Meidän pieni koiranpentumme on sellainen maalaispoika, ja saanut olla vapaana. Nyt kaupunkiin muuttaessa hihna on uus asia, sillä se alkaa heti ulisemaan ja uikuttamaan. Jos tahtoo sen kans lenkille poispäin, poitsu vaan istuu ja on haluton tulemaan. Kun lähtään kotia kohti, se alkaa vimmatusti juoksemaan ja hyppimään. Tämän takia joudun aina kantamaan sen pissapaikalle ja kotiin. Olen yrittänyt pysähtyä aina kun koira riekkuu, mutta sitten kun se muutaman minuutin päästä rauhoittuu hieman, ja jatketaan matkaa, sama alkaa taas. Myös yritän aina kutsua sitä kun tuo istuu, mutta ei. jääräpäisyyttä ei ainakaan puutu..
tahtoisin siis vinkkejä.
Pentu riuhtoo ja riepoo hihnassa
4
354
Vastaukset
- canis.familiaris
Mikä sitten on pieni koiranpentu. No kuitenkin hihna on se mikä on ihan perusjuttuja vaikka koira olisikin "maalaispoika". Toimivaa hihnakäytöstä tarvitaan ell. ym reissuilla sekä siinä jos tulee elämänmuutos, kuten nyt.
Aloita A:sta. Totuta koira rauhassa hihnaan. Istu ulkona ja vie vaikka pienellä leikillä sen huomiota hihnasta toisaalle. Kun pentu alkaa olla tottunut hihnaan, niin etene kannustavasti pieniä osuuksia. Pyri siis liikuttamaan koiraa huomaamattomasti ja kehuen. Pyri välttämään tilanteita, missä koira saa tai voi "miettiä" liikoja. Eli kun koira pysähtyy omia aikojaan ja saa liikoja aikaa miettiä tilannetta. Älä tee liian pitkiä lenkkejä, jotta koira ei väsähdä tai turhaudu matkan aikana. - Nami paikallaan?
Mietin että tuossa voisi olla vaikka nami paikallaan. Vähän yleisestä suuntauksesta poiketen ei anneta suoraan suuhun kiitoksena, vaan houkuttimena.
Eli kun koira istahtaa, niin kiinnitä koiran huomio kädessäsi olevaan namiin ja heitä se haluttuun kulkusuuntaan. Ja juoskaa koiran kanssa etsimään minne meni. Tee näin ihan jatkuvalla syötöllä aluksi. Myöhemmin voit hidastaa tuota heittoväliä enemmän ja enemmän kunnes et tarvitse niitä enää lainkaan.
Voit korvata namin myös jollakin lelulla joka on koiralle rakas ja kiinnostava, tai vaikka vanhalla hanskalla. Äläkä käytä sitä enää paluumatkalla samoin. Vaan silloin nami palkkana hillitystä käytöksestä. Siihen kannattanee myös liittää jotain pientä "toko"ilua(istu, maahan, seis, odota, tassu_vasen, tassu_oikea jne).
Lisäksi jos jo pelkkä hihnalenkille lähtö on kauhistava kokemus, niin silloin kannattanee antaa koiralle tehtäviä jotka liittyvät lähtöön. Vaikka opettaa noutamaan sulle kengät tai omat vaatteet(hihna ja panta). Näillä rutiineilla lenkille lähdöstä tulee hauska kokemus.- canis.familiaris
Tuota makupalan heittämistä pitää harkita huolella, että kannattaako. Myrkkysyötit on nykyisin ennemminkin sääntö kuin poikkeus ja lisääntyvä ilmiö.
Tuon istumisestä lähtö onnistuu kyllä makupalalla ja kun liikkeeseen niin siitä palkkio kannustusten saattelemana. Tuota istumista voi myös ennakoida, että se ei mene koiran tahdon mukaan, vaan kun huomaa että koira pitkästyy tai kiinnostuu jostain niin istutaan ja pidetään taukoa ohjaajan toimesta ei koiran päätöksestä. Samoin liikkeelle lähdön määrää ohjaaja. (päätäntävaltä ja hallinta)
- S~~D~~O~~G
Kiitän paljon asiallisista ja asiantuntevista vastauksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904