Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. Vastaukseni on ainoastaan henkilökohtaiselta tasolta, en yleistä. Narsismia on niin monenaista sorttia; hyvää pahaa ja siltä väliltä. Kirjoittajan mielessä on tietynlainen narsistisuuden aste, tai hahmotus, kun ruotii asioita. Toisaalta taas ihmisyydessä on paljon hyväksyttäviäkin piirteitä, myös väärinteossa. Useimmat tänne tulevat ovat (kai) uhriasetelmassa. Vähitellen he huomaavat omia narsistisia piirteitään. Tai mitä pahaa ovat saaneet aikaan. Millainen vaikutus heidän toimillaan on ollut N-suhteessa.

    Välttämättä uhrinkaan teot eivät aina kestä päivänvaloa. Useampi kirjoittaa kuitenkin omalta kokemuspohjalta, ruotii omaa suhtautumistaan. Se ei tee pahanarsistisesta kuitenkaan mitenkään hyväksyttävää. Mutta tärkeää on, että tiedostamme ihmisen inhimmillisyyksiä, heikkoja ja ikäviä puolia, etenkin itsessämme ja yritämme parhaamme mukaan muokata niitä.

    Jos pahuuteen vastataan pelkästään pahuudella, ei ole tilaa kasvulle ja kehitykselle. Siksi tämä lähtee ruohonjuuritasosta, itsestä. Ja itseen ei ole pääsyä, ellei ensin jotenkin hyväksy tapahtunutta. Monet vihan, ahdistuksen ja syyllisyyden tunteet estävät meitä näkemään oman kilpemme taakse. Tämä on siis minun näkemykseni.

    Minä olen vihannut. Mutta se on estänyt minuuttani kehittymästä, olen puumaiseksi jämähtänyt kaikkineni panssareineni ja pilannut monta mahdollisuutta elämässäni. Koen syyllisyyttä siitä. Ja avain on ollut itselleni käsitellä ensin nuo väärinkohtelut, jotta pääsen omiin lukkoihini ja estoihini käsiksi. Teen tätä kivualista tutkimusmatkaa edelleen, mutta näen että se on ainoa mahdollisuuteni olla se joka haluan olla, myöskään enää alistumatta kiusatuksi.
  2. :DD
    Lisättävää?
  3. ???