Vapaa kuvaus

Hei!

Täältä Savon puolelta olen 83- vuotta täyttänyt naisihminen, kaksi lasta, mieheni menettänyt.

Yksin olen elellyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. vuotta, ei valittamista olossani;)
Yksinäiseksi en eloani tunne, aina jotakin touhua päiviin riittää.

Kirjoittelen melkein joka päivä 80+ketjuun, Noja-tuoli otsikon alle , vuoden alusta tänne siirryin, päiväni näin aloitan.

Uskon että mieleni pysyy näin tehden vireänä ja uudet virkistävät ajatukset syntyy lukiessa toisten viestejä.

Eläkeläisyhdistykseen kuulun ja siellä lauluryhmässä laulelen, pientä piristystä hakien..

Terveyteni on hyvä, mitä nyt nuo polvet meinaa kenkkuilemaan ruveta ja se aika paljon jo rajoituksia asettaa, mutta hammasta purren nämä joka päiväiset rientoni suoritan.

Nyt on hiljentynyt harrastus toiminta, enää en jaksa, en tunne yhtä mielekkääksi, mutta mukana kuitenkin vielä olen.
Kesää jo kovasti odotan, nyt kauniista talvesta nautin, siinä se etenee lämpimän tulo, toivossa olen, että kaunis kesä tästä vielä tulee.
Elämässä kiinni, valoisin mielin uutta kohti.

Iloa ja voimia profiiliini kurkistaville;)

Aloituksia

154

Kommenttia

2546

  1. Heleätä+Helluntaita,+ei+tosin+lämmintä,+mutta+lupausta+on+auringon+paisteesta,+sehän+mielen+nostattaa;)Eilen+en+edes+aikonut+lenkille+lähteä,+mutta+sitten+huomasin+kenkiä+jalkaan+laittavani,+onko+tämä+jo+vaatimustasoiseksi+mennyt,+no+kaikessahan+minä+melkoisen+periaatteellinen+olen,+kun+jotain+aloitan+sitä+sitten+tehdään.Esimerkkinä+joka+aamuinen+puolen+tunnin+viruttelu+tuokio,+sitä+jo+toistakymmentä+vuotta+tehnyt+ja+myös+tämä+palstoilla+olo,+joka+aamu+tänne+sanaton+kutsu+kuuluu;)Omatuntoko+liian+herkkä,+kun+en+voi+väliin+jättää.Minäkin+olen+tuota+Neeassa+esittämää+tablettia++joskus+ottanut,+millekään+en+tutkitusti+ole+allerginen,+mutta+ihoni+on+melkoisen+herkkä+saamaan+näppyjä+ja+hengitysoireita+myös+on++on+ollut+puheen+alla+lisätutkimuksista.Lääkäreistä+haluaisin+pysyä+erillään+mahdollisimman+kauan,+siksi+kai+vaan+oireilen+jotakin;)Eilen+lenkillä+ollessa+oikeaan+kylkeen+pisti,+olikin+melko+tiukka+pistos,+sitten+illan+aikana+helpotti+ja+nyt+yön+jälkeen+ei+kipua+tunnu,+nämä+niitä+vanhan+kehon+temppuiluja;)Mak-Ris+olen+samaa+mieltä,+ei+meidän+nuoruuden++avioliiton+tavaroiden+kysyntä+ole+suurta.Minulla++tyylikalusteet,+pitäisi+verhoiluttaa,+mutta+kallista+olisi+ja+kun+kysyin+lapsilta+ottaisiko+joku+ne,+kun+minusta+aika+jättää,+ei+kukaan,+joten+en+turhaan+euroja+verhoiluun+laitaa.Kokopuisia+kalusteita,+ehkä+niistä+joku+kelpaisi+jälkeläisille.Muinaisjäännös+olen+huonekalujen+mukaisesti,+eikös+yli+viisikymppiset+tavarat+jo+historiaa+ole?Enpä+anna+mielen+masentua,+minä+kalusteistani+tykkään+ja+nautin,+vaikka+muille+ei+kelpaakaan.Keittiö+rempan+aikaan+ikkunalaudat+teetin+ja+se+oli+hyvä+päätös,+kukkia+vain+olohuoneen+ikkunalla,+muissa+huoneissa,+jotain+esineistöä,+makuuhuoneen+ikkunalla+kaksi+kaunista+valaisinta.Itsepäinen+olen+sisustuksen+suhteen,+teen+niin+kuin+minun+mieleni+vaatii,+onko+sopivaa,+jos+ei+minua+ei+haittaa;)Nuo+huumeet+on+tätä+päivää,+vaikka+kuinka+niistä+puhutaan,+ei+niiden+harmit+mieltä+paina,+siis+tahallista+itsensä+tuhoamista.Fyysinen+väsyminen+on+ok,+mutta+se+henkinen+puoli+jo+arvelua+aiheuttaa+ja+aina+sitä+ei+edes+itse+huomaa.Eliaanan+elämään+ei++monetkaan+mielen+masennukset+sovi,+aina+tuntuu+tervettä+puuhaa+löytyvän,+ja+Niilo-kissa+varmaan+intoa+lisää,+kun+seurana+kulkee.Olen+kokenut+sellaisen+asian,+kun+ei+mitään+järkevää+puuha+löydy,+alkaa+itseään+säälittelemään+ja+olo+pahenee,+aina+pienikin+työn+makuinen+ja+sen+loppuun+saattaminen+mieleen+tyydytyksen+antaa.No+tässäkin+asiassa+työn+pitää+olla+juuri+sellaista,+minkä+pienillä+ponnisteluilla+voi+suorittaa,+on+tunnettava+omat+rajansa.Aika+usein+sitä+uupuu+niin+paljon,+että+väliin+on+levättävä,+mutta+sepä+on+meille+luvallista+ja+aikataulu+kestää;)Sinä+Eliaana+vihdot,+minä+vastalla+huiskin,+jännää+nuokin+eroavaisuudet.Naapuritalon+pihassa+kaksi+tuomea+ja+täydessä+kukassa,+niitä+ihastelen++tietäen,+että+kesä+siitä+tulee.Peli+sattui+minunkin+silmään,+kun+telkkarin+aukaisin,+mutta+katsomaan+en+jäänyt,+jotenkin+meinaa+ärsyttää+nämä+ylikuumenevat+urheilut,+siis+fanien+taholla,+sama+autourheilun+jumalointi.Rahaa+palaa+ja+ilmasto+saastuu,+mutta+sepä+onkin+ihan+ok.Nyt+sitten+tätä+Helluntain+viettoa+tämä+päivä,+ei+juuri+poikkea+muista+päivistä,+mutta+joku+aikajana+kuitenkin.Seuraava+juhlapyhä+onkin+sitten+Juhannus+ja+silloin+kesä+on+parhaimmillaan,+sitä+odottamaan+ja+toivon+mukaan+kesäisenä+sen+saamme+kokea.
  2. Helluntainaattoa+ystävät,+sää+ei+meitä+helli,+mutta+tuuli+on+voimakas,+tiedä+vaikka+auringon+esiin+kaivaa;)Harmaa+taivas+ja+lätäköiden+pintaan+tippuvat+vesipisarat+meinaa+alakulon+pintaan+nostaa,+mutta+eipä+huolita,+helluntaiheilan+etsintään,+he+joilla+siihen+on+mahdollisuuksia,+minä+en+etsi+en+helluntaina,+en+juhannuksena.Kohtalon+annan+toimia,+jos+niin+on+tarkoitettu,+että+minullekin+vielä+heila+löytyisi,+en+vastaan+panisi;)Leikki+sijansa+saakoon;)Oikein+käärmeiden+pesä+Eliaana,+minä+en+varmaan+uskaltaisi+pihalla+enää+liikkua+ollenkaan,+harvoin+olen+nähnytkään+moista+eläintä+elävänä,+mutta+vieläkin+harvemmin+haluaisinkaan,+inho+niin+vahva+että+puistattaa.Järveen+ehkä+uskaltaisin+minä+myös,+jos+tilaisuus+tulisi.Onneksi+ehdit+telkkarin+putoamisen+estämään,+olisi+aika+iso+lovi+budjettiin+tullut.Harmi+todella+näille+uusille+onnistuneille,+kun+juhlinta+rajoittuu,+mutta+varmaan+onnen+tunne+kuitenkin,+kun+asiassa+näin+pitkälle+päästy,+onnea+vaan+Miaelina+sinulle+myös+lastenlapsien+onnistumisesta,+kai+sitä+jotenkin+juhlittekin.Minullakin+on+tuttava+joka+jopa+ylpeillen+kertoo,+että+hän+vain+pankkiasiat+tietokoneella+hoitaa,+harmi,+niin+paljon+muuta+pystyisi+kokemaan,+mutta+hänelle+jotenkin++pahasta+nämä+koneet.Olenhan+yrittänyt+kertoa+niistä+mahdollisuuksista+mitä+itse+osaan,+mutta+kai+hän+pitää+tietokonetta+pahuudenhenkenä.No+jääköön+niin+paljosta+vaille,+tosin+eihän+kaikki+todella+pelkkää+hyvää+täällä+ole,+mutta+valiten+voi+sisältöä+eloonsa+saada.Demeter+kertoi+jäniksien+tykkäävän+pihastaan,+aivan+kuin+näytiksi+rusakko+naapurin+tontilla+loikki,+ihan+kai+tuli+minulle+kertomaan,+että+on+meitä+täälläkin;)Olenko+niin+vaatimaton+luonteeltani,+että+en+oikein+ainakaan+isommassa+sakissa+tykkää+suoraa+kehuntaa,+harvoin+sitä+kohdalle+sattuukaan,+mutta+kiusaantuneeksi+tunnen+itseni.Täällä+ketjussakaan+ei+oikein+ylistäviä+lausuntoja+auta+sanoa,+aina+joku+sen+nuolemiseksi/+mielistelyksi+kokee.Vaisusti+olen+ilmaissut++ne+kehumiset+juuri+tästä+syystä,+mutta+sen+minkä+kehumiseksi+joku+uskoo,+tulee+puoleltani+vipittömin+mielin+annettuna.Vertailu+toisiin+on+myös+rasite+josta+olen+kärsinyt+aina+ja+koen+itseni+osaamattomaksi+osaavien+rinnalla,+huono+itsetunto+joku+sanoo,+voi+sitä+ollakin.Rehellisesti+kuitenkin+vertailuja+teen+ja+totuus+on+alakynnessä+olen+vertailtaviin.Olen+kyllä+opetellut+hyväksymään+tämän+oman+minäni+ja+se+on+huomattavasti+tehnyt+elämästä+nautittavampaa,+teen+mitä+osaan+ja+miten+osaan+ja+siihen+tämä+yksin+oleminen+antaa+mahdollisuuden.Ihastelen+kovasti+ihmisten+taitoja+ja+haluaisin++samaistua,+mutta+tyydyn+olevaan+ja+elämä+sujuu.Ramoonan+taitoja+elävästi+kertomiseen+olen+jo+niin+monta+kertaa+ihastuksen+sanan+antanut,+että+toistan+vain+itseäni,+totta+kuitenkin+se+on,+että+nautittavaa+kerrontasi+on;)Ehkä+tuo+kiitoksen+vastaanottaminen+on+taitolaji,+useinkin+se+on+sanahelinää+ja+uskottavuus+riippuu+sanojasta.Kun+siten+omat+ajatukset+kuitenkin+ovat++sitä,+että+"kunpahan+nyt+vaan+sanot",++tarkoitus+lienee+jotain+muuta,+paljo+kiittely+turhasta+on+kaiketi+tämän+ajatuksen+uskottavuuden++vienyt.Tunnen+ihmisiä+joilla+tapana+kiittää+ja+kehua+joka+asiaa+ja+se+kuolettaa+sen+aidon+kiitoksen.Olen+opetellut+ja+oppinutkin+aidon+kiitoksen+vastaanottamaan+ja+arvostan+sitä+mielessäni.Onneksi+täällä+Noja-tuolissa+harvemmin+kiitosta+tulee+ja+näin+ollen+sen++aitona+osaa+vastaanottaa,+uskon+näin;)+Sekavaa+selittelyä;)Onnea+myös+iso-vanhemmille+uuden+ylioppilaan+valmistumisesta+ja+onnea+hänelle+myös+armeijajaksoon.Mak-Ris+euroviisuista+kerroit,+en+katsonut,+en+edes+tiennyt+kuka+sinne+menee,+nykymeininki+ei+jaksa+kiinnostaaEihän+automaatteja+enää+monta+olekaan+mistä+rahaa+nostaa,+meiltäkin+poistunut+jo+monta,+kaupankassat+toimivat+pankkiasioissa..Maanantai+iltana+on+elokuva,+joka+pitäisi+muistaa+katsoa,+"Kerro+jotain+hyvää"+on+vaan+kymmenen+aikoihin+jaksaako+sitä+valvoa+sinne+astiMainos+lupaa+jotain+syvempää+ajateltavaa.Mutta+nyt+lopetan+kiittelyn+ja+sen+arvostuksen,+kiitetään+jos+aihetta+ilmaantuu,+omalla+kohdallani+tarkoitan+mitä+sanon;)Nyt+suuremmat+pölyt+nurkista+putsaamaan+ja+sitä+kohtalon+tuomaa+Helluntaiheilaa+odottamaan;)
  3. Hyvää+alkavaa+perjantaipäivää+ja+viikonloppua,+sateisena+alkaa,+lämpöä+13+astetta.Olen+onnistunut+lenkkieni+suhteen,+aina+sade+tullut+kotiin+päästyäni,+miten+tänään+käy,+no+enhän+sokerista+ole;)Olen+oikein+ylpeä+saavutuksistani,+sitkeästi+olen+jaksanut+lähteä,+vaikka+ei+kovin+vauhdikasta+menoa+olekaan,+silti++olen+jaksanut+saman+matkan+kulkea.Tuo+ylpeys+herättää+sanana+ja+kai+tunteenakin+ajatuksia,+olen+joskus+törmännyt+kertoessani+lasteni+elämästä+jollekin+ja+heiltä+tullut+ilmaisu+saat+olla+ylpeä+heistä.Miten+voisin+ylpeillä,+kun+en+mitenkään+ole+edesauttanut+heidän+toimiaan,+ihan+itse+ovat+olonsa+kohtalaisiksi+saaneet,+minulla+vaan+ihmettelijänsija.Hyvilläni+tietysti+olen,+kukapa+vanhempi+ei+sitä+olisi,+jos+suht+mukavasti+lapsilla+menee.Onhan+tietenkin+harmejakin+matkalle+sattunut,+mutta+nehän+on+tehty+voitettavaksi.Tuo+sää+antaa+monenlaista+pohdintaa,+se+mikä+minulle+on+kuuma,+toiset+takkia+päälle+laittaa,+verenkiertoko+noita+viluisuuksia+aikaan+saa.Talon+lämpötilastakin+ollaan+erimielisiä,+minulla+kuuma+ja+joillakin+lämmön+lisäystä+kaivataan.Säätila+varmaan+on+jostakin+Thaimaasta+ja+Espanjasta+tulevalle+kylmä,+minä+en+heidän+lämmössään+meinaa+jaksaa,+vähän+on+kokemuksia,+mutta+oikealla+uskon,+että+liian+kuuma+oleilla,+saati+työtä+tehdä.Minulle+on+oikein+sopiva+tämä+kotimaamme+ilmanala,+on+vaihtelua,+pakkasesta+helteeseen+ja+hyvin+kestän+vaikka+ei+aina+niin+sopivaltakaan+tunnu.Perin+suomalainen+olen+tässäkin+tapauksessa.+en+koskaan+ole+itseäni+liialti+hellinyt,+tyydyn+olevaan.Lehteä+lukiessa+tuli+ikääntyneen+viihtyvyys+eteen+ja+siellä+pohdittiin+juurikin+näitä+arvoja+joita+olemme+täälläkin+pohtineet,+siis+miten+tärkeä+on+aivoille+tämä+viestittely+keskustellen+toisten+kanssa.Iloja+jakaen,+surutkin+paremmin+kestää+näin+siellä+todettiin,+no+mehän+sen+tiedämmekin;)Hyvin+pienistä+asioista+kertyy+se+mieliala,+joka+elämän+mielekkäänä+pitää.Lepoa+ja+liikuntaa+kaikkea+pienissä+määrin,+voimiensa+mukaan+käsitöitä+ja+lukemista,+nykyään+äänikirjoja+kuunnellen,+maistuvaa+ruokaa+ja+joskus+hyvää+seuraakin.Nykyään+tämän+koronan+raivotessa+on+varmaan+opittu+yksinkin+olemaan,+nauttimaan+hiljaisuudesta+ja+luonnon+seurannasta,+nämä+kaikki++kerrottiin+hyväksi+olevan+jaksamiselle.Liika+ei+pidä+ahnehtia+harrastuksiakaan,+näin+pian+kohtaa+stressimielialan,+jos+tunnet+kaipaavasi+jotakin,+anna+mielikuvituksen+lentää,+aina+jotain+kivaa+tekemistä+löytyy,+pohtikaamme+mikä+meille+on+parasta,+lehdessä+kehotus+itsetutkisteluun.+ehkä+se+kannattaisi.Olen+saanut+melko+kivasti+päiväni+täyttymään,+illalla+olen+valmis+nukkumaan+jo+kello+22.00,+7-8+tuntia+unta+(ja+unia)+taas+uusi+päivä+alkuun+uusin+innoin,+näin+nykyisin,+tulevaa+ei+tiedä.Toivon+teille+kaikille+mukavaa+päivää,+iloitaan+pienistäkin+asioista,+siinä+se+onnistumisen+tunne+kasvaa.
  4. Sateinen+aamu+ja+lisää+sadetta+on+luvattu,+myös+viilenevää,+no+ainahan+se+niin+menee,+sateen+jälkeen+pouta+ja+aurinko.Katselin+sääkarttoja++ei+niin+hyvää+luvattu,+mutta+kyllä+se+kesä+kuitenkin+on+jo+nurkan+takana.Kasvu+on+edennyt+kuitenkin+jo+pitkälle,+kohta+uusi+vasta+saunaan+voidaan+tehdä,+niin+ketkä+voivat.Vastan+ihanan+tuoksun+voin+aistia,+kun+siitä+jutustelen.Minulla+on+parvikkeella+rullaverhot,+voin+ne+vetää+lasien+eteen,+kun+aurinko+täysillä+porottaaja+se+paistaakin+kuumana+keskipäivän+aikaan,+puistikon+puut+myös+varjoja+luovat.Joskus+rajoittaa+jopa+siellä+istumista,+hiki+tulee+vaikka+vaan+istuen.Minulla+toinen+rokotus+ensi+viikolla,+siitä+viisi+päivää+ja+maskin+voisi+heittää,+mutta+vara+ei+venettä+kaada,+kauppaan+menen+sittenkin+maski+naamalla.Koirankin+turkin+poista+helpottaa+kuumuudelta+sitäkin,+kaikilta+ei+tuota+trimmausta+tehdä,+kai+lähinnä+villakoirilta.Olihan+ne+leikit+lapsuuden+aikoihin+mielikuvitus+rikkaita,+ei+ollut+mitään+tai+ainakaan+paljon+leluja+millä+leikkiä,+itse+piti+aineisto+keksiä+ja+keksittiinhän+sitä;)Toinen+puutos+oli+karamellit,+muistan+kun+tätini+lähetti+käärössä+olevia+karkkeja,+en+tiennyt+nimeä,+joten+pyysin+nyyttipaperia+äidiltä.Tänä+päivänä+ei+osata+arvostaa+kaikkea+sitä+mitä+on+mahdollista+saada+ja+kertoenkin+nuorten+on+vaikea+samaistua+sen+ajan++tarjolla+oleviin.Historiaa+ovat,+mutta+olisi+hyvä+välillä+niistäkin+kertoilla.Mak-Ris+kokenut+kauhistuksen+kampaajalla+käynnistä,+no+pesun+jälkeen+kun+kierrät+rullat+tai+miten+nyt+yleensä+teetkin,+on+kampaus+onnistuneen+näköinen.Permanentti+toivottavasti+kuitenkin+hyvin+onnistui+ja+kestää+sopivan+ajan.Nuo+kielivaikeudet+kohtaa+ehkä+useammin+siellä+Etelä-Suomessa+mitä+täällä+meillä.Lääkäritkin+on+niin+kauan+olleet+meillä,+että+suomea+puhuvat.Hiuksista+puheen+ollen,+minulla+hiusta+lähtee+kovasti,+vaikka+olen+biotiiniä+napsinut,+kynnet+kasvaa,+mutta+tukkaan+ei+apua+ole+ollut.Harmaatakin+on,+mutta+minusta+siitä+ei+haittaa+ole,+saahan+se+ikä+näkyä+hiuksissakin.Olihan+se+aika+jolloin+hiusten+väri+muuttui+minullakin,+mutta+nyt+ei+innosta,+kaikki+luonnolliset+puutteet+saa+näkyä;)Miaelina+noita+hyvää+mieltä+tuottavia+lausumia+muistaa+laittaa,+onhan+niitä+minullakin+kirja+josta+voin+lukea,+jos+tarvetta+tulee.Näinkö+harhoja,+mutta+aivan+kuin+pääskyset+liitelisivät+tuolla+kauempana,+no+pitää+ruveta+seuraamaan+valehteleeko+silmäni,+ei+mahdoton+kuitenkaan.Sateista+päivää,+ei+anneta+sen+harmia+lykätä,+vettä+luonto+kaipaa.
  5. Hyvää+huomenta,+ei+tällä+hetkellä+sadetta,+mutta+eipä+ilman+sateenvarjoa+uskalla+lenkille+lähteä.Eilen+sain+lenkkini+tehtyä,+kun+kotiin+tulin+alkoi+sataa+ja+sitä+kesti+koko+illan+ja+yönkin,+lätäköt+siitä+todisteena.Kukkia+ja+tomaatteja+olen+siirrellyt,+paikkaansa+jokainen+etsii,+parveke+on+pitkä,+mutta+ei+kovin+leveä+joten+hankalaa+saada+hyvin+toimivaksi,+samettiruusuja+kasvatin+siemenestä+ja+nyt+riittää+moneen+purkkiin,+tyttärellekin+annoin.Olen+oikein+tyytyväinen+amppelikukkiin,+tein+niistä+moniväriset.Pieniä+kauniita+sanoja,+niitä+kaipaa+ja+joskus+vähän+isompiakin,+kyllä+tämä+ihminen+on+niin+rakennettu,+että+ei+kestä+kovinkaan+kauan+vain+masentavaan+tilaan++saavia+viestejä.Minulle+jo+värien+maailma+antaa+hyvää+mieltä+ja+vastaantulevan+hymy+saa+mielen+piristymään.Mustaviinimarjapensaan++lehdet+myös+kurkkujen+säilöön+laitossa+ovat+mainioita+ja+itse+marja+voimakas+mehuksi+laitettuna,+ennen+flunssaan+käytetty+juttu,+kai+vieläkin+avittaa.Nuo+luonnosta+kerättävät+jutut+olisi+houkuttavia,+mutta+ei+innosta+katujen+varrelta+niitä+poimia,+tietenkin+voisi+hyvin+pestä,+mutta+sinne+jäävät+minulta.En+ole+teen+juoja+ja+näin+kokeilut+vähäisiksi+jää.Onhan+ne+nuo+ulkomailta+tulevat+hedelmät,+marjat+ja+muut+myös+arveluttavia,+missä+lie+kasvaneet+ja+mitä+suoja+aineita+onkaan+käytetty,+mutta+kuorimalla+kaiken+mahdollisen+ja+kuumalla+vedellä+pesten,+niitä+olen+syönyt,+paljonkin+ja+hengissä+olen.Kaiketi+keho+vasta+aineet+kehittää+kaikelle+sille,++ei+hyväksi+olevalle.Rautalehti+oli+pieniin+nirhamiin+oiva+ja+toimivakin+apu,+niitä+aina+ruhjeen+saatua+itse+haavan+päälle+laitettiin+ja+ainakin+usko+oli+vahva,+että+auttoi;)Onhan+kaalinlehti+myös+nykyisin+nivelten+vaivoihin+apuna+käytetty,+polveen+vaan+kaalinlehti+ja+kääre+paikallaan+pitämään,+se+on+jäänyt+minulta+kokeilematta,+voiteita+sen+sijaan+jos+jonkunlaisia,+apua+ei+mistään.Heikko+lienee+uskoni,+kun+mitkään+poppakonstit+ei+polvieni+suhteen+apua+ole+antanut,+ei+edes+pistoksilla+ole+sitä+vaivaa+helpottanut.Näin+sitä+melkein+joka+aamu+tulee+vaivojaan+esiteltyä,+mutta+kai+se+on+niin,+että+tuoreena+aina+muistutus+tulee+ja+siitä+puhe+syntyy.Korvasieniä+en+monta+kertaa+ole+laittanut,+en+etsinytkään,+joskus+nuorempana+niitäkin+keräsin+ja+keitin+ja+hoosasin,+nyt+on+jäänyt+olosuhteiden+mukana,+herkkusieni+kaupan+hyllyltä+sienen+tuskani+poistaa.Hyvänä+sienivuonna+tyttäreltä+on+liiennyt+minulle+asti+kanttarelli+ja+suppilovahveroita,+joskus+rouskuja+suolasieneksi+joulupöytään.Olisi+niin+mukava+olla+omavarainen+kaikista+metsän+anneista,+ikään+kuin+paremmalta+maistuisivatkin,+kun+itse+olisi+vaivaa+nähnyt;)Kyllä+kukat+maljakossa+suuremman+ilon+antaa+kuin+leivonnaisten+päällä,+mutta+kauniita+niinkin,+tietysti,+makua+en+mene+ylistämään,+kun+minulla+huono+tuo+makuaistikin;)Parhaalta+maistuu+kaikki+ennenaikainen+tarjottava,+joskin+olen+ajan+virran+tyylejä+ainakin+kokeillut.Nyt+paistaa+aurinko+ja+lämmintäkin+on+parikymmentä+astetta,+olisi+selvittävä+tuonne+raitille,+iltapäivästä+jo+ukkosta+tänne+lupailivat.Lehdestä+luin,+että+uudet+kotimaiset+perunat+kohta+saatavilla,+sitä+vesikielellä+odottelemaan,+hinta+voi+olla+tähtitieteellinen,+mutta+nautinto+eikun+sen+myötä+kasvaa;)Oikein+kivaa+kesäistä+päivää+ja+hellitään+toisiamme+pienillä+sanoilla+ja+hymyllä;)
  6. Sadepäivä+tänään,+hyväksi+on+luonnolle+ja+virkistää+se+ihmistä+myös+näin+ukkosen+hiostaman+ilman+jälkeen.Kasvinmaiden+laitto+kovassa+vauhdissa,+neuvojani+jaoin,+kun+en+enää+itse+voi+sitäkään+hommaa+tehdä,+mukava+huomata,+että+sitä+maanviljelijän+verta+virtaa+lastenkin+kehossa.Miniäni+eka+kerran+kasvuun+juureksia+ja+perunoita+laittoi,+epäili+tuloksia,+mutta+kunhan+pääse+omalaittamat+perunat+maasta+nostamaan,+into+kasvaa.Oma+viljelyaika+toi+hyviä+tuloksia,+perunat+kasvoi+ja+isoin+kurpitsakin+sain+kymmenen+kiloa,+kirveellä+piti+halkaista.Nyt+tori+on+kasvinmaani,+hyvin+sielläkin+kasvaa;)Vapaus+ja+se+tunne+minkä+siitä+saa+on+hyvää+mieltä+tuova,+kun+miettii+menemisiään+voi+sanoa,+en+lähde+ja+kukaan+ei+intä+vastaan;)Vapaus+olla+ahkera,+tai+vaan+laiskotella,+siivota+jos+halua+riittää,+ne+välttämättömät+hommat+sujuu+kevyesti,+ei+pakonomaisesti.Onhan++joskus+vaikea+vapaudestakaan+nauttia,+jos+sairaudet+rasitteena.Myönnettävä+on,+että+joskus+haikeus+valtaa+mielen+ja+ikävän+"toisen+ihmisen+luo",+nyt+kuitenkin+näin.Minulla+myös+aikansa+elänyt+rottinkiryhmä,+sohvan+jo+annoin+tyttären+mökille,+kun+niin+harvoin+tarvitsee+niin+montaa+istuinta,+kaksi+tuolia+ja+se+minun+lempituolini,+missä+päiväunet+usein+otan;)Vitsit+joskus+melko+osuvia,+minä+nauran+vitseille+melkoisen+huonosti,+luen+ja+kuuntelen,+mutta+joku+tilannekomiikka+saa+naurunkin+aikaiseksi.Olenko+perusluonteeltani+tosikko,+vaikka+naapuri+väitti,+että+aina+jaksan+hymyillä;)Eihän+voi+murjottaa,+kun+elämä+hymyilee;)Vesi+tuli+kielelle,+kun+raparperikiisselin+mainitsit,+juuri+nyt+paras++tuoreesta+se+saada+aikaan.Kohta+jo+niin+runsas+kasvu+joutuu,+pääsee+mehun+tekoon,+kälyni+entisestä+kotipihasta+maalta+niitä+riittää+minulle+myös.Siitäpä+se+säilöminen+vauhtiin+alkaa,+seuraavana+mansikat+ja+sitten+metsän+sato,+tosin+ostamaan+ne+joudun,+kun+ei+enää+voimia+itse+keräämiseen.En+juuri+mitään+osaa+tuohon+komposti+toimivaksi+saantiin+sanoa,+mökillä+aikoinaan+sitä+yrittelin+ja+silloin+oli+käännettävä+ja+ilmaa+sinne+sisään+saatava,+jos+liian+tiivis,+märkänee+vain.Ostin+sellaisen+muovisen+kompostorin+ja+sen+mukana+tuli+sellainen+jääkairan+tyylinen+pora,+jolla+kehotettiin+kääntämisen+lisäksi+pyöritellä.Ramoona,+minulle+melkoisen+elävän+tuntuisina+nuo+sinun+kertomat+asiat+eteen+tulee,+melkein+tuoksun+tunnen;)Teillä+onni,+kun+asutte+lähellä+noita+mahdollisuuksia+käydä+ihastelemassa+puutarhoissa,+onneksi+tuo+puisto+minunkin+takapihalla,+pientä+lohtua+sekin+antaa,+kaiken+muun+puuttuessa.Peipposen+viserrystä+eilen+kuuntelin+ja+siinä+ne+melkein+jalan+vierestä+jotain+nokkaansa+hakivat,+lempilintujani,+punarinnan+ja+pääskysen+lisäksi.Taivaalle+silloin+tällöin+tähyilen,+ei+vielä+nämä+ilmojen+taitolentäjät+siellä+liitele.Näinköhän+käen+kukkumisen+kuulen,+eivät+viihdy+kaupungin+keskustassa.Samoin+villiyrttien+kerääminen+minun+nurkilta+mahdoton+tehtävä,+pitäisi+päästä+kilometrien+päähän+asumuksestaniEilen+tallustelin+sen+parikilometrisen+matkani,+saa+nähdä+onnistuuko+tänään,+sateenvarjo+ainakin+on+mukaan+otettava,+niin+harmaa+tuo+taivas+on,+lämmintä+kuitenkin+jo+liki+18+astetta,+joten+ei+valittamista;)Kadulla+käveli+keltaiseen+takkiin+ja+samanväriseen+lippikseen+pukeutunut+nainen,+näytti+pirteältä,+hymyn+nosti+huulille,+ei+sitä+paljon+tarvitse;)Käykääpä+kertomassa+olemisestanne+ja+touhuistanne,+mukava+lukea+näin+melkein+tekemättömän+mummelin+toisten+elämästä+ja+sen+kulumisesta;)
  7. Sunnuntaiaamua,+pilvipoutaista+ja+viileämpää,+eilen+jo+uhkaavalta+näytti+ukkosilman+tulo,+mutta+niin+tuo+kiersi+kotikaupunkini.Pilvisen+oloista+on+Noja-tuolissa+myös,+ei+liioin+hymysuupielessä+tätä+menoa+katsele.Harmittaa,+nuo+toistot+vielä+lisää+harmin+painolastia.Ilmoitin+ylläpidolle+(+ehkä+toisen+kerran+täällä+oloni+aikaan)+että+voisivatko+siivota+nuo+ylimääräiset+viestit,+ei+onnistu,+yhteistyö+ei+siihenkään+suuntaan+tunnu+pelaavan.Vikahan+sitten+ilmeni+Suomi24:jän+osalle,+ei+kirjoittajien.Tuntuu+välillä+siltä,++on+kuin+heinäsuovasta+neulaa+etsisi,+kun+pitää+hyppiä+lukuisten+jankutusten+yli+saadakseen+jonkun+järkevän+asian+esiin,+tai+ehkä+joku+kohta+sanoo+tuosta+järkevyydestä,+korjaan+siis+jonkun+Noja-tuolin+tyyliin+sopivan.Onhan+ketjussa+monia+tosi+hyviä+ja+asiallisia++viestejä,+mutta+ne+tahtoo+hukkua++tämän+yhden+kirjoittajan+seurapiiriin;)Demeter+saman+havainnon+tein+tuosta+lukijamäärästä,+ketäpä+jaksaisi+kiinnostaa+tämä+nykyinen+meno.Eliaana++ilahdutti+noilla+mökkinsä+tunnelmilla,+on+mukava,+kun+koko+suku+voi+tilaa+käyttää+ja+näin+yhteyttä+yllä+pitää.Sinisiru+yhteisissä+menoissa+olit,+aina+se+käsipari+tarpeen+talkoissa+on,+vaikka+ruokapuolen+aikaan+saannissa+ja+sehän+sinulta+onnistuu;)Olen+niin+harmistunut+tästä+tilanteesta+Noja-tuolissa,+että+en+nyt+jaksa+mitään+ilonaihetta+keksiä,+yrittäkää+te+toiset+viestien+laittajat.Periksikö+tässä+on+annettava,+vaikka+yhden+ketjun+verran+yritetty,+ei+sallita+sitäkään.En+koskaan+ole+hyökkäillyt+minkään+ketjun+aiheisiin,+olen+visusti+tämän+ketjun+sisällä+pysynyt,+onko+sekin+pahasta?Monta+kertaa+kymmeneen+laskenut+kirjoitteluni+suhteen,+kyllä+sitä+ilkeyttä+löytyisi+minultakin,+mutta+miksi+sitä+tänne+kylväisin,+tykkäisin+leppoisasta+kirjoittelusta+ja+vastailuista,+ihan+itsekkäästi+oman+mieleni+hoitamiseksi.Ei+paranna+mieltä+tämä+nykyinen+meno.Pahoittelen,+että+sunnuntain+rauhan+rikoin+ikävällä+viestilläni,+mutta++turtuu+kaikki+kauniit+ja+mukavat+asiat,+mistä+voisi+jakamalla+toisille+myös+iloa+antaa.Jospa+jostakin+valonpilkahduksia+löytyy,+optimistina+näin+koetan+uskoa,+hymyillen+vaikka+hampaat+irvissä;)
  8. Ihanaa+lauantaiammua,+aurinko+paistaa,+linnut+laulaa,+joskin+ei+sisälle+asti+kuulu,+mutta+mielikuvituksen+avulla+siitäkin+nautin;)Luonto+on+heräillyt+pikavauhtiin+ja+kesää+jo+sen+puolesta+elämme,+kohta+pääskyt+liitojaan+esittää,+mikäs+on+ollessa;)Mak-Ris+harmitteli+erakoitumistaan,+sama+juttu+täälläkin,+tosin+hyvin+viihdyn+tässä+olotilassa.Toista+oli+aiemmin,+sitä+vieraita+kutsui+ja+ilo+oli+tarjoukset+pöytään+kantaa,+mutta+nyt+ei+millään+viitsisi.Ihminen+helposti+oppii+niin+hyvään+kuin+ei+niin+hyvään.Molemmin+puolinen+ilo+teille+brinkkala,+kun+sinne+lesken+seuraksi+menet,+varmaan+häkin+juttuseuraa+kaipaa,+toivottavasti+sää+suosii+teidän+oloanne.Löysittekö+villiyrttejä?M-leena+samanlaisia+rantapolkuja+minäkin+lenkillä+kuljen,+penkkejä+mukavasti+mihin+istahtaa+ja+seurata+järven+tapahtumia.Joskus+toiselle+penkille+istahtaa+tuntematon+ihminen+ja+juttu+alkaa+luistaa+kuin+tutuilta+ikään,+kai+sen+ihmisen+kaipuu+toisen+luo,+aikaan+saa;)Demeter+samaa+mieltä+kanssasi,+mukava+on+istahtaa+koneelle+ja+Noja-tuoli+ketju+avata,+aina+sitä+hyvää+mieltä+täältä+odottaa+saavansa.Ihmettelen+kyllä+kovasti,+miksi+tämä+yksi+ketju+ei+voisi+meille+tämän++ilon+pitää,+eihän+se+keneltäkään+pois+mikään+olisi.Maailman+meno+on+kyllä+raiteiltaan+tipahtanut,+eduskuntakaan+ei+toimi+kuten+ennen,+sielläkin+lait+ja+asetukset+eivät+paljonkaan+paina,+mihin+voisi+enää+uskoa?Samankaltaista+touhua+täällä+Noja-tuolissakin,+olisikin+viisautta+oman+osuutensa+tarkastelu,+saanko+minä+aikaan+tämän+viesteilläni?Jokainen+ainakin+rekattu+vastaa+huutonsa,+siksi+olisi+hyvin+paikallaan+tuo+rekisteri+pakko.Eipä+innosta+kovasti+mitään+kirjoittaa,+kun+kaikesta+aina+löytyy+sanottavaa,+mutta+yritetään+rauhoittaa+tilanne+ja+jatkaa+entiseen+tyyliin,+olemmehan+jo+sen+ikäisitä+porukkaa,+että+turha+suunsoitto+ei+meille+kuulu.Aurinkoa+toivotan+kaikille,+niin++hyville+kuin+vielä+paremmillekin;)
  9. Ihanaa+lauantaiaamun+rauhaa+ja+kauneutta,+taivas+pilvetön+ja+tuulikaan+ei+ole+heräillyt,+luonto+on+nyt+jo+vihreytensä+melkein+täyteen+saanut+ja+linnut+ilakoivat;)Pääskysiä+olen+tähystellyt,+niiden+liitely+on+niin+erottuva+muista+linnuista,+varmaan+viikon+perästä+jo+ilmaantuvat.Mak-Ris+noiden+vieraiden+tulosta+kirjoitit,+niin+se+on,+että+en+minäkään+ketään+kaipaa,+on+niin+hyvä+omassa+olossaan++oleilla+ja+hyvin+vähillä+puuhilla+päästä.Toisin+oli+ennen,+kun+oikein+odotti,+että+pääsisi+pöydän+kattamaan+ja+vieraat+seuraa+pitämään,+no+ehkä+se+aika+palaa,+odotellaan.On+varmaan+ihana+tunne+päästä+sinne+"kartanon"+maisemiin+ja+ilo+myös+molemmin+puolinen,+varmaan+tämä+leski+myös+tulostasi+nauttii+brinkkala,+toivotaan+kauniita+päiviä+iloksenne.Demeter,+noin+ajattelen+minä+myös,+mukava+on+käydä+lukemassa+viestejä+ja+näin+saada+iloa+omaan+mieleenkin.Ihmettelyn+aihetta+riittää+tässä+nykyisessä+menossa,+mutta+eipä+tuo+mitään+kummaa+ole+kai+tämä+elämä+on+muuttunut+kaikkialla+yhdeksi+sekameteliksi,+eduskuntaa+myöten,+mihin+voisi+uskoakkaan.Lait+ja+asetukset+ei+pidättele,+jopa+näitä+rikotaan,+todettava+on+valta+turmelee.Vallasta+ei+liene+kuitenkaan+palstalla+kyse,+vai+onko?Sinnikäs+olen+näiden+aloitusten+kanssa,+mutta+liian+pikaisesti+ketju+täyttyy+melkein+turhasta,+kysymys+olemmeko+jo+täysi+ikäisiä?+Syitä+on+turha+etsiä,+viisautta+olisi+jokaisen+itseensä+mennä+ja+tutkia+aiheen+antamisia,+loppuisiko+nämä+vastaukset.Tilanteen+muuttuminen+on+meistä+jokaisesta+kiinni+ja+olenkin+iloinen,+että+asiallisia+viestejä+on+paljon.Marja-Leena,+samoja+rannanmaisemia+minäkin+täällä+kävelen+ja+ihastelen+penkillä+huilaten+järvistä+maisemaa.Joskus+viereen+istahtaa+aivan+tuntematon+ihminen+ja+juttu+alkaa+luistaa,+onko+se+ikävä+toisen+ihmisen+luo,+se+mikä+estot+vie+mennessään;)Jätänkin+nyt+taas+tähän+ja+toivoisin+kovasti+tilanteen+rauhoittuvan+ja+nämä+meille+tutuksi+tulleet,+ehkä+mieltäkin+piristävät+viestit+voisi+rauhaisasti+sujua.Tämä+on+vaan+toivomus,+miten+toteutuu,+ei+minusta+ole+kiinni,+aurinkoa+kuitenkin+toivon+kaikille+ja+mieleen+valoisia+ajatuksia;)
  10. Oli+mukava+avata+silmät+ja+ikkunaan+vilkaisu+sai+vahvistuksen+säätietoihin,+kaunista+jatkuu.Minulla+muutenkin+hyvä+olo,+kun+sain+parvekkeen+kuntoon,+lasit+pestyä,+kukat+paikoilleen,+niidenkin+laittaminen+melkoista+sotkua,+nyt+roikkuvat+amppeleissaan+ja+ruukuissaan,+vielä+ainakin+kauniina.Joroisista+miniäni+kanssa+kukat+haettiin,+suoraan+puutarhalta+sitä+ihastelua+sielläkin.Kissallahan+sanotaan+olevan+seitsemän+henkeä,+näin+kai+ilman+vettäkin+pärjäsi+varastossa,+olisiko+hiiriä+kuitenkin+ruuaksi+saanut,+nehän+melkein+joka+paikkaan+ehtivät.Pojantytär+Kotkassa+pihastaan+neljä+rottaa+loukkuun+saanut,+hui+mikä+kauhea+otus+sekin,+sanoi+nyt+jättäneet+pihan+rauhaan,+miten+kauan,+se+onkin+sitten+eri+juttu.Rottahan+selviää+vaikka+ilman+ruokaa+viikkokausia,+näin+olen+kuullut+ja+leviää+nopsaan.Minulla+on+tiffanytyö+parvekkeen+ovessa,+edellinen+asukas+jätti,+kun+sanoi+ei+särkymättä+sitä+pois+saa,+itse+en+ole+ihastunut,+väritys+räikeä.Vaikea+harrastus+varmaan,+en+ole+halunnut+edes+koettaa+tekemistä,+vaatii+varmaan+kärsivällisyyttä.Olen+melkoisen+optimisti+kuitenkin+luonnostani,+aloitin+sänkypeiton+virkkaamisen,+pikkuhiljaa+etenen,+jouluksi+sitten+valmis,+ehkä;)Pari+peittoa+olen+aiemmin+virkannut,+ne+on+matkanneet+jonnekin;)Minun+tipsukoirani+myös+karkuun+kipitti,+kun+huomasi+minun+laatikolle+menevän+missä+sakset+oli,Olin+leikannut+joskus+kynnen+liian+syvälle+ja+siitä+pelko+jäi,+selvittiin+aina,+kun+vakuuttelin,+nyt+en+satuta.Tuossa+seinällä+tipsuni+istuu,+melkoisen+näköinenkin+on,+vaikka+minun+maalaama+onkin.Ikävä+tätä+ystävääni,+50-vuotis+lahjaani.Kaikesta+väsyy+nykyisin+brinkkala,+minäkin+poikani+luona+lauantaina,+en+tehnyt+mitään+valmiilla+olin,+mutta+kotiin+tultua+tuntui+kuin+olisin+pitkän+matkan+tehnyt.Saunoin+heidän+kauniissa+saunamaisemassa,+ihastelin+ikkunasta+löylyn+lyönnin+väliin+järveä,+sen+tyyntä+pintaa.Paljua+ei+lämmitetty,+turhuutta+mielestäni,+kun+järvi+on+vieressä,+mutta+se+on+tätä+nykyaikaa.Heillä+on+rauhaisa+paikka+asua+ja+miniälläni+on+hyvä+maku,+kaikki+oli+niin+sisällä,+kuin+ulkonakin+kauniisti+laitettu.Paljon+kukkien+aikaa+voi+lisätä+juuri+noilla+harsoilla,+jos+pakkanen+yllättää,+iloa+pitää+pitkittää,+kun+ei+tämä+kesämme+niin+pitkäksi+muodostu.Mak-Ris,+minulle+on+moneen+kertaan+neuvottu+telkkarin+kirjoitus+puolta+neuvottu,+mutta+unohdan+autuaasti+kaiken+ja+sitten+on+hakeminen+eri+kanavoilta,+koneella+melko+sujuvasti+kirjoitan,+mutta+telkkarin+näppäimet+pitää+"hyppiä"+laidasta+toiseen.Ei+nämä+tämän+hetken+taidot+ole+minulla+hallinnassa,+mutta+näin+vaan+mennään;)Tilasin+kotiinkuljetuksentilaukselleni+ja+nyt+joudun+tisurissa+olemaan+koko+päivän,+kukaties,+harmihan+se+sekin+on;)Keksin+jotain+puuhastelua+tällekin+päivälle,+ainakin+sitä+virkkaamista+on+pitkäksi+aikaa;)Ihana+päivä,+siitä+nauttikaamme++mieli+herkistyen+ja+unohtaen+kaiken+harmit+ja+haitat.
  11. Huomenet+ja+kauniisti+aurinko+paistaa,+lumesta+ei+tietoakaan,+lämmintä+jo+kaipaisi,+aina+sitä+joku+toivomus+mielessä+on;)Eilen+työntelin+huonekaluja+kälyni+luona+oikein+sydämen+halusta+ja+paikkansa+löysivät,+ihana+asunto+on.Vitriinit+täytin+ja+matot+lattiaan,+kälyni+totesikin,+että+ihan+kodilta+alkaa+näyttää.Matkustamista+voi+harrastaa+vaikka+virtuaalilaseilla+ja+muutenkin+paljon+on+mahdollisuuksia+katselle+muun+maailman+maisemia+ja+elämää.Minulla+on+9-+osainen+kirjasarja,+mistä+maailmaa+voisi+ihastella,+mutta+tuleeko+niitä+katseltua,+ei+aika+riitäMinua+ei+koskaan+ole+auton+ajaminen+innostanut,+pelkääjän+penkiltä+kyllä+neuvoja+jaoin+,+kunnes+mieheni+tokaisi,+vetäisenkö+ratin+sinulle;)Hän+oli+varma+ajaja+,+sitten+vanhempana+hieman+herpaantui,+mitään+vahinkoa+ei+koskaan+tapahtunut.Minä+odottelen+miniän+soittoa+puutarha+keikasta,+parvekkeelle+jo+voisi+kukat+ostaa.Maalla+elellessä+yritin+pihapiirin+kukkaketopeltoa+saada+aikaan,+ei+onnistunut,+kymmenisen+vuotta+sitäkin+aikaa+mahtuu+elämään,+muuten+sain+melko+tyhjän+pihan+kauniisti+kasvien+avulla+"hymyilemään".Kiviröykkiöitä+ja+aidanseiväsaitoja,+siellä+ne+nyt+seuraava+asujaa+ilahduttavat,+toivottavasti+iloa+antaa.Pionitkin+sain+siellä+leviämään,+harmillista,+että+niiden+kukinta+useinkin+hyvin+lyhytaikainen,+aina+kova+sade+niitä+rusikoi.Eilen+kävimme+ulkona+syömässä,+joten+valmisruuat+vielä+säästyi+täksi+päiväksi,+varmaan+syötäviä+ovat,+jääkaappini+olen++hyvin+kylmänä+pitänyt.Reissussa+rähjääntyy+ja+väsyy,+vaikka+ei+pitkistä+matkoistakaan+ole+kyse,+mutta+toisenlaisiin+puuhiin+ulkoilmaan+kun+pääset,+väsyminen+tipotiessään+korpikirjailija,+näin+uskon.Mitähän+sitä+tänään,+nyt+alan+jo+olla+kypsä+telkkarin+katselusta,+tai+paremmin+mielenkiintoisimmat+jo+katsottu,+pitää+taukoa+pitää,+illan+suussa+sitten+Stadi+ja+Lade,+ja+Pitääkö+olla+huolissaan,+ne+katson.Lupaavan+näköinen+päivä+sään+puolesta,+kai+se+iltaan+hujahtaa+mitään+suurta+tekemättäkin;)
  12. Mittari+on+pysähtynyt+viiteen+asteeseen+ja+tuuli+melkoisen+reipasta,+meinaako+ne+lumisadepilvet+tänne+työntää.Eilen+oli+jo+11+astetta+jonakin+aikana+ja+huomasi+istuessaan+penkillä+lepopaikalla,+ei+tullut+kylmä.Talkoot+siirtyivät+tälle+päivälle,+tuumattiin,+että+nuoria+on+niin+paljon,+että+tiellä+vaan+olisin,+ikkunasta+katselin+miten+huonekalut+siirtyivät+talon+sisälle.Muutto+tapahtui+illan+suussa,+kun+nuoret+töistään+pääsivät,+keitin+nakkisopan+ja+kutsuin+lounaalle+kälyni+ja+kummi-tyttöni,+ihastuneita+olivat+uuteen+asuntoon.Olen+talossa+käynyt,+mutta+en+kaikkia+huoneistoja+ole+nähnyt.Annoin+itsekin+samaan+taloon,+tuskin+onnistuu,+hieman+pienempää+asuntoa+haluaisin.Muistan+mieheni+mananneen+alle+rajoituksia+ajavia,+sanoi,+että+aiheuttavat+yhtä+paljon+vaaratiloja+kuin+ylinopeuttakin+ajavat.Vanhemmiten+mieheni+ei+tykännyt+pimeällä+ajaa,+eikä+sateessa,+kai+reagointikyky+heikkeni+ja+hän+sen+huomasi.Samettiruusuruukkuja+minäkin+kuskailen+parvekkeelle+ja+sisään,+voisi+onnistua+vaikka+en+sisään+kantaisikaan,+mutta+vara+ei+venettä+kaada;)Kutuaikahan+se+sammakoilla+on+ja+eikös+kohta+ahvenillakin,+sitten+onni+vaihtuu+ja+varsinkin+katiska+voi+kaloista+täyttyä.Muistoja+mieleen+tulee,+kun+puolisankollista+pieniä+ahvenia+siivosin,+yritin+tehdä+säilökalaa+purkkiin,+mutta+en+onnistunut,+taisi+sitten+seuraava+satsi+kalakukkoon+upota.Hauenvonkaleitakin+katiskaan+ui,+niistä+en+perusta,+vaikka+hyväksi+kehuvatkin,+minulla+jostakin+on+inho+niitä+kohtaan+tullut.Vanhat+perennat+juurtuvat+hyvin+ja+niistä+sitten+levinneinä+voi+suuriakin+kasvualustoja+kauniiksi+saada.Muistan+kaupunki+asuntoni+pihan+omilla+taimilla+mökiltä+tuoduilla,+pihan+kaunistin+ja+myös+maalle+saman+homman+sain+tehtyä+ja+taimia+vaan+riitti.Nyt+olisin+iloinen,+kun+jostain+pelakuun+oksia+saisin,+oksista+ne+kasvaisivat+hyvin+ja+säilyisivät+usean+vuoden,+kaupasta+ostetut+ei+kestä+kuin+kesän.Kiva+että+tuttava+rouva+esiin+tuli,+aina+se+huoli+on+poissa+olijoista+vaikka+vaan+tuttavia+olisi.Viisautta+varmaan+tämän+rouvan+ja+veljen+yhteen+muutto,+siinä+olisi+toinen+toistaan+tukien+helppo+elellä.Ainahan+kaksin+kaunihimpi,+joskus+minäkin+näin+ajattelen,+yksin+kun+olet,+ei+tukijaa+aina+löydy.No+onhan+ne+lapset,+mutta+heillä+omat+hommansa+ja+äitikin+joskus+mieleen+tulee,+ainakin+pientä+apua+tarvitessaan.Tytär+soitti+jotakin+ompeluhommaa+tarjoten,+no+tottahan+äiti+auttaa;)Mak-Ris+oikean+suuntaiset+on+mietteesi,+kyllä+se+niin+on,+jos+ei+työtekijöitä+löydy,+ei+rikkautta+työantajallekaan+tule+ja+kun+ei+ole+työtä,+ei+rahaa,+ostovoiman+puute+sitten+kaiken+lamauttaa.Niin+se+on,+toisiamme+tarvitsemme,+toivoa+sopii,+että+joskus+koittaa+aika,+että+tämä+tajutaan.Mikä+jarruttaa,+miksi+ristiriitoja+vaan+syntyy,++osinkoja+voisi+jättää+maksamatta+ja+rahoittaa+hyvin+palkkansa+ansaitsevia+työtekijöitä,+kaikki+siitä+hyötyisimme.Niin+ne+huolet+mummoonkin+asti+ylettyy,+vaikka+soisi+niistä+eroon+pääsevän,+kun+ehtoo+on+tullut.Jospa+nyt+valmistaudun+niihin+muuton+jälkeisiin+touhuihin,+ellei+muutoksia+vieläkin+löydy,++eihän+pakko+ole+apua+antaa,+jos+muuten+selviävät.Minulla+on+ehkä+pahakin+tapa+itseäni+tarjota+vähän+kaikkeen+mikä+työltä+tuntuu,+kai+se+on+syvään+juurtunut+tapa.Tuo+antamisen+ilokin+on+tarttunut+pysyvästi,+eilen+mokkulaa+tarjosin,+kun+heiltä+oli+rikki+mennyt+ja+puhelin+oli+käynyt+vanhakasi+pankkiasioiden+hoitoon,+sekin+minulta+löytyi,+melko+uusikin+oli.Voivat+olla+turhia+molemmat,+mutta+tarjottu+kuitenkin+on.Kauheaa+aivan,+että+puhelimen+tiedotkin+muuttuvat+kelvottomaksi+alle+kymmenen+vuoden,+näin+pankista+oli+sanottu,+kun+yhteyttä+ei+saanut.Minulla+on+pääskysten+kuva+kalenterissa+toukokuun+kohdalla,+kohta+niiden+liitoa+saa+nähdä,+sitä+odottamaan,+viettäkää+kiva+päivä;)
  13. Hyvää+ja+kaunista,+mutta+viileää+sunnuntaiaamua.Eilen+lenkillä+ollessani+tuuli+puhalsi++hyvin+kylmänä+ja+ei+kauan+penkeillä+lepoa+voinut+nautiskella.Ei+lämpimämpää+lupaa+tällekään+päivälle,+kaksi+astetta+lämmön+puolella+tähän+aikaan.Kyllä+tuolla+Mortonin-kontti+kahvilassa+istujia+näkyi+olevan,+no+olihan+se+kaikesta+huolimatta+Vappu;)Viikon+perästä+sitten+äitienpäivä+ja+juhlintaa+monessa+paikassa.Siitä+se+toukokuukin+on+alkuun+saatettu+ja+hujaus+ja+kesäkuu+ja+juhannus+vietettävissä.Eipä+pitkälti+jouluunkaan;)Tulihan+sitä+osin+Alataloa+katsottua+ja+tuttuja+lauluja+kuunneltua,+hyviä+sanoituksia+todella,+kantaa+ottaviakin.Juontaja+oli+miellyttävä,+mitä+ei+kaikista++voine+sanoa,+jotkut+niskakarvat+saa+pystyyn+nousemaan.Ainakin+yksi+naisjuontaja,+nimeä+en+muista,+osaa+ärsyttävästi+puhua+ja+käyttäytyä.Paljoa+vaille+jäi+Vappu,+ei+edes+radion+ei+television+anti+tilannetta+kohottanut,+mutta+näin+mentiin.Jospa+saisimme+seuraavan+Vapun+entisiin+tapoihin+sopivaksi+kaiken+suhteen++ja+ilo+olisi+ylimmillään.Suomessa+ei+näitä+riehakkaita+juhlia+juurikaan+pidetä,+Vapun+juhlinta+puoltaa+paikkaansa+vaikka+minulle+riitti+hyvin+tämä+tämän+vuotinenkin;)En+jaksa+kovin+raskaisiin+aiheisiin+esitysten+myötä+paneutumaan,+sitä+on+kai+jo+sitä+sorttia+elämässään+tarpeeksi+nähnyt,+nyt+kaipaa+kauneutta,+ihmisten+välistä+mukavaa+kanssakäymistä,+halu+peittää+silmänsä+kaikelta+vaikealta,+ehkä+joskus+onnistuukin.Teatterissa+käyn+harvoin,+kai+sitäkin+lajia+on+tullut+tarpeeksi,+tunnen+itseni+joskus+aika+"ronkeliksi",+mikään+ei+sytytä.Ihmettelen+meitä+vanhojakin,+joilla+aina+riittää+intoa+joka+tilaisuus+mennä+katsomaan,+vaikka+vaan+kesäkadulle+kävelemään,+no+sitä+vartenhan+niitä+rakennetaan,+mutta+minä+tyhmä+en+innostu.Toki+minä+myös+tavatessani+ystäviä+jään+juttua+pitämään,+mutta+oikein+hyvin+viihdyn+omassa+seurassakin,+onko+se+itserakkautta+vai+mitä;)Eihän+nykyisissä+mökeissä+enää+mökki+tunnelmaa+löydä,+ihmettelen+minäkin+niitä+pihan+täyttäviä+laitoksia+mitkä+alleen+peittävät+kaiken+luonnossa+normaalisti+olevan.Mukavuuksia+toki+voi+olla,+mutta+luonto,+pihapiiri+luonnon+armoilla.,+polkuja+saunalle,+liiteriin,+kaivolle,+nehän+ne+tunnelmaa+luo,+muutama+kukkapenkki,+hyötykasvinmaa+ja+laituri,+mistä+pulahtaa+laineiden+kelluntaan.Linnunpönttöjä+puihin,+niiden+seuranta+myös+sitä+mökin+ja+kesän+touhuilua.Muistan+mieheni+useinkin+istahtaneen+kuistin+rapulle+ja+siinä+mietti+suuria+ja+pieniä+asioita,+harvoin+pöytäryhmän+tuoleille+istahti,+rappunen+kelpasi;)Liiterin+rapullakin+viihtyi,+vuoleskellen+puulastoja+tai+muuta+pientä+kivaa+nauttien+olostaan.Kiireettömyys+ja+rauha,+sitä+meidän+mökillä+oli+ja+siitä+nautittiin.Ikävä+tulee,+kun+muistoja+mieleen+tulvii.+en+viihtyisi+katetuilla+mökkipihoilla,+keinotekoisilta+tuntuvat.Nyt+olisi+hyvä+päivä+koulata+samettiruusun+taimia,+ruoka+on+valmiina,+lämmitystä+vaille,+ei+minun+päiväni+sunnuntainakaan+estä+tämän+kaltaisia+puuhia,+eikun+hommiin.Viettäkää+mukava+päivä,+kukin+tavoillaan,+kunhan+vaan+mukava+tunnelma+syntyy;)
  14. Taas+leivoset+ilmassa+leikkiä+lyö,+tuskin++kuitenkaan+pakkasella+on+yöllä+ollut,+mutta+aurinko+paistaa+ja+antaa+Vapputunnelmaa+edes+jotenkin;)Peipposten+laulun+olen+kyllä+kuullut.Jospa+ensi+Vappuna+saisimme+jo+perinteistä+Vappua+viettää.Ei+minulla+harmi+mieltä+paina,+ikkunat+puhtaat,+hyvin+kauniin+ilman+näen+ja+liikenteen+kadulla,+tosin+hiljaista+vielä+on.Noinhan+se+menee,+minun+aarre+ja+perillisille+rihkamaa,+minä+olen+katsellut+valokuvia+ja+paljon+olisi+poistettavaa.Pitäisi+ehkä+siltä+oin+helpottaa+lapsien+selvittelyä+tulevaisuudessa.Kyllä+se+rasituksesta+käy+tuo+etsiminenkin,+minä+olen+ajatellut+mennä+muistitestiin,+kun+usein+tuota+etsimistä+ja+muistamista+saa+pohtia,+jospa+lääkkeet+antaisivat+ja+ne+auttaisi.On+niitä+ollut+vaikka+minkälaisia+vainoja+kaikkea+kohtaan,+muun+muassa+äitini+vasenkätisenä+pakotettiin+kirjoittamaan+oikealla+kädellä+ja+kaunista+jälkeä+syntyikin.Tyttäreni+sai+pitää+vasenkätisyytensä+ja+luontevalta+häneltä+sujuu+kirjoittaminen+silläkin.Onneksi+nuo+erovaisuudet+on+hyväksytty+ja+ei+enää+vainoja+tunneta,+ehkä+kuitenkin+piilosellaista.Ihminen+kuitenkin+ilman+omaa+tahtoa+suuntautuu+sille+mikä+on+hänelle+omansa+tuntuinen,+mitäpä+sanomista+siitä+onkaan.Nykyään+kyllä+puhutaan+liian+kanssa+noista+erovaisuuksista,+jospa+joskus+se+muuttuu+asennekin+ja+ollaan+ihmisiä+toisillemme.Tyttärentyttärentytär+on+punatukkainen,+no+näinä+päivinä+väriä+voi+muuttaa+halutessaan;)Sananvapaus,+kuin+ilmaisunvapaus+on+sallittua,+mutta+paljon+tarkoitusperä+ja+äänenpaino+siitä+tekee+joko+kielteisen+tai+hyväksyvän+asian.Ehkä+julkisuudenhenkilön+kohdalla+varovainen+ilmaisu+on+valttia.Tuo+pukeutuminen+on+makuasia,+mikä+minusta+sopivaa,+toiselle+hirvitys,+no+olen+aika+itsellinen+ja+toimin+sopivuuksiakin+uhmaten;)Ikä+joidenkin+mielestä+rajoittaa+ja+vaatiikin+pukeutumiselta+jopa+mummomaista++tyyliä,+mummo+olen+lapsilleni,+en+silti+pukeudu+mummomaisesti,+en+edes+madame+tyyliin;)Sama+sääntöjenmäärä+määrää+paljolti+myös+sisustuksessa,+pitää+olla+vaaleaa+ja+huonekalut+seinänvieriä+kiertäen,+minulla+värikästä+ja+sohvakin+väliin+keskellä+lattiaa,+aika+hurjaa+varmaan;)Jospa+tässä+jättäisi+koneen+ja+alkaisi+Vappua+juhlistamaan,+miten,+se+on+arvoitus,+illalla+kuitenkin+saunaan+menen;)Oikein+iloista+Vappumieltä+ja++toiveikkain+mielin+viimeistä+kevätkuukautta+viettämään,+kesä+jo+nurkan+takana;)
  15. Kauniina+päivä+alkaa+ja+voisi+kuvitella+samana+jatkuvankin,+ei+ruskottanut+tänä+aamuna,mittari+nollaa+näyttää,+joten+ei+vielä+napasillaan+aurinkoa+voi+ottaa;)Olen+hyvin+tyytyväinen,+että+selvisi+tuo+uhka+hallituksen+kaatumisesta,+ei+tähän+enää+tuota+olisi+kestetty,+kun+korona+vielä+vaan+jyllää.Heikompikin+sopu+oli+suotavaa+ja+jokainen+kai+hieman+periksi+antoi.Nyt+on+pikkuhiljaa+saatava+pyörät+entisen+lailla+pyörimään+ja+sitten+suu+säkkiä+myöten,+kyllä+selvitään.Olen+hieman+kielteinen+noihin++geenimuunnoksiin,+jotenkin+ei+tunnu+oikealta,+mutta+olen+varmaan+vain+ennakkoluuloinen+ja+vanhanaikainen.+Epävarmuus+kaiken+muuttamiseen+keinotekoisesti+hirvittää,+mutta+tiedä+vaikka+joudun+senkin+näkemään.Tuo+puheen+epäselvyys+ärsyttää+minuakin,+vaikka+ääntä+koventaisi++ei+selvää+saa,+onhan+muitakin+ärsyttäviä+asioita,+muun+muassa+suoraan+kameraan+tuijotus,+Jaakko+Saariluoma+yksi+esimerkki.Pienestä+se+ärtyminen+alkaa;)No+farkkutakin+tilasin,+kun+minusta+oli+kaunis,+sopiiko+käyttää+kaikkien+mielestä,+minulla+kuitenkin+nuori+mieli+ja+halu+näin+toimia;)En+minäkään+mitään+valmiiksi+rikkinäistä+halua,+hullua+se+on+muutenkin.Eihän+korona+suinkaan+ohi+ole+ja+vähän+pelottaa,+kun+noita+sääntöjä+aletaan+purkamaan,+ollaanko+vielä+valmiita,+mutta+ymmärrän+halun+normaali+oloisesta+elämästä+painavan+päälle.Noita+ulkolaisia+sarjoja+katsoessa,+minua+hermostuttaa+ne+toistot,+ymmärrän+kyllä,+että+jaksoja+ovat+ja+tarkoitettu+pätkissä+katsottavaksi+ja+myös+se+totuudellisuus+on+hyvin++hataraa,+aina+huomaa+miten+mahdottomia+todellisuuden+puutteita+onkaan,+mielikuviahan+suurelta+osin+onkin,+mutta++silti+suorat+epäkohdat+ärsyttää.Paljon+kun+telkkaria+tuijottaa,+alkaa+kaikki+kiusaamaan+ja+monasti+ei+muista+ettei+niillä+katsottavilla+ole+totuuden+kanssa+mitään+tekemistä.Tappelukohtauksetkin,+vaikka+kuinka+hakataan,+pystyyn+vaan+noustaan;)Sama+vanhan+pirtin+jäännöshän+tämä+on,+mutta+ei+mikään+demareiden+kuin+muidenkaan+puolue+kiistojen+tanner,+mielipiteitä+hyväksytään,+mutta+kiistely+politiikasta+ei+ole+hyväksi+katsottua.No+nyt+jotain+tärkeää+tekemistä+lähden+suunnittelemaan,+sää+mitä+parhainta+näyttää,+kunhan+lämpöä+vähän+saisi+lisää,+olisi+mieli+hyvä.Suurempia+vapun+valmisteluja+ei+tarvita,+kyllä+se+toukokuu+on+jo+riemastuttava+asia+siltäänkin,+lähellä+jo+onkin,+sitä+odottelemaan;)