Joutomaa

Savisen harmaa maa,
muualta siirretty, karu
sijan asvaltin alla saa,
pian päättyy sen taru.

Vain täällä kulkien
minä tunnen sen,
kuin alla askelten
on pelto kivinen.

Se pelto ei kasva viljaa,
se silti elää ja sykkää.
Se elää salaa, hiljaa,
se on nöyrää, mykkää.

Siementä tuulentuomaa,
mikä sattui juurtumaan.
Ja silti, Luojan luomaa,
se peitti karun maan.

On jäkkärän vaalea nukka
ja vihreä leskenlehti.
On keltainen nappikukka,
miten sekin tänne ehti?

Ja saunio puettu harsoin,
sitä ohdake vartioi.
Tätä paria katso ei karsoin,
sille parille toisensa soi.

Kukin valkoisin ja suurin
on peltokierto lailla Lumikin,
karannut taakse muurin
eikä palaa enää takaisin.