niin korkeassa asemassa oleva ihminen oli niin vaatimaton, niin aatteellen omistautunut ja suoraselkäinen, että häntä oli pakko kunnioittaa.
    Toinen näistä kahdesta oli suomalainen kommunisti, reilu ja kunnollinen työmies, toinen ulkomaalainen journalisti.
    Suomalainen pohti aivan tosissaan, oliko hän itse rehellisesti aatteen mies, koska hänellä oli omin käsin muurattu omakotitalo, takka ja auto.

    Kumpikin tunsi myöhemmin tulleensa pahoin nenästä vedetyksi, kun Jeltsinin presidenttikauden aikana kävi ilmi, ettei tämä niin suoraselkäinen ja askeettinen ollutkaan, vaan samanlainen pyrkyri ja keinottelija kuin ne, joiden käsiin tsaari Boriksen toiminnasta johtuen päätyi kansallinen omaisuus, "jota predentti Putin nyt yrittää palauttaa takaisin".
    (Likimain suora lainaus näkemistäni uutisista)
  17. Huomaan virtuaalisen aamulenkin päätteeksi päätyväni yhä useammin tänne. Täällä on myönteisessä mielessä sekalaisia kävijöitä, ja keskustelu lainehtii laidasta laitaan.
    Erittäin suuri ansio pirtin viihtyisyydestä kuuluu emännälle, joka omien toimiensa ohella jaksaa seurata jutustelujamme ja jopa tehdä niistä yhteenvetoja muutaman kerran päivässä.
    Skillanin "formaatti" on hyvä. Se toimii.
    Saamme vaihtaa mielipiteitä ja heittää huulta kenen kanssa miellyttää, eikä emäntä tärkeile esittämällä oman kommenttinsa joka kirjoituksen perään.
    Tämähän ei ole vuoropuhelu vaan näytelmä, jossa on monia rooleja.
    Jos minun aiheeni ei innosta, vika on minussa tai aiheen kiinnostamattomuudessa, ei muissa pirttiäisissä. Varmaa on ainakin se, että jos jossakin seurueessa on henkilö, joka jatkuvasti ruikuttaa tai on Besserwisser, ainakin minä yritän luikahtaa kauemmaksi hänestä.
    Ymmärrän hyvin, jos tämänkin paasaamiseni jälkeen en saa kättentaputuksia. En kuitenkaan ota hernettä nenääni vaan kupillisen kahvia.
    Sen juotuani lähden katsomaan, joka rahka-voitaikina on niin jähmettynyt, että pääsen leipomaan siitä katkarapu-tonnikala-herkkusieni -piirakan.
  18. Olen kuullut sanottavan, että jos pyykkipäivänä on pouta, pojat tykkäävät. Jos taas sataa, niin rikkaat pojat tykkäävät!
  19. Mukavaa oli! Pari minuuttia kesti tajuta, että keski-ikää lähentelevät herrat olivat niitä samoja meidän luokan riukukoipia, joiden kanssa oli vuosikaudet nahisteltu, pidetty hauskaa ja opiskeltukin vaihtelevalla menestyksellä.

    Myöhemmin entinen koulumme täytti pyöreitä vuosia, ja silloinkin "tytöt" tunnistin heti, mutta monelta "pojalta" oli pakko kysyä, kuka hän oli.
    Tanssin alkaessa muuan "poika" haki minua, ja kun en heti vaatinut häntä esittäytymään, en kehdannut tehdä sitä myöhemminkään. Kaikissa niissä asioissa, joita hän muisteli, olin ollut osallisena, joten kyllä hän vanha koulutoveri oli.
    Jonkinlainen aavistus minulla on olevinaan, mutta en tänä päivänäkään ole varma hänen henkilöllisyydestään.
    Yllättävintä siellä koulun juhlassa oli, että huomasin olleeni kouluaikana valtavan suosittu!?!
  20. Luin koko ketjun, erityisesti ne kohdat, joita Mäkelä on kommentoinut.
    Jäin miettimään, että fariseuksiako tässä tarkoitetaan.
    21. 151 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt