tomaatti007
Koulutus: Ammattikoulu
Ammatti: Muu
Siviilisääty: Varattu, etsin yhtä vakituista kaveruutta Seksin kera ja myös bi-utelias että cuckold jutuissa, vielä aloittava Bull.
Lapset: Ei ole, mutta toisaalta kyllä ehkä tulevaisuudessa..
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 64 kommenttia
- Löydät vielä. Kun se aikanaan tulee vastaan. Nautit elämästä ite ja tutustu itseesi kaikilla tavoilla. Älä kiirehdi suotta.
- En osaa sanoa miksi lisääntynyt. Jonkin verran on luonnollista että halut vaihtelee että toisaalta myös kiinnostus herää joihinkin seksuaalisesti normaalisti poikkeavaan kuten nyt ilmiönä on erään kirja sarjan ja niistä tehtyjen elokuvien myötä on kasvanut kiinnostus bdsm ja vastaavaan. Itse miehenä en naisten kokemuksia osaa kuin arvata, toisaalta myös miehetkin yllättäen osaa olla arvoituksellisia. Itse ainakin olen luonteeltaan hyvin utelias, tietämään erilaisista asioista (en kuitenkaan ole niitä kerrostalo kyyliä, vaan ihan yleisesti ottaen) olen kohta 40v ikään mennessä kokeillut seksin saralla kaikkea mahdollista, mikä on vähänkin ollut että Ei missään nimessä reaktion aiheuttanut. Asioista lukeminen, tavallisten esineiden näkeminen ja kadulla tai somessa tietyllä tavalla pukeutuneena nähtyäni haluat päästää tuon seksuaalisen halun irti. Huomenna taas vastaava on että ei herätä mitään.
Lyhyesti, jos on joku jäänyt joskus mielen päällä olemaan, tiedostaen ja yleensä tiedostamatta, se pomppaa esille myöhemmin uudelleen ja energia sen ympärillä on vastustamaton. Toisaalta olen ollut 12v suhteessa samaan henkilöön ja on ollut kausia jolloin emme ole, välttämättä edes syödä ehtineet ja toisaalta taas pitkän aikaa että yhdyntää ei ole, mutta kosketuksissa olemme silti. - Oisko sinulla mielenkiintoa tutustua tarkemmin ja katsoa kohtaako kemiat kaikin tavoin, ehkäpä?
Kyllä jokaisella on oikeus saada toteuttaa halujaan kuten haluaa. Mutta itse tykkään tutustua ajan kanssa ja myös touhuta ajan kanssa sekä ei millään tavalla, ainakaan tarkoitus ole yhden yön jutut (vaikka saahan siitä myös tyydytystä). Mutta toki kaikki lähtee siitä yhdestä kerrasta, jos lähtee...
Onhan se sanonta että ei karkkia syödä kääreen kanssa, niin että se kuuluu juuri seksiin. Sekä tietysti myös luonnollisesti pidetään sisällä, eikä vedetä kesken pois...
Minusta luonnollisesti kuitenkin vastuullisena ja jonkin verran oppineena tiedostaa riskit ja tehdään yhdessä se päätös käyttää kumeja tai muita ehkäisyjä tai sitten ei.
Itse olen ujohkon puolella oleva, alussa etenkin ja kunnioitan toista osapuolta (Bi-utelias, mut niin että naisen kanssa olen kokemusta vailla. Silti selibaatissa en ole elänyt. Käyn vuosittain testeissä, vähintään) kohta 40v mies. En kaikkien kanssa touhuun ryhdy kuitenkaan. Puhelias, rento ja rauhallinen noin muuten, hidas syttyy, mut myös sammuukin.
On monia fantasioita, joita voi hyvinkin olla mahdollista toteuttaa ja on paljon niitä joita ei ole tarkoitus edistää. Myös vilkas mielikuvitus, myös näissä merkeissä, olen huomannut.. - Entä jos on kavereita Seksin kera?
- Onko tälläisiä vanhempia leidejä muitakin tai mitä jos on vakituinen seksisuhde...?
- Onko sukupuolella väliä...
- Väärin Kela ei päätä mitkä lääkkeet kuuluvat mihinkään. Meillä on lääkehintalautakunta (hila) joka päättää lääkeyhtiön/maahantuojan hakemuksesta (jossa he hakemuksessa ilmoittavat mihin ja mihin sairauksiin ja sen lääkehoitoon) haetaan. Lainmukaan toimeentulotuesta, myöntämis kriteereiden täyttyessä, on toimeentulotukena maksettava julkisen terveydenhuollon lääkärin määräyksestä määräämät lääkkeet. Toimeentulotuen voi hakea myös pelkästään lääkkeitä varten ja se myönnetään vaan maksusitoumuksella 1. Erikseen haettaessa tai viimeistään myönnettäessä määrättyyn apteekkiin.
- Uudet teleliikennealueiden suuntanumerot ovat: Ahvenanmaa 018, Häme 03, Keski-Suomi 014, Kuopio 017, Kymi 05, Lappi 016, Mikkeli 015, Oulu 08, Pohjois-Karjala 013, Turku ja Pori 02, Uusimaa 09 (nykyinen Helsingin verkkoryhmä), Uusimaa 019 (muu Uusimaa) ja Vaasa 06. Oli kun oli vielä lankapihelimet käytössä https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uudet-suuntanumerot-kayttoon/5377366#gs.55e6mr
- Postinumero
- Juliet haluaisitko katsoa miten meillä kävisi livenä, kenties.. nimimerkkini ja Gmail on. Saa toki muutkin Naiset laittaa viestiä, jos live ois mielessä...
- Oletko aloittaja ja jos olet/aloittaja luet, olisin myös kiinnostunut, mut jätetään mun kohdalla se peppu puoli pois tai ainakin vähemmälle huomiolle... Joka tapauksessa sitten lopulta olen itse sitä mieltä vahvasti että, kun pannaan pilluun tai sitten peppuun sinne ne arvokkaat lastit sisään kuuluvat lopuksi. Niin ja jos haluat minut tavoittaa toimii nimimerkki hakukone/sen yhtiön sähköpostiin... Voi toki muutkin naiset jotka ovat samaa mieltä, olla yhteydessä.
- Kuka mahdat olla ja ehkäpä myös huomasit että vastaus on hyvin Bi henkinen ehkäpä myös..
- Ajatus kulkee joskus nopeammin kuin ehtii kirjoittamaan...
- Olisi kiva ja ehkäpä myös saattaa joku kiva neitonen raskaaksi, mutta yh olemaan, mut silti auttaa himoja tyydyttää
- Muuten voisi käydä, mutta mun mielestä naisella on kaksi reikää joihin lastit sisään kuuluvat naimisen jälkeen on pillu ja suu. Miehen taas peppu ja suu.. Mut makuja on monia... 39v mies olen.
- Täällä on kohta 40v mies ja kärsivällisyyttä löytyy tarvittaessa opastaa.
- Onko teissä rahtareissa, BTM mielistä ja vielä ok-vartaloista että kasvot miellyttävän näköistä.. joka vois ottaa ehkäpä hyttiin mukaan pidempään matkaan... Ehkäpä myös vapailla ollessa tapailla...
- Tuo alku pienellä ja jatkuu g posti piste COM
- Olisi ihanne juurikin näin että se olisi varmasti minun ja muuten olisi heidän. Tai vaikka useampi lapsi heille antaa..
- Kuulostaa hyvältä, etenkin tuo harjoitukset.. miten teidän kanssanne pääsis tutustumaan, ehkäpä...?