Älkää hyvät ihmiset hankkiko koiria, jos ette tajua mitään elekielestä. Jos koira vaikka on huolissaan jostain, se viestittää siitä kyllä ihmisille eleellisesti, mutta kun on niin paljon typeriä omistajia koirilla, jotka lainkään älyä mitä koira tarkoittaa vakavilla ilmeillään, katseillaan, asennoillaan ja liikkeillään. Koirat toimivat monien mielestä usein aivan arvaamattomalla tavalla, koska niiden omistajat eivät ole ikinä edes keskittyneet siihen, kuinka pystyy kontrolloimaan ilman puhumista. Ja sitten sanotaan, että koirasta ei ota kuinkaan selvää, koska se ei osaa puhua. Kyllä koira osaa puhua, mutta ei sanallisesti, vaan eleellisesti. Koira ei sovi ihmiselle, joka ei ymmärrä mitään eleistä.
Elekielen tulkitsemista tarvitaan koiran kanssa elämisessä
kyllä koira kertoo
755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin mikä tämän ketjun tarkoitus on? Ilmoitus vai mikä.
No niin. Kiinostasko sinnuu alkaa järjestää aiheesta kursseja ja luentoja. Minä tulen kyllä paikalle. Kuulostat kyllä pätevältä siihen hommaan
Saako lippuja ärrältä vai kennelliitosta. Kertokaa pliisss tahtoo oppia elekieltä.
Ihmine on aivan eri laji kuin koira. Minä en ymmärrä sitä, miksi koira ylipäätään sallitaan lemmikiksi, kun se oikeasti voi tehtä mitä vain ja milloin vain. Hitto mistään elekielestä, kun koira on aivan eri asia kuin ihminen.
Ihanaa kun kerrankin joku on kanssani samaa mieltä! helpottaisi suuresti kyllä jos jokainen koiranomistaja vaikka joutuisi jonkun kurssin käymään eli toisinsanoen oppimaan koirien elekieltä.Kyllä välillä ihan sääliksi käy kun on niin paljon koiranomistajia jotka eivät tajua mitään koirista, ja parhaimpia ovat sitten ne jotka tuovat koiransa koirapuistoon ja aloittavat heti valituksen että toisen koira on vihainen kun muristen leikkii o.o Kyllä aikaa tuo koiran elekielen oppiminen vaatiii, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että helpottaa erittäin paljon koiran kanssa eloa!
Kuules nyt, kyllä koira kertoo-nimimerkkinen. Ilmoitin tämän kyselyn asiattomaksi, eli poistettavaksi, koska tuollaisesta paskan jauhonnasta kukaan ei hyödy täällä millään tavalla, ärsyttää vain. Mene muualle vitsailemaan, hiton >>kaikkitietävä>>. Itse voit toki leikkiä koiraprofessoria kuinka lystäät, mutta älä puhu muille perätöntä paskaa.
Mielestäni tämä ei mitään paskanjauhantaa ole vaan ihan totista totta! varsinkin jos oma koira muita koiria näkee, niin olisi tärkeää että omistajat osaisivat tulkita koiran käytöstä.