Ollaan menossa vaimon(ihan suomalainen)kanssa syyskuun lopussa pattikselle. Paljon on oikea hinta taksista Bankokin kentältä Pattayalle.
Taxi
Koh larn
24193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
1500 bahts
Siis Bangkokin, ennenkuin joku irvileuka valittaa kirjoitusvirheestä.
1200-1500 ja takaspäin 800
1500 siitä tuloaulan ovelta.
Kiitos ja kumarrus.
Muijas voi saada raivarit pattayan pilluparatiisissa, joten varaudu äkkilähtöön ja
spurttikassaan.
Ei ole meillä eka kerta pattiksella, eikä ole tarvetta vieraissa käydä. Pattayalla on paljon muutakin. Käypä itse joskus paikanpäällä.
taxi meter löytyy tuloaulasta kerros alaspäin . Hinnat kerroinkin jo 1300-1500 thb (maaliskuu) Uudelleen reissuun elokuun puolessa välissä kuukaudeksi. Voin laittaa tämän hetken hinnat sitten
Koko Thaimaassa ei muuta olekaan.
Kävisit joskus katsomassa tampio.
Se oli elämäni pahin virhe.
Täällä matkailupalstalla häiriköini. vai oletko todella niin yksinkertainen että luulet että jokut vaihtavat matkakohdettaan kirjoituksiesi takia mitä näille palstoille väännät. Itse aikoinaan (v.2008) matkakohteesi valitsit ja petyit, koska ahdasmielisyytesi kärsi siitä mitä thimaassa koit ja näit ja kun vielä miehesikin löysi sieltä paremman naisen kuin itse olet. Nyt jokapäivaä suollat sellaista sontaa thaimaasta näillä palstoilla jotka ei edes pidä paikkansa, ainostaan sun likaisesen mielikuvituksen tuotetta. Mitä jos vastaisuudessa keskittäsit energiasi oman itsetuntosi paranteluun ja erillaisten kulttuurien hyväksymisen opiskeluun. Emme me kaipaa sinun lestadiolais tai muuten ahdasmielisen mielipiteitä matkailupalstalle jossa toiset yrittää keskustella matkailusta.
Asiaa. Totta joka sana. Pattaya kutsuu syyskuun lopussa, eikä siihen jonkun pikkusielun kommentit vaikuta yhtään. En kyllä ymmärrä, miksi tällä palstalla pitää roikkua, jos Thaimaata noin paljon vihaa. Vaimon kanssa ollaan käyty parikymmentä kertaa eri puolella Thaimaata(toki myös muualla Aasiassa)ja koskaan ei ole ahdistanut. Avarakatseinen pitää olla, että matkailusta saa kaiken irti.
Enemmän nyt pillujuttuja kehiin. Ei thaimaassa naisturisteja kaivata. Eikä niiden kimittäviä hemmoteltuja pilttejä. Thaimaa on miesten maa.
ja tuollaisen kokemuksen jälkeen täytyy vielä kysellä taksin hintoja. Olisko matka peruuntunut jos se olis ollutkin 1700 bahtia?
Voihan v....u. olenko sanonut, että hinnalla matkan toteutumisen kannalta mitään merkitystä. Ihan huvikseni kysyin, kun en tuota väliä ole ennen taksilla mennyt, vaan on ollut tuttu vastassa kentällä. Eikös tämä palsta pitäis sitä varten olla, eeikä tuollaisten kateellisten idioottien kommentteja varten.
sori, ei ollut tarkoitus loukata, ihmettelin miten onnistuu käymään Pattayalla tietämättätuota asiaa. Itse en ole mennyt kertaakaan väliä taksilla, mutta hinta ei ole kosksaan jäänyt epäselväksi, varsinkaan takastulon hinta. Tälläkin palstalla sitä kysytään varmaan joka viikko eli pienellä etsintä toimella asian olisi löytänyt alleminuutissa.
1300 thb oli maaliskuussa Keski- Pattayalle (sis. tietullit). 1500(sis tie tullit) thb Jomtien beachille maksoi tuttumme.
Bussi Pattiksen la-asemalle lähtee kakkostasolta, 170 baht, 20 baht lavataksi Jomparille.
Toki taxi on miellyttävin, mutta jos on aikaa ja haluaa katsella paikallista menoa, niin bussillakin pääsee ihan mukavasti
onpas kallista,mutta elämä on, pattayalla.
muualle sama matka 260-300km maksaa pikkubussissa 200thb, linja-autolla 130thb.
mihin ne pattiksen halpuudet nyt hävisivät. ok, saahan siellä thaimaan halvinta tu*sua;)
Tumppaa hanuriis tuupero.
URPO ei ne ole Pattayan taxin hintoja vaan Bangkokin taxin hinnat. Taxikin on jotain muuta kuin bussi tai pikkubussi.
Ripeimmille Suvarnapsulta pääsee Ambassadöörin katolle Copter Servicellä, toki vaatii pätäkkää jopa thaikkulassa.
Mentiin, kun kaveri joutu myymän vanahan mettän, testattiin, halapaa kuin heinänteko nykyhelteillä. Infoon sanoo kopter Paattaijaa ihan Savoks, niin kaikki hoituu.
ei sinne pillupäälle nyt niin kiire voi olla, putoavat pian, toki eihän noi Servicen sällejä ole vaan armeiskajan.
Paljon toi väli nykypäivänä maksaa ?
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Thaimaassa jo kolmas helikopteriturma viikon sisällä/1135268014174