Pienen koiranpennun sosiaalistaminen, kuinka paras tehdä?

Pennukas

Olimme pentumme 13 vko , kanssa sovitusti erään henkilön ja hänen melkein samanikäisen/kokoisen pentukoiran kanssa koirapuistossa kahdestaan. meidän pentumme on hiukan arka uusien koirien kanssa. Tuo toinen pentu oli hyvinkin riehakas. Se oli tottunut kotona isoihin koiriin, kun taas meidän pentumme oli ekoja kertoja vieraiden koirien kanssa tekemisissä. Alussa tuo toinen pentu ajoi pentuamme takaa, pennullamme häntä koipien välissä. Toisen pennun omistaja ei kutsunut pentuaan lähelleen vaan antoi sen ajaa. Pentumme uteliaisuus kuitenkin jonkin päästä voitti ja se laski toisen pennun lähelleen. Toinen pentu alkoi hyppiä pentumme selässä, omistaja ei asiaan puuttunut, mutta kun meidän pentu "sai tarpeekseen" jo toisen pennun omistaja heräsi ja nosti pentumme oman pentunsa päältä pois ja alkoi syyttää pentuamme dominoivaksi ja sanoi että meidän pentu yrittää astua hänen pentunsa.

Itse en tilannetta ihan noin nähnyt, että se yrittää "astua" vaan mielestäni meidän arempi pentu sai yksinkertaisesti tarpeekseen ja puolustautuakseen alisti tuon toisen pennun. Oliko oikein mennä puistoon tuntemattoman riehakkaan pennun kanssa vai oisko parempi hihnassa tervehtiä kilttejä, rauhallisia koiria?

11

1102

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entä se hihnassa tutustuminen johonkin toiseen koiraan ja menette yhdessä vaikka koirapuistoon, silloin koirat olisi jo tunteneet toisensa...ja taas toisen kaverin vuoro. Niin itse olen tehnyt alussa kun piti koiraa totutella toisiin.

    • OMISTAJAT HERÄTKÄÄ

      Moi

      Meiile kävi miltein samoin,toinen koira koko ajan runttasi omaame maahan,yritti purra(eikä mitään leikkipuremista..),vaikka omamme jo alistuikin niin ei luovuttanut.

      eI KAIKKI RUUVIT PAIKALLAAN!!!tuolla pennulla,jo nuoresta tuollainen.

      tulee mieleen että,kohta varmaan kuulen että tuo koira raadellut jonkun pikkukoiran:=((

      Itse kävimme pentumme kanssa pentuleikki koulussa,jossa pentumme oppikin tosi sosiaaliseksi:=))

    • Whoiswhoiswho

      Omistajat herätkää, kummalla pennulla ei mielestäsi olevinaan ole kaikki ruuvit paikallaan? Jäi epäselväksi, kumpaako tarkoitat??

    • Pennukas

      Kaikenlaista sitä lukee - viitaten omistajat herätkää- nimimerkin kirjoitukseen. Mutta asiasta toiseen.

      Koiranpentumme on pian 5 kk ikäinen ja usko tai älä -( omistajat herätkää-nimimerkille) koiranpentu on jo aika lailla tottunut toisiin koiriin- ei sillä ainakaan oo päässä mitään vikaa :)! Eilenkin kävimme koirapuistossa ja pentumme leikki toisten koirien kanssa, tosin sieltä puuttui tuo "kiusaaja" pentu, joka oli silloin puistossa kun pentumme oli nuorempi. Arahkohan tämä on, mutta ei kuitenkaan liian arka. Tutustuttuaan leikkii kyllä toisten kanssa.

    • 15+8

      Pentu voi lla hyvinkin dominoiva ja se ei tarkoita vielä sitä etteikö sillä olisi kaikki ruuvit päässä. Täytyy myös muistaa ettei kaikista koirista kasva niin sosiaalisia vaikka päällään seisoisi . On ihan omistajasta kiinni millainen dominoivasta ja rohkeasta pennusta kasvaa .

    • domorno

      Itse olisin pentuni kanssa poistunut puistosta jo siinä vaiheessa, kun tuo toinen pentu ajoi takaa arkaa (häntä koipien välissä pakenevaa) pentua varsinkin, kun tuon riehakkaan pennun omistaja ei millään lailla asiaan puuttunut. Ei varmaankaan välttämättä ole dominanssia, jos pentu pelon saattelemana alistaa toisen pennun. Kyllä sen taitaa olla ihan vaan aran koiran epätoivoinen itsepuolustus riehakkaampaa kohtaan.

    • 16+16

      Jos haluu viedä noin pienen pennun puistoon, ni siellä sais olla vain pari tai muutama tosi rauhallista aikuista koiraa. Arka pentu ei tule simputtamisesta rohkeemmaks vaan vain lisää aremmaks, kannattaa siis välttää liian rajua kavereita alussa.

    • dirlin

      sosiaalistamista en suosittele puistossa enkä hihnassa lenkillä ikinä koskaan kenellekään. puistossa et voi tietää millaisia muut koirat ovat, aikuinenkin koira voi alkaa höykyyttää pentua ja sille voi jäädä ikuiset traumat tapahtuneesta. sitten taas jos lenkillä hihnassa annat tervehtiä vastaantulijoita; silloinkaan et tiedä onko vastaantulija varmasti täysipäinen ja tilanteet ovat liian nopeita hallittaviksi. lisäksi kun koirasi aikuistuu, sitä ei välttämättä voi enää laskea nuuskimaan kuonotusten jokaisen vastaantulijan kanssa, tämä voi hämmentää koiraa ja pahimmassa tapauksessa käsissä on pian epävarma remmiräyhääjä. hihnassa koira kannattaa pennusta saakka opettaa kulkemaan muita koiria huomioimatta.

      turvallinen sosiaalistaminen tapahtuu muutamien tuttujen terveiden ja rauhallisten koirien seurassa (vapaana). niiltä pentusi oppii koirien kieltä ja eleitä ja pääsee leikkimään. sekin että pentu pääsee nuuskimaan toisten koirien hajuja puskista on turvallista sosiaalistamista, sekä se, että viet sitä eri paikkoihin, kulkuvälineisiin ja tilanteisiin.

    • Rotikkarinsessa

      Jos pentu pitää sosiaalistaa vapaana, mutta ei saa viedä koirapuistoon, niin ihan pakko kysyä, että mitenkähän se sosiaalistaminen sitten on mahdollista, jos ei ole autoa käytössä ja asuu kaupungissa, jossa muualla ei koiraa voi vapaana pitää kuin puistoissa? Pitää vaan ymmärtää asia ja hyväksyä se, että koirasta tulee mitä luultavimmin antisosiaalinen ja mahdollisesti jopa aggressiivinen muita koiria kohtaan, kun se ei ole saanut tutustua niihin missään?

      Oma tilanteeni ei näin hankala onneksi ole, mutta kyllä minullakin on miettimistä, että miten tuo penneli pitäisi sosiaalistaa, kun tässä lähellä ei ole aluetta, jossa tuon uskaltaisi päästää irti (auto- ja pyöräteitä lähellä), kakkoskerroksessa asuvana minulla ei ole omaa pientäkään pihaa, enkä tunne hirveästi ihmisiä, joilla olisi rauhallisia koiria (muutamia kuitenkin, joiden kanssa voin tuota tutustuttamista tehdä).

      Kuitenkin tarkoitukseni on mennä pikkuruisen kanssa mahdollisimman pian koirapuistoon, ensi alkuun toki aidan viertä kierrellen ja katsellen, miten pentu suhtautuu muihin koiriin ja miten muut koirat aidan ulkopuolella olevaan pentuun. Vielä tuo on sen verran pieni, että vaihtoehtoja ei oikein ole kuin yksi ainut puisto, jossa on sekä isojen että pienten puoli, sillä vaikka tuo isoa rotua onkin, niin vielä tällä hetkellä se jää helposti isompien jalkoihin kokonsa puolesta, joten turvallisempaa viedä se pienten puolelle (vaikkakin se on tottunut "isoveljensä" kanssa leikkimään, niin en kuitenkaan halua riskiä, että vieras koira tallaa sen päälle rajummin tai jotain muuta sattuu, "isoveli" kun kuitenkin oli pentuihin pienestä pitäen tottunut, niin osasi sentään hieman varoa).

    • dirlin

      isommissa kaupungeissa jotkin koirakoulut järjestävät pentutapaamisia, joissa pennut saavat tutustua ja leikkiä keskenään turvallisessa ja valvotussa ympäristössä. pennuille jo ihan fyysisenkin kehityksen kannalta parasta liikuntaa on vapaana juokseminen. pahinta mitä pennun kasvaville luille ja nivelille voi tehdä on juoksuttaa sitä asfaltilla kireässä hihnassa.

      • dirlin

        unohtui vielä sanoa; paras henkivakuutus koiralle on luoksetulon opettaminen ja sen opettaminen kannattaa aloittaa heti kun pentu tulee taloon. lain mukaan koira on pidettävä taajamassa kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä (pysyttelee omistajan lähistöllä ja tottelee poikkeuksetta "tänne"-käskyä). yleiselle uimarannalle koiraa ei saa viedä edes kytkettynä, mutta venerannassa saat uittaa koiraa vapaana, kun se osaa luoksetulon eikä huomioi ohikulkevia koiria ja ihmisiä. myös kuntopolulla saa koulutetun koiran kanssa kulkea, paitsi hiihtoladuilla tai jos se on nimenomaan erikseen kielletty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1255
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      975
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      68
      897
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      83
      822
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      26
      554
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      528
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      527
    18. 46
      523
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      495
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      494
    Aihe