Olen yrittänyt saada kuvaa Yhdysvaltain viisumiin. Yhdestä liikkeestä vakuutettiin, että oikeanlainen kuva osataan ottaa, mutta väärähän sieltä tuli. Nyt kävin toisessa liikkeessä, jossa aluksi vakuutettiin, että määräyksien mukainen kuva osataan ottaa, mutta paikalle mentyäni kuvan vaatimukset menivätkin arvailuksi. Kuvan hinta on 30€ ja luulisi tuohon hintaan pystyvän luottaa siihen, että kuva on oikeanlainen.
Selailinpa sitten Yhdysvaltain suurlähetystön sivuja ja sieltä löytyi ohjeet kuvan ottamiseen ja käsittelyyn omatoimisesti. Säästö on siis 30 euroa. Tuntuu, että nykyään kaiken joutuu tekemään itse, kun palvelutaso on suorastaan avutonta. Tämä koskee lähestulkoon kaikkia aloja, ei pelkästään yksittäisiä valokuvausliikkeitä.
Valokuvaamoiden ammattitaito
12
148
Vastaukset
- niinkö luulet
jaa
- Älä äänestä jaloilla
Meidän liikkeessä, jos olet asioinut, niin annamme takuun kaikille passikuville, jopa USA viisumeille. Jos kuvasi hylätään, teemme uudet veloituksetta eli korjaamme virheemme. Jos homma ei silti ota mennäkseen läpi, palautamme rahat.
Suosittelen, että asioit kuvan ottaneen firman kanssa.- hyvä asiakaspalvelu
Ja jos kuva ei kelpaa, pitäisi teidän korvata myös asiakkeelle siitä koituneet ylimääräiset kustannukset.
- Älä äänestä jaloilla
hyvä asiakaspalvelu kirjoitti:
Ja jos kuva ei kelpaa, pitäisi teidän korvata myös asiakkeelle siitä koituneet ylimääräiset kustannukset.
Mitkähän mahtaavat olla nämä ylimääräiset kustannukset?
- Säästö on?
Tasan ei käy onnen lahjat.
Sai vihjeen, että poliisilaitoksen aulassa on kolikko&pankkikortti-automaatti.
Parilla kolikolla 4 kpl passikuvia hetkessä- ohjeet ensin
kannattaa lukea uusimmat passikuvaohjeet ennen kuin työntää kolikkoakaan automaattiin. muuten voi loppua kolikot ja mennä hermot passijonossa.
itse otin melkein 100 kuvaa itsestäni ennenkuin kelpuutin kuvani, joka kyllä kelpasi mutinoitta poliisilaitokselle. taustakaan ei ole yhdentekevä.
- KuittitJaLaputTalles
Aina pitää uskaltaa pyytää kirjallinen selvitys siitä mikä kuvassa on vialla..eli
saa hankalan leiman suurlähetystössä ja valokuvaamossa mutta sellanen
dokumentti kouras ei kuvaamossa tarvii kauaa rähjätä muitten asijakkaitten
kuullen.. - Älä äänestä jaloilla
Tuollainen lappu yleensä annetaan ainakin poliisilaitokselta mukaan, eikä tarvitse räyhätä :) Tai ainahan sitä saa vähän purkaa huonoa oloaan, sitä varten me naamattomat ja tunteettomat ihmisrobotit olemme asiakaspalveluammateissa. Mutta helpommalla pääsee, kun vain sanoo kuvia takaisin tuodessaan, että ei mennyt läpi, saisinko uudet tilalle? :)
- helpommalla?
”Mutta helpommalla pääsee, kun vain sanoo kuvia takaisin tuodessaan, että ei mennyt läpi, saisinko uudet tilalle? :)”
_ joo ja pitää muistaa pyytää korvausta myös ylimääräisistä matkakuluista ja menetetystä työajasta.- Älä äänestä jaloilla
Matkakuluja ei hirveämmin taida tulla, sillä passitoimisto sijaitsee ydinkeskustassa n. 10min kävelymatkan päässä. Ja se, menetkö passitoimistoon työajalla on toki sinun oma päätöksesi. Miksi passikuvausliikkeen pitäisi maksaa sinun omista valinnoistasi?
- helpommalla?
”passitoimisto sijaitsee ydinkeskustassa n. 10min kävelymatkan päässä.”
Lähin passitoimisto sijaitsee kaupungissa johon on matkaa 24 km, lähimpään valokuvaamoon on matkaa 18 km. On sulla viikelät jalat jos nuo n. 10min:ssa kävelet.
Minusta toiselle aiheutettu vahinko pitää korvata.
Ei se ole minun valintani jos kuvaamo ei osaa ottaa passikuvia, kuvaamon pitää tietää ja ilmoittaa asiakkaalle jos sen ottamat kuvat eivät kelpaa passiin/viisumiin. - TietoOnLöydettävissä
Passikuvasta löytyy hyvinkin tarkat ohjeet mm. netissä poliisin sivustoilla ja
on siitä kameralehdessäkin ollut aukeaman juttu. Aina ei vaan onnistu
siitä huolimatta. Ameriikan lähetystös saattavat olla erityisen "nirsoja"
sen passikuvan suhteen. Miks eivät sitte ota niitä itte mieleisiään
vaikkapa maksusta? Ei oo aikaa vai muka sellaseen bisnekseen?
Viimekädessä mennään tulkinnanvaraisuuksiin passikuviakin
katsellessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574