elisakettu

Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. "...uiskentelee syvemmällä..." No niinhän hän tekee, niinkuin moni muukin. Joitakin asioita täytyy tulkita myös rivien välistä tai sanoisinkin jopa rivien alta. :)
    Ei mulla ole juuri kosketusta j.o.k.u.;uun, ei hyvässä tai pahassa, bitissä tai IRL.
  2. Voi hyvin muru; missä oletkin :)

    Ensiksi; tekisi mieleni tukistaa sinua lempeästi. Sinä välität ihmisistä, se on äärimmäisen hieno juttu. Uskon että monet lisäkseni tiedostavat sen kyllä. Se ei tee sinusta silti velvollista vastaamaan viesteihin tai oleilemaan täällä, vaikka kaipaisimmekin sinua, mutta yritämme myös antaa sinulle valinnan mahdollisuuksia, tehdä omia ratkaisujasi ja hoitaa velvoitteesi muualla. Sen tiedät itsekin. Mutta olemallasi täällä teet sen pyyteettömästi, toista kunnioittaen ja seisot myös sanojesi takana. Minun tuntemani narsistit eivät muuten toimi niin =)
    ( sivulauseena; tekee mieli kysyä, kenenkö toimii? ;) )

    Minä puhun suoraan. Minä olen nähnyt sinutkin narsistina, tottakai. Samoin mm Mään, A;n, Tempun, j.o.k.u.n, Lynen (herra varjele sentään), Lotan ja monia muita (kukaan älköön vetäkö hernettä nyt liian syvälle sieraimiinsa, tuliko nimi mainittua tai ei, tässä ovat vain mieleeni tulleet esimerkit). Tunne on tullut joko siitä, että on nähnyt hänet hyvänä tai pahana. Mutta olen myös muuttanut käsityksiäni. Minusta on tarpeellista tutkia ihmistä (myös bitti) kaikista näkökulmista. Näen kyllä erikoisia piirteitä monessakin kirjoittajassa, mutta siitä en nyt aio puhua. Olen viitannut tähän siinä kuumeisessa unessa tarinassani.

    Mistä se sitten johtuu? Heidän/teidän herättämistä tunteista (minun kokemistani) tietenkin. Tai jostain viittauksesta, tuttuuden tunteesta, jaahas mrN on kuin onkin täällä, tuossa nikissä se on just nyt. Toisaalta rationaalinen minä, joka on aina vastustanut mm bittikumppanuutta, ei voi käsittää että voi oikeasti tuntea joitain, varsinkaan myönteisiä tunteita, ketään nimetöntä ja kasvotonta kohtaan. Tietenkään en koe läheisyyttä tai myönteisiä tunteita kaikkia kohtaan, ja tunnekokemus on täysin erilainen jokaisen kohdalla. Mutta olen huomannut kohdanneeni mm luottamusta, ystävyyttä, kunnioitusta, arvostusta, samanhenkisyyttä, toveruutta ja erityistä läheisyyttä vastoin kaikkia uskomuksiani ja aiempia periaatteitani.

    Myönteisten tunteiden kohdalla se on tuntunut narsistiselta. Olenko minä vainoharhainen hullu, läheisriippuva, joka takertuu tuntemattomiin ihmissuhteisiin? Mihin helvetin suhteisiin? Tai onko minut "koukutettu" luuhaamaan tällä palstalla toisten kiusattavana, kun heillä ei ole parempaakaan tekemistä? No silloinhan minä varsinainen narsisti olenkin, jos kuvittelen näin. Ikään kuin maailma olisi olemassa vain itseäni varten. Ei se ole. Oleminen täällä on täysin vapaaehtoista. Ja minun moninaiset syyni täällä oloon, yksi on toki se että todella koen läheisyyttä joihinkin, ja lämpimästikin johonkin vielä. Olkoon riippuvuutta tai miten asian kukakin näkee. Oma asia on vain ymmärtää sen herättämä tunnetila.

    Olen tarkastellut asiaa siitä näkökulmasta, että olen törmännyt narsistiin. Ja paennut siksi. Mutta huomannut tosiasioiden valossa, että olen väärässä. Todellinen täyspääN nimittäin ei kykene siihen mitä muun muuassa edellä kuvaamani henkilöt pystyvät, kuinka heidän toimiaan olen tarkkaillut. Voinhan tietysti olla väärässäkin. N-suhteessa nämä heijasteet eivät palaudu, mutta merkillistä kyllä, täällä on ollut vastavuoroisuutta.


    Mutta se on täysin minun vastuullani. Samoin kuin se on vain minun vastuullani, miten tätä tai niitä tunteitani kannan. Se ei velvoita ketään toista, tai se ei ota oikeudeksieni syyttää toista heistä itsestään. Vastuu on minun ja valintani teen itse. Ja kannan niitä tunteitani sitten niinkuin parhaaksi näen. Oleellista kuitenkin itsetuntemuksessani on se, pitkän ajan saatossa, kuka jättää minut tyhjäksi ja huonovointiseksi, ja taas kuka jättää kestävän lämpimän tunteen sisälleni.
  3. Mää-hyvä; ei tarvitse pyytää anteeksi. Kiitos välittämisestä. Minusta on hienoa, kun jaat näitä biisejä. Et voi tietää, mikä minua itkettää, enhän edeltä sitä aina itsekään. Sen voi laukaista joskus mikä tahansa kuva, kipale tai tapahtuma. Se on vaan, näiden tunteiden kohtaaminen. Ja mitä olen viime aikoina kovasti miettinyt. Nykyisyyttä. Plus huomio, nythän on perjantai.

    Itkemisestä: minä en itkenyt. Pitkiin aikoihin, kymmenen vuotta tai enemmän, en muista. Sitten jossain vaiheessa, hiljalleen, ymmärtämättä miksi ja mitä. Sitten kuukausia yhteen soittoon, joka ikinen päivä. Vieläkin. Ei enää päivittäin, mutta lähes viikottain tai miten milloinkin. Nähtävästi minä vain tarvitsen sitä. Jo alakaa helepottaa :)

    http://youtu.be/w4bhKB1E6iY
  4. Minusta on ilo niitä kirjoittaa, jos niitä vain syntyy ja iloa minulle on myös se, että joku niitä lukee ja pystyy löytämään sieltä merkityksiä. Kirjoittaminen vaan, se ei ole niin yksinkertaista.

    Mutta yxex: minä soisin että liityt tarinankertojaremmiin, sinulla on tuo taito myös. Olisi mahtava lukea muidenkin tarinoita, täällä on niin pahuksen hyviä kirjoittajia, että kieli pitkällä suorastaan odotan, milloin joku kokeilee tätäkin menetelmää tuodakseen kokemuksiaan esille.
  5. "Mää; erittäin hyvä tämä: Tässä on yksi yksinkertainen kaava: ....Logiikka on tässä: Nomaali ihminen ei ensimmäisenä hauku ketään...Aito oikea narsisti ei kykene näkemään omien sanojensa ja käytöksesi välillä vapaaehtoisesti yhteyttä...jne"

    Minä ihmettelin juuri tätä. Kun olin puhunut esim jostain hyvin tärkeästä, ei-edes-meihin-liittyvästä merkityksellisestä asiasta, hän alkoi huutamaan minulle aivan poskettomasti jostain toisesta asiasta. Ja käänsi niitä juttuja. Ei selitellyt, ei perustellut, ei korjannut, muutti tarinaoitaan jne.. te tiedätte kyllä.

    Kun otin toisen linjan, ymmärtäessäni etten enää lähde tälle anteeksi-pyytely tai maton-alle-lakaisu-linjalle, niin aggressiot lisääntyivät. Huomattavasti ja tihenivät aivan päättömällä tavalla. Nopeutin prosessia tietoisesti ja ajattelin vain tyynesti; no, katsotaan miten käy, muutakaan en voi. Syteen tai saveen, minun on pakko katsoa tämä nyt, ennenkuin on myöhäistä. Olin nimittäin tekemässä elämälleni niin suuria muutoksia, että jos tuota en olisi siinä vaiheessa tajunnut, niin kusessahan olisin ollut sitten totaalisesti loppuelämäni.

    Viimeisen kerran kun hänet näin, olisi raivotautinen kettu ollut tuosta hampaiden kiristelyjen taidosta ollut ylpeä. Hän ei uskaltanut koskea minuun, vielä siinä vaiheessa. Mutta ymmärrän täysin, että se olisi tullut tutuksi myöhemmin hyvin epämiellyttävällä tavalla. Siksi hän varmisteli aikanaan sen, että pelossahan sinun tulee elämään. Jos siis en käyttäydy "kiltisti" , jos tulen häntä vastaan kapinoimaan. Hän esimerkillisti näitä asioita, mitä tekee mielestään "väärin kohtelijoilleen".
  6. "Ap: tunsin väsyneemmäksi, masentuneemmaksi". Samma här. Ihmettelin mikä hitto minua vaivaa, voin niin huonosti. Ja sitten tuo kamala pelko, kuten Lyne ja Määkin sanoivat lisäksesi, luottamuksen menettäminen, narsistien kaikkialla näkeminen: no, tottavie! Kamalaa miten sitä alkoi epäillä ketä tahansa selkäänpuukottamisesta, salaliittoteorioista ja luoja ties mistä. Onneksi aika ja nimeen omaan tämä asioiden vatulointi ym saa heräämään. En jaksa nyt pohtia sitä, mutta ne fyysiset ja psykosomaattiset oireet, tarina sinänsä.
  7. Tsau =)

    Joo, Lynett, just se tietämättömyys. Minäkin olin totaalisesti laput silmillä tässä, jossain määrin. Ei minulle tullut mieleenikään, että mrN voisi olla narsisti tai kuunaan haluaisi minulle mitään pahaa. En juuri narsismi-käsitettäkään aiemmin ollut juuri pohtinut. Mutta siinä mielessä olin kokenut, että tiesin missä menee terveen ja epätyydyttävän parisuhteen rajat; olinhan ollut tälläisessä ns "normaalissa" suhteessa aiemmin. Eikä tätä N-suhdetta ajallisesti sitten kestänytkään kauan.

    Mutta ymmärrän totaalisesti heitä, jotka putoavat tuohon tietämättömyyden kuiluun. Suhteessahan normalisoidaan kaikki, mitä mielipuolisemmatkin asiat, oikeiksi ja juuri siihen kuuluvaksi. Niinhän minäkin tein, kaiken järjen vastustuksesta huolimatta. Jälkeenpäin vain typertyneenä ihmettelee, mihin kaikkeen sitä oli valmis mukaan menemään, ei voi uskoa itsestään niitä asioita. Sanoisin sitä hypnoottiseksi olotilaksi; taikasauva : "plim" ja kohta olet tahdoton ja voimaton narunukke sätkyttelemässä lankojen varassa.

    Eristäytyminen on paha juttu. Itse koin sen aluksi niin, ilman painostusta, etten pitänyt yhteyttä ystäviini kun en kertakaikkiaan ilennyt kertoa millainen suhde minulla on, sen verran tajusin kuitenkin. Ja myöhemmin, no monet asiat tietysti tekivät eristäytymistä. Mutta niitä on erittäin tärkeä pohtia, miksi toimii itse niin.
  8. Niin, valtavan monimutkaisia ovat juuri ihmissuhteet. Mielestäni on kuitenkin tervettä -jo lajin säilymisenkin kannalta - tuntea kutsumusta parinmuodostukseen, rakkauteen. Ei niitä tunteitä pidä pelätä tai pantata, ne ovat yksi luonnollisempia ja tärkeimpiä viettejämme säilyäksemme elossa.

    Se taas, mitä parisuhteessa on valmis tekemään, miten siihen on valmis panostamaan, on subjektiivinen juttu. Mikään tässä maailmassa ei tule ilmaiseksi. Voimme toki rakastua tai kohdata sen juuri oikean, mutta suhteen säilymisen kannalta ei riitä että jäädään ilmaan leijumaan. Se vaatii työtä, todellista työtä, josta tuleva tilipussi ei ole helpoimmasta päästä.

    Tehtävä itselleen selväksi sen, että mitä elämältä haluaa, mitä on valmis tekemään ja on myös uskoa, toivoa ja halua toteuttaa ne päätökset mihin on ryhtymässä. Vaalia asioita, antaa nille arvo ja kunnioittaa niitä. Vastavuoroisesti ja yhteisesti sopimalla; antamalla ja vastaanottamalla.
  9. Niin, onkohan se oleminen tunnetasolla jotain sellaista, on todellakin jokin pelkkä jatke. Kemiallisesti tai emotionaalisesti mutta kuitenkin ehkä tiedostamattomasti luulee, ettei ole kokonainen ilman tuota toista. Hajoaa yksinäisyydessään. Muistan kun yxex käytti vertaiskuvana kahta rikkonaista sydämen puolikasta. Kehollisesti voimme tietysti myös kaivata, mutta rationaalinen minämme tiedostaa koko älyttömän tunteemme harhaksi, illuusioksi. Useimmat kuitenkin ymmärtävät sen järjettömän riippuvaisuuden tunteen, mikä N-suhteessa syntyy. Silti polemme siellä myllyyn vettä joka ei anna jauhoja.

    Minä ajattelin todella olevani pakkomielteinen. Mihin hemmettiin katosi se järkevä (? no jaa)ja itsenäinen ihminen? Vaikka suhteen edetessä ymmärsin tekevänsä pahasti hallaa itselleen, ei ollut voimia tai halua riittävästi irrottautua. Sitten kun yritykset alkoivat, jotenkin N sai ne taikasauvan heilautuksellaan unohtumaan. Ja kierre ihana hirveä jatkuu.

    Olen miettinyt sitä, että koska todennäköisesti emme koe vastavuoroisuutta - ainakaan suhteen pitempään jatkuessa- oikeita, todellisia, aitoja ja myönteisiä tunteita, niin vahvistuuko sitten jokin muu emotionaalinen tai fyysinen herkkyys vastaavasti ? Minä haluaisin tietää tästä enemmän. Otammeko jostain muusta, konkreetiisesta esim. irti kaiken mahdollisen kuvitellen olevan se kaivattu tunne? Riipumme ja roikumme väkisin tuossa tiedostetussa väärässä suhteessa. Tai eihän se väärä ole, jos molemmat pelaa samaa peliä. Harvempi kirjoittajista siihen kuitenkaan on törmännyt. Minä ymmärrän läheisriippuvuudden, mutta en pistäisi tuonkaan syyksi ihan kaikkea.
  10. Minusta parisuhteen sovitut asiat ovat parisuhteen sovittuja asioita. Toiset parit haluavat suhteen ulkopuolista säpinää ja hyväksyvät sen puolin ja toisin. No okei, jokainen tyylillään. Mutta kieltämättä ärsyttää nämä limanuljaskat jotka käyttävät näitä vain omiin tarkoitusperiinsä.

    Deittisivustoista tulee mieleeni vanha kunnon mrN. Hänhän tykkäsi harrastaa tätä aivan erityisesti. Merkillistä oli vain se, että meillä oli tietyt pelisäännöt: ei muita. Tai että kielsi koskaan mokomilla sivuilla käyvänsäkään kun kärähti ensimmäistä kertaa. Useita profiileja, paljon yhteydenpitoa eri ihmisiin. Epäili mielenterveyttäni. Ilmiselviä asioita ja kaikki näkyvillä. koko suhteen ajan. Viattomana tietysti kertoi sitten lopettavansa mokomat puuhansa. Hah. No vielä mitä. Riemastui tästä ja laittoi nikkejä entistä enemmän ja täsmälleen huolehti siitä että saan asian väistämättä tietooni. Niinhän se oli alussakin, mutta en sitä vielä heti tajunnut. No, hänellä oli mitkä lie syynsä. Ihme hiippari. Mutta, piti vain hieman opettaa, nöyryyttää, osoittaa valttaa, sinä et ole mitään, häntä ei kommennella tai karsinoida, hän ottaa edelleen eturivin tarjokkaista sen tai kenet haluaa jne. Jälkeenpäin hän sanoi vain; niin hänhän halusi perheen. Kummallista miten sitä "perhettä" yritti samaan aikaan perustaa minun kanssani. Lisäksi suunnitteli yhteistä tulevaisuutta, muuttoa ja asuntoa jne. No, tämä oli nyt tätä. Eipä niljake ymmärtänyt että itse asiassa tuli tuolla deittailu-hommillaan tehneeksi palveluksen. Mahtaisi häntä nyt pikkasen ottaa päähän. :)
  11. Hyvä aihe tämäkin, pohtia mm kuinka annamme kritiikkiä uhrille, syylliselle, itselle tai muuten vain kanssakulkijalle. Olen samaa mieltä Hennan kanssa tuosta että on tarpeen itsestämme kaivella niitä narsistinmentäviä aukkoja, kuin miettiä missä tein virheen.

    Ollessani itse N-suhteessa, tai siis lähinnä jälkeenpäin, tottakai syytin tuota ihmistä ja etsin niitä kaikkia halveksittavia käyttäytymismalleja ollessani suunniltani. Ajatuskapasiteetti tuotti jatkuvasti uusia versioita tapahtumista, kysymättä minulta lupaa siihen, juttuja vain sateli mieleen koko ajan. Minultahan menee ikäänkuin muisti joskus, tai se tunne oli monasti jälkeenpäin, kun olimme viettäneet yhdessä aikaa, luultavasti pää ei vain kestänyt sulatella niitä todellisia kuultuja tai koettuja asioita. Sitten jälkeenpäin; raks raks kuis tämä menikään.

    Viha-syytös-suo-kahlauksen-jälkeen aloin sitten miettimään, mikä helvetti minussa on vikana kun kun tulin kokeneeksi moista ja miksi olin ansainnut tälläistä? Siis tuossa vaiheessa ajattelin, en todellakaan koe mitään ansainneeni, mutta kuulunee tavanomaisten tunteiden vaiheiden kaavoihin, tuo nyt oli automaatio. Etsin syitä itsestäni, toimintamalleistani. Myöhemmin tietysti oivalsin enemmän narsismi-asiaan perehdyttyä etten olisi voinut tehdä mitään, en yhtään mitään, kuin korkeintaan joillakin toimilla hidastaa tai nopeuttaa väistämätöntä. Minä luultavasti nopeutin sitä, mutta olen nyt iloinen siitä. Hänen toimintasa oli tietyllä tavoin hyvin suunnitelmallisesta ja jos olisin vain lakannut ajattelemasta, tuntemasta ja ryhtynyt vinttihuoneen mollamaijaksi niin tottahan satua olisi pitempään kestänyt ja saanut mitä ihmeellisempiä juonenkäänteitä aikaiseksi. Toisaalta myöhemmin ymmärsin sen, että negaatiot eivät vie minua, jäin pysähtyneisyyden tilaan ja oli pakko etsiä muita toimintamalleja.

    Se mitä itse haluan sanoa aina palstakirjoittajille; kannattaisiko miettiä nyt itseään (=puhdasta itsekkyyttä), toimintatapojaan (=onko muita ratkaisuja), mennä itseen (=yleensä siellä on paljon tutustumisen arvoista tavaraa). Itsetunteminen tai sen syventäminen, jokainen meistä siitä hyötyy elämän polullaan. Terveempi suhteen itseen, terveempi suhde läheisiin ja kanssakulkijoihin ja ympäröivään maailmaan. Oma narsisminsa on hyvä tunnistaa myös, tämä olipa sitten hyvän tai pahankin täyttämä malja, mitä kirjottajissa arvostan, mitä ihailen, kenellä riittävää syvää itsetuntemusta on ja sen rehellisesti voi itselleen ja toisillekin myöntää. Paskanarsisti muuten ei tälläistä tee. Tuskinpa teidänkään naamioherrat tai -leidit myöntäisivät mitään julkisesti. En mielelläni ole kovin läheisesissä tekemisissä henkisen pysähtyneisyyden kanssa, joka ei pysty itsetutkiskeluun terveellä tavalla. Nämä jättävät oloni todella huonovointiseksi ja ontoksi.
  12. Mää; sun kipaleet saa mut itkemään (en tiedä miksi ja v*** oon nyt paikassa missä ei sovi kyynelehtiä) ja Tempun biisit sai tukan pystyyn. Kiva kun olette silti :)
  13. Niin mekin rakastetaan sua :) Kiva kun oot, kamuyxex.

    Henkilökohtaisesti on sanottava kiitos tuesta ja kaikista viisaista ajatuksista tai mitä kommenttisi on saanut aikaan omassakin kasvussani. Kuten kiitettävä muitakin upeita palstalaisia, erilaisuudessaan ainutlaatuisia.
  14. Temppuilija; kiitos. Ehkä ymmärrät minkä arvon annan tuolle. Pidän tarinastasi. Ja olisi mieluista saada lukea niitä lisää, vaikka jatkoa tuohon.

    Mistä taas, tuli mieleeni (yritän jättää asiat taakseni, mutta tämä on ollut hampaankolossa) että minulla on kana kynittävänä sinun kanssasi. Se kadonnut tarina, nimittäin...
  15. En usko olevani loinen. Tulen jättämään jälkeeni kasvuvoimaista viljapeltoa ja metsää.
  16. 17. Toisinaan herää ajatus selväpäisimmistä palstalaisesta
  17. Ketun sivutarina; kuumeinen uni

    " Piilopaikassaan hän katsoo peiliin. Näkee nuo kuumeen kiillottamat suurentuneet silmänsä, katsovan niihin, yrittäen löytää totuuksia noista näkymättömistä salaperäisyyksien tummista lammista. Hän ei tunnista kuvaansa, ei tunnista ääriviivojaan eikä hahmota salaisuuksien merkityksiä näkemälleen. Katsoessaan peilikuvaa se yllättäen räjähtää. Räjähtää pirstaleiseksi levitellessään hajonneita sirpaleitaan ympäriinsä pois keskiöstään ulospäin; ylös-, alas-, sivuillepäin, kaikkiin ilmansuuntiin saamatta todellista kosketusta palasten kohdatessa pelkkää kuvanäkymää. Silmiään räpytellessään näkymä muuttaa muotoaan, niinkuin kuumeisessa houreessa; kasvavia palloja, noita muodoiltaan pyöreitä ja säännöllisiä, mutta kokoaan säännöttömäksi muuttuvia, suuremmasta pienempään yhä uudelleen.

    Kuumeisten näkymien ajamana hän putoaa uneen. Hän seisoo rautaisessa haarniskassaan rannalla jossain, tummapintaisen veden äärellä, odottaen. Veden reunalta ilmaantuu kanootti, soutajinaan kilpiin ja miekkoihin asustuneita ilmeettömiä ritareita. Sumun ja usvan lävitse ojentuu rautakintainen joka pyytäen ohjaa hänet tuohon ajattoman ja paikattoman kulkuvälineeseen. Ihmetellen hän katselee ympärilleen tuossa kulkuaan päämäärättömässä ohjaavassa veneessä, ei näe nimettömien ja kasvottomien lukumäärää usvaisten harsojen lävitse. Hän tuntee jännittyneen ilmapiirin hiljaisuudessa, tietäen olevansa matkalla jonnekin, missä voimina ovat soturien urhoollisuus, kokemukset ja niiden tuomat kirjoitetut sanat ja lukuisat merkitykset.

    Istuen teljolla hän liikuttelee kypärällä suojattua päätään, katsoen eteen, katsoen taakse ja katsoen sivuilleen käännellen päätään hämmentyneenä. Kuka kukin on, näkemättä vaeltajien todellista tarkoitusta tai todellista kannettua nimeä. Hän haroo usvanharmaata ilmaa suojatuilla käsillään saadakseen näkyville enemmän, mutta kiinteättömästä saamattaan otetta. Varjoisien kasvoristikoiden takaa hän aistii häilyviä tuntemuksia ja ajatuksia, jonka hämäristä he liikkuvat aseineen ilman riittävää tulkintaa, päämääränään lukemattomien kai ei minnekään. Totuutta tietämättään hän tuntee pelon kourivan yhä syvemmin sisimpiä syövereitään, minne hän on matkalla ja keiden kanssa, mikä on matkan lopullinen tarkoitus? Ja lammen yllä taivaan kantena mahtavassa viitassaan värjyy naamioituneen pelottava, synkkää synkempi hahmo peittäen altaan kaiken värin, toivon, uskon ja luottamuksen.

    Kulhomaiseksi muuttuneen veneen pyöriessä aalloillaan hän näkee yhden ritareista kantavan monta pukua, toisen naamioituneen toiseksi kuin onkaan, kolmannen muuttavan muotoaan useammaksi ja lopulta noiden useamman muodostavan yhden kokonaisuuden tuossa monimerkityksellisessä hahmossa. Hän näkee kätkettyjä totuuksia, joita ei jaa toisten matkalaisten kanssa, ei tässä ajassa eikä paikassa, koska niillä kerrotullaan ei ole tarkoitusta. Hän näkee rajattomilla rannoilla hiipivien lukuisten kasvottomien ritareiden vaeltavan ketjun. Välimatkan ollessa ääretön hän ei näe kuka leijuvista on ystävä, kuka on vihollinen. Tietäen sydämessään sen, että ainakin yksi noista ritareista kilpineen kantaa puhdasta sydäntään, jonka totuuden maailman ulkopuolinen tietämättään hänelle on kertonut. Kasvoton ja nimetön, joka ei piileskelevän olemassaoloa tunne eikä tiedosta, mutta joka kätkee salaisuuden sitä koskaan kenellekään uskomatta.

    Kuun säteen osuessa unen lammen pintaan ja rikkoessaan sen kalvon kuvaten menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden näkymää hän herää palelevaan yksinäisyyteen. Kietoen kalttaantunutta turkkiaan tiukemmin värisevän kehonsa ylle ja päälle, pitäen tiukasti kiinni jostain elävästä ja kiinteästä. Hämmennyksen ja harhaisuuden takaa hän hyväksyy kuitenkin sen totuuden, että vapaaehtoisten matkan vene kyyditsee uskotun, luotetun, kunnioitetun ja samansieluisen ritareiden pukua. Koska epäillessään hänen olisi täytynyt jäädä rannalleen ja silloin kyydillä taisteluun, taisteluun oikeuden puolesta, ei olisikaan ollut mitään merkitystä. "
  18. Ajankohtainen teema Yxex! Kiitos, olen odottanutkin, kuka nostaa sen kissan hännän. Ja sivulauseena; kiva "nähdä" sinua :)

    Mistä epäilyt pohjautuvat? Varmaan pitkälti epäluottamuksestamme, vääryyden kokemistamme, milloin olemme menettäneet luottamuksemme ja uskomme muihin, tuntematta heidän todellisia motiivejaan ja syy-seuraus-suhteitaan. Kokiessamme valheellisuutta ja merkitysten saadessa kokonaan toisenlaisia mittasuhteita alunperin luultuun, menetämme luottamuksemme ja uskomme kanssaihmisiin. Ja täällä emme näe, emme todellakaan tiedä kenenkään toisen syvällisiä päämääriä ja tarkoituksia. Minäkin olen pudonnut monta kertaa tuohon epäilyn monttuun. Räpistellen takaisin reunalle ihmettelemään, tiedostaen sen, että oloni täällä on täysin vapaaehtoista, kenenkään minua saalistamatta tai pakottamatta, ja jonka olemassaoloon minulla on vain omat hämäräperäiset ja moninaiset syyni.
  19. Kuka voi tunnustaa sen että uskoo enkeleihin? Useampi varmaan julki tuo sen, ettei taatusti.

    Joskus elämäni varrella, useammankin kerran, olen tainnut pähkylöidä missä hemmetissä se mun enkeli taas kuppaa tai piileskelee. Ei ole ollut oikein tehtäviensä tasolla. Oli mokoma unohtanut minut tai liikaa suojeltavia. Joskus ilmeisesti vain pitänyt selvitä tehtävistä, jotka joku kummajainen asettanut tielleni. Ilman enkelitä tai sitten hyvinkin voimakkaasti läsnä. Kukapa tietää? Meneekö jo fatalismin puolelle? Mutta, toisaalta. On se aina se enkeli palannutkin. Tavalla tai toisella. Joskus hyvin kummallisessa roolissa, sellaisessakin, jota viimeksi odottaisi.
  20. Löytö, Lotta! Biisi ja video.

    Tuosta tuli mieleen se, mitä sanoin muusasta. Onko meillä jokaisella muusamme, joka on palveluksessamme omiin tarkoitusperiimme, jota käytämme, meidän sielun tai hengen ravinnoksi? Valmistaaksemme, luodaksemme jotain? Lähteestähän me puhumme. Mutta. Onko sitten myös niin, että palstalaisten ollessa minun muusiani; teidän ja omani kärsimä, kokema ovat sitä minun ravintoani jokaiselle sanalle mitä kirjoitan, tämänkin viestin? Olen siis hyväksikäyttäjä, lopulta kuitenkin.
    21. 583 / 611
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt