Poikaystäväni oli eilen meillä yötä. Alkuillasta teimme hyvää ruokaa ja katselimme nelosen leffaa minun sängystäni. Elokuvan loputtua joskus puoli kahdelta vaihdon kanavaa subille. Sieltä tuli kait joku reality show ihmisistä, jotka asuivat yhdessä samassa talossa ja harrastivat seksiä ristiin ja rastiin kameroiden kuvatessa heitä.
Katsoimme sarjaa vähän aikaan nauraskelleen, mutta huomasin myös kiihottuvan pikku hiljaa. Avasin hiljaa poikaystäväni housun nappeja ja hivutin käteni hänen kaluunsa. Hieroin sitä hiljaa vähän aikaan ja katsellimme samalla telkkaria. Aloin hiljalleen kiihottua, kun hänen kalunsa kovettui samalla.
Ohjelman loputtua kysyin haluisiko hän lähteä suihkuun kanssani. Riisuin vaatteeni paitsi rintsikkani ja menin takaisin sänkyyn häneen viereen makaamaan. Vedin hänen housunsa kokonaan pois ja aloin hieroa huulillani hänen kyrpää. Huohotin hiljaa ja vedin kielelläni pitkiä vetoja hänen kalunsa päästä päähän.Annoin sylkeni valua alas ja otin hänen vehjeensä kokonaan suuhuni.
Toisella kädelläni hieron pilluani, joka oli sykkivän kuuma. Hieroin häpyhuulieni reunoja ja työnsin kosteiseen aukkooni kaksi sormea. Vetelin hiljaa pari vetoa sisääni ja hieroin nesteilläni klitoristani. Lopetin poikaystäväni ja oman hyväilyn.
Menin selälleni häneen viereensä ja otin hänen kätensä minuun. Ohjasin hänen kättä ympäri vartaloani ja lopulta antauduin hänen hyväiltäkseen. Hän alkoi hieromaan pilluani aluksi hellästi,mutta nopensi vauhtiaan rajuksi. Samalla hän suuteli rintojani ja näykki nännejäni. Työnsin hänen päänsä alemmaksi ja levitin haarat enemmän auki. Tunsin hänen kuuma hengityksensä pilluani vasten.Hän nuolasi pilluani vähän ja levitti sen niin,että pääsi nuolemaan paremmin klitoristani. Olin aivan kiimassani. Tunsin kuinka hänen sylki valuu pimppini pitkin minun pyllyvakooni.
Huohotuni pitkään kunnes vedin hänet pois ja työnsin hänet viereeni. Menin hänen päälle istumaan. Otin hänen kovan kyrvänsä käteeni ja hieroin sitä märkää pimppiäni vasten. Työnsin sen syvälle sisääni ja ynähdimme molemmat. Liikkuin hitaasti hänen kyrvänsä päälle ja tunsin kuinka hän tuli rauhattomaksi. Lopetin ja menin istumaan häneen naamansa päälle. Hieroin rohkeasti pilluani hänen naamaan ja hän nuoli sen kiiltävän märäksi. Liikahdin vähän eteenpäin ja pistin hänet nuolemaan pyllyreikääni. Se tuntui mahtavalta.
Nousin pois ja menin laittialle sängyn reunaan vasten polvilleni. Hän tuli taakseni. Ohjasin hänen kyrvänsä pyllyreikääni ja sanoin hänelle,että haluan sen sinne. Hän läimäsi pyllyäni ja työnsi kalunsa aika rajusti pyllyyni. Hän alisti minua ja käsitteli minua kovankouraisesti. Tykkäsin siitä kovasti. Poikaystäväni alkoi hengittää raskaasti ja tunsin kuinka hän aikoia laueta. Hän veteli lujasti kyrväänsä minun ahtaaseen reikääni ja veti sen ulos lauetakseen. Yllätykseni hän pisti kalunsa naamani eteeni ja käski minun imeä sitä. En kerennyt kuin pistää se suuhun, kun hän valutti lastinsa suoraan minun suuhuni. Nielasin hänen suolaisen spermansa nauttien ja puhdistin hänen halunsa kielelläni.
Suihkuun päästyämme hän tyydytti minutkin orgasmiin asti. Se kesti tunnin..en taida jaksaa kirjoittaa siitä nyt. Mutta jos joku haluaa lisää minun ja poikaystäväni seksiseikkailusta...kirjoitan mielelläni lisää...tämä on erittäin kiihottava!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiehottava mullekin alka sesoma nyt!..........olen poika mies.
Lyhyt, mutta kiihottava tarina!
..."lopetin poikaystäväni"???? :D Olisit nyt antanu toisen olla hengissä loppuun saakka.
muuten hyvä mut noi kirjotus virheet häirisi tua väleis... muuten TOSI HYVÄ!!! :D
Kirjoitusvirheet haittas aika paljon, äidinkieles ei varmaankaan oo suomi?
eihän tässä nyt etsitä kirjoitus virheitä,vaan nautitaan hyvästä tarinasta..
ei tosiaankaan oo totta!
päläti pläp. tökstöks. sitten pläts. arvaa kenen novellista pätkä oli?
"Tunsin hänen kuuma hengityksensä pilluani vasten"
Olipa taas jonkun teinipojan märkä fantasia.
Jokainen nainen ja vähänkin kokeneempi mies tietää, että kosteaan pilluun henkäily (olipa kuinka kuumaa tahansa) tuntuu kylmältä.