Persujen rasisminvastainen julkilausuma

Reino´

Muut puolueet vierastavat sitä eivätkä suostu allekirjoittamaan sitä. Siinä ilmeisesti pyritään suitsimaan suomenruotsalaisten etuoikeuksia.

Persujen mielestä he esimerkiksi saavat helpommin opiskelupaikkoja yliopistoihin ja Hankenille. Itsekin kuvittelen näin olevan.

19

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei persu

      Lause johon varsinkin svedupuolue tarttui.

      Kielen, ihon värin tai etnisen taustan perusteella ei yhtään ryhmää saa suosia!

      Minusta tämä on täysin tasapuolista.
      Ei syrji edes valtaväestöä kuten nykyiset kieli- ja etniset tulkinnat!

    • Jassåååå?

      Ne saakeli pitää meitä pilkkanaan!

    • Mistä tuo 108 luku on tullut, ei ainakaan eduskunta ole uudestaan äänestänyt.
      Eiköhän ensiviikolla selviä tuleeko Kataisesta uusi pääministeri.

    • Makriina ek

      Ajatus, että yksi puolue tekee periaatejulistuksen ja vaatii muita allekirjoittamaan sen, on mielestäni outo. Jokaisella puolueella on oma puolueohjelmansa ja sen sisältämiä periaatteita he ajavat politiikassaan.
      Ei yksi puolue voi laatia julistusta, johon jokaisen pitää isänmaallisuuttaan osoittaaksen sitoutua. Julistus on varmaankin harkittu tarkaan ja se noudattaa Perus-ässien periaatteita. Ihan oikein, että kirjaavat sen kansalle tiedoksi. Mutta se on heidän tavoitteensa, ei muiden välttämättä.
      Vaatimalla muita sitoutumaan siihen, puolue itse asiassa siirtyy yksipuoluejärjestelmään, jonka tahdissa muut ryhmittymät saavat toimia ankaran valvonnan alaisina.

      • Kokoomushan sitä

        juuri yrittää: yksi puolue, joka vaatii kaikkia muita allekirjoittamaan omat ohjelmansa.


      • Atolfia
        Kokoomushan sitä kirjoitti:

        juuri yrittää: yksi puolue, joka vaatii kaikkia muita allekirjoittamaan omat ohjelmansa.

        Mistä moista olet päähäsi saaanut? Säätytalolla neuvotellaan ja käsitellään kaikkien puoluejohtajien vaatimukset ja niistä täytyy löytyä se keskiverto ratkaisu, joka kaikkia tyydyttää.

        Eihän se ole mitään sanelupolitiikkaa.


      • Atolfia

        Tuota minäkin kovasti ihmettelen. Vastaava julistus on jo mainittu Suomen perustuslaissa ja muut puolueet ovet sitä mieltä, että se riittää.

        Tämä persujen julistus oli vain vastaveto sille, että heidän kansanedustajansa ovat antaneet rasistisia lausuntoja. He koettavat puhdistaa pelin.


    • vaadimme oikeutta

      IHMETYTTI TURSKAN mielipise eilen , nyt ymmärrän, suomalaisille OIKEUDET ei vain ruotsin suomalaisille.

      • Suomen suomalainen

        Asutko Ruotsissa?


    • Asun

      Ruosissa..

    • Pakkoruotsia yrittä-

      vät vihdoinkin saada pois.

      On tämä kyllä keskiaikaista Suomessa, pakolla yritetään opettaa jotain pientä tyhmää kieltä, kun olisi tarpeen NYT osata sitä ransakaa ja englantia, jotta saisimme puoliamme pidettyä Euroopan Unionissa.
      Meitä on lypsetty jo liikaa, maksamme enemmän EU:lle asukasta kohden kuin Saksa!

      Lipponen pani Suomen rähmälleen EU:in päin, kun luuli huippuviran saavansa.
      Ei huomannut tulevansa huiputetuksi.

    • Jospa käyttäisin vertauksia eläinkunnasta: En yritäkään sanoa, että Lipponen tässä EU:hun ajattamisessa olisi puhdas kuin pulmunen lumella, mutta oli niitä kepulikonstaja muuallakin. Jostakin syystä Aho, joka houkutteli maanviljelijät EU-ansaan, on päässyt kuin koira veräjästä.

      Tyhmyydestä sakotetaan nyt niitäkin, jotka eivät antaneet huija itseään.

    • kokoomus nurin

      Kuulin tosi jutun, perussuomalaiset lisää entisetäänkin kannatustaan, nyt valtaisan äänivyöryn saavat, jopa 90 % kokoomus kalpenee JYTKYN RINNALLA !
      Sitä tietää kansan sortaminen ja riistopolitiikka, kansa kyllästyy totaalisesti vääryyteen.

    • Jytkyt

      Tuskinpa lisää,eiköhän jo entisetkin äänestäjät kadu, Mitä tuli tehtyä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      598
      2107
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      105
      1053
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      867
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      785
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe