Jämsä peruttu

Kuka on niin idiootti että peruu kisan, jossa yli 60 kuskia ja luulee että porukka tulisi seuraavaan kilpailuun? Siitäs saitte AHNEET " ahneella on paskanen loppu". Jämsään ei enää ikinä.
9303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nooh.
mä en ottais tuollaista kantaa, mutta en ollu varannu hotellia tällä kerta valmiiksi ja sunnuntaiksi tein treffit "varauksella", kun aattelin jo etu käteen, että kisaa ei ajeta kuiteskaa.
ja näköjään oli osa jo ilmoittautunnu Oulun kisaan vaikka matka on reilusti pitenpi, kun epäili Jämsän kisojen järjestämistä.

Äänestä
  • No... positiivisena puolena asiassa on esim. veneilyyn käytettävissä oleva viikonloppu, säätkin näyttäisivät olevan kohdallaan. Huonompi puoli asiassa on se, että meitin jammu-jun kuski kyllästyi jatkuviin kisojen peruutuksiin ja totesi, että parempaakin tekemistä löytyy. Eli yksi potentiaalinen ilmoittautuja vähemmän jatkossa.

    Äänestä

  • ei onnistu, ei kirjoitti:

    No... positiivisena puolena asiassa on esim. veneilyyn käytettävissä oleva viikonloppu, säätkin näyttäisivät olevan kohdallaan. Huonompi puoli asiassa on se, että meitin jammu-jun kuski kyllästyi jatkuviin kisojen peruutuksiin ja totesi, että parempaakin tekemistä löytyy. Eli yksi potentiaalinen ilmoittautuja vähemmän jatkossa.

    Tää on just hyvä opetus tuollaisille seuroille, jotka lähtee turhankin innokkaasti perumaan kisoja, joissa on suht. hyvä määrä ilmoittautuneita. Tästä lähtien tietävät mitä siitä seuraa kun lähtee pelleilemään. Muualla suomea on kansallisia kisoja on järjestetty vaikka ilmoittautuneita on ollu n. 30 ja noille ei 50 riitänät kisan järjestämiseen!!!

    Äänestä

Kyllä tämä on edellisen lajiryhmän aloittaman kartingin pikkuluokkien tuhoamisvimman tulos, kiitos vaan heille! Saa nähdä meneekö 15 perutun kisan raja rikki tänä vuonna.

Äänestä
  • Joo, näin se asia juuri on. Eikä Simojoen potkujakaan tähän pidä vähätellä. Oli kuitenkin ainut joka katsoi alkavien harrastajien ja seurojen tekemisiä.

    Cadetit, minit, raket j ja yammuille kisoja. Eikä järjestetä samoille viikonlopuille, siitä osallistuja määrät uuteen nousuun.

    Äänestä

  • Kitistä katsottua:
    vuonna 2008 kun vielä ajettiin miniä niin heinänkorjuukisassa oli 33 miniä ja 16 raksu-junnua, eli yht 49. Nyt oli kf6 ja raket-jun yht. 15, eli alle kolmasosaan pudonnut! Kyllä tällä pelleilyllä saadaan karting kohta suomesta loppumaan, ainakin estetään lahjakkaiden pikkubudjetilla ajavien harrastaminen, hyvä Akk!

    Raket yleisiä ei oikeen voi verrata, kun -08 oli karnevaalikisa eli kaikki oli viivalla siksi. Jammu-yleisiä -08 ja -11 saman verran, junnuja -08 tuplamäärä, eli isoin pudotus selkeästi on noissa pikkuluokissa, joka tietty määrää koko lajin tulevaisuuden.

    Äänestä

Opetelkaa nyt ne vitun numerot. Kuskeja oli 38 joista 3 peruuttanutta, mikäli nyt puhutaan Heinänkorjuukisasta. Ja neropatit siellä varmaan tietää yksittäisen kilpailun järjestämiskustannukset, kun esim. ambulanssit hinnoittelevat itse itsensä.

Äänestä

Miten niin ahneella mää en nyt ymmärrä tota juttua, missä perutussa kisassa oli yli 60 ilmoittautunutta kuskia kerro nyt, jos tilillä on nolla euroa niin on muuten helvetin hankalaa tehdä tappiollisia kisoja

vituttaa tommoset ihmiset jotka kirjoittaa nimettömänä ja vielä ihan täyttä paskaa

tätä ketjua lukiessa muutenkin rupesin miettimään että miksi mää edes teen tätä kun ei mene kun omaa rahaa saa kuunnella kaikenlaista vittuilua enkä ainakaan itse koe jonkin kilpailunjärjestämistä mitenkään mukavana asiana, tuntuu enemmänkin vaivalta, mut kun ei ollu ketään muuta niin olen siihen joutunut mut enpä tee enään muutakuin mitä olen luvannut sitten jään pois kaikista vastuutehtävästi mitä on eikä kyllä kiinnosta sen jälkeen lähteä mihinkään kilpailuihin töihinkään, tämä ehkä kaikkien parhaaksi

ja vastaukset nimellä

Äänestä
  • mistä näitä tähtiä oikein tulee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyytyväinen!!! kirjoitti:

Kuka on niin idiootti että peruu kisan, jossa yli 60 kuskia ja luulee että porukka tulisi seuraavaan kilpailuun? Siitäs saitte AHNEET " ahneella on paskanen loppu". Jämsään ei enää ikinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu