Vapaa kuvaus

Olen uskis,ev.lut..naimisissa.

Harrastan kuntoilua, lukemista, penkkiurheilua.

"Ei uskonmäärä pelasta vaan uskon kohde".

Sanal.11:25:"Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu."

Koulutus: yo, laborantti

Aloituksia

12

Kommenttia

6913

  1. Trakoitin että usko on osa persoonaani, Jumalan nimi on toki "Minä se olen", mutta sen kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä.
    Aivan, me uskikset taas uskomme siihen ulkopuoliseenkin Jumalaan.
  2. "- Koko Raamattu on kristinuskon ohjekirja, ei vain osa siitä ja vanhantestamentin Jumala on myös uudentestamentin Jumala."


    Aivan, mutta Raamattua lukiessa on otettava huomioon kenelle kyseisessä kohdassa Jumala puhuu.Myös asiayhteys ja tilanne on otettava huomioon.
    Ja Kristinuskon oppi tulee esille juuri Uudessa Testamentissa. Uusi Testamentti ei kehoiteta kivittämään noitia.


    "- Harmi että raamatussa ei ole ohjetta kuinka sitä tulisi tulkita, selvätkin sanat pystytään vääntämään tarkoittamaan täysin päinvastaista."


    Toisaalta Uudessa Testamentissa on selvät ohjeet tutkia Raamatun Sanaa Pyhän Hngen kautta ja opastuksella. Ihminen vain pyrkii monesti "selittämään" Sanan omille pyrkimyksille sopivaksi ja näin Raamatun Sana vääristyy.


    " - Aivopesun tuotosta. Synnin palkka on kuolema Syntiä on Jumalan tahdon vastustaminen Mooseksen kirjoista löytyy pitkät litaniat siitä millaista ruokaa Jumala tahtoo itselleen uhrattavan."

    Kristinusko on siitä erinomainen usko että siihen ei voi pakottaa eikä aivopestä. Koskapa Jumala antaa sen uskon, kukaan ihminen ei voi aivopestä toista uskoon,onneksi näin.


    "- En tiedä mitä se parempi voisi olla, mutta jos suomessa joskus tulevaisuudessa olisi todella kurjaa, niin raamatusta ei löytyisi lääkettä sen kurjuuden parantamiseen, vaan ainoastaan pahentamiseen. Enempi uskominen ei ole koskaan korjannut mitään, ainoastaan enempi järjen käyttö on sen tehnyt. "

    Olen hivenen erimieltä, omassa elämässäni se uskominen juuri pelasti ja korjasi asioita, toi jopa sitä järkiäkin enemmän elämääni mukaan.
  3. "Kolikon toisella puolella lukee:'rakasta lähimmäistäsi' ja toisella puolella:'Noita naisen älä anna elää'. "

    Niin, tässä tapauksessa kolikon toinen puoli on Kristinuskoa ja toinen puoli on Juutalaisuutta.


    "Kun kristinusko toisella kädellään parantaa juopon alkoholismistaan, niin toisella kädellään se aiheuttaa suunnatonta kärsimystä afrikassa kieltämällä ehkäisyn"

    Monesti ihmisen omat käsitykset aiheuttaa sitä kärsimystä väärillä Raamatun tulkinnoilla.

    "Muinaisen paimentolaiskansan taikauskoon ja tietämättömyyteen perustuvat älyttömyydet ovat kirjoitettuna raamattuun ja siten ikuisesti osa kristinuskoa."


    Sinä näet näen,uskovaiset näkevät Raamatun Jumalan Sanana.


    "Tämän takia kristinuskolla ei ole sijaa tulevaisuudessa, vaan sen tilalle tulee toivottavasti jotain parempaa, kolikko jonka kummallakin puolella on jotain hyvää"


    Mitähän se parempi olisi? Ihmisen kykyihin ja tahtoon on aika vaikia luottaa. Itse näen Kristinuskon kolikossa molemilla puolilla hyvää.