o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Non ni!
    Ilman Marja-Liisan mummoajatelmaa olisin ääresti kamalan kiukkuinen, mutta vieläkin naurattaa, vaikka Pirttiin pääseminen näyttää olevan ylivoimaista.
    Ja vaikka kuinka poistan kruksin sähköposti-ilmoituksesta, se on jo kolmesti tullut itsestään takaisin.

    Päivä on taas ollut mitä ihanin, ja tuuli on hulmutellut kolme koneellista pyykkiäni kuivaksi ja raikkaaksi.
    Nyt on taas se aika, jolloin mustat varikset parveilevat satamäärin metsiin yöpuulle. Menomatkalla ne levähtävät naapuritalon ja meidän pihapuissa.
    On se hulppea näky, mutta on siinä jotakin kammottavaakin...

    Eihän minulla mitään kummempaa asiaa ole, mutta piti kuitenkin tulla arvuuttelemaan, kenen huushollissa on tänää syöty silakkapihvejä.
    Meillä ei tällä kertaa huomenna syödä eilistä. Siitä on pitkä aika, kun meillä viimeksi on herkuteltu silakkapihveillä, joten kaikki meni eikä oikein piisannutkaan.

    Taivaalla leijuu vaaleanpunaisia pilviä. Niitten myötä lähetän kaikille vaalenapunaisia unia.
    Hyvää yötä.
  2. Aurinkoista iltapäivää!
    On ollut tässä sekä matkaväsymystä että ongelmia ratkottavana, eikä kirjoittamisesta ole tullut mitään. (Minähän olen tämän palstan paras verukkeitten keksijä!)
    Mummun inspiraatio ei ole sänkyjen alla, ei jakun taskussa eikä pyykkikorissakaan. Sitä etsiessäni sentään tulin pesseeksi valtavan pyykkikasan. Nyt se taitaakin olla jo kuiva, sillä emme vieneet työn tulosta ulos vaan kuivaushuoneeseen. Ihan tarpeellinen kämppä sekä sateella että talvella.
    Eilen, kun olimme viemässä pyykkejä kuivumaan ja avasin rapun oven, sain pusun! Naapuri oli lähdössä koiran kanssa uimaan, mutta sain minä hetken taputella sitä ihanaa karvakerää.
    Terveisiä vain kaikille muille koirahulluille ja tietysti muillekin.
  3. Juuri nyt on vielä tänään, mutta kohta siirrytään huomisen puolelle, joten hyvää sekä yötä että huomenta!

    Vastauksena H*:n tiedusteluun, ilmoitan, että jossakin täällä koneen sisuksissa Iltahöpötysmaan pitäisi sijaita, mutta rakas poikani on kerta kerralta monimutkaistanut tietsikkaani siinä määrin, että kohta en osaa edes Suomi24:ään.
    Kyllä oli helppoa kahdeksankymmentäluvulla, kun ensimmäisellä koneellani ei oikeastaan voinut muuta kuin kirjoittaa, tallentaa ja tulostaa. Tietysti isäänsä varten lapsemme organisoi monenmoisia pelejäkin, mutta pelasinhan minäkin silloin mielläni Tetristä...
    Mutta asiaan: kahdessa antologiassa olen mukana, mutta Tuutusta, Putipulleria ynnä kumppaneitaan ei ole missään antologiassa.

    Ynnämuulle tiedoksi, että ei se minun palkintoni tainnut paljon suurempi olla - ehkä ei niinkään suuri kuin sinulla, jos ottaa huomioon ajan ja valuutan.
    Samuli Parosen seura täytti 20 vuotta v. 2004, ja kilpailu järjestettiin sen johdosta.
    Tallinnan matkan yöpymisineen saimme edullisesti, kun kuuluin Tallink-klubiin, mutta sain minä rahan lisäksi pysyvämmänkin muiston: Cornelia Funken teoksen "Mustesydän", ja sen kansisivulla on Samuli Parosen ex-libris.
    Tuossa se kirjahyllyssä jököttää loukkaantuneen näköisenä, kun entinen himolukija ei vieläkään ole ehtinyt sitä lukea.
    Olen joskus lohduttanut sitä sanomalla, että kyllä se luetuksi tulee heti, kun teen neljännen yrityksen lukea Gogolin "Kuolleet sielut" ihan loppuun asti.

    Toisaalta saatan keksiä jotakin nerokkaampaa, siltä varalta että läheiset ja kaukaiset tutut ihmettelevät, että Gogolin loistava teos, jonka KAIKKI ovat lukeneet, on minulta lukematta. Voisinkohan sanoa etten ole laumasielu?
    Vai pitäisikö sittenkin vielä kerran yrittää?????

    Nyt yritän mennä nukkumaan. Tavataan taas joko rusinapullien kara tai nilman.
  4. Oi, rakas Tähtönen! (Yksi sellainen on muuten koivun latvassa)
    Iltasatuja minä olen kyllä kertonut vaikka millä mitalla. Kun kolmannen ehdottomasti viimeisen kerran olin sanonut Ehdottomasti Viimeisen Kerran, että hyvää yötä ja nukkukaa hyvin, tuli poikien sängystä luettelo olennoista, joista piti kertoa, ja kerroinhan minä. Sillä tavalla tutustuin Tuutuseen, Putipulleriin, Riemunraikuun, Löntykseen ja moniin, moniin muihin.

    Myönnän, että kaltaiseni äiti alitti kaikki kasvatukselliset normit, mutta meillä oli isää myöten oikein viihtyisää, ja parin tarinan jälkeen pienet kerubimme kiltisti uskoivat, että hyvää yötä, nukkukaa hyvin, todella tarkoitti sitä.

    Holtittomata äidistään huolimatta pojista ei tullut nuorisorikollisia, ja ihan kunnollisia keski-ikäisiä miehiäkin he ovat, ja mikä parasta, kummallakin pysyy kirja kourassa, ja molempien mukulat ovat pienestä pitäen olleet kirjaston kanta-asiakkaita.
    Tuleva traktorikuski tosin raahautti äidillään kotiin mahdottoman paksuja traktoreita käsitteleviä ja esitteleviä teoksia. Mutta eikös se niin ole, että luetaan mitä luetaan, tärkeintä on, että luetaan.
    Ja jos ei vielä osata lukea, katsellaan fergusonien, zetorien, belarusten, valmetien j.n.e kuvia.

    Ja nyt minä aion yrittää katsella unikuvia, vaikka mieli tekisikin vielä valvoa, kun on niin ihanan lämmin yö.

    Onnellisia unia!
  5. Suviehtoota taloon!
    Olen kotiutunut ja kirjoitin eilen tosi pitkän lomakuvauksen. Sitten se vain omia aikojaan katosi jonnekin. Ei auttanut kiroilu eikä hammasten kiristys.
    Sen verran otti sekä voimille että koppaan, ettei uudesta yrityksestä ollut puhettakaan.

    Tässä nyt tiivistelmä:
    Upotin talviturkin 30.6. Raivasimme kolmivuotiaan Matin kanssa ladon katolta valuneen veden muodostaman ojan poluksi, jonka ristimme Scheune Strasseksi ja suomensimme seuraavana päivänä nimen Latokaduksi.
    Pikkumies ihastui suomenkieliseen nimeen, ja itsekin rupesin toistelemaan sitä: hauskalta se kuulostaa. Kokeilkaapa!
    Pikkusiskon kanssa kinasimme siitä, sanotaako kissa vai Katze. Tytöstä se oli vallan hauska leikki, johon velipoikakin toisinaan osallistui. Silloin hävisin tietysti 2-1.
    Piiperoisten aika ei tullut pikäksi, sillä maailma oli täynnä muurahaiskekoja, kaikenlaisia kukkia ja ennen kaikkea saunaa! Luultavasti he olisivat saunoneet vaikka kuusi kertaa päivässä. Muurahaisten elämää he ihmetteleivät miltei nenät kiinni keossa.
    Juhannusilta ja -yö olivat myös uusi elämys, sillä pystytimme pihapöydälle koivuvihdan ja grillasimme makkaraa. Ötökät ja itikat eivät pahemmin lapsia häirinneet, mama ja papa sitäkin enemmän. He nimittäin rupesivat komppuamaan jälkikasvuaan nukkumaan, vaikka oli vielä ihan täysi päivä.
    Eiväthän pienet sitä ymmärtäneet, että kello oli kieräyttänyt viisarit niin pitkälle pikkutunneille, että nukkumaanmenoaika oli ajat sitten ohitettu.

    Itse tein jotakin sellaista, jota en muista tehneeni omille lapsillemme enkä lapsenlapsillekaan: luin, luin ja luin ja vielä vieraalla kielellä.
    Kun yksi kirja oli luettu, taapersi toinen muksu kirja kainalossaan ja hoki: - Vorlesen! Ilmeisesti muksut ymmärsivät ja ihmeekseni ymmärsin itsekin.
    (Täytyyköhän hankkia saksankielisiä satukirjoja ja ruveta lukemaan niitä ääneen? Sehän on ihan hauskaa hommaa ja ehkä hyödyllistäkin.)

    Nyt tuli yksi mies mansikoitten kera, kertoi avanneensa kuohuviinipullon ynnä olevansa siirtymässä parvekkeelle.
    Kannatan ajatusta ja lähden osoittamaan kannatukseni käytännössä.

    Moi!
  6. Myöhästyneet onnittelut Marja-Liisalle, vaikka sanotaanhan sitä, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja ainahan onnea tarvitaan merkkipäivän jälkeenkin.

    Olipa taas upea päivä - ja on vieläkin. Istuin parvekkeella ristikoita ratkoen ja tulin kumia etsimään. Sillä reissulla eksyin vanhasta tottumuksesta Kasvipirttiin, joten lamöpimät terveiset koko Pirtin poppoolle!
  7. Kuules nyt, Rituliini!

    Jos sinä lähdet täältä lippahivoon, rupean minä teitittelemään sinua.
    Jos oikein häijyksi heittäydyn, sanon vielä Te-persoonapronominin eteen Rouva isolla ärrällä!

    Pysy siis porukassa, josta ei lähdetä kuin kulumalla!
  8. Kesä ei iankaiken kestä. Siispä siitä pitää ottaa irti kaikki mahdollinen.
    Kerrostalossa mekin asumme, mutta parvekelasit saa sivuun ja tuuletusikkunat auki molemmin puolin asuntoa.
    Kyllähän läpivedosta aina varoitetaan, mutta kun ennestään on jo kaikenlaista kremppaa, niin kai sen vedonkin seuraukset kestää.
    Ainakin näin tässä ikkunan ääressä istuessa tuntuu, kuin pehmoinen käsi paijaisi...
  9. Helteistä suvipäivää! Onneksi tuuli vähän vilvoittaa.

    - Juuri niin, sanoisi keskieurooppalainen lankoni, jos hän olisi lukemassa Ramoonan "kasvioppituntia". Lanko sanoi aina, että kyllä heilläkin kukkivat samat kukat kuin Suomessa, mutta Suomen kesä on niin runsas, koska kaikki kukkivat samaan aikaan.

    SkillaNin näppylöistä tuli mieleeni mieleeni täällä 1960-luvulla vaikuttanut lääkäri.

    Muuan sukulaisrouva sai alkukesästä näppylöitä joka puolelle ihoa, johon aurinko pääsi vaikuttamaan. Hädissään hän kääntyi lääkärin puoleen, ja papparainen tiedusteli heti, mahtoiko rouvan mies ryypätä, rähjätä ja käydä vieraissa. Surkeana rouva myönsi ainakin alkomahoolin ja rähjäämisen ja ihmetteli sitten, mitä tekemistä hänen miehellään on hänen näppylöittensä kanssa.
    Lääkärin mielestä yhteys oli selvä: rouvan elämä oli hulttiomiehen takia henkisesti niin raskasta, että näppylät olivat tapa purkautua.

    Minua oli jo pitkään "heitättänyt". Ei taju kokonaan kankaalle mennyt, mutta tuli sumuinen olo ja piti ottaa tukea jostakin, etten olisi kaatunut.
    Odottelin eräänä aurinkoisena aamupäivänä linja-autoa lähteäkseni jonnekin luennolle tai esitelmätilaisuuteen.
    Kuinka ollakaan, löysin itseni tienvarren ojasta, ja linjuri oli mennyt menojaan.
    Kömmin vieläkin vähän nuppi usvaisena ylös ja suunnistin suoraan lääkärille.
    Poppamies esitti minulle samat kysymykset kuin edellä kerrotussa tapauksessa.
    Vastaus oli ei, jolloin lääkäri totesi, että huimaaminen johtui siitä, että minun elämäni liian helppoa, kun minulla on liian kiltti mies!

    Jälkeenpäin olemme naureskelleet, ettei se miestenkään elämä niin mutkatonta ole: poti vaimo mitä tahansa, vika on aina miehessä.
    Toivottavasti kukaan miestenvihaaja ei satu lukemaan tätä. Ties kuinka pätevänä todisteena miesten törkeydestä hän tätä pitäisi.
    Meistä se lähinnä merkitsi sitä, että lääkäri oli jo liian seniili pystyäkseen harjoittamaan ammattiaan.

    Kyllähän miehestäkin voi riesaa olla. Täälläkin muuan maskuliini vaatii minua laatimaan työsuunnitelmaa tälle viikolle, ja minä yritän otsa rypyssä keksiä loppulausetta.
    Olkoon se nyt sitten vaikka: nauttikaa Suomen suvesta!
  10. Hyvää iltaa kaikille.

    Kirjoitin muistaakseni viimeksi niin pitkän litanian, ettei kukaan varmaankaan jaksanut lukea sitä loppuun.
    Nyt on sitten lyhyestä virsi kaunis:
    Hintriikalle intensiivistä ja antoisaa kurssia!
  11. Minullakin oli sama mielikuva, ettei meillä ole Itämeren rantaviivaa.
    Piti ihan kaivaa kartta esiin, ja niinhän se on: Suomea syleilevät Pohjanlahden ja Suomanlahden vedet.

    Jos piirretään veteen viiva Paldiskista Tukholmaan, sen alapuolella suurin piirtein on Itämeri.
    Edelleen samaa suurpiirteisyyden mittakaavaa käyttäen Itämeren rannoilla ovat
    Tanska, Ruotsi, Saksa, Puola, Venäjä (Kaliningrad), Liettua, Latvia ja Viro.

    Vakavasti otettava esityshän tietysti nimenmuutos olisi, mutta en ymmärrä, miksi siihen rahaa pitäisi syytää. Jos nimestä tulisi kilpailutus, voitaisiin kaikkien osanottajien kesken arpoa yksi Velton baskeri nimikirjoituksella varustettuna.

    Toisaalta kaikkein helpoimmalla päästäisiin, kun julistettaisiin, että Suomi ei kuulu Itämeren alueeseen.
  12. Huomenta!

    Oletteko huomanneet, että tänään liputetaan?
    On se meidän poika vaan aikamoinen, kun hänen syntymäpäivänsä kunniaksi on oikein virallinen liputuspäivä!
    Eikä muuten ole ainoa perheemme jäsen, jonka syntymän kunniaksi liput liehuvat koko valtakunnassa. Pankaapas vain merkille, että lokakuun kymmenentenä hissataan taas liput salkoihin; silloin pojantyttären syntymäpäivän johdosta.
    Kun otetaan huomioon, että minulla on jonkinmoinen osa ja arpa näiden merkkihenkilöiden olemassaoloon, saattaisi olla kohtuullista, että myös mätäkuun ensimmäisenä olisi virallinen liputuspäivä...

    Se on tämä meikäläisten elämä yhtä juhlaa: huomenna on perinteinen juhlalounas ja kahvitarjoilu lastenlastemme pikkuserkkujen kunniaksi.
    Varsinainen syntymäpäivä on myös tänään, mutta yleensä heitä on juhlittu lähimpänä sunnuntaina.

    Tämä nyt menee pelkäksi merkkipäiväturinoinniksi, mutta meidän kohdalla on tosi omituisia sattumia sekä syntymä- että nimipäivien kohdalla.
    Toinen pojantyttäremme on saanut syntymäpäivälahjaksi peräti kaksi pikkuserkkua.
    Tutustuin synnytyslaitoksella mieheni veljetyttäreen, ja saimme kumpikin samana päivänä pojan.
    Enoni sai aikoinaan syntymäpäivälahjaksi tyttären, ja merkkipäivä on helppo muistaa, koska silloin on mieheni nimipäivä.
    Serkkuni pojalla ja miehelläni on yhteinen syntymäpäivä, eikä serkkuni tytär viisivuotiaana millään voinut ymmärtää, että isoveli ja setä ovat syntyneet samana päivänä, vaikka setä on paljon isompi kuin isoveli.

    Myös surullisia yhteensattumia löytyy:
    Äitini kuoli isäni nimipäivänä, mieheni isä ja minun isäni kuolivat kumpikin 12.8.
    Vuosia tosin oli välissä peräti 51.
    Sisareni kuoli omana nimipäivänään ja haudattiin minun nimipäivänäni, ja ihan varmasti jopa hautajaispäivä oli sattuma, sillä Saksassa ei tunneta nimipäiviä.

    Tarinaa riittäisi sukunimistä ja siitä, miten mieheni vanhempien ja minun isovanhempieni elämät sivusivat moneen otteeseen toisiaan.
    Mutta kohta alkaa kermakakku sulaa, jos en heti vie sitä viileämpään.
    Tulin nimittäin tarjoamaan poikamme syntymäpäiväkahvit tänne Pirttiin.

    Olkaapa hyvät ja ottakaa, pankaa sekaan ja kastakaa!
  13. Voihan nenä!

    Muori67 on tehnyt sen, mistä itse olen kolme vuotta haaveillut: nukkunut parvekkeella.
    Kyllähän me siellä metsäkulmalla muutamana hellekesänä veimme patjat terassille, ja hyvin nukuimme heräten rastaitten aamumarssiin, jonka ne sotilaallisesti suorittivat koko talon mittaisen nurmikon päästä päähän muutamaan kertaan.

    Asun ensimmäistä kertaa kerrostalossa enkä tunne keskikylän etikettiä, mutta kenelle oikeastaan kuuluu, missä minä nukun, jos en puhu tai kuorsaa kovaäänisesti.
    Vielä minä tämän unelmani toteutan.

    Nukuimmehan me Jaltassakin parvekkeella, kun tuulen virettäkään ei käynyt, ja aurinko oli päivisin paahtanut taustalla olevat vuoret hehkuvan kuumiksi.
    Niin nukkuivat naapurimmekin, joten ihan hyuvin pärjäsimme jaltalaisessa hotellietiketissä.

    Nyt pöytään. Keittiömestarille tuli nälkä, ja hän ruokkii m inut samoin tein.

    Heippa!
  14. Ja lämmintä kesäpäivää kaikille!
    Ja lämmin osanottoni SkillaNille.
    Omakohtainen kokemus mäkäristä on ja pysyy ensi tutustumisen pohjalta.
    Olimme vuosikymmeniä sitten päätyneet Lappia kierrellessämme Inariin ja leiriytyneet Vaskon varrelle. Siihen asti oli sää ollut kolea ja sateinen, mutta Inarissa oli helle.
    Arvatkaa, kuka toope tälläsi ylleen hellemekon ja järjesti mäkärille avaran herkkupöydän. Kyllä oli turistifrouva purtu ja pistelty! Vielä sen kesti, että ensin oli toinen silmä muurautunut umpeen. Sehän onneksi jo vähän raottui seuraavana aamuna, jolloin toinen silmä vuorostaan oli aivan ummessa. En siis täysi sokko ollut, mutta kirvely ja kutina oli tosi hirveää.
    Lisäksi ihmistä oli siunattu jälkikasvulla, joka jaksoi vielä talvellakin muistella, kun äiti kävi Mäkärä & kumppanien kauneussalongissa.
    Teki jo suvella mieli pieksää mokomat huonosti kasvatetut kakarat, mutta juokse nyt puolisilmäisenä silmäpuolena nopsajalkaisten koltiaisten perässä. Siinä olisi helposti lyönyt päänsä Inarin mäntyyn.
    Lämmöllä muistelen Mattuksen perhettä, jonka sauna helpotti suuresti tuskaani.

    Täällä ei vielä ole edes hyttysiä, joten helletamineissa uskaltaa lähteä ulos aurinkoon ja elämään!
    Hyvät jatkot! Ta-va-taan taas!
  15. Hauskaa huomenta!
    Katleijalle monet kiitokset aamunaurusta. On siinä tekijä joko luonnon lahjakkuus tai puurtanut ja pohtinut otsa hiessä tekstiään. Nerokas tarina, jolle kelpaa nauraa toistekin.

    En ota kantaa miehisten miesten miehisyyteen. Itse olen mieheni valinnut ja hänkin kai vaimonsa. En tiedä, kumpi meistä on vakka ja kumpi kansi. Yhteiseloa on sen verran takanapäin, että uskallan sanoa, että meillä on vakka kantensa valinnut.
    Kun erilaisia kiviä laitetaan samaan sepelimyllyyn, niin siinä pyörityksessä kyllä särmät hioutuvat puolin ja toisin.

    En ymmärrä niitä naisia, jotka jaksavat haukkua suomalaisia miehiä.
    Älyttömin kuulemani väite on, että suomalainen mies ei aidosti rakasta, koska hän ei ole mustasukkainen, ei romanttinen eikä palvo naistaan!
    Mitähän ihmeen jumalattaria nämä palvontaa vaativat naiset ovat?

    Ihan tavallisena vaimoihmisenä en ole osannut edes odottaa, että mies tulee ruusu hampaissa kotiin ja latelee litanian unelmiensa naiselle. Hätäpäissäni olisin kai soittanut ambulanssin. Olenhan toki kukkia saanut, mutta huumorin kukat meillä enimmäkseen kukkivat.

    Jotta tästä ei tulisi juhlavaa esseetä, naputtelen tähän tositarinan arkielämästämme.
    Oli vähän vaihdettu mielipiteitä jostakin, ja murjotimme molemmat. Huomasin olleeni puoliksi väärässä ja tokaisin vähän ajan kuluttua: - Kyllä mä sua rakastan.
    Siihen mies: - Noo, ei se mitään haittaa.
    Nauruksi meni, ja nyt meille nauraa koko saksalainen "mutkan kautta -suku", sillä sisareni ja lankoni olivat tapahtuman aikana paikalla, ja lanko oli kertonut tapauksen sisaruksilleen.

    Kostoksi opetin lankomiehelle kaunista äidinkieltäni. Saksalaisella ärrällä varustettuna kuulosti varsin vaikuttavalta: "Älä rääkkää ämmääs! Emmä rääkkääkää!""

    Ja nyt minä lopetan mahdollisten lukijoitten rääkkäämisen tähän.
    MOI!
  16. Ei, vaan mainoksia - luulen.
  17. On se hyvä, että ynnämuu on saanut kunnon tropit. Eikös sitä vanhassa runossakin neuvota, että otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti.

    On tämä maailma paha, kun puutiaisistakin on tullut tappajia.
    Mukulana meillä aina silloin tällöin oli suvella puutiaisia. Äiti joutui vähäisistä korttivoista voitelemaan punkkeja, ja aina ne sillä konstilla lähtivät.
    Se oli hyvä, vanha keino. Miksei sitä enää saa käyttää?

    Tuli tuosta Jumbosta mieleeni, että on se sellainen paikka, että kaverilla pitää olla kännykkä mukana. Jo HongKong on putiikki, jossa varmasti kaveri katoaa.
    Silloin kännykkä on hyvä olemassa. Ei tarvitse leikkiä toinen toistaan etsien, kun voi pirauttaa, että missäs olet ja pysy siellä. Siinä säästyy aikaa ja jalkoja.
    En yksinkertaisesti opi tajuamaan, miten ihmiset jaksavat harrastaa hehtaarihalli-shoppailua!

    Salaatin kimppuun minä kyllä mieluusti jaksan käydä.
    Kiitoksia kovasta. Lupaan jättää tätä herkkua seuraavillekin tulijoilla.
    Heippa!
  18. Tiedoksi nimim. "Vanhuus ei tule..."
    Mummot ja vaarit ovat sentään jaksaneet yrittää ja saaneet jotakin aikaankin.
    Seuraajat ovatkin sitten niin fiksua ja filmaattista porukkaa, että heidän mielestään politiikka ei ole yhteisten asioitten hoitoa vaan diletanttien puuhastelua.
    Oikeassa ovat, mutta kenen syy?
    Tehkää tekin jotakin omaan napaanne tuijottamisen asemesta.
    * * *
    Sanotaan, että hullun ilo on halpa.
    Halpa se on niillekin, jotka täällä huvikseen häiriköivät. Ovat he sitten aikuisia tai keskenkasvuisia, on heidän toimintansa suoraan verrannollinen junanvanvaunujen ja talojen seinien sotkemiseen "graffiteilla".
    Oikeat graffitimaalarit luovat suorastaan taideteoksia, joita on pakko ihailla.
    Näille tänne töhertelijöille en viitsi sanoa muuta kuin: - Haistakaa huilu, koko torvisoittokunta.
  19. Jospa käyttäisin vertauksia eläinkunnasta: En yritäkään sanoa, että Lipponen tässä EU:hun ajattamisessa olisi puhdas kuin pulmunen lumella, mutta oli niitä kepulikonstaja muuallakin. Jostakin syystä Aho, joka houkutteli maanviljelijät EU-ansaan, on päässyt kuin koira veräjästä.

    Tyhmyydestä sakotetaan nyt niitäkin, jotka eivät antaneet huija itseään.
  20. Vaikka nyt onkin vähän koleampi sää, lämpimästi tervetuloa kaikille kotiin palanneille.
    Oi, jospa vielä olisikin siinä kunnossa että pystyisi ajalemaan ympäri Eurooppaa!
    Viime kesänä ei käyty edes ulkomailla Haparandassa, vaan ajeltiin itäisiä teitä Lappiin, ja siellä oli päätepisteenä Inari. Kertyihän niitä kilometrejä mittariin, kun paluumatkalla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa. Hyvä, jos silloin tällöin karttaa vilkaistiin. Aikataulua eikä muuta päämäärää ollut kuin tulla joskus kotiin.
    On sitä viisitoistavuotiaana ollut viisas valitessaan mukavan matkatoverin.

    On muuten aika epäjohdonmukaista suhtautumiseni viiteentoista vuoteen.
    Nuorin pojantytär on sen ikäinen, ja minusta hän on täysi lapsi, joka tosin pukeutuu aikuismaiseen tyyliin. Onneksi hän ei ihan napa paljaana sentään mene kouluun!
    Minä puin siinä iässä päälleni mitä onnistuin saamaan: kevätjuhlaan kummitädin vanha lady-mallinen, vaaleansininen leninki ja mustat, haljasnahkaiset kävelykengät.
    Taisi olla muuten olla tuo asu 14-vuotiaan. Viidentoista vanhana pukeuduin äidin sisaren lahjoittamaan täyskelloon, vaaleanpunaiseen taftileninkiin ja paksupohjaisiin tennistossuihin. "Eleganssini" oli siis omaa luokkaansa, mutta ehdottoman säädyllinen.
    Mutta kuten tuolla aiemmin olen vihjaillut, minulla oli poikakaveri jo silloin.
    Kai se nuorempi 15-vuotiaskin on tai on ollut pihkassa (vai onko se nykysuomeksi lätkässä?). Poikia vain ei ole näkynyt eikä kuulunut.

    Mitä tämän kirjoitelman sisältöön tulee, voisin lainata joutavoisen viimeistä virkettä sillä erotuksella, etten lähde ulos vaan inventoimaan lääkevalikoimaani:
    Mikä resepti on uusittava, mitä pillereitä ja muita rohtoja on ostettava "eväiksi".
    Muutaman viikon päästä lähdemme mökille, eikä sieltä joka päivä apteekkiin kipaista.

    Vaan eipä tässä vielä hengenhätää ole, vaikka ajokortin uusimisen kanssa saattaa tulla hoppu.
    Mutta nyt hörpätään rauhassa kahvit ja toivotetaan rauhallista sunnuntaita toisillekin.
    21. 53 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt