MJ:n suosio leikkausten

ansiota

Ei tietysti pelkästään, hän oli myös ehkäpä paras laulaja, musiikin tekijä, tanssija...mutta moni tavallisen näköinen ei ole koskaan saanut suurta suosiota, vaikka on ollut hyvä.

Minusta MJ ei ollut nuorena kovinkaan hyvän näköinen, vaan tavallinen. Parhaimmillaan hän taas oli todella kaunis, vaikka viimeiset nenä- ja leukaleikkaukset olisi pitänytkin jättää tekemättä.

Ulkonäön muuttuminen lisäsi myös salaperäisyyttä ja julkisuutta. Vaikka MJ vihasikin huonoa julkisuutta, hän oli myös mediasta riippuvainen ja teki outojakin asioita saadakseen huomiota.

15

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saysaysay

      Päin vastoin! Leikkaukset eivät tuoneet MJ:lle lisää suosiota. Leikkaukset vain toivat paheksuntaa fanien ja median keskuudessa. Kyllä Michaelista tuli maailman menestynein artisti suurella kunnianhimolla, vaivalla sävellettyjen kappaleiden ja tarkasti hiottujen koreografien ja lauluäänen avulla. En ymmärrä miten tulkitset asioita O.o Jos hölmönä esimerkkinä olet jossain yrityksessä pomona ja sinusta pidetään paljon ja sitten joku päivä päätät leikata työntekijöidesi tilejä niin pidetäänkö susta enemmän? Oudot asiat mitä MJ teki pysyäkseen julkisuudessa juurri nämä elefanttimiehen luun ostot, happikammiossa nukkumiset sun muut voit melkeinpä työntää takapuoleesi. Michael on kumonnut kaikki nämä oudot väitteet ja pakko kertoa vaikka tuosta happikammiossa nukkumisestä sen verran, että Michael testasi sitä ja joku otti salaa kuvan siitä, kun Michael makasi siellä. Kuvan ottaja myi kuvan lehdelle ja loput voit arvata. Ihan oikeasti ei pidä uskoa ihan kaikkea mitä vääristävä media kertoo.

      • En kylläkään

        maininnut mistään luista, mutta muita tempauksia riitti senkin edestä ja ostoksia. Minusta ne olivat kuitenkin hänen oma asiansa, enkä kirjoituksessani paheksunut mitään. Pelkästään omana mielipiteenäni, viimeiset leikkaukset olisi kannattanut jättää tekemättä.

        Veikkaanpa, että useimpien mielestä ensimmäiset leikkaukset olivat onnistuneita ja lisäsivät suosiota. Ihon vaalenemista moni paheksui, koska ei tiennyt sairaudesta.

        Tämän hölmöyden kerroitkin itse: "hölmönä esimerkkinä olet jossain yrityksessä pomona ja sinusta pidetään paljon ja sitten joku päivä päätät leikata työntekijöidesi tilejä niin pidetäänkö susta enemmän?"
        Mitenkähän liittyy mihinkään?


      • littlelupe
        En kylläkään kirjoitti:

        maininnut mistään luista, mutta muita tempauksia riitti senkin edestä ja ostoksia. Minusta ne olivat kuitenkin hänen oma asiansa, enkä kirjoituksessani paheksunut mitään. Pelkästään omana mielipiteenäni, viimeiset leikkaukset olisi kannattanut jättää tekemättä.

        Veikkaanpa, että useimpien mielestä ensimmäiset leikkaukset olivat onnistuneita ja lisäsivät suosiota. Ihon vaalenemista moni paheksui, koska ei tiennyt sairaudesta.

        Tämän hölmöyden kerroitkin itse: "hölmönä esimerkkinä olet jossain yrityksessä pomona ja sinusta pidetään paljon ja sitten joku päivä päätät leikata työntekijöidesi tilejä niin pidetäänkö susta enemmän?"
        Mitenkähän liittyy mihinkään?

        Älä esitä tyhmää. Tuo esimerkki oli vertauskuva ääliö.


      • Minkä vertauskuva?
        littlelupe kirjoitti:

        Älä esitä tyhmää. Tuo esimerkki oli vertauskuva ääliö.

        Leikkaa toisten palkkoja tai leikkauttaa kasvojaan, pitäisikö niiden jotenkin liittyä toisiinsa?


      • industry.insjder
        Minkä vertauskuva? kirjoitti:

        Leikkaa toisten palkkoja tai leikkauttaa kasvojaan, pitäisikö niiden jotenkin liittyä toisiinsa?

        et näköjään ymmärrä mistään mitään XD


      • industry.insjder kirjoitti:

        et näköjään ymmärrä mistään mitään XD

        En näköjään ymmärrä sitten minäkään.


      • fffsdgtsghs

        "Vaivalla sävelletyt kappaleet"? Kaikki kunnia tanssijana Michaelille, mutta hänen biisinsä ovat TODELLA köyhää kamaa. Soinnut ja melodiat ovat alkeellisista leegoista kasattuja.


    • industry.insider

      ainakin kummallisuudet herättivat median kiinnostuksen ja moni huhu laitettiinkin liikkeelle jacksonin leiristä.

      on myös arvioitu että jackson ei olisi noussut supertähdeksi alkuperäisillä kasvoillaan vaan mtv:tä tuijottavat pikkutytöt halusivat valkaistun version.

    • faktoja kiitos!

      Oon erimieltä. Michaelilla oli syynsä jokaseen mitä teki? Mitähän 'outoa' se edes teki jossei leikkauksia edes tarvinnu? Michael käskettiin 5 vuotiaana lavalle ja siitä tuli jo sillon kuuluisa, ilman mitään "tempauksia" :D

      • Oli suosittu

        lapsitähtenä, mutta harvalla kestää suosio aikuisena. Michael oli tietysti poikkeuksellisen lahjakas ja ensimmäiset kasvoleikkauksetkin hyvin suunniteltu.

        Sisaruksetkin lahjakkaita, mutta eivät ole pärjänneet läheskään yhtä hyvin. Leikelty sisko parhaiten.


    • black,white,pale

      jos tuntisitten vähänkään pop-historiaa tietäisitte, että Jacksonista tuli valkoisen väestön suosikki vasta Thrillerin ja kasvoleikkausten jälkeen. Sitä ennen hän oli tähti mutta yleisö oli Amerikan mustaa väestöä, valkoiset eivät kuunnelleet mustia artisteja, maailma oli toisenlainen.

    • SmoothC

      Itse uskon, että Michael teki julkisuustemppuja ja manipuloi mediaa. Ja on ihan totta, että ennen thrilleriä ja valkoisen miehen lookkia MJ oli vain mustan väen suosikki. Michael oli myös ensimmäinen tummaihoinen jonka musiikkivideon MTV suostui näyttämään, tosin pitkällisen kiristyksen jälkeen. Lopullista syytä plastiikkakirurgian käyttöön on todella vaikea arvata, ehkä taustalla oli elämättömän lapsuuden pirstaleinen minäkuva tai vain täydellisyyden tavoittelu tässäkin asiassa. Surullista tietenkin, ettei massojen palvoma upea mies tuntenut oloaan hyväksi itsestään. Mutta kauneinta Michaelissa on humaanius eikä ulkokuori!

      Hänen kappaleidensa melodiat toimivat vielä tänäkin päivänä ja hän onnistui säveltämään tuhottoman monta evergreeniä. Kappaleiden teknisellä hienoudella ei ole väliä jos se toimii, yksinkertainenkin voi olla kaunista. Ja jenkkien tyylissä on jopa piristävää miten puhtaita ja siistejä Michaelin sävellykset ja sanoitukset ovat.

      Itse ainakin rakastan Michaelia leikkauksineen kaikkineen, koska koko eletty elämähän muokkaa yksilön sellaiseksi joka hän on. Ja Michael on kaunis ja puhdas sielu, humaani joka välittää eläimistä, lapsista ja luonnosta. Meillä monilla on opittavaa hänen hyvyydestään.

      Michaelin suurin median manipulointinsahan on hänen "kuolemansa". Hah.

    • minä vain

      Nyt kun leikkauksista puhutaan, nin miettikääs mikeä ihan normaalina ihmisenä. Hän ei uskonut olevansa kaunis, hän näki itsensä rumana ja ajautui tekemään leikkauksia vähän liikaakin. Mikellä ei ollut itsetuntoa, eikös sillä ollu anoreksiakin? Hän oli sairas ja voi pahoin Ei hän tehnyt leikkauksia välttämättä tullakseen kuuluisaksi, vaan että hänellä itsellään olisi parempi olo ja voisi tuntea itsensä. Aina kun katson miken viimeisimpiä kuvia niin tunnen niin suurta myötätuntoa häntä kohtaan. Minä tiedä ainakin miltä hänestä on tuntunut, vielä kun media on puhunut, että hä tekisi leikkaukset julkisuuden toivossa. Joten lopettakaa tuo panettelu, sairaat paskat

      • xxx4

        Kuten Jackson itse sanoi Oprahin haastattelussa -jos kaikki Hollywoodissa jotka ovat tehneet leikkauksen lähtisivät lomalle olisi kaupunki autio.
        Nämä leikkaukset ovat ajan ilmiö ja sairaus jota ihmiset eivät tarvitse kuin lääketieteellisessä ajatuksessa jolloin on sattunut vakava vahinko. Leikauksista on tullut viihdettä joka ei ole kovinkaan tervettä suorittaa muutoin kuin parantaa ihmisen elämänlaatua esim: palovammojen/liikenneonnetoumuuksien jälkeen ja silloinkin mahdollisimman vähän.

        Kreetalla ei voinut kuin ihmetellä kaveria joka otti aurinkoa 6 tuntia ja oli musta kuin Zorron musta orhi ja tavernassa suureen ääneen haukkui mustaa joka halusi valkoiseksi.


    • TOURBOY

      Siis Michael mursi nenänsä vuonna 79, tämän seurauksena hänelle tehtiin ensimmäinen plastiikagirurginen leikkaus.
      Tämän jälkeen tapahtui tämä Pepsi hässäkkä vuonna 83 jolloin hänen hiuksensa syttyivät tuleen ja hän sai päänahkaansa kolmannen asteen palovammoja.
      Tapahtuman seurauksena hänelle tehtiin 90minuutinen laaserleikkaus päänahkaan ja ihonsiirto.
      Sitten hän alkoi korjailla kasvojaan vuonna 86-87 bad-levyn aikaan.
      Yhdeksänkymmentä luvulla hän jopa vaati vahingon korvauksi pieleen mennyistä leikkauksista.
      Näiden jälkeeen Michael korjaili kasvojaan mutta se vain pahensi hänen kasvojaan.

      Sen kyllä huomaa että osa tästä porukasta ei tiedä MIchaelista mitään ja mitä Michaelin musiikkiin tulee...SE ON MAHTAVAA !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe