Kun ottelussa tapahtuu selvä tuomarivirhe, huomaamatta jäänyt paitsio, josta avulla tulee ottelun voittomaali, tuntee hävinneeksi tulleen joukkueen kannattajat sitä vääryys voitti-tunnetta ja manaavat asiaa.
Mietin asiaa vähän juridiselta kannalta, tuollaisella voittomaaliksi jääneellä "vääryys-maalilla" voi olla suuret ja pitkät seuraukset sarjataulukossa. Myös yleisö, olisiko heillä oikeus vaatia rahojaan takaisin, ainakin hävinneen kannattajilla, kun selkeä, videollakin näkyvä tuomarivirhe todetaan, kysehän ei ole urheilullisesta sattumasta, ei edes onnenkantamoisesta, vaan tilaisuuden osallisen (tuomarin) selkeästä virheestä.
Rahat takaisin mielestäni yleisölle ja tässä pitäisi olla selkeä oikeusturvajärjestelmä hävinneelle osapuolelle. Eihän tällä tuomarin virheellä / mielivallalla ole mitään tekemistä urheilun kanssa.
Miksi kirjoitin? Kävin eilen illalla katsomassa ykkösen pelin OPS-Kings, jossa Kings hävisi juuri ottelun loppupuolella sattuneen tuomarivirheen, puhaltamattoman paitsion, takia. Koko illan asiaa vatvottiin kaveri-porukassa eri puolilta (emme ole "faneja", tuo oli eka peli minulle 14 vuoteen, jonka katsoin).
Kun asia vaivaa näin aamullakin vielä ja aiheuttaa "vääryys on tapahtunut"- mieltä, tartuinpa näin heti aamukahvin juotuani näppikseen purkaakseni tunteita ja selvittääkseni asiaa ihan oikeastikin.
Mihin valittaa tuomarivirheestä?
4
218
Vastaukset 4
- .....
Typerys.
Jalkapalloon kuuluu sekä pelaajien, että tuomarien tekemät virheet. UEFA ja Fifa hyväksyvät pelaajien tekemät virheet, ja tuomareille niitä myös sattuu. Erotuomarit menevät kentille ilman teknisiä (muutakuin joissain peleissä mikit) apuvälineitä, eikä videotuomaria oteta käyttöön, jolloin virheitä syntyy varmasti.
Tuomarien tekemät virheet ovat osa jalkapallokulttuuria, ja niihin pitää tottua.
Älkää käsittäkö väärin, ettäkö puolustelisin tuomareita. Haluan sinun vain käsittävän että virheitä sattuu kaikille. Miksi katsojille ei tulisi antaa rahojaan takaisin hyökkääjän tekemän virheen takia, jolloin hän ei saa tehtyä maalia? eikö tämä olisi sinun mielestäsi "rahat takaisin" -paikka? Ei tietenkään, joten miksi tuomarin tekemästä virheestä (joita sattuu, ja jotka saattavat pyöriä tuomarin päässä vielä viikon/kuukaudenkin kuluttua!) tulisi antaa rahat takaisin.
Jätä vain se jalkapallon seuraaminen pois toiseksikin 14 vuodeksi jos tuo on asenteesi. - agtfcj n
jos virhe oli täysin väärä niin voi siitä valittaa palloliitolle.
- KFUT
niin..siis toinen joukkue voi tehdä protestin, mutta ei siitä kyllä tuollaisesta syystä mitään hyötyä ole. Ei mene läpi, ainahan se jonkun mielestä on väärin kun oma joukkue kärsii...
- rgag
Ei todellakaan uskoakseni FANIEN, JOTKA SEURAAVAT NOIN HARVOIN Jalista, protesteja lueta, kun tuomareitakaan ei liitossa arvosteta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013728- 501172
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721163- 841040
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95916Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52767Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k34747- 54746
- 97743
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.121706
