Tyttöystävän kuritus

15+5

Mitä mieltä? Pitääkö naisen alistua suhteessa miehen tahtoon ja saako mies kurittaa naista, joka ei tottele? En nyt tarkoita mitään hirveetä perheväkivaltaa, vaan esimerkiksi kevyttä piiskaamista tai nurkassa seisottamista rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta? Alistuminen miehen tahtoonhan on tärkeä osa uskovaisen naisen elämää niin islamissa kuin kristinuskossakin (mies on perheen pää), mutta miten nykyaikaisessa maallistuneessa parisuhteessa?

Itse kannatan sitä, että ensinnäkin suhteessa ihan oikeasti sitoudutaan toiseen ja silloin kun ollaan todella sitouduttu ja vakavissaan, niin miehellä on se lopullinen valta päättää asioista. Ei laivalla voi olla kahta kapteenia ja jos se ei naiselle kelpaa niin sitten se suhde ei voi toimia.

9

2489

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2+11

      Anteeksi nyt, mutta miksi miehellä olisi se lopullinen valta? Nuo uskontojen käsitykset ihmisten välisistä suhteista perustuvat satoja vuosia vanhoihin käsityksiin, jotka on myöhemmin kumottu (naista ei ole tehty miehen kylkiluusta) tai katsottu nyky-yhteiskunnan moraaliin soveltumattomiksi. Ja luuletko että tuollaisessa parisuhteessa oleva nainen olisi onnellinen?

      Itse en kannata alistamista, sillä se johtaa naisen yksilönvapauksien rajoittamiseen sekä kidutukseen ja pelotteluun ja lopulta vaikenemiseen ja hyväksyntään etenkin jos suhteesa syntyy lapsia ja nainen ei halua rikkoa perhettä ja lopulta koko vaimon loppuelämän pilaamiseen. Tuskin kukaan haluaa olla alistettavana nykyaikana. Saatat ehkä löytää jostain vanhoillislestadiolaisista sellaisia ihmisiä tai jonkun muuten vain alistettavan naisen, jonka itsenäisyyden voit tuhota.

      Ja voit esim. islamista nähdä, mihin naisten alistaminen on lopulta johtanut. Sukupuolielinten silpominen on tavallista, naisen paikka on keittiössä (ts. työttömänä) yms.. Joo, vähän kärjistettyä, mutta mihin sitten vedetään raja ojentamisessa? Ja mitkä ovat sääntöjä ja mistä mies saa rankaista? Väärin äänestämisestä? Vääristä huonekaluostoksista? Ja lopuksi perustele, miksi mies olisi naista parempi tekemään rationaalisia päätöksiä ja miksi miehen tulisi rajoittaa naisen itsenäisyyttä?

      Ja kyllä aika moni parisuhde toimii, vaikka niillä on kaksi ''kapteenia'' (olipas hieno vertauskuva sinulta). Jos käsityksesi toimivasta parisuhteesta on se, että naisen päätösvalta, itsenäisyys ja oma tahto viedään tai ainakin niitä tajoitetaan, niin sanoisin, että olet väärässä ainakin mikäli toimiva parisuhde määritellään siten, että MOLEMMAT ovat onnellisia.

      • 10+18

        Siinäpä se onkin kun mun mielestä meillä ei "moni parisuhde toimi". Tai moni kyllä toimii, mutta yhtä moni ei toimi. Mun maailmankuvani ja ajatteluni kehittyi tässä asiassa suunnilleen näin: ensin olin ihan normaalisti kasvatettu lapsi, eli kaikki on tasa-arvoista jne. jne. Sitten tajusin, ettei se unelma tai ihannekuva avioliitosta enää päde. Ei tämän päivän liitot enää kestä sitä 50-60 vuotta kuolemaan asti niin kuin ne vielä muutama kymmenen vuotta aikaisemmin kesti.

        Tästä seurasi sellainen angstivaihe, että ajattelin avioliiton ja koko parisuhteen olevan ihan paskaa. Ihmisten pitäisi tunnustaa se, ettei liitto tule kestämään ja rakentaa elämänsä sen varaan, että jokaisella on 2-4 pidempää suhdetta elämässä ja sillä selvä. Ihan niin kuin nykyään työpaikkojakin vaihdetaan eikä enää olla siinä samassa hommassa eläkeikään asti. Lapsia hoidetaan ristiin rastiin ja eläkepäivät viettää kuka missäkin.

        Sitten mietin sitä, että kyllä se ihanne avioliitosta on kuitenkin arvokas. Lapsilla on paras kasvaa ehjässä ympäristössä ja loppujen lopuksi se on aikuisillekin parasta elää tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Se vaan pitää varmistaa, että se liitto toimii ja se varmistetaan sopeutumalla ja uhrauksilla molemmin puolin. Mies pitää huolta naisesta ja nainen miehestä. Ja yhteen hiileen puhalletaan. Ja niin kuin mä sanoin niin ei voi olla kahta kapteenia sellaisessa tilanteessa, jossa puolisot on eri mieltä asioista.

        Loppujen lopuksi se mun ihanne on ehkä sellainen 1940-1950-luvun avioliitto. Tai se mitä kuvittelen sellaisen liiton olevan. Nainen käy työssä, jos haluaa, mutta miehellä on ensisijainen vastuu elannon hankkimisesta. Mies osallistuu kotitöihin, jos haluaa, mutta naisella on ensisijainen vastuu kodin pyörittämisestä. Sopimusasioitahan nämä ovat, mutta kun ne sovitaan niin niistä pidetään kiinni. Ja mies on perheen pää.

        Se mikä mut yllätti kun lueskelin tästä netistä on, että on olemassa paljon naisia, jotka oikeasti haluaa elää liitossa vahvan miehen kanssa. Maailmalla on erilaisia submissive woman- ja loving domestic discipline-liikkeitä. Toki näissä on usein (ainakin ei uskonnollisissa) mukana seksuaalinen aspekti, mutta sekin on ilmeisesti yleisempää kuin ainakaan itse äkkiseltään kuvittelin. Joka tapauksessa on siis naisia, jotka ovat onnellisimpia kun saavat olla nimen omaan miehensä tukena elämässä eivätkä ole perheen staroja. Se on paljon stressittömämpi ja turvallisempi tilanne kun joku muu kantaa vastuun.


    • 7+15

      "Pitääkö naisen alistua suhteessa miehen tahtoon..."
      - Kenenkään ei ole pakko alistua, ellei itse sitä halua. Eikä siihen myöskään tulisi painostaa. Jos haluaa naisen joka "alistuu", kannattaa etsiä sellainen. Toisen luonnetta ei voi, tai edes tulisi yrittää muuttaa.

      "...ja saako mies kurittaa naista, joka ei tottele?"
      - Kurittaminen on ensisijaisesti vanhempien tehtävä. (Tosin nykyaikana kumpaakaan ei suvaita) Mikäli vanhemmat eivät ole käyttäneet tarpeeksi kuria kasvatuksessa, on tuloksena todennäköisesti haastavampi yksilö.

      Suhteessa asian ei kuitenkaan tulisi olla näin. Jos nainen ei "tottele", pitäisi asia hoidella keskustelemalla ja osoittamalla rakkautta ja arvostusta, eikä suinkaan nuhtelemalla eikä käsiksi käymällä. Vaikka loukkaantuisitkin joistakin asioista, ne tulisi hoitaa rakkaudella.

      "Alistuminen miehen tahtoonhan on tärkeä osa uskovaisen naisen elämää niin islamissa kuin kristinuskossakin (mies on perheen pää)..."
      - Islam ei ehkä ole se paras malliesimerkki mitä perheen johtamiseen tulee, etenkään kyseisen uskonnon ääripäässä. Naisten alistaminen on useimmiten todella rajua ja naiset itse hyvin rajoitettuja onnettomia. Omasta näkökulmastani Islam on hyvin "lakisääteinen" uskonto, jossa miehet ovat se dominoiva osapuoli.

      Oikeaoppisen kristinuskon kannalta taas kaiken tulisi perustua rakastamiseen ja anteeksiantamiseen, tosin valitettavan monet kristityt eivät tätä tajua. Vaikka miehen kuuluisikin olla perheen pää, se ei tarkoita sitä, että naisen mielipiteitä ei tarvitsisi kuunnella. Mielestäni naisen mielipiteiden tulisi olla yhtä tärkeitä kuin omienkin. Vasta lopullinen päätösvalta tulisi olla miehellä. Eli tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että naista pitäisi kurittaa tai alistaa, vaan sitä, että naista kuunnellaa, rakastetaan ja tälle myös annetaan anteeksi hänen virheensä.

      "mutta miten nykyaikaisessa maallistuneessa parisuhteessa?"
      - Feminismin ja seksuaalisen vallankumouksen jälkeen yhä enemmän suhteita hajoaa aina vain kiihtyvässä tahdissa. Miksi? Ihmiset ovat onnettomampia ja entistä tyytymättömämpiä suhteisiinsa. Itsekkyys on lisääntynyt valtavasti, eikä parisuhteissa ole enää selkeää järjestystä. Vertauksesi "kahdesta kapteenista" osuu aivan oikeaan. Jos molemmat säätävät vain omia juttujaan eikä yhteistä säveltä löydetä, ei mistään voi loppujen lopuksi tulla mitään.

      Lopuksi vielä muutama kommentti tuohon edelliseen viestiin. :)

      "Nuo uskontojen käsitykset ihmisten välisistä suhteista perustuvat satoja vuosia vanhoihin käsityksiin jotka on myöhemmin kumottu (naista ei ole tehty miehen kylkiluusta)..."
      - Vaikka käsitykset ovatkin satoja, jopa tuhansia vuosia vanhoja, ei niiden toimivuus ole suinkaan minnekään kadonnut, eikä niitä oikeastaan ole edes kumottu. Nykyaikana ihmisten mielikuvat ovat vain muuttuneet.

      Naisen "kylkiluusta" luomiseen en voi tosin ottaa kantaa, sillä en ollut paikalla seuraamassa tapahtumaa. Mutta ehkä "kylkiluulla" on jokin toinen tarkoitus?

      "...tai katsottu nyky-yhteiskunnan moraaliin soveltumattomiksi."
      - Onko nyky-yhteiskunnan moraali välttämättä se oikea ja toimivin? Mutta miksi suuri osa suhteista ei vain toimi yleisen mielipiteen käsityksellä onnellisuudesta? Itse en tätä ainakaan purematta nielisi..

      "...naisen paikka on keittiössä (ts. työttömänä) yms.."
      Tämä on asia, jota olen itse miettinyt paljonkin.. Hyvin suuri osa naisista, joiden äiti on ollut kotiäitinä, haluavat luoda uran ja rikastua. Mutta taas moni naisista, joiden molemmat vanhemmat ovat olleet aina töissä, haluavat taas mieluummin jäädä kotiäideiksi. Miksi on näin? Ehkäpä ihmiset kuvittelevat, että onnellisuus on saavutettavissa, vaikka se oikeasti tulisikin aivan pienistä asioista.

      Nyky-yhteiskunnassa tosin ei anneta minkäänlaista mahdollisuutta kotiäideille. Lähes jokaisen on pakko tehdä jotain toimeentulonsa turvaamiseksi, teki se sitten onnelliseksi tai ei. Monissa perheissäkään ei välttämättä pärjätä enää yhden ihmisen tuloilla. Samalla työttömyys lisääntyy. Miksi kaikkien pitäisi tehdä töitä kodin ulkopuolella jos niitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille? Jos tällaista sosiaalista painostusta ei olisi, työttömyysongelmaa ei olisi. Asiat olisivat myös paremmin lasten kannalta. Rohkenen myös epäillä, että osa naisista olisivat paljon onnellisempia niin.

      Alistaminen on kuitenkin jotenkin "raju" termi kuvaamaan toimivaa suhdetta, kun kyseessä ei kuitenkaan tulisi olla mitään niin rajua. Jos asiat hoidettaisiin taidolla JA tunteella, ei ole mitään syytä ettei tällainen suhde toimisi jopa paremmin kuin nykyajan käsitysten mukaan. :)

      • 17+14

        "Kenenkään ei ole pakko alistua, ellei itse sitä halua. Eikä siihen myöskään tulisi painostaa. Jos haluaa naisen joka "alistuu", kannattaa etsiä sellainen. Toisen luonnetta ei voi, tai edes tulisi yrittää muuttaa."

        -- Tämä on aika selvä homma. Yleensäkään parisuhteeseen ei pitäisi mennä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei suhtaudu suunnilleen yksyhteen tärkeimpiin asioihin.

        "Suhteessa asian ei kuitenkaan tulisi olla näin. Jos nainen ei "tottele", pitäisi asia hoidella keskustelemalla ja osoittamalla rakkautta ja arvostusta, eikä suinkaan nuhtelemalla eikä käsiksi käymällä. Vaikka loukkaantuisitkin joistakin asioista, ne tulisi hoitaa rakkaudella."

        -- Rakkaudella toki, mutta välillä kevyt kuritus on ihan hyvä asia. Tässä tosin palataan tuohon ekaan pointtiin, eli naisen pitää ymmärtää ja hyväksyä se osana suhdetta. Muuten sen koko pointti menee hukkaan. Lapsella toimii rangaistuksena hyvin seisottaminen nurkassa tai istuminen häpeäpallilla koska lapsi käsittää sen merkittävänä rangaistuksena. Murrosikäisellä sama ei toimisi asenteen takia. Vaimo voi joko alistua rangaistukseen tai olla alistumatta ja kyse on puhtaasti asenteesta.


    • Siksikö yksin?

      Millä vuosisadalla sitä eletään? o.o

      Itse olen ehdottomasti vastaan sitä, että vaimoa kuritetaan. Minä en koskaan alistuisi sellaiseen, vaan pistäisin suhteen poikki heti ensimmäisestä kerrasta. Leikistä en toki suutu, mutta jos tosissaan mies meinaisi, että minun on toteltava häntä ja tehtävä kuten hän tahtoo, saisi taatusti kuulla sellaisen saarnan ja samantien jäädä ilman naista. Tasa-arvoa vähän, kiitos.
      Suhteessa kummankin osapuolen pitäisi olla yhtä arvokas, eikä toinen saisi olla alistettu. Päätökset voisi ihan hyvin tehdä yhdessä, välillä jompikumpi voisi tehdä kompromisseja, eikä sen aina tarvitsisi olla sama ihminen, koska niin se ei vain toimi!
      Ei tarvitse olla "yhtä kapteenia", vaan kaksi ihmistä, jotka välittävät ja rakastavat toisiaan niin paljon, että kykenevät tekemään tarvittavat päätökset yhdessä. Minä en ainakaan katselisi päivääkään miestä, joka vaatii minua tottelemaan itseään.
      Toki minä toisinaan voisin antaa miehen päättää jostakin asiasta yksin, esimerkiksi sellaisista asioista, joista hän tietäisi minua huomattavasti enemmän. Olisi kuitenkin mukavaa, jos kumpikaan ei lähtisi leikkimään kaikkivaltiasta, vaan ottaisi myös toisen huomioon.

    • 16+14

      Mä olen tyttö eikä mua haittaa yhtään ajatus, että mies saisi päättää asioista ja kummallakin olisi omat hommansa suhteessa. Ei tasa-arvoisuus tarkoita samanlaisuutta. Joskus on ihan hyvä et joku asettaa rajat kun itsellä on vauhti päällä.

    • Tätä mieltä minä...

      Jos suhteen alussa sovitaan pelisäännöistä niin asia on OK. Sitten taas jos mies päättää yhtäkkiä alkaa kotityranniksi niin se ei ole OK. Aikuiset ihmiset saavat yleisesti ottaen tehdä millaisia sopimuksia haluavat keskenään ja elää niin kuin hyväksi katsovat kunhan eivät sotke muiden elämää.

    • kakkkakak

      hyvin menny ihmiset trolliin mukaan. :D

    • dfhdfh

      Miehet johtaa maailmaa, naiset johtaa miehiä;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe