Yleensä en ihan mielelläni tee tällaista aloitusta mutta haluaisin kuulostella miten täällä asiaa mietitään?
Aloitus on uutisiin allergisoituneen DW:n innoittama.
Toivottavasti kommentoidaan ilman kauheata haloota ketään henkilöä kohtaan ja yksityiskohtia hakien, vaan miettien asiaa pidemmällä tähtäimellä.
Poliisi on nähtävästi pakotettu lopettaamaan tutkinta "yleisistä syistä".
Ehkäpä kyseessä on uusi "maan tapa".?
Suomen "valloitus" on jotenkin tapahtumassa, kaikenlaista uutista pukkaa mökkiostoista, on on Irlantilaista karavaanatiporukkaa, Romaniastakin
kyläillään, paikalliset työnnetään kortistoon ja naapuri tilataan tekemään työt, EU paheksuu jo Tanskaakin.
Nuorison kesä- ja muut työpaikat myydään tai siirretään ulkomaille jne,
Ja kaikelle tuolle tuntuu aina löytyvän joku ohjaava EU-Direktiivi.
Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo, on minua öklöttänyt jo
lapsesta asti, heti kun tajusin sen olevan vain tarkoitushakuista Propagandaa, vaikka toisin ajateltuna onkin hyvänkuuloinen juttu.
Olenkohan minä vanhasuomalainen relikti?
Vai yksinkertaisesti liian vanha tähän Eurooppalaistumiseen ja Globalisaatioon?
Maamme on minulle liian pyhä?
H.
Saksalaisten rantautumisen esitutkinta lopetettiin
53
151
Vastaukset
- miten yhdistäisit
no nuohan on vain niitä vapaan markkinatalouden "rajattomia mahdollisuuksia" eri muunnoksinen. .
Tälläkin paikkakunnalla oli vuosia sitten saksalaisen lääketehtaan kokeiluviljelmiä kulotetussa metsäaukossa. Alueella oli ainakin ajoittain liikkumiskielto.
No käytännössä kai se tarkoitti sitä että paikalliset hampunkäyttäjät täydensivät omia pussukoitaan, useammankin nuoren hallussa oli ase, myös ammuskeltiin.
Monen vanhuksen kohdalla oli myös tota rahat tai henki-vainoa.
Monikohan mummu joutui sekavassa kunnossa myös "kuvauksiin" Persuukset paljaaksi ja koira töihin....
Itse olin aseellisen uhkauksen kohteina aikoinani työpaikalla, työmatkoilla, kotona, pihamaallani, kirjastossa, ostamallani mökillä ja sen pihamaalla.
Pisnekset ja niiden kaikki vapaat muunnelmat sietäisi lähempää tarkastelua.
Monet, liian monet syyttömät joutuvat maksamaan hengellään näiden "suojelukuntien" liikeideat ja -toimet.
Hyvää taivasmatkaa Marita.
Minulle sinä olit aina hyvä ystävä.
Valkoinen vapaana liitävä lintu - iankaikkisuudesta annettu viesti.
Kiitos Sinulle.
Kun markkinavoimat ja usko ajaa yli kaikkien maan lakien, mitä on seurauksena?
Tarvitaanko maailmassa enää ainuttakaan ihmistä?
Kun mikään ei päde? - meeriamanda
Nopeet on käänteet, oliko vielä eilen kun poliisi soutajia haeskeli ja nyt vedettiin juttu pois :o
" Poliisi esitti syyttäjälle esitutkinnan lopettamista, koska jutun vaatimat tutkintatoimenpiteet eivät ole järkevässä suhteessa tekoon kokonaisuutena arvioiden"
Lainaus i-l.
Koko kirjoitus oli kuin vähättelyä, ja kun olivat vielä siistiksi jättäneet paikankin....höpön..höpö! Se oli kotirauhan / yksityisyyden rikkomista eikä muuksi muutu minkäänlaisin sepustuksin.
Olihan juttu noussut saksassakin uutisten tasolle, joten joku taho älähti :/
Minun oikeustajuni ei tuollaista tunkeutumista hyväksy, olivat keitä tahansa. Meriläinen Ameebani osoittautuu taas viisaaksi tytöksi.
Hommahan alkoi rikostutkinnalla, mutta kun kyseessä ei ollutkaan Suomalainen känniläinen, homma muuttui kiltiksi vierailuksi.
Mutta, Meerini? Miten otat vastaan ajatuksen että Suomemme muuttuu siten, että kaikille vierailijoillemme annetaan nyt vierailut anteeksi.?
Jopa Suomalaiselle, joka usuttaa Thain-kieliset metsiemme syvyyksiin, kunhan paikallinen metsästys-seura on karkoittanut Karhut Hunksin Nevadaan, hyvällä korvauksella, naapurikunnan koulun pihalle?
Tämäkö on meidän vanhojen Suomalaisten perintö jälkeemme tuleville?
H.- meeriamanda
Jo ajatuksenakin on vastenmielinen, ja ei se tule ongelmitta onnistumaan. Torrakoita ...laillisia tai laittomia se kai on omaissuutensa suojaamiseksi hankittava,
Hyvä että joku ne marjat metästä kerää, olkoot ketä tahansa, sehän menee vielä jokamiehenoikeuksilla, Kunhan varmistetaan että saavat oikeudenmukaista kohtelua ja palkkaa. Karhuja on todettu olevan runsaasti , lisätköön kaatolupia tai ajakoon velitoverin saloille :))
Kuhan nämä nykyiset nuorehkot päättäjät kykenevät saamaan itselleen mökkirannan ja jo tympääntyneet tärkeyteensä muuttuu ääni kellossa, nyt eivät niin välitä koska omistajat ovat useimmin näitä heidän inhoamia suuriikäluokkaisia.
Arvot ja omaisuuden kunnioitus palajavat, uso pois! :) - s-taka
meeriamanda kirjoitti:
Jo ajatuksenakin on vastenmielinen, ja ei se tule ongelmitta onnistumaan. Torrakoita ...laillisia tai laittomia se kai on omaissuutensa suojaamiseksi hankittava,
Hyvä että joku ne marjat metästä kerää, olkoot ketä tahansa, sehän menee vielä jokamiehenoikeuksilla, Kunhan varmistetaan että saavat oikeudenmukaista kohtelua ja palkkaa. Karhuja on todettu olevan runsaasti , lisätköön kaatolupia tai ajakoon velitoverin saloille :))
Kuhan nämä nykyiset nuorehkot päättäjät kykenevät saamaan itselleen mökkirannan ja jo tympääntyneet tärkeyteensä muuttuu ääni kellossa, nyt eivät niin välitä koska omistajat ovat useimmin näitä heidän inhoamia suuriikäluokkaisia.
Arvot ja omaisuuden kunnioitus palajavat, uso pois! :)Sattumoisin olen sitä mieltä, että jokamiehenoikeudet eivät koske muita kuin suomen kansalaisia. Vai onko laintuntemukseni jotenkin virheellinen tahi jälkijättöinen tahi en ole ymmärtänyt asiaa laajalla sydämellä?
On minulla sopivasti kirkonkylän liepeillä tontti. Järven rannalla - olkaa nyt helv... ei kun pikkuisen katteellisia. Siellä kasvaa mustikoita, mutta älkää luulkokaan että ikinä itse ehdin niitä kerätä, ehei, kyllä ne on paremmissä koppasissa ennenkuin ovat edes kunnolla kypsiä.
Juuri viime viikolla näin veneen rantautuneena mustikkamaani rantaan. Mitäpäs minä enää sinne, marjat on jo menneitään, jossain maalikylien pakkasissa tai piirakoissa.
Jos ulkomailta tänne marjankerääjiä lennätetään niin viekööt hitsivie ne kaukaisimpaan korpeen. Ehkä vievätkin? Jokamiehenoikeuttaan käyttävät paikalliset todella aktiivisesti. Maanomistajan on kerättävä pakastimentäytteensä jostain huitsin nevadan korpimaista, samoin kuin ylikansallisten keräilijöidenkin. Epistä. Eikö muka?
Luen niin huonosti IL- ja muitakin "uutislehtiä" että en oikein tiedä tuosta saksalaisten viime invaasiosta. Sen tiedän että ainoa se ei ole, tuttavapiirissä on melkoinen omankädenoikeudenotto-kokemus myös muutaman vuoden takaa. Kämppä vallattiin ja asuttiin kuin siat konsanaan, pakastimet tyhjenennettiin ja naapurien katiskatkin.
Isoon kansaan sopii kaikenlaista tallaajaa, mutta laki pitäisi heillekin olla. Mainitsemaani porukkaa ei tavoitettu, luulen että oltiin hyvillään että ehtivät lähteä ennenkuin poliisi ehdittiin hälyttää paikalle. Käräjöinti on aina yhtä paskamaista, saati että vastapuolena on muunmaalainen nuorisojoukko. - ma.ejk...
s-taka kirjoitti:
Sattumoisin olen sitä mieltä, että jokamiehenoikeudet eivät koske muita kuin suomen kansalaisia. Vai onko laintuntemukseni jotenkin virheellinen tahi jälkijättöinen tahi en ole ymmärtänyt asiaa laajalla sydämellä?
On minulla sopivasti kirkonkylän liepeillä tontti. Järven rannalla - olkaa nyt helv... ei kun pikkuisen katteellisia. Siellä kasvaa mustikoita, mutta älkää luulkokaan että ikinä itse ehdin niitä kerätä, ehei, kyllä ne on paremmissä koppasissa ennenkuin ovat edes kunnolla kypsiä.
Juuri viime viikolla näin veneen rantautuneena mustikkamaani rantaan. Mitäpäs minä enää sinne, marjat on jo menneitään, jossain maalikylien pakkasissa tai piirakoissa.
Jos ulkomailta tänne marjankerääjiä lennätetään niin viekööt hitsivie ne kaukaisimpaan korpeen. Ehkä vievätkin? Jokamiehenoikeuttaan käyttävät paikalliset todella aktiivisesti. Maanomistajan on kerättävä pakastimentäytteensä jostain huitsin nevadan korpimaista, samoin kuin ylikansallisten keräilijöidenkin. Epistä. Eikö muka?
Luen niin huonosti IL- ja muitakin "uutislehtiä" että en oikein tiedä tuosta saksalaisten viime invaasiosta. Sen tiedän että ainoa se ei ole, tuttavapiirissä on melkoinen omankädenoikeudenotto-kokemus myös muutaman vuoden takaa. Kämppä vallattiin ja asuttiin kuin siat konsanaan, pakastimet tyhjenennettiin ja naapurien katiskatkin.
Isoon kansaan sopii kaikenlaista tallaajaa, mutta laki pitäisi heillekin olla. Mainitsemaani porukkaa ei tavoitettu, luulen että oltiin hyvillään että ehtivät lähteä ennenkuin poliisi ehdittiin hälyttää paikalle. Käräjöinti on aina yhtä paskamaista, saati että vastapuolena on muunmaalainen nuorisojoukko.Kuten kirjoitin, torrakoita... minun mökkini rannalle ei tultaisi. Vuosikausia päijänteellä olimme mökkiläisiä ja sienestimme, marjastimme paljon...ihan takuulla jaksoimme soutaa niin kauas ettemme toisten reviirille menneet.
Kirjoituksesi oli pitkä, mut en näe miten se vastaa minun ajatuksiini?
Lue enempi lehtiä, pysyt ajan hermoilla, :) minulle iltapäivälehdet ovat hyvin mieluisia, joko ostaen tai netissä lukien.
Niksmannit eivät koskaan leiriytyisi minun mökkirannalleni, ja toistan...ei koskaan! - bessie*
s-taka kirjoitti:
Sattumoisin olen sitä mieltä, että jokamiehenoikeudet eivät koske muita kuin suomen kansalaisia. Vai onko laintuntemukseni jotenkin virheellinen tahi jälkijättöinen tahi en ole ymmärtänyt asiaa laajalla sydämellä?
On minulla sopivasti kirkonkylän liepeillä tontti. Järven rannalla - olkaa nyt helv... ei kun pikkuisen katteellisia. Siellä kasvaa mustikoita, mutta älkää luulkokaan että ikinä itse ehdin niitä kerätä, ehei, kyllä ne on paremmissä koppasissa ennenkuin ovat edes kunnolla kypsiä.
Juuri viime viikolla näin veneen rantautuneena mustikkamaani rantaan. Mitäpäs minä enää sinne, marjat on jo menneitään, jossain maalikylien pakkasissa tai piirakoissa.
Jos ulkomailta tänne marjankerääjiä lennätetään niin viekööt hitsivie ne kaukaisimpaan korpeen. Ehkä vievätkin? Jokamiehenoikeuttaan käyttävät paikalliset todella aktiivisesti. Maanomistajan on kerättävä pakastimentäytteensä jostain huitsin nevadan korpimaista, samoin kuin ylikansallisten keräilijöidenkin. Epistä. Eikö muka?
Luen niin huonosti IL- ja muitakin "uutislehtiä" että en oikein tiedä tuosta saksalaisten viime invaasiosta. Sen tiedän että ainoa se ei ole, tuttavapiirissä on melkoinen omankädenoikeudenotto-kokemus myös muutaman vuoden takaa. Kämppä vallattiin ja asuttiin kuin siat konsanaan, pakastimet tyhjenennettiin ja naapurien katiskatkin.
Isoon kansaan sopii kaikenlaista tallaajaa, mutta laki pitäisi heillekin olla. Mainitsemaani porukkaa ei tavoitettu, luulen että oltiin hyvillään että ehtivät lähteä ennenkuin poliisi ehdittiin hälyttää paikalle. Käräjöinti on aina yhtä paskamaista, saati että vastapuolena on muunmaalainen nuorisojoukko.S-takalle, jokamiehen oikeuksista.
Laintuntemustani en viitsi nyt päivittää, joku hatara muistikuva minulla jokamiehen oikeuksista kyllä on.
Ihmettelen vain ihan tällä kaupunkilaisjärjelläni, miten oikeudet voisi rajata vain Suomen kansalaisiin. Meillä kun ei aina edes rajoilla tarkisteta kansalaisuutta, saati sitten metsien reunoilla tai järvien rannoilla.
"Ikiomilla" mustikkamaillani, samoin kuin ympärillä olevissa muiden omistamissa metsissä liikuimme usein vieraidemme kanssa, kaukaisimmat olivat Japanista, Etelä-Afrikasta, Keniasta, Usasta jne..
Olisiko pitänyt jättää vieraat mökille tai veneelle silloin kun oli tarkoitus vähän marjoja tai sieniä poimia? Ruotsin kansalaiset oleskelevat mökillämme ominkin päin (ja purjehtivat saaristossamme).
Entä mökkien vuokraajat, mitä heillä olisi myydä, ellei luontoa? Värvätyt marjanpoimijat?
Usein oli meidänkin tontiltamme kaikki mustikat ja vähäiset muutkin marjat kerätty, kun mökille menimme. Kun lehdetkin oli joskus riivitty, niin epäilen ihmisten poimureineen olleen asialla, laitureilla ja kaiteilla olevien mustikkaisten jätösten perusteella myös lintuja epäilimme syyllisiksi.
Asia ei meitä koskaan harmittanut, aina me jälkiruokamarjat itsellemme löysimme. Emme myöskään odota metsässä liikkujilta, että tunnistavat tonttimme rajat merkkeinä olevista luonnonkivistä. Vähän riippuen siitä mikä rakennus, reviirimme ulottuu 10-30 päähän rakennuksista, lähemmäksi tuleville (poikkeuksetta suomalaisia!) saatamme huikata, että olette nyt pihapiirissämme, tilanteen mukaan. Tonttimme takaosassa kulkevaa ikivanhaa polkua emme katso omistavamme.
Selvästi lakejamme rikkova toiminta on aivan eri asia kuin jokamiehen oikeus, varmasti tällaisiin tapauksiin laki löytyy jo nyt.
- -
Kovin provokatiivinen aloitus.
Täynnä itsestäänselvyyttä.Jokainen aloitus on ajatusta täynnä.
Milloin hyvää, milloin hyllyvää.
Ja mikä parasta, tylsiin ei tarvitse vastata ollenkaan, paitsi jos on mielipide,
Hyvä että sinullakin on.
Toivonkin että annat palaa.
H.
- i_a*'
No ei ekakerta...
Kaapin Jounin muistelmista lainattua:
1900 luvun alussa Saksassa perustettiin uusi nuorten miesten retkeilyjärjestö Wandervogel, jonka jäsenet kulkivat polvihousuissa ja paksuissa retkikengissä eri puolilla eurooppaa, myös Lapin perillä.
Nuoret kulkivat ryhmissä, käyttäytyen rennon röyhkeästi, ovat niin läheisesti toistensa kanssa tekemisissä, että heitä epäiltiin jossakin vaiheessa homoiksi. Sanovat Hitlerin kannattajiksi.
- Na killa ne ei ole mistään kotoisin, kertoo Jouni närkästyneenä. Ne tulevat tänne, joka paikkaan tukkivat, tekevät tulia miten sattuu, hyvä etteivät koko tunturia polta. Luulevat, että poroja voi tappaa noin vain. Toisten pihalle leirin pystyttävät, siinä asuvat ja laulavat, kurkkuäänellä mongertavat. Taloon kävelevät kuin isännät ja vaativat syötävät ja juotavat.
Ei Lapissa vieraita pois ajeta, vieraanvaraisuus kuuluu itsestään selvänä elämään. Jokainen tietää, että itse voi seuraavaksi apua, majapaikkaa tai ruokaa tarvita pitkiä selkosia kuljettaessa.
Ensi kerran Jouni rikkoi tuota Lapin kirjoittamatonta lakia:
- Na killa lähtevät polvihousut Jounin kentältä, kun niille vähän kivääriä ja leukua näyttää. Äkkiä ottavat teltat mukaansa ja menevät että nahkahousut vinkuu. Eivät tule takaisin. - sasus
Pyllyllään kaikki):
Silitellään vaan päitä, kohta ei tiedä ketä kotoaan löytää kun töistä kotiutuu.Kuinka suloista.
Kukaan ei arvaakaan kuinka suloista.
Onko hän oppinut koulussaan silittämään ihan kaikkia jotka pihaltaan löytää?
H.- sasus
hunksz kirjoitti:
Kuinka suloista.
Kukaan ei arvaakaan kuinka suloista.
Onko hän oppinut koulussaan silittämään ihan kaikkia jotka pihaltaan löytää?
H.Suloista totta tosiaan. Siinä on empatiat kaukana, jos vieraita löytää möksältään tai kotoaan. Yksityisyydestä ei tietoakaan eräillä mailla):
Silitänhän mie mein koiran päätä jos sattuu pihalla olemaan, töistä palatessani, sekun tulee käpyjä suu täynnä ja häntä iloisesti huiskuttaen vastaan:)))
- demeter
Nyt puhut asiaa hunksi - vieläpä niin, että minäkin ymmärrän.
Isänmaa, siinä merkityksessä kuin sen itse koen, myytiin, kun menttiin Eurooppaan. Meidän kotimaa ei ole enää Suomi vaan Euroopan yhdysvallat .Kansallistunto on hävinnyt, vaikka sitä yritetään keinotekoisesti pitää yllä erilaisin keinoin. Oma kieli köyhtyy, englanti valtaa alaa. Armeija ei kiinnosta, mitä ja ketä täällä nyt puolustaisi, itseään korkeintaan ?
Kaikki on kaupan, metsät on menetetty, samoin työpaikat, peruskalliosta ja vesivaroista käydään kai jo kauppaa ja maa-alueita myydään surutta ulkomaalaisille (kuten venäläisille, varuskuntien läheltä ! Eikös se niin ollut ?)
Myös moraalin höltymisen liitän "kansainvälistymiseen". Suomalainen juntti oli sentään rehellinen, nyt suomalainen osaa olla lipevä monella kielellä.
En tykkää tästä. Lähden mustikoita poimimaan, (virolaisten poimijoiden kaveriksi).- rallienglanti,potkur
Niin sanotut kansalliset puolueet kasvavat joka maassa, "rikkaissa".
Suomalaisten ystävällisyys on tunnettua kohta muuallikin kuin Suomessa. - 1.1947
Olen sataprosenttisesti kanssasi samaa mieltä, demeter.
Ilmeisesti olemme alamaiskansaa, kun emme osaa pitää puoliamme rauhan aikana.
Lannoiteteiden myyntikin oli , miten sanoisi, maan petoksen luokkaa. Kuinkahan paljon on ns. valtauksia kalliohin ulkolaisilla? Entä maan myyminen ulkolaisille?!
Hesari mainostaa, että mukamas 70% kansasta kannattaisi EU:ta ja rahaliittoa.
Toisaalla oli päinvastainen tulos, kun kansa itse kertoi mielipiteensä...
irti vaan sieltä, pahempaa ei tule. Sillä peloitellaan vaan.
Eräs kirjoitti paikallisessa lehdessä, kuinka maat yritetään saattaa suuriin velkoihin ja sen jälkeen valta on sillä, joka on rahakas. Tappajasijoittajia kuulemma.
Tuo näennäinen yhteys on suuri huijaus.
Aloittajan kommenttiin vastaus on kielteinen suhtautuminen jokamiehen oikeuksiin. Omasta metsästä ei tahdo saada satoa, kun muualta tulevat raakoina marjat poimimaan.
Saksalaiset nouskoon maihin leiruntäalueille. He ovat kuitenkin nuukia, eivätkä maksaisi mistään, eväätkin on mukana.
Aivan tuohtuu ajatellakin:( Muuten en ole rasistinen. Ylimielisyyttä en vaan siedä. Tai toisten hyväksikäyttämistä. Tai välinpitämättömyyttä.
- koti-kiusattu
Tämmöset telttailut on pikkukaloja noitten diplomaattien sikailujen rinnalla.
Samoin kaikki porsastelevat ulkomaalaiset autoilijat ,on se kumma kun ei saara pyörälukkoa vanteeseen.
Vieppäs oma autos esim englannis väärään paikkaan ,et ajele ennenkuin synnit on rahalla maksettu.
Lopuksi laulan ,laps suomen irwinin sanoin.- kieli on pitkä hyvin
Missä muualla otetaan uusi-vuosi vastaan monilla kielillä? Vain Suomessa.
- tuossa ny
kieli on pitkä hyvin kirjoitti:
Missä muualla otetaan uusi-vuosi vastaan monilla kielillä? Vain Suomessa.
pari muuta Kanadassa ja Belgiassa.
- 60++++--.,-,-.,-
tuossa ny kirjoitti:
pari muuta Kanadassa ja Belgiassa.
Kiitos.
- Unohdin tietty
60++++--.,-,-.,- kirjoitti:
Kiitos.
het Sveitsin, joka on "jakautuu kolmeen kieli- ja kulttuurialueeseen: saksankieliseen, ranskankieliseen ja italiankieliseen Näiden lisäksi muutamassa alppilaaksossa puhutaan retoromaanin kieltä. Siten sveitsiläiset eivät muodosta etnisesti tai kielellisesti yhtenäistä kansakuntaa. Yhteinen identiteetti perustuukin jaettuun historiaan, jaettuihin arvoihin ja Alppeihin liittyvään symboliikkaan."
- bessie*
Minkä tahon arvelet pakottaneen poliisin lopettamaan tutkintansa? Jospa mitään tutkittavaa ei vain ollut? Poliisi tietääkseni ei tutki, noudattavatko omat kansalaiset tai turistit hyviä tapoja? Sarkaa siinä kyllä olisi...
Rikolliset ovat asia erikseen, heistähän poliisi varoittelee kiitettävästi median välityksellä ja ilmeisesti kiinnikin nappaa, jo todistettavasti on aihetta.
Sain sen käsityksen, että nämä melojat hakeutuivat suojaan sääolosuhteilta. Joku heistä oli saanut sairauskohtauksen. Joukossa oli myös lapsia. Kyllähän silloin ilman muuta hakeudutaan nopeasti lähimpään sopivaan rantaan, ja hakeudutaan ilman sairaustapausta ja lapsiakin.
Olen itsekin äkillisen ukonilman yllättäessä rantautunut yksityisalueelle. Yksin ollessa saattaisin ehkä mennä vaikka puuttomalle luodolle, lapsen kanssa en.
Tässä ei mielestäni ole alkutilanteessa tehty mitään väärää, jatkossa sitten voi olla väärinkäsityksiä ja ehkä myös tietämättömyyttä, tyhmyyttä, huonoa harkintakykyä molemmilla osapuolilla, röyhkeyttäkin, en tiedä. Poliisiasialta ei kyllä vaikuta.
Onko maamme sinulle ihan niin pyhä, että matkailijoita ei pitäisi tänne päästää. Matkailijoista on riesaa kaikkialla, etenkin niiden mielestä, jotka eivät edes välillisesti koe heistä hyötyvänsä.- 60++++..,.,,.--.,
Mistä on kysymys?
- oletko sä tyhmä?
No justiinsa... saa ne rantautua kunhan ei omalle pihalle...ei tule kukaan ja kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä... mitäs läksivät! En ikinä voisi tehdä noin,
Meillä maassamme on matkailuaslueita pilvin pimein on karttaa jos toista, mökkirantaani ei tulisi kukaan...se on minun yksityisyyttäni! - bessie*
oletko sä tyhmä? kirjoitti:
No justiinsa... saa ne rantautua kunhan ei omalle pihalle...ei tule kukaan ja kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä... mitäs läksivät! En ikinä voisi tehdä noin,
Meillä maassamme on matkailuaslueita pilvin pimein on karttaa jos toista, mökkirantaani ei tulisi kukaan...se on minun yksityisyyttäni!Ai minä vai, "oletko sä tyhmä"?
Miten sen nyt ottaa, tässä ympäristössä en tunne itseäni kovin tyhmäksi.
Toivottavasti en myöskään joudu koskaan hätätilanteeseen mökkirantasi edustalla. Yksin ollessani voisin ottaa vähän riskiäkin, mutta venekuntaani kuuluvista olen vastuussa, enkä ota pienintäkään riskiä. Jos joku saisi sairauskohtauksen, lähtisin oitis kiinteälle maaperälle. Jos aallokko olisi liian voimakas, näkyvyys huono ja salamointia tulossa päälle, tms., kiiruhtaisin lähimpään suojaa tarjoavaan rantaan. Veneelle sattuneet, pienenkin tuntuiset haaverit, sama juttu. Jopa lasten pelko ja itku yllättävän tilanteen johdosta riittäisi.
Ei todellakaan ole mitään hinkua tulla ilman vakavaa syytä esim. sinun pyhää yksityisyyttäsi häiritsemään, mutta jos yksikin venekunnastani joutuisi todelliseen vaaraan sen takia, että sinä kieltäytyisit auttamasta niin raastuvassa tavattaisiin, se on varma!
Ja toisin päin. Jos rannastani olen nähnyt ja arvioinut joidenkin olevan vaaratilanteessa (tai sellaiseen hankkiutumassa), niin minä tyhmä olen huitonut ja viittilöinyt ja huutanut heitä tulemaan suojaan/neuvoja saamaan rantaani. Niin aion tehdä vastakin.
Moukat ja röyhkimykset osaan kyllä laittaa kuriin ja käännyttää melkein pelkällä katseella jos niikseen tulee. Kuuntelen kuitenkin asian, elekieltäkin kai ymmärtäisin ja osaisin sitä myös itse päättäväisesti ja yksiselitteisesti käyttää. Ei tarvitsisi - enkä kyllä kehtaisikaan - jälkeen päin ruveta inisemään.
- hampuusi eri mies
kuinka pitkälle noissa hyötyvaatimuksissa voidaan mennä
ja miksi meissä suomalaisissa on niin paljon hyödynnettävää, etupäässä
tavallisissa keskivertoihmisissä.
Ja vaikka nuo "matkailijat", en erityisesti saksalaisia tarkoita, veisivät mitä tahansa ja aiheuttaisivat suurta mielipahaa ja ihan fyysistä vahinkoa, heitä vain
pitää ymmärtää ja antaa aina vaan kaikki anteeksi kun usko niin vaatii.
Elämme inhorealismin aikaa kulttuurissa ja taiteessa.
On modernia potea inhoa ja vihaakin kokemansa johdosta.
En nyt vanhana suomalaisena kylläkään loppuelämääni haluaisi kokonaan käyttää noihin tunteisiin.
Ehkä pelätäkin saa, muitakin kuin karhuja.
Hyviä mustikkareissuja ja jos noita viljelmiä metsissä näkyy, ehkä kantsii ilmoittaa 112.- 60++++----.,..ö,
Oliko joku nähnyt lastun virrassa???
Suomi oikeassa paikassa. - oksetus sinulle
60++++----.,..ö, kirjoitti:
Oliko joku nähnyt lastun virrassa???
Suomi oikeassa paikassa.Pysy sinä ruotsissa ja pois sivuilta, kiitos!
- avkt.
oksetus sinulle kirjoitti:
Pysy sinä ruotsissa ja pois sivuilta, kiitos!
onko apina oikeassa, siis Saksa on oikea ja sen opit---
olet nolla ja kaikki yleensä suomalaiset,,,, . - totuus on nyt...
oksetus sinulle kirjoitti:
Pysy sinä ruotsissa ja pois sivuilta, kiitos!
keskitysleirit ja kuolema on hyvä....
minä avkt olen paha. - Pippi_Långstrump
avkt. kirjoitti:
onko apina oikeassa, siis Saksa on oikea ja sen opit---
olet nolla ja kaikki yleensä suomalaiset,,,, .Kan du sluta detta, var så god, ellet inte?
- ei pahalla
totuus on nyt... kirjoitti:
keskitysleirit ja kuolema on hyvä....
minä avkt olen paha.Et sä avkt paha ole, vaan viinan kanssa sinulla se paha ongelma on, alat sekoileen jokasivulla, täysin ymmärrättömästi. lue edes joskus selvittyäsi aikaansaannoksiasi, niin ymmärrät mistä sinulle huomautetaan.
- avkt.
vastaa --- apina.
- avkt.
Kuinka monta tuhatta suomalaiset tappoivat omilla reileillä?
En löydä sanoja.
Tiedän. - rahkeitten rajois
Hunksille
palaan kysymykseesi
teemasta vapaus, veljeys ja tasa-arvo
Jos rehellisesti miettii, toteutuiko/ -tuuko nuo arvot meidän elämässä?
Entä EU:ssa kansojen kesken, voimmeko olla veljiä keskenämme, entä muunmaalaisten kanssa? Veikkaan että vielä paljon töitä olisi meinaan...
Kyllä JK:lla ihan oikea pointti tosakin asiassa.
Joku ennätti myös kysyä, onko paremmas turvas ne, jotka on EU:n sisällä vai ne, jotka on ulkopuolella.
Mä perään sitä turvallisuutta yhden pienen ihmisen kohdalla, mitä pitäis tehdä, ettei nää yhteiskunnassa jylläävät markkina- ja kulttuurisopat aina vaan kaatuis maan pienempien niskaan.
Oliko turha kysymys, kuka mittais kuormituksen ja sen arvon?- 0ree
Siispä:
-Metsäläisiä olemme, ja metsäläisinä haluamme pysyä!-
Pirre* sanoi osuvasti: -Kun Suomi putos puusta...
Ismo Alanko:
-Kun Suomi putos puusta, oli kaunis kesäsunnuntai,
Hölmistynyt ihmislapsi vaihtoi oljet parkettiin.
Hikisiltä poskipäiltä räkä valui minne lie,
Koskenkorva körttikansan nirvanaan vie.- Laaja on kysymys, siitä kertoo jo tämä juttusikin.
Tein tuon aloitukseni vähän kansallisromanttisen haikeana.
Sotaporukka ja me, jälkeläisensä, loimme nyky Suomen kuten se tänäpäivänä vielä näkyy, meidän jälkeläisemme oivat alkaneet sitä muuttaa suvaisevaisuuden kehdoksi, Ruotsin malliin.
Niinhän sen kai pitääkin mennä, kukin taaplaa tavallaan.
Toivottavasti voin pilven reunalta seurata tulevaisuuden Suomea ja toivottavasti se ei näy maana jota en enää voi tunnistaa.
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
Laaja on kysymys, siitä kertoo jo tämä juttusikin.
Tein tuon aloitukseni vähän kansallisromanttisen haikeana.
Sotaporukka ja me, jälkeläisensä, loimme nyky Suomen kuten se tänäpäivänä vielä näkyy, meidän jälkeläisemme oivat alkaneet sitä muuttaa suvaisevaisuuden kehdoksi, Ruotsin malliin.
Niinhän sen kai pitääkin mennä, kukin taaplaa tavallaan.
Toivottavasti voin pilven reunalta seurata tulevaisuuden Suomea ja toivottavasti se ei näy maana jota en enää voi tunnistaa.
H.Kyllä sinä Suomen muodosta tunnistat, jos valitset tarpeeksi korkealla olevan pilven ja jos yleensäkään yhtään kartalla olet.
Tulevia sukupolvia kun ajattelen, niin toivon hartaasti ettet enää muuten tunnistakaan. bessie* kirjoitti:
Kyllä sinä Suomen muodosta tunnistat, jos valitset tarpeeksi korkealla olevan pilven ja jos yleensäkään yhtään kartalla olet.
Tulevia sukupolvia kun ajattelen, niin toivon hartaasti ettet enää muuten tunnistakaan."niin toivon hartaasti ettet enää muuten tunnistakaan. "
Pitääkö minun ottaa lauserakenteesi juuri näin?
Eli ilmaiset käänteisesti toivovasi nuorison muuttavan maame kokonaan toiseksi mitä se nyt on.
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
"niin toivon hartaasti ettet enää muuten tunnistakaan. "
Pitääkö minun ottaa lauserakenteesi juuri näin?
Eli ilmaiset käänteisesti toivovasi nuorison muuttavan maame kokonaan toiseksi mitä se nyt on.
H.Kyllä vain, onhan tässä parantamisen varaa, eikö sinusta?
bessie* kirjoitti:
Kyllä vain, onhan tässä parantamisen varaa, eikö sinusta?
Bess... Porgysi on jo vanha mies.
Luokoon nuoret vaikka puhallettavan rantasaunan tai itserullautuvan laiturin..
Kunhan pysyvät perinteissä, edes jotenkin.
Kestän jopa Nokia N** josta tulee laturiin liitettynä mikroaaltouuni jossa on valmis Haukifilee Piparjuurukastikkeessa ja joka pyyhittynä palautuu kännykäksi, kunhan siinä lukee "Nokia".
Ja tärkeää on myös että tuhoavat Vuolukivikiukaan, läpyskän joka ripustetaan lautaseinälle.

H.Ajattelisin, että jokainen vaalii niitä perinteitä, jotka kokee itse itselleen tärkeiksi, tai edes jotenkin säilyttämisen arvoisiksi. Eikä toivottavasti suhtaudu ylimielisesti tai jopa pilkallisesti ja epäkunnioittavasti muiden tapoihin ja perinteisiin. Kaikkea maamme perinnesälää, oli se sitten omaa tai tuontikamaa, en itse väkisin raahaa mukanani enkä jätä perinnöksi. Jotain kuitenkin.
Mistä perinteistämme itse haluat kaikista tiukimmin kiinni pitää? bessie* kirjoitti:
Ajattelisin, että jokainen vaalii niitä perinteitä, jotka kokee itse itselleen tärkeiksi, tai edes jotenkin säilyttämisen arvoisiksi. Eikä toivottavasti suhtaudu ylimielisesti tai jopa pilkallisesti ja epäkunnioittavasti muiden tapoihin ja perinteisiin. Kaikkea maamme perinnesälää, oli se sitten omaa tai tuontikamaa, en itse väkisin raahaa mukanani enkä jätä perinnöksi. Jotain kuitenkin.
Mistä perinteistämme itse haluat kaikista tiukimmin kiinni pitää?Summertime-tyttöni...
Lehmän suonesta valutettu veri ei oikein osu kulttuurin suojelemisvaistooni, jos lehmä ei ole kuollut.
Myöskin AIDS: n torjuminen neitsyitä raiskaamalla tökkii.
Helmiä saa heilutella vapaasti, tuota... rukoushelmiä, naiset on jätettävä rauhaan.
Mitä perinnettä minä eniten... jouduin vähän miettimään..
Kyllä se on lailla suojattu jokamiehenoikeus.
Tässä pitää muistaa myös se että Suomalaiselle tuo merkitsee ihan muuta kuin ulkomaalaiselle. Ulkomaalainen ei koskaan ole Suomalainen jokamies, eikä lapsensakaan vaikka äiti olisikin Suomalainen, tai päinvastoin.
Tämä siis Suomalaisittain, ei Stadilaisittain.
Stadi on sairas.
Kuten sanoin, taidan olla vanha relikti.
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
Summertime-tyttöni...

H.No niin, annahan olla tytöttelemättä ja omistelematta. Mistä tuon Summertimenkin tähän vetäisit, Ellan kautta ikäänkuin koukaten vai? No, minulle kesä on vain kesä, syksyn kanssa just ja just ehkä saman arvoinen. Ja Ella saa minut nykyään lähinnä haukottelemaan, nuorena vähän tykkäsin.
Tuon veren valuttamisen lehmän suonesta saan vielä jotenkin mahtumaan keskusteluumme perinteistä, nuo muut horinasi menevät ihan yli ymmärrykseni.
Itse pidän kaulavaltimon katkaisemista melko armeliaana ja nopeana teurastustapana ja nykyäänhän isonkin eläimen tainnutus onnistuu lähes poikkeuksetta. Paitsi tietysti liukuhihnateurastuksessa, jota pyrin kaikin voimin olemaan ajattelematta.
Ole sinä vanha relikti, jos siltä tuntuu. Minä en tunne itseäni ollenkaan reliktiksi, luulen että esi-isäni ovat määrätietoisesti ja tieten tahtoen tänne tulleet ja jääneet. bessie* kirjoitti:
No niin, annahan olla tytöttelemättä ja omistelematta. Mistä tuon Summertimenkin tähän vetäisit, Ellan kautta ikäänkuin koukaten vai? No, minulle kesä on vain kesä, syksyn kanssa just ja just ehkä saman arvoinen. Ja Ella saa minut nykyään lähinnä haukottelemaan, nuorena vähän tykkäsin.
Tuon veren valuttamisen lehmän suonesta saan vielä jotenkin mahtumaan keskusteluumme perinteistä, nuo muut horinasi menevät ihan yli ymmärrykseni.
Itse pidän kaulavaltimon katkaisemista melko armeliaana ja nopeana teurastustapana ja nykyäänhän isonkin eläimen tainnutus onnistuu lähes poikkeuksetta. Paitsi tietysti liukuhihnateurastuksessa, jota pyrin kaikin voimin olemaan ajattelematta.
Ole sinä vanha relikti, jos siltä tuntuu. Minä en tunne itseäni ollenkaan reliktiksi, luulen että esi-isäni ovat määrätietoisesti ja tieten tahtoen tänne tulleet ja jääneet.Porgy and Bess musikaalista on tuo Summertime.
Eikä pitä loukkaantua tytöttelystä ja omistelusta, punastua vain ujosti tai kiihtyneenä.
Viittasin noilla muilla kulttuurisilla toiminnoilla vain muihin kulttuureihin.
Joissain maissa uskotaan että neitsyen hoitaminen väkisin suojelee AIDS: ta. jne.
Ah! Onnellinen sinä jonka ei tarvitse vielä muistella vanhoja hyviä aikoja.
H.
- ---
Mistäköhän lehdestä ole lukenut, "että yleisistä syistä" Paskaa jauhat, ei yhdessäkään minun lukemassani lehdessä ole noin puhuttu.
Yleisistä syistä, oli lainausmerkeissä, se oli vanhassa politiikassa yleinen keino vältellä "muuntelematonta totuutta", samalla tavalla toimi maan tapakin.
Politiikassa on paljohn hauskoja merkityksenväännöksiä joita jokainen sai sitten tulkita omalla tavallaan.
Nyt on tapetilla "lainatakuut".
H.
Kiitoksia vastauksista ja siitä että ei ihan pahemmanlaatuista haukkua tullut ketään kohtaan ja että kommentit olivat kivan asiallisia.
Vielä pikku kysymys, retorinen ehkä:
Vastasin tuonne yhdelle että toivon voivani pilvenreunalta seurata tulevaisuuden Suomea...
Minä tunnen lievää pettymystä että pystyin tekemään niin vähän, työn tohinassa Suomalaisuuden tulevaisuus ei aina ollut pääasia.
Lapsenikin tuppaavat vihertymään, oliko väärin että jätin Koivuniemenherran pois keinoista?
H.- Kyllä varmasti!
Siinäpä olis hyvä väittelyaihe.
Sitte ruotsin kieli ja somalit.
Nämä ovat niitä aiheita suo-
malaisille, ettei keskustelua
tule.
Eikähän meillä ole edes kes-
kustelukulttuuriakaan.
- inhimillinen ihminen
Totta maar
Ympäri maailmaa hallitsevaa on tuo politiikasta tuttu termi "kustannussyistä" ....
Ajan vähyys on toinen.
Keskustelualueiden rajaus on myös aika tehokas hallint- ja vallintamentelmä.
Taitojakin pitäisi lisätä.
Ylipäätään välillä kansaa aktivoidaan puhumaan ennen vaaleja ja vaalien jälkeen pitäisi panna suut suppuun ja tyytyä pyörittämään omaa arkeaan suu viivana niin kuin tähänkin asti.
Ei minulla nuoria vastaan mitään ole, eikä ihmisiä yleensä. Tavoista ja teoistakin joskus jutellaan. Tämänkin valtion toivo ja tulevaisuus on nimenomaan nuorissa - siunatkaamme heitä.
Jos ihmisiä haluamme olla, jatkakaamme ihmisenä kasvamista.
Eikö elämän yksi tarkoitus ole: elänyt ihmisen osan tässä maailmassa. - Pirkanmaalainen mies
Olen onnellinen,että lapseni ovat " Vihreitä" henkeen ja vereen.
JA OPISKELEVAT RUOTSIN KIELTÄ. = Pohjoismaisia kieliä yliopistossa.
Itse olen kielitaidoton temaripelle. - voe mahoton!
Voe mahoton!
Mihinkäs jäivät Ruotsinkieliset ja Somalit? Missä olivat sillä aikaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897