Lapsi kuuluu kirkkoon vaikka vanhemmat ei?

äipyliiini

Eli olemme kastaneet esikoisemme(n4vuotta sitten), me vanhemmat erosimme kirkosta n. vuosi sitten. Lasta emme itse "erottaneet", eli kuuluuko hän vielä kirkkoon vai meneekö vanhempien mukaan noin pienenä? Lapsi siis nyt 4vuotias. Toinen ongelmani on, meille syntyi vasta toinen lapsi jonka haluaisin myös kastaa. Ihan vain siksi, kun sukumme kaikki jäsenet kuuluvat kirkkoon ja kaste on ns. tärkeä kaikille. Tiedän, että toisen vanhemman tulee kuulua kirkkoon, jotta lapsi voidaan kastaa. Voinko siis liittyä kirkkoon siksi aikaa, että lapsi on kastettu ja taas erota? Vai eroaako lapsi myös mukana kirkosta, koska emme vanhemmat siihen kuulu.

Syynä miksi olemme itse eronneet, on se ettemme käy kirkossa, emmekä ole uskovaisia tai usko mihinkään ja halua maksaa turhia veroja tuosta. Mutta itsekkin olen rippikoulun käynyt jne ja haluaisin, että lapsellamme olisi mahdollisuus itse siinä vaiheessa päättää mitä haluaa tehdä. Pysyä kirkossa, mennä rippileirille ja ehkä naimisiin kirkossa. Tai sitten erota!

3

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usko-matonta

      Enpä ole kuullut ennen, että joku haluaisi pitää lapsensa jonkin aatteellisen yhteisön jäsenenä, vaikka itse siitä nimenomaisesti eroaa, kun ei yhteisön aatteeseen usko. Mutta käsittääkseni pilttinne on edelleen kirkon jäsen. Uudesta piltistä tulee jäsen vain, jos jompikumpi vanhemmista on kirkon jäsen. Kirkkoon voi liittyä ja lapsen kasteen jälkeen erota, mutta kirkollisvero menee koko vuodelta. Valinnanvapaushan lapsellasi on paremmin, jos hän ei kuulu kirkkoon. Silloin hän voi koulussakin valita, osallistuuko uskonnonopetukseen vai ei, kirkkoon kuuluvalla lapsella sitä valinnanvapautta ei ole. Ja kasteen saa ja ripille pääsee kyllä aikuisiälläkin, jos niin itse valitsee. Mutta tietysti, kukin tyylillään, jos et vallan provoile.

    • aaafgfeg

      en provoile. En ole ikinä pitänyt kirkkoa tärkeänä, mutta silti siihen kuulunut 25vuotta. Nyt päätin erota, koska en näe siitä itselleni mitään hyötyä, lähinnä siis veron takia erosimme,miksi maksaa koska voin käydä kirkossa ilman maksamistakin jos haluan. Mutta jotenkin oletan, että meidän suvulle se on tärkeää että kirkkoon kuulutaan.Enkä ole kuuluttanut myöskään sitä,etten itse enää kuulu.

    • 17+20

      meillä ei ainakaan muksukaan voi kuulua kirkkoon jos ei ees toinen vanhemmista kuulu kans...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe