Ennen Suomi ja koko maailma oli täynnä kasvonsa hyvinhoitavia miehiä. Tänä päivänä lähes kaikki miehet ovat kuin jotain islamsaarnajia. Mistä ihmeestä tuollainen villitys on tullut?
Edellinen miesystäväni kasvatti protesteistani huolimatta parran. En voinut enää suudellä häntä lainkaan. Ennen nautin suuseksistä mutta se oli kuvottava kokemus parran kanssa. Aivan kuin jotain karkeaa lattiamoppia olisi pyöritetty jalkojen välissä.
Parta myös jatkuvasti haisi epämiellyttävälle. Milloin majoneesia ja milloin ketsuppia parrassa. Eikä se tuo maskuliinisuutta tippaakaan vaikka miehet muuta kuvittelevatkin. Mielestäni tuollaiset partahirmut kuuluvat johonkin luolaan hirventalja hartioillaan mutta ei sivistysyhteiskuntaan. Aivan samoin ajattelevat ystävänikin. Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen.
Parrakkaat miehet ovat inhottavia ja vastenmielisiä
246
3316
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä sinä tiedät että ne ovat miehiä? Voivathan ne olla parrakkaita, pippelillisiä naisiakin.
- Anonyymi
Tanssilavalla partajullit on kuumaa kamaa renttunaisille.
- Anonyymi
Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
Joten minusta se on hyvä vaan.
Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..
Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
Joten minusta se on hyvä vaan.
Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..
Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?"Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne.." Sama pätee toisin päin.. Tatuoitu ja/tai tupakoiva nainen.. Hyi saatana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
Joten minusta se on hyvä vaan.
Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..
Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?Läskit on lepposia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läskit on lepposia
Ja varhain sairastuvia, vailla itsekontrollia ja kuolevat ennenaaikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne.." Sama pätee toisin päin.. Tatuoitu ja/tai tupakoiva nainen.. Hyi saatana
Tarkoitin siis että kunnolliset siistit (Haluttavan näköiset naiset) ei pidä niistä...
Onhan naisiakin sellaisia sikoja että niille kelpaa vastakkaisen sukupuolen sika . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
Joten minusta se on hyvä vaan.
Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..
Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?Aha.
- Anonyymi
Kiinteistörahaston myyjä piiloutuu sen aääe
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14208065/s-asuntorahasto#comment-137087485 - Anonyymi
Näin on joskus, ehkä useinkin. Aina jotain poikkeavaa tehdään kun ollaan hieman erilaisia.
Partaa, tatuointeja, lävistyksiä jne.
Ovat kyllä kaikki ihan hyviä tyyppejä, mutta en puolisoksi syöksyisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
Joten minusta se on hyvä vaan.
Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..
Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?Enemmän minua nolottaisi selkeät kirjoitustaidon puutteet, kuin muiden ulkonäkö. Ei sitä täydellisyyteen tarvitse pyrkiä, mutta on lähes koomista arvostella muita, kun oma ulosanti on tämän näköistä.
Kyllä niille mahakkaille, karvaisille ja homoillekin ottajansa löytyy. Meitä on onneksi niin monenlaisia. - Anonyymi
Jos on pippeli syntymästään ja vielä parta, hän on mies. Jos hänellä on niitattu pili vulvaan kiinni/tilalle, rinnat poistettu ja mieshormoneilla kasvatettu parta, hän on vakavista mielenterveysongelmista kärsivä, silvottu nainen, sama toisinpäin, ei ole mitään ’transnaisia tai -miehiä’, on vain miehiä ja naisia joista joillakin on nupissa hitsannut pahemman kerran kiinni.
- Anonyymi
Hoitamaton rehottava parta on epäsiistin ihmisen merkki.
- Anonyymi
Parta miehellä on merkki homoudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parta miehellä on merkki homoudesta.
Älä yleistä.
- Anonyymi
AI-yhteenveto
Epäsiisti parta miehellä voi viitata useisiin asioihin. Se voi tarkoittaa, että parta on huonosti leikattu tai muotoiltu, tai että se on likainen ja takkuinen. Myös harmaa parta voi näyttää epäsiistiltä, jos sitä ei hoideta oikein.
Epäsiistin parran syyt ja hoito:
Huono muotoilu:
Parran epätasainen tai huolimaton leikkaus voi saada sen näyttämään epäsiistiltä. Säännöllinen trimmaus ja muotoilu ovat tärkeitä.
Likaisuus ja takkuisuus:
Parran säännöllinen pesu partashampoolla ja hoitoaineella on tärkeää, samoin kuin sen kampaaminen ja harjaaminen päivittäin.
Harmaantuminen:
Harmaantuva parta voi vaatia erityistä huomiota, jotta se pysyy siistin näköisenä. Parranpesu ja kosteutus ovat tärkeitä, ja voit harkita myös värjäystä, jos haluat peittää harmaita hiuksia, kertoo Philips.
Parran kasvuongelmat:
Jos parta kasvaa epätasaisesti tai laikukkaasti, syynä voi olla perimä, hormonit tai jopa terveysongelmat, kertoo Philips.
Parranhoitovinkkejä:
Pese parta säännöllisesti: Käytä partashampoota ja hoitoainetta.
Käytä partavahaa tai -öljyä: Nämä auttavat pitämään parran pehmeänä ja helpottavat muotoilua.
Kamman ja harjan käyttö: Säännöllinen kampaaminen ja harjaaminen pitää parran suorana ja ehkäisee takkuja.
Trimmauksen ja muotoilun tärkeys: Käy parturi säännöllisesti tai opettele trimmaamaan parta itse.
Föönin käyttö: Voit kuivata ja muotoilla parran hiustenkuivaajalla. KICKS.fi vinkkaa, että voit käyttää suoristusrautaa vielä paremman lopputuloksen saamiseksi.
Jos parta on todella huonossa kunnossa tai sen kasvu on ongelmallista, kannattaa harkita ammattilaisen apua parturin tai ihotautilääkärin vastaanotolta, sanoo Terveyskirjasto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI-yhteenveto
Epäsiisti parta miehellä voi viitata useisiin asioihin. Se voi tarkoittaa, että parta on huonosti leikattu tai muotoiltu, tai että se on likainen ja takkuinen. Myös harmaa parta voi näyttää epäsiistiltä, jos sitä ei hoideta oikein.
Epäsiistin parran syyt ja hoito:
Huono muotoilu:
Parran epätasainen tai huolimaton leikkaus voi saada sen näyttämään epäsiistiltä. Säännöllinen trimmaus ja muotoilu ovat tärkeitä.
Likaisuus ja takkuisuus:
Parran säännöllinen pesu partashampoolla ja hoitoaineella on tärkeää, samoin kuin sen kampaaminen ja harjaaminen päivittäin.
Harmaantuminen:
Harmaantuva parta voi vaatia erityistä huomiota, jotta se pysyy siistin näköisenä. Parranpesu ja kosteutus ovat tärkeitä, ja voit harkita myös värjäystä, jos haluat peittää harmaita hiuksia, kertoo Philips.
Parran kasvuongelmat:
Jos parta kasvaa epätasaisesti tai laikukkaasti, syynä voi olla perimä, hormonit tai jopa terveysongelmat, kertoo Philips.
Parranhoitovinkkejä:
Pese parta säännöllisesti: Käytä partashampoota ja hoitoainetta.
Käytä partavahaa tai -öljyä: Nämä auttavat pitämään parran pehmeänä ja helpottavat muotoilua.
Kamman ja harjan käyttö: Säännöllinen kampaaminen ja harjaaminen pitää parran suorana ja ehkäisee takkuja.
Trimmauksen ja muotoilun tärkeys: Käy parturi säännöllisesti tai opettele trimmaamaan parta itse.
Föönin käyttö: Voit kuivata ja muotoilla parran hiustenkuivaajalla. KICKS.fi vinkkaa, että voit käyttää suoristusrautaa vielä paremman lopputuloksen saamiseksi.
Jos parta on todella huonossa kunnossa tai sen kasvu on ongelmallista, kannattaa harkita ammattilaisen apua parturin tai ihotautilääkärin vastaanotolta, sanoo Terveyskirjasto.Partashamppoota pitäis varmaan hankkia. Suoristusrauta on vähän liikaa jo.
- Anonyymi
Joo, näin on.
- Anonyymi
Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parta miehellä on merkki homoudesta.
Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.
Tuo on totta, sama huomio, homo on aina parraton, kumma juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parta miehellä on merkki homoudesta.
Se on totta ,ennen homoilla oli vain viiksiä nyt on karva naamoja .
Esim. Bemarin kokontumis ajoissa jotka alunperin on tarkoitettu amis lippalakki pojille on nyt iso osa karvanaamoja poikia enemmän kyttäämässä kuin autoja.
Kerran muutama vuosi sitten oli iltalehdessä tai is. ? en muista kumpi oli kuvien kera juttua kun helsinkiin oli tullut laivalastillinen partaisia homoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.
Näin kerran Teemun luonnossa jääkiekkoilijoiden kanssa aamupalalla ,ihmettelin että mikä puliukko niiden seurassa on ,mutta tajusin vasta sitten kun se alkoi puhumaan jotain niille ja aäänestä tunsin. Epäilen että oli melkoinen krapula lisänä vielä kun Su aamu oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.
Ne välillä joutuu leikkaamaan pois kun haisee niin ihmis paskalle...se haju ei muuten lähde pesemälläkään...siksihän koiratkin haisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta ,ennen homoilla oli vain viiksiä nyt on karva naamoja .
Esim. Bemarin kokontumis ajoissa jotka alunperin on tarkoitettu amis lippalakki pojille on nyt iso osa karvanaamoja poikia enemmän kyttäämässä kuin autoja.
Kerran muutama vuosi sitten oli iltalehdessä tai is. ? en muista kumpi oli kuvien kera juttua kun helsinkiin oli tullut laivalastillinen partaisia homoja.Älä ota enää 🍺🍻🍺🍺🍺🍻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI-yhteenveto
Epäsiisti parta miehellä voi viitata useisiin asioihin. Se voi tarkoittaa, että parta on huonosti leikattu tai muotoiltu, tai että se on likainen ja takkuinen. Myös harmaa parta voi näyttää epäsiistiltä, jos sitä ei hoideta oikein.
Epäsiistin parran syyt ja hoito:
Huono muotoilu:
Parran epätasainen tai huolimaton leikkaus voi saada sen näyttämään epäsiistiltä. Säännöllinen trimmaus ja muotoilu ovat tärkeitä.
Likaisuus ja takkuisuus:
Parran säännöllinen pesu partashampoolla ja hoitoaineella on tärkeää, samoin kuin sen kampaaminen ja harjaaminen päivittäin.
Harmaantuminen:
Harmaantuva parta voi vaatia erityistä huomiota, jotta se pysyy siistin näköisenä. Parranpesu ja kosteutus ovat tärkeitä, ja voit harkita myös värjäystä, jos haluat peittää harmaita hiuksia, kertoo Philips.
Parran kasvuongelmat:
Jos parta kasvaa epätasaisesti tai laikukkaasti, syynä voi olla perimä, hormonit tai jopa terveysongelmat, kertoo Philips.
Parranhoitovinkkejä:
Pese parta säännöllisesti: Käytä partashampoota ja hoitoainetta.
Käytä partavahaa tai -öljyä: Nämä auttavat pitämään parran pehmeänä ja helpottavat muotoilua.
Kamman ja harjan käyttö: Säännöllinen kampaaminen ja harjaaminen pitää parran suorana ja ehkäisee takkuja.
Trimmauksen ja muotoilun tärkeys: Käy parturi säännöllisesti tai opettele trimmaamaan parta itse.
Föönin käyttö: Voit kuivata ja muotoilla parran hiustenkuivaajalla. KICKS.fi vinkkaa, että voit käyttää suoristusrautaa vielä paremman lopputuloksen saamiseksi.
Jos parta on todella huonossa kunnossa tai sen kasvu on ongelmallista, kannattaa harkita ammattilaisen apua parturin tai ihotautilääkärin vastaanotolta, sanoo Terveyskirjasto.Olkoon vaikka kuinka hyvin hoidettu parta, ruma se on silti. En tykkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.
Mitä ihmettä? Teemuhan on ikäisekseen tosi komea. Vähän tukeva, kuten kaikki entiset kiekkoilijat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.
Ja silti vaimosi haaveilee Teemun vahvoille käsivarsille nojaamisesta ja täydellisestä antautumisesta....
- Anonyymi
Ahaa, tatuoinnit eivät enää olekaan se inhokkiasia, eikä ananaskampaus. Eikä afrot.
Nyt se on parta.
Kyllä sellainen jihadistimalli kuin Tere Sammallahdella on komea oikeistolaisen naamalla.- Anonyymi
Niin, vaikka ananastukka on yhtä kuin Hitleritukka. Mitäs Putte sanoikaan? "N*tsit ja n*rkkarit" 🤭. Oli siinä letkautuksessa kuitenkin totuuden siemen. Parta on sexuaalisesti terveen ja viriilin miehen merkki. Testosteroni. Lisäksi parta sopii joillekin ja on osa parranpitäjän identiteettiä. Jos jollakulla on tarve vaatia että se ajetaan pois niin silloin sellaisten ihmisten ei pidä olla keskenään tekemisissä.
- Anonyymi
Toiselta?
- Anonyymi
on tosi inhottavan näkoisiä miehiä, kun ajamaton parran sänki rehottaa tai hoitamaton parta . ovat kuin puli-ukkoja . siistikää sänki ja parta naamaltanne ja olkaa miehiä
- Anonyymi
Hyvä neuvo.
- Anonyymi
Pidä huolta omasta elämästä
- Anonyymi
Just näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just näin.
Minkä näit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä näit?
Minkä näit justiin?
- Anonyymi
Mulla on vaimo. Ei tarvi huolehtia enää ulkonäöstä, koska ei vaimokaan sitä tee ;)
- Anonyymi
Sinun ei auta muu kuin turvautua siloposkisiin mormonipoikiin.
- Anonyymi
Maailma nyt vaan ei tanssi irtoripsitypyköiden mielihalujen mukaan👌
- Anonyymi
Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.
MAHTIKOMMENTTI! -Ei voisi enempää nappiin mennä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.
Just noin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.
Jaa. Minulla ei ole pakkelia naamassa, irtoripsiä luomissa, keinoväriä hiuksissa, eikä ole botoxia tai muita kummallisia lisiä. Olen ihan luomunainen. Ja inhoan partoja ja viiksiä! Minua etoo mies jolla on karvaa naamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. Minulla ei ole pakkelia naamassa, irtoripsiä luomissa, keinoväriä hiuksissa, eikä ole botoxia tai muita kummallisia lisiä. Olen ihan luomunainen. Ja inhoan partoja ja viiksiä! Minua etoo mies jolla on karvaa naamassa.
No sitten sinun varmaan täytyy etsiä kumppania oman sukupuolesi edustajista.
Onhan se vähän ihmeellistä, että miehen täytyy häivyttää miessukupuolen tyypillisimmät tunnusmerkit kelvatakseen naiselle.
- Anonyymi
Onko jopa se typerä niskalippa-lippis päässä?
- Anonyymi
Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.
Suomalaismieshän ei käyttöohjeita ja manuaaleita lue! GRR..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.
Katohan ensin omaa pukeutumistasi, sitten vasta muiden. Varsinkis pissispimut on kun ex Neuvostoliiton markan hoot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katohan ensin omaa pukeutumistasi, sitten vasta muiden. Varsinkis pissispimut on kun ex Neuvostoliiton markan hoot
Joo, tulee ihan mieleen Tallinnan satama 1991, "Pilu 10 mk".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulee ihan mieleen Tallinnan satama 1991, "Pilu 10 mk".
Kävihän ennen reilut 10 v. sitten Tallinnassa ihan siistin näköiset Suomalaiset "koti rouvat" itseään naitattamassa sillan alla Tallinnan karmanaamaisilal puliukoilla viina pullo palkalla.
Tämä on tosi juttu koska siitä oli juttua lehdessä kun Tallinan kaupungin johtaja paheksui tätä hommaa. Varmaan jotkut antoi selvää rahaakin.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaismieshän ei käyttöohjeita ja manuaaleita lue! GRR..
Ja, jos lukeekin, niin vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävihän ennen reilut 10 v. sitten Tallinnassa ihan siistin näköiset Suomalaiset "koti rouvat" itseään naitattamassa sillan alla Tallinnan karmanaamaisilal puliukoilla viina pullo palkalla.
Tämä on tosi juttu koska siitä oli juttua lehdessä kun Tallinan kaupungin johtaja paheksui tätä hommaa. Varmaan jotkut antoi selvää rahaakin..Suomessa vain ei ole kotirouvia.
- Anonyymi
normaalia ihmis miestä ehkä voi häiritä jos on ns tunteva ihminen, ulokkeet ihosta
jos on "kiire" tai jotenkin "autio saari tilanne ", voi unohtua
mutta yleensä on aikaa pysähtyä ja lyhentää karvaa
nenäkarvatkin , sisällä vain onneksi, korvan ulkoreunastakin joskus jotain pitkää hiusta sojottaa vai karvako se on. pois vaan. - Anonyymi
Onneksi en olekaan nykyajan mies, joka on naisellisempi kuin nainen. Tuijottaa itseään tuntikausia pelistä, sheivaa ja sheivaa ja sheivaa. Tuoksuu kuin kukka tropiikin, miehet olkaa miehiä, mikä teitä vaivaa?
Homot on erikseen, heille se suotakoon.
Peace ✌ - Anonyymi
Sivistynyt mies näyttää tältä.
https://hips.hearstapps.com/hmg-prod/images/bond-film-ranking-1633651081.jpg?crop=0.888888888888889xw:1xh;0,0&resize=1200:*- Anonyymi
Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.
60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.
60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia.Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.
Niih,eivätkä kantaneet viikon ruokalistaakaan mukanaan kulkiessaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.
60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia.Ihanko tuolla kaupungin rannoilla kiertelit henkilökohtaisesti -50 ja -60-luvuilla katselemassa puliukkojen pukeutumista ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.
Ja aikoinaan vain merimiehillä ja linnanvenkuloilla oli tatuointeja, naisilla ei ollut lainkaan. Kun vielä ysärillä tuli poikamiehenä naitua iso joukko naisia niin kenelläkään ei ollut tatuointeja. Nyt kun tattoo-naisia näkee niin ei edes himot herää. Suttuiseksi tekee.

Sähän oot jo vanha ukko. Ei taida sulla himot herätä enää ollenkaan.
- Anonyymi
Parran tehtävä oli viestittää naisille että mies on sukukypsä.
- Anonyymi
15 vuotiaan venepakolaisen parran tehtävä oli viestittää naisille että miehellä olisi ehkä jokeri hihassaan.
- Anonyymi
Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.
- Anonyymi
Hmm.jos ihminen olisi jo eläessään täysin karvaton häneltä todennäköiseti puuttuisivat hiuksetkin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
15 vuotiaan venepakolaisen parran tehtävä oli viestittää naisille että miehellä olisi ehkä jokeri hihassaan.
Tai lahkeessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.
Se ei todista että kivekset ovat laskeutuneet :D
- Anonyymi
Jos nyt ollaan inhorealistisen rehellisiä niin parran tehtävä voi olla nostaa partamiehen pisteitä parisuhdemarkkinoilla piilottamalla heikoiksi mielletyt piirteet kuten kapea leuka tai jopa liikalihavuudesta johtuva kaksoileuka?
Pidin itsekin partaa jonkin aikaa, halusin tietää kuinka pitkäksi ja tuuheaksi se kasvaisi. Ostin kasan parranhoitotuotteita, joten parta oli hyvin hoidettu, tuoksui hyvältä ja oli myös pehmeä.
Alkoi tuntua liian vaivalloiselta tuo päivittäinen hoitaminen joten leikkasin pois kun pisimmässä kohtaan oli pituutta 25 cm ja palmikointikin onnistui. Palmikointi tai letitys on aika siistiä ja voi käyttää myös partakoruja. Nykyään välillä on sänki välillä siloposki. Ei tahdo iho oikein kestää päivittäistä höyläystä. Hoidettu parta voi olla komeakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.
Olipas outo aivopieru.
Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
- Naisiksi tai lapsiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas outo aivopieru.
Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
- Naisiksi tai lapsiksi.Aivopieruhan se oli tuokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt ollaan inhorealistisen rehellisiä niin parran tehtävä voi olla nostaa partamiehen pisteitä parisuhdemarkkinoilla piilottamalla heikoiksi mielletyt piirteet kuten kapea leuka tai jopa liikalihavuudesta johtuva kaksoileuka?
Pidin itsekin partaa jonkin aikaa, halusin tietää kuinka pitkäksi ja tuuheaksi se kasvaisi. Ostin kasan parranhoitotuotteita, joten parta oli hyvin hoidettu, tuoksui hyvältä ja oli myös pehmeä.
Alkoi tuntua liian vaivalloiselta tuo päivittäinen hoitaminen joten leikkasin pois kun pisimmässä kohtaan oli pituutta 25 cm ja palmikointikin onnistui. Palmikointi tai letitys on aika siistiä ja voi käyttää myös partakoruja. Nykyään välillä on sänki välillä siloposki. Ei tahdo iho oikein kestää päivittäistä höyläystä. Hoidettu parta voi olla komeakin.Tämä! Yksi työkaveri on naamaltaan vähän rujo eli ei leukaa (kuin Putin) ja pullukkahuulet. Kasvatti paksun tuuhean parran ja nuo piirteet peittyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Yksi työkaveri on naamaltaan vähän rujo eli ei leukaa (kuin Putin) ja pullukkahuulet. Kasvatti paksun tuuhean parran ja nuo piirteet peittyy.
Juha Miedollakin on surkea leuka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas outo aivopieru.
Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
- Naisiksi tai lapsiksi.Miksi kutsutaan naista jolla kasvaa parta? Miehekäs nainen?
- Anonyymi
Kyllä, ihmettelen muotia. Myös näyttelijämiehet ovat nykyisin pultsarin lookissa. Tuo epäsiisteyttä ja vie luotettavuuden. Hirveä on myös valtionvarainministeriön budjettipäällikkö jolla parta ja hirveä pitkän tukan nutturaletti, ja vastakohtana puku solmioineen.
- Anonyymi
Ai se ponnaripoika ..Mik... äs taas olikaan ?:)
- Anonyymi
Hmm..Jos on vahaa varaa niin pysyypä poissa papin kynsistä ja akan hampaista......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm..Jos on vahaa varaa niin pysyypä poissa papin kynsistä ja akan hampaista......
Pitkänä rehottava parta ja pitkä tukka nutturalla aikuisella miehellä on vaan off. Onko kyse siitä, ettei ole viitseliäisyyttä tai/ ja jaksamista suorittaa aamusiistiytymistä eli elämänhallinnan vaikeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkänä rehottava parta ja pitkä tukka nutturalla aikuisella miehellä on vaan off. Onko kyse siitä, ettei ole viitseliäisyyttä tai/ ja jaksamista suorittaa aamusiistiytymistä eli elämänhallinnan vaikeus.
Kyse on vanhasta typerästä juoposta.
- Anonyymi
Miten puku solmioineen voi olla parran vastakohta, kun molemmat viestivät miehekkyyttä?
Eikö parrattomalle, sukupuolineutraalille miehelle sopisi parhaiten myös unisex-tyyppinen pukeutuminen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai se ponnaripoika ..Mik... äs taas olikaan ?:)
Mika Niemelä....
- Anonyymi
Tuo on RASISMIA!
Miksi käyttää parrakas MIES?!
Mieluummin parrakas henkilö!
Niin suutattaa ja pistää vihaksi kun meitä yksilöidään oletetun sukupuolen perusteella!!!
Elämme sentään 2020-luvulla.
Puolisollani on parta ja hänellä on vagina! - Anonyymi
Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville....!
- Anonyymi
Joukahaisella sana hallussa...:)
- Anonyymi
Tuskin vielä silloin parta edes kasvaa, kun liittoja syntyy. Aivan maitopartoja ovat nuoret miehet.
- Anonyymi
Upeita jos hyvin hoidettu ja leikattu sekä tuoksuvat hyvälle.
Monia ukkomiehiäkin, komeita ja todella hyviä ottamaan suihin.
Mutta kiitos ei jos on heikosti pesty ja alapää ja eritteitä ja valkoista kokkelipiimää, naisilla usein ja haisevat epäpuhtaudelle.
Muistakaa pestä paikat!- Anonyymi
Kukaan paikkoja enää pese, hajusteita suihkitaan peittämään lemut.
- Anonyymi
Ilman kuppa levii
- Anonyymi
Saastaista ja syntistä puhetta.
"Suuseksi" on likaista. - Anonyymi
ja se että naiset ovat tyrkkyjä lorttoja jotka 5e maksulla levittävät tosaa netissä tekevät saman efektin. ei sellaisiin halua koskea tikullakaan.
- Anonyymi
On tämä kyllä suorastaan kamottavan valtava ongelma tässä maailmassa.
- Anonyymi
Myös pillunkarvat haittaavat suuseksiä. Posliinia on ilo nuoleskella.
- Anonyymi
Sekin on makuasia.
- Anonyymi
Muodit vaihtelee. Maahanmuuttajamiehillä on usein parta ja nythän lähes kaikki muotikuvasto ja mainokset tunkevat parrakkaita miehiä valokeilaan. Itse en pidä naamakarvoitusta koska se kutittelee herkkää ihoa. Ymmärrän kuitenkin miksi monet miehet haluavat seurata ajan trendejä. Erityisesti olen tyytyväinen viiksien paluusta muotiin. Se tarjoaa monenlaisia stailausmahdollisuuksia aina hassun hauskoista tyylikkäisiin.
- Anonyymi
Mutta karsee on katsella myös naispuolisissa tekokynsiä, pitkän pitkiä ripsosia ja tyylittömiä muhkuhuulia..
Eikö näille kukaan voi mitään, voi miksi meitä poloisia miehiä koittelet sä julma isäntä 😭 - Anonyymi
Tervetuloa naiset seuraani, en ole rytökuono
- Anonyymi
Hyvä sinä.
- Anonyymi
Kannatti vähän mainostaa, jo 7 ihanaa naista on ottanut yhteyttä.
Parraton suvakki on kovassa nosteessa 😀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä sinä.
Parta vellissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatti vähän mainostaa, jo 7 ihanaa naista on ottanut yhteyttä.
Parraton suvakki on kovassa nosteessa 😀Illalla tapaan ensimmäisen 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Illalla tapaan ensimmäisen 😀
Hän lähti juuri, oli mahtava yö...
- Anonyymi
Nsuttikse exä sun "parran" nuolemisesta?
- Anonyymi
jos mieskin päättää itse vartalostaan ja ulkonäöstään
- Anonyymi
Jokainen saa päättää vartalostaan ja ulkonäöstään itse.
- Anonyymi
Olen kasvattanut kesäparran ja ajattelin pitää se, vähän trimmailen. Olen 63-v. vanha ja nyt näytän ikäiseltäni. Naiset tykkää kun parta on melkein vaalean harmaa.
- Anonyymi
Luulet vaan.
- Anonyymi
Harmaa parta vanhentaa entisestään, tulee n. 10 vuotta ikää lisää sekä joulupukki efekti päälle.
- Anonyymi
Harmaantuminen tekee miehestä charmikkaan.
- Anonyymi
naisilla taitaa olla myös partakateellisuus
- Anonyymi
Niinpä
- Anonyymi
Parta vanhentaa miestä noin 20 vuotta, eikö niiden naiset uskalla kertoa sitä niille.
- Anonyymi
Huolitellut viikset voi olla mutta ne täytyy leikata tyylikkäiksi.
- Anonyymi
Viikset näyttää ihan vxtun homolle!
- Anonyymi
Miksi Lepsoparissa toinen koittaa matkia miestä , muttei parta tahdo kasvaa.
Vihataan miehiä mutta kuitenkin halutaan olla mies, pikkusen ristiriitaista.
Olisi reilusti naisia molemmat niin parempi kaikille, myös lapsille.- Anonyymi
Toi muuten on aika hassu juttu. Tosiaan aika usein (ei kuitenkaan aina) lesboparista se toinen on selvästi hyvin miesmäinen, ja yhtä usein homoparista toinen on sellainen neitimäinen hepsankeikka homppeli, ja se toinen kuin Tom of Finlandin kuvista.
- Anonyymi
Ei se ihan noin mene. Ei ne lesbot ylipäätään mitään miehiä vihaa saatikka halua olla miehiä, joitain satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat asia erikseen ja ne vaihtelee heteroillakin. Kyse on omista mieltymyksistä ja tyylistä.
- Anonyymi
Muotiasioita tuo parrakkuuskin siinä missä lahkeiden kapeus/leveyskin. Annetaan ajan kulua, niin taas tulee jokin uusi virtaus maailmalta ja sitten ihmetellään purukalla sitäkin.
- Anonyymi
Naiset vois ajaa sitten ne kainalokarvat ainakin pois kun julkisillapaikoilla liikkuu.On aivan kauhean näköistä 🤮
- Anonyymi
Tai kun biksuista pukkaa ikimetsää. Tosin jos haluaa erota Joukosta niin toimii kyllä.
Sanotaan, että naiset ovat vilukissoja, joten ihan ymmärrettävää jos haluaa kasvattaa talven varalle villahousut ;)
Kaikki on kiinni siitä miten paljon välität kumppanista ! Jos mies hoitaa partansa hän on tyylikäs kuuntelee naisten mielipiteitä ja ei varmasti haise majoneesille eikä ketsupille, nainen jos haisee silakalle tai camenbertille hän suorastaan haistattaa vittua miehille !
- Anonyymi
Parta silsa ,parta sieni ja kaikki muu ällöttävä kaupanpäälle.En päästä lähellekkään
- Anonyymi
Parta on pettämätön keino pitää Justiinat loitolla.
- Anonyymi
Tuota ... tuota.... Onkos niitä sellaisiakin " miehiä " , joille ei parta kasva? Kai Sinulla on jossain .... . ehkä netistä löytynyt tieto ??? , missä aikuiseksi kasvamisen vaiheessa miehen parran kasvamien tyrehtyy alkuunsa?
Jonkinlaista parran "alkua" on joskus näkyvissä naispuoliskoillakin . ... vai olisivatko nuo "viiksiä" ? - Anonyymi
parta on Jeesukse jsw lusweiswen mweekki.
- Anonyymi
Parta on kauhistus,hoitamaton harva risuparta kaikesta karsein. Parta on epä siisti pöheikkö täynnä bagteereja kärpäsiä ruokamuruja ilman saasteita räkäkökkäreitä, kuollutta ihoa hilsettä tali punkkeja.
- Anonyymi
"Edellinen mies" Mitähän tuokin tarkoittaa? Kuoli ja nyt on uusi?
Haiskahtaa keksityltä. - Anonyymi
turkkilaiseen
parturiin
kannattaa mennä, siellä nenä, kulma karvat ,korvatkin käy läpi
jollain tulikuumalla pallolla heiluttelee - Anonyymi
Mulla on pulisongit ja olen muutenkin parkettien terävin, naiset ovat jumaloineet, ehkä liikaakin.
- Anonyymi
Ja lähes kaikki miehet on sit semmmosia kun sun eksä... Whuaaahhhaaahh
- Anonyymi
Ei partaa tarvitse kasvattaa. Se kasvaa itsestään. Leikata ja ajaa pitää melkein joka päivä.
- Anonyymi
ei huvita kattoo edellispäivän ruokalistaa kärpäsineen ukon naamalta.
- Anonyymi
Lienet sitten.puistoruusu ja katselet omia seuralaisiasi?
- Anonyymi
Eikö teillä ole suihkua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lienet sitten.puistoruusu ja katselet omia seuralaisiasi?
ukkoni on persu, näyttää talebanilta.
- Anonyymi
Kyllä parrakas nainen on vielä kuvottavampi. Siihen vielä kunnon kainalokarvapensaat päälle
- Anonyymi
Ok, ei ole kokemusta. Mulla ihana Suomalainen mies.
Suosittelen muillekkin, yli kulttuurirajojen🥰 - Anonyymi
Niin on muuten parrakkaat naisetkin....😂😂
- Anonyymi
Kerkeette työ miehet näyttämään vanhoilta sit vanhanakin.
Mitä varten nuoruus pitää peittää parrankasvulla???- Anonyymi
No nimenomaan, alle 30 vuotiaat näyttää vanhoilta äijiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nimenomaan, alle 30 vuotiaat näyttää vanhoilta äijiltä.
joo en ymmärrä miksi pitää näyttää partajeesuksilta
- Anonyymi
On sulla (ja ystävilläsi) melkoiset ongelmat elämässäsi. Koeta kestää.
- Anonyymi
Olipa tuossa harvinaisen typerä aloitus, ihan poikkeuksellisen onneton avautuminen. Pahoittelut aloittajan ystäville ja suvulle.
- Anonyymi
Parta on seksikäs hyvin hoidettuna.
Mutta on kyllä näkynyt semmosia risukasoja ettei voi ees ihimiseks tietää.
Ex miehelläni oli komia parta ja hän piti sen aina siistinä.Tykkäsin kovasti mutta niin tykkäs naapurin rouvaki kun vei koko ukon partoineen- Anonyymi
Niinpä, koska et ottanut suihin taitavasti.
- Anonyymi
Miehet saa tehdä ulkonäölleen mitä haluaa. Sama koskee myös naisia. Jos sanotaan, että mies sanoo naisen olevan kuvottava, jos hän ei sheivaa jokaista väliään ja koloaan, voisin kuvitella, että olisi ihan eri ääni kellossa. Jos esim. Nainen haluaa kasvattaa puskan kainaloihin tai alakertaan se pitäisi olla ihan fine, niin pitäisi olla myös miehen partakin fine. Hygienia on eri asia. Parran voi pestä.
- Anonyymi
Tiedän vastauksen aloittajan kysymykseen.
Monet miehet ovat ihan kirjaimellisesti rumia ja tätä peittääkseen he kasvattavat kookkaan parran joka hävittää kasvonpiirteet, kuten vinon suun, ruman leuan, liian pienen leuan jne.
Tämä on se pointti. - Anonyymi
Itselläni yököttää eniten naiset, jotka eivät pese alapäätään tarpeeksi usein. Seurustelin nuorempana erään kolmikymppisen naisen kanssa jonkin aikaa, joka halusi aina suuseksiä, mutta vaihtoi pikkareitaan vain kerran viikossa ja pesi torttuaan vain kerran pari viikossa. Yök. Se suhde ei kauan kestänyt. Älkää naiset aina syyttäkö miehiä, jos suhde ei toimi, vikaa on teissäkin.
- Anonyymi
Se on kaikkein oksettavinta kun parrakas mies aivastaa voimakkaasti ja suuret räkäjojot täyttävät suun ympäristön. Ei ne paperilla pyyhkimällä pois lähde. Hyi hitto että puistattaa. Varsinkin jos tuo tapahtuu julkisella paikalla.

Sen pahempaa ei kai ollutkaan...
https://www.youtube.com/watch?v=kJyTJC161ic
#Leevi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kaikkein oksettavinta kun parrakas mies aivastaa voimakkaasti ja suuret räkäjojot täyttävät suun ympäristön. Ei ne paperilla pyyhkimällä pois lähde. Hyi hitto että puistattaa. Varsinkin jos tuo tapahtuu julkisella paikalla.
Mutta jos kyseessä koira niin se vain on sitten tosi söpöä..
- Anonyymi
Mitä rasvaisempi pimppa ,aina parempi,,jorkin päässä ei ole maku -ja hajuaisteja,jos aromit käy liian vahvoiksi ,nenään voi laittaa pyykkipojan ja,asia hoituu..ja on nimittäin liukkaat paikat...ja tuntokin kohdallaan jos koot sattuu..
- Anonyymi
Kognitiivinen vinoutuneisuutesi ja dogmaattinen sikaiIusi on huolestuttavaa.
Suomessa ja maailmassa on aina ollut parrakkaita miehiä, A-I-N-A, ja edelleenkin ne naiset, jotka eivät pidä parrasta, ovat huomattava vähemmistö. Parralla on näet evoluutiossa selkeä roolinsa, mikä liittyy myös pariutumiseen ja suvunjatkamiseen. Parta ei ole siinä ongelma, mutta dogmaattinen ja ylivertaisuusharhainen persoonallisuus on. Se saa välittömästi hälytyskellot soimaan ja karttamaan sellaisia ihmisiä. Munasarjat lyö heti umpilukkoon ja mielessä kaikuu "JUOKSE! PAKENE!". Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen?
PS: Pidätkö ristiinpukeutumisesta, setä? - Anonyymi
yhtellä naisella on sellainen pimppakarva leikelty, muttei häpyhuulet, mutta harvoin sitä katson, kun tulee pukitettua noin katsomatta, mutta kyllä naisten pimppakarvat ja etenkin tatuoinnit ovat aivan kamalia.. järjestään,,,,
ja se alus kalsonkiin pukeutuminen, liian pieniin, niin kaikki vtunikenet näkyy siin julkisesti,, eivät tätä itse ymmärrä... hieman säälittävää se.. - Anonyymi
Aatelkapa toiselta kannalta asiaa,, miehellä parta n. koko elämänsä,kun täyttää esim 60 v, 70 v ,ja silleen leuan siloiseksi tuoksuvettä hieman,, niin avot mikä viuhka ja jos osaa viel tantsia ,eikä polta , ihan uskomatonta on. Elämä on kummallista ,ei aina ymmärrä,, vielkö naisetkin pääsisi noista tekotisseistä ,potoshuulista,tatuoinneista ja liiasta bmeikistä..alkais näyttää naiselta vihdoinkin,,olisi mukavempi katellakin heitä ..nykyään ovat ns,luotaan tyntävän näköisiä suurin osa.Eivät ymmärrä kauneutensa päälle, vaan pilaavat sen .Näin on nännit ja näppylät .. "tulkaa tytöt takaisin,olkaa niinkuin ennenkin,me teitä kaivataaannn!
- Anonyymi
Ihan sinun kiusaksesi kasvatan partaa. Nakertaax?
- Anonyymi
Olet täysin oikeassa tässä parta-asiassa! Kuvottava muoti! Parran karvoissa viihtyvät kaikki mahdolliset bakteerit ja mikrobit, yök! Kun miehet ovat joutuneet luovuttamaan (vastentahtoisesti) osan (siis OSAN) ylivallastaan naisille, he kuvittelevat nyt saavansa osan miehisyydestään takaisin kasvattamalla parran. Esiintyminen apinamiehen näköisenä ei kuitenkaan heidän vetovoimaansa lisää vaan päinvastoin.
- Anonyymi
Typerys vastaa omaan avaukseensa....
- Anonyymi
J D Vance on hyvä esimerkki parrakkaasta miehestä, ilmeisesti ottanut mallia Al Qaidan muotilehdestä...
- Anonyymi
J D Vance näyttää aivan siltä kuin olisi kaatunut sianpaskakasaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
J D Vance näyttää aivan siltä kuin olisi kaatunut sianpaskakasaan.
Tyylikäs äijä, hyvä sekin ettei pyri näyttämään samalta kun muutkin johtajat.
- Anonyymi
"Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen"
Sinunkaltaisesi suvakkiakat ovat syynä siihen ettei liittoja synny.- Anonyymi
😂😂😂😂
- Anonyymi
Yhtä inhoittavia kuin persunaiset irvistäessään vittumaisesti.
- Anonyymi
Onkos Erkki Tuomiojan parta tyylikäs?
- Anonyymi
Ei ja vielä vähemmän se kulahtanut Marimekko-käsilaukku💩🪓
- Anonyymi
Onneksi ei tarvitse olla sellainen kuin muut haluaisivat, vaan voin olla ihan tällainen kuin olen. Olen tyytyväinen.
Mielestäni muutkin saavat olla sellaisia kuin haluavat, yksinkertaista ja vieläpä täysin totta.
Miksi se minua haittaisi, että ihmiset ovat omia itsejään, tai toivottavasti ainakin olisivat, välittämättä muiden mielipiteistä. - Anonyymi
Vaakakupissa on Parta ja Ruoka! Nykyajassa kallistun Ruuan puolelle.
Partterät ovat kalliita. Puukkoakan ei meinaa saada tarpeeksi teräväksi.
Partakarvat eivät kelppaa edes" perhon"kalakin vierastaa. - Anonyymi
Minä noudatan kaikkivaltiaan Jeesuksen esimerkkiä ja annan parran rehottaa.
- Anonyymi
🧔🏻♀️🧔🏼♀️
Ei parta pahoille kasva.
Sinun on vain opittava elämään sen asian kanssa että partoja on ja tulee aina olemaan.
Voimia ja jaksamista❤️- Anonyymi
AIoittaja on ristiinpukeutumisesta pitävä setämies. Fakta.
- Anonyymi
Johtuu toi parrakkuus varmaankin ISIS-taistelijoista, joita TV.ssä joitakin vuosia sitten näki.
Varmaan naisen on kiva suudella tuollaista törkyturpaa, jonka parrassa tuoksahtaa MÄMMI, SINAPPI, KETSUPPI, YM. "mausteet" Yäk🤮🤮😤😷😷- Anonyymi
Oksennustauti?
- Anonyymi
Ettekö te käy kukaan partoja vastustava koskaan suihkussa kun siinä haisee muka mämmit sinapit yms. Kannattais ottaa tavaksi käydä JOKA PÄIVÄ PESULLE NIINKUIN NORMAALIT IHMISET.
- Anonyymi
Sinun maailman kulttuurihistorian tuntemuksesi on nolla. Asutko kaapissa?
- Anonyymi
Myös useilla naisilla kasvaa parta, eivät aja säärikarvojaan, kainalokarvoja ja ovat miehekkäitä tai ovat fundamenttalisti feministejä. Mikä naisia oikeen vaivaa. Siihen lisäksi vielä naisten ja miesten pride woketus mutta siitä en jaksa edes kirjoittaa.
- Anonyymi
Nyt sekoitit naiset teidän omiin hommanjohtajiin, ja -johtajattariin, kyllä.
- Anonyymi
Mikä ihmisiä oikein vaivaa ?
Miksi jokainen ei saa olla sellainen kuin on ?
Ei hyvää päivää.......
- Anonyymi
Nykymiehet ovat enimmäkseen hukassa itsensä ja karstojensa kanssa kuten toisaalta aina on oltu.
Ehkä ajatellaan, että parta vahvistaa Minän. Muutakin koitetaan tietty, ehkä vielä huonommin.
Itsellänikin on parta. Paitsi että näytän helwetin hyvältä en jaksa myöskään ajaa koko ajan, menee viemärit tukkoon.
Jotkut naisetkin toisaalta ovat suosiollisia, kun on vaan karvaa tai pahempaa paskaa vaihtoehtoisesti? - Anonyymi
itselläni on viikset, ja ei kiinnosta kenenkään mielipiteet aiheesta. tyttöystäväkään ei ole haukkunut niin mennään tällä tyylillä eteenpäin kunnes alkaa trimmaaminen kyllästyttämään
- Anonyymi
Ennen naiset ei puhuneet jostain ihmeen "edellisistä miesystävistä". Vaihtaako joku miestä noin vain? Hyi. Ihme tyyppejä..
- Anonyymi
Milloin ennen? Sinun kultaisessa nuoruudessasi 1800-luvulla?
- Anonyymi
Ei muslimipartoja kantasuomalaisille eikä tom of finland viiksiä, kuvottavan näköisiä trendeineen.
- Anonyymi
Tupakan haju oli liikaa
- Anonyymi
Parrakkat naiset on inhottavia. Ja rintakarvaiset naiset varsinkin.
- Anonyymi
Minä pidän ainoastaan parrakkaista naisista.
Tähän mennessä en vain ole löytänyt yhtään.
T: Mies 65-v. neitsyt.
- Anonyymi
"AINAHAN VIKAA LÖYTYY,KUN OIKEIN ETSIMÄLLÄ ETSITÄÄN"!!!
- Anonyymi
Jos kaikissa muissa näkee jotain vikaa, olisi hyvä pysähtyä ja katsoa peiliin.
- Anonyymi
Liittämällä - lipittämällä
- Anonyymi
Aha. Ei kiinnosta. Kasvatan silti partaa.
- Anonyymi
Ei ole hoitanut partaansa. Sitä pitää pestä partashampoolla, kammata/harjata ja laittaa lopuksi partaöljyä, että pysyy hyvässä kunnossa, eikä ole kuin rutikuiva moppi.
- Anonyymi
🧔♂️🧔🧔🏼🧔🏻♀️🧔🏽♀️🧔🏿♂️🧔🏾🧔🏼♀️
- Anonyymi
Onko tuo Jeesus >>> 🧔🏻♀️🧔🏼♀️
- Anonyymi
Minä kasvatin parran pitääkseni sinunlaiset ihmiset loitolla. ;)
- Anonyymi
Juuri näin.
Kuka tykkää, lähestyy, kuka ei tykkää, pysyy loitolla.
Se on niinkin yksinkertaista.
- Anonyymi
Ja epäsiisti karva vittuiset naiset on myös inhottavia,sitten kun vielä kysyy että tarviiko käydä pesulla VOI HELVETTI MINÄ SANON !
Kyllä naisiakin on moneen junaan....osa sais jäädä asemalle.
Nyky aikana pitäs olla itsestään selvyys että naisella on posliini ja että se on juuri suihkussa pesty huolellisesti ennen hommia... - Anonyymi
Muiden yksityisasiat ei kuulu muille,joten eletään omaa elämää toisilla vapaus yksityisyyteen.
- Anonyymi
Siisti, lyhyt parta ok. Sen alle voi piilottaa vaikkapa liian pienen leuan. Tai muuten vain parta käy joillekin.
Mutta nämä roihakkeet, yök. Pitkät parrat erittäin luotaantyöntäviä. Ei todellakaan kiinnosta, vaikka olisivat moitteettoman puhtaita. Viikset vanhanaikaisia, ei kiitos. Jos vielä pulisongit, alkaa olla aika pellen näköinen.
Oikeastaan pitkä, hoitamaton parta paljastaa sopulit. Joku keksi muodin, mennään mukana. Eli kysymys on laumasielusta. Onneksi muoti muuttuu.
Ehkä karvojen leikkaamattomuus on myös helpotus päivän rutiineista? - Anonyymi
Ennenkaikkea tuo trendi on äärettömän lapsellinen. Temussa myydään miesten shortseja pienimunaisille jossa on valmiit täytteet ja näyttää kuin olisi muhkea varustus. Parta kuuluu samaan kategoriaan.
- Anonyymi
Partoja tuskin myydään missään. Jos joku haluaa, voi kasvattaa sen ihan itse.
- Anonyymi
Pensylvanian Amissit ei varmaankaan harrasta suuseksiä. Parta ja olkihattu ei mahdu reisien väliin.
- Anonyymi
Suomalaisella naisella on usein lyhyet ja paksut jalat, ohuet hiukset, perunanenä, leveä kallo ja kalpea iho.
Jos tuossa olisi vielä parta, kyseessä olisi manalan vartija. - Anonyymi
Vanha kiistakapula tämä ja aina tulee yhtä hyviä kommentteja puolesta ja vastaan.
- Anonyymi
Vähäiset on ihmisten kiistanaiheet.
- Anonyymi
Ja isot pyllyt vielä monasti kaiken muun hyvän lisäksi näyttää monasti heillä olevan heh.
- Anonyymi
Minäkin inhoan partoja ja viiksiä. Erityisen ällöttävää on kun vanha kalju ukko kasvattaa parran. Karvoja on leuassa ja poskissa mutta ei päälaella. Yök. Inhoan myös tatuointeja ja lävistyksiä.
Monilla naisillakin on tatuointeja ja lävistyksiä, ja kyllä vain ovat rumia ja rumentavia! Tatuointeja ei tarvitsisi olla naisillakaan missään. Reiät sopivat vain korvalehtiin korvakoruja varten, eivät muualle.
Hirvittävät viiden sentin kynnet tuovat mieleen korppikotkan. Eihän sellaisilla käsillä voi edes tarttua mihinkään! Naiset joilla on neliskantin muotoon leikatut ylipitkät kynnet eivät käytä edes sorminiveliään vaan tarttuvat suorin sormin kaikkeen mihin koskevat. Naurettavan näköistä.
Kerran näin kun nuori äiti otti vauvan syliinsä ja raapaisi tätä vahingossa noilla korppikotkan kynsillään. Vauva parahti itkuun! - Anonyymi
Ei parta pahoilla kasva.
Jos miehet piiloutuvat partansa taakse, niin siihen voi olla joku syy yhteiskunnassa. - Anonyymi
Tämä on vähän samanlainen juttu kun joku nainen kommentoi että hänen mielestään miehellä ei pitäisi olla kavereita. Hänen mielestään oli todella outoa että mies kävisi kavereiden kanssa vaikka mökkireissulla.
- Anonyymi
Minusta taasen lihavat naiset ovat vastenmielisiä, ennen suomi j oli täynnä painostaan huoltapitäviä naisia. Tänä päivänä lähes kaikki suomalaiset naiset ovat kuin jotain ryhäävalaita.Hyvin usein suomalainen siiderivalas myös haisee epämiellyttävältä. Mistä ihmeestä tuollainen villitys on tullut? Ilahduttavan poikkeuksen muuten niin oksettavaan suomalaiseen naiskatukuvaan tekeen kauniit ja hyvävartaloiset ulkomaalaisnaiset
- Anonyymi
Munakarvat kyllä sheivataan mutta maama on kuin hyönteishotelli.
🤮🤮🤮🤮🤮🤮- Anonyymi
Hyönteishotellihan se onkin nimenomaan. Tuota on tutkittukin. Parrasta löytyy kaikki se mitä löytyy ulkoilmastakin. Perhosentoukista ja kärpäsenmunista ja hämähäkeistä alkaen.
- Anonyymi
Ehnä se on vaan laiskuutta, että parta jää höyläämättä. Masentuneet kasvattavat, kun ei jaksa enää nähdä vaivaa. Räkälönttejä roikkuu parrassa ja ruoan tähteitä.
- Anonyymi
Karvallinen naisen alapää on kauheampi
- Anonyymi
Ja karvaiset naiset. Vain posliini kelpaa.
- Anonyymi
Jos et pidä parrakkaista miehistä, olet piilolesbo. Aivan kuten miehet, jotka pitävät rinnattomista ja kapealanteisista naisista, ovat piilohomoja.
Mitä mieltä muuten olet pitkistä hiuksista miehellä? Vai onko ihannemiehesi kalju päälaeltakin?- Anonyymi
Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä.
Jokainen voi itse päättää mistä tykkää, mistä ei.
- Anonyymi
Nykyään tosiaan joku trendi näyttää olevan kalju pää ja rehottava risuparta. Mistä lie lähtenyt liikkeelle ja onko parta jonkinlainen kompenstaatio kaljulle?
- Anonyymi
Komia yhdistelmä🐻
- Anonyymi
Täysin samaa mieltä. Ällöttävää, jos miehellä on niin huono maku, ettei itse näe että hänelle ei parta sovi. On vaan seurattava "muotia" ja kuvitella että nyt olen "hot".
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että yhtä ällöttävä on katsella pitkätukkaisia naisia, jotka eivät itse tajua kuinka epäpukevat pitkät hiukset saattavat olla, jos niitä ei osaa hoitaa tai tehdä niistä pukevampaa kampausta. Jopa vanhat naisetkin raahottavat kuin noita-akat harmaa tukka levällään.
Lyhyet hiukset ovat kuin kasvojenkohotusleikkaus.
Hyvät miehet ja naiset - katsokaa kriittisesti peiliin!- Anonyymi
Miksi pitäisi olla sellainen kuin joku muu haluaa ? Parempi olla oma itsensä, sellainen kuin itse haluaa, ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Muita ei tarvitse miellyttää kelvatakseen, aina kelpaa jollekin.
- Anonyymi
Parrakas nainen pahempi
- Anonyymi
Vaimoni ei halua parrakasta miestä ja minä en halua meikattua naista.
Niillä on menty reippaasti yli 50 vuotta ja r-tarina jatkuu. - Anonyymi
Sinä et pidä miehistä joilla on parta.
Minä taas vastaavasti en pidä naisista joilla on rinnat.
Sama juttu tavallaan.- Anonyymi
Näinpä. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä.
- Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
- Anonyymi
,ot' åoe,,'t joilset. sot' huonompi hän on seksissä.
- Anonyymi
mun ukol trimmattu parta ja perapaa.
t.mika- Anonyymi
se työn garillo pullon sinne "beardiin"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se työn garillo pullon sinne "beardiin"
siis työnsi
- Anonyymi
Tässä ei saa sanoa että suomalaisella naisella on todella usein lyhyet ja paksut jalat, ylipainoa, perunanenä, harvat hiukset ja kalpea iho.
Jos tuossa yhdistelmässä vielä olisi parta, alkaisi kyllä pelottaa.- Anonyymi
miksi et kokeilisi beardin omaavaa gringoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi et kokeilisi beardin omaavaa gringoa?
En halua pelätä.
- Anonyymi
Partanaama tuo mieleen aina rantarosvon, rasputinin ja puliukon. Olkoon jouhiryteikkö miten hoidettu tai ei, niin epäluotettavan kuvan ja epäsiistin vaikutelman antaa. Sitä ei pelasta kallis hajuste tai räätälin leikkaama puku.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Välillä näkee näitä nuorisolaisia, jotka yrittää kasvattaa partaa. Sitten leuasta tunkee ulos 7 kpl keltaisia ällöttäviä karvoja. Eivätkö he ymmärrä, että he tekevät näin itsestään vastenmielisen näköisiä? Sitten on sellaisia partanaamoja, jotka palmikoivat tai virkkaavat partansa, jotkut jopa pujottelee joitain helmiä partaansa. Sitäpaitsi parta vanhentaa ulkonäköä monella vuodella. Miksi siis joku haluaa näyttää vanhemmalta, kuin on? Lisäksi on näitä isis-parran kasvattajia, jotka ovat ihan pultsarin näköisiä.
- Anonyymi
Miltähän itse mahdat näyttää?
- Anonyymi
Millä tavalla se haittaa juuri sinun elämääsi, jos jonkun toisen ulkonäkö ei miellytä juuri sinua ?
- Anonyymi
Mulla on valkoinen komea siisti parta. Silti olen ikäisekseni komea mies. Ollaan aina luulemassa mua joksikin professoriksi yms.
Olen kuitenkin ihan tavallinen Pölhö Kustaa.
Aika on kuule muuttunut Kaljupäät ja partaukot niinkuin minäkin ollaan kovia jätkiä - Anonyymi
Kookasta partaa käytetään myös myymälävarastelun välineenä. Se on jo aivan yleistä ympäri maailman. Rahtiparta.
- Anonyymi
Mulla ois sulle helppo ratkaisu tähän: Älä kasvata partaa, kun et siitä tykkää. Ja muiden ihmisten karvoitus ei yleensä ole kenenkään muun asia, joten siitä on turha keuhkota. Parrat ovat kyllä mainioita, mutta en ole vaatimassa, että kumppani kasvattaisi sellaisen, jos se ei halua.
- Anonyymi
"Tässä ei saa sanoa että suomalaisella naisella on todella usein lyhyet ja paksut jalat, ylipainoa, perunanenä, harvat hiukset ja kalpea iho."
Jos tuossa vielä olisi parta, se olisi ilmestyskirjan peto.- Anonyymi
Monella persulla on lettiparta jota koristaa leijonakoru. Paha haju leijuu pitkään matkaan.
- Anonyymi
ens kesäks kasvatan napaan parran ja pidän koko kesän pelkästää narukalukukkaro sortseja
Ketjusta on poistettu 56 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162570
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432507Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727