Olen ostamassa ensimmäistä järjestelmäkameraa. Aikaisempia pokkareita minulla on ollut Canon IXUS, PowerShot sekä Samsungin joku todella yksinkertainen ensikamerana. Olen kuvaillut myös melko paljon Canon d400 järkkärillä. Kuvaan melko paljon maisemaa, luontoa ja ihmisiä. Lomamatkoilla pelkkiä pokkarilla otettuja kuvia saattaa kertyä 2000. Mutta määrä ei korvaa laatua, joten nyt olisi aika vaihtaa tasokkaampaan välineeseen.
Joten, mitä suosittelisitte? Budjetti olisi näin alkuun n.600e. Ostaisin ensin mielelläni rungon lisäksi myös suht. hyvän perusobjektiivin. Canon pyöri lähinnä mielessä, sillä saan lainaan myös tasokkaita sopivia objektiiveja.
Eräänä vaihtoehtona olisi jo markkinoilta poistettu Canon d40, jonka mukana saisin akkukahvan ja muutaman akun lisäksi tamron 18-200 xr di II
Pelkään, että tämä olisi liian suuri käteeni ja siten hankaloittaisi kuvaamista. Miten on, onko kokoero kovinkaan merkittävä? Mielipiteitä? (miel. asialliseen sävyyn, kiitos)
Järjestelmäkameraa ostamassa
4
172
Vastaukset
no merkin valinta ei liene vaikea koska saat laseja lainaksi tutuilta.
älä mieti sitä tamronia ja 40D:tä paitsi jos saat koko hiomman satasella parilla.
osta mielummin vaikka 550d ja siinä oleva kittiputki, myöhemminhän voit sitten ostaa lisää tarpeidesi mukaan.
tuossa yksi vinkki, hiukan menee yli budjetista mutta ei paljoa:
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/10696/cnsbr/Canon-EOS-550D-EF-S-18-55mm-IS-Kit- Canonisti minäkin
Tuo 40D on hyvä perus runko, joka pitäisi irrota halvalla. Se on käytettynäkin monta kertaa parempi kuin nuo satasarjalaiset uutena. Katso vain, että kamerassa ei ulkoisesti ole pahoja jälkiä ja paljonko sillä on otettu kuvia. Netistä löytyy arvioita eri kameramallien kestosta.
Hintana voi pitää 2/3 vastaavan hinnasta kaupassa, jos myyjä on yksityinen. Yksityisen kanssa puuttuu kokonaan takuu, minkä liike joutuu antamaan.
Tuon Tamronin kiertäisin kaukaa. Sillä ei käytännössä ole rahallista eikä käyttöarvoa. Objektiiviksi vaikka f/2.0 35mm, joka on Canonin tämänhetkinen croppinormaali. Huhut uudesta paremmasta kolmevitosesta ovat kiertäneet jo hyvän aikaa, joten nykyisen hinta on aika alhaalla uutenakin, jos et löydä käytettyä.
niin jäi sanomatta, että itselläni tuo 18-55 ja se on ihan käypä hintaansa nähden kotitarpeiksi ja harrasteluun .
tuli mukana kun ostin 60d:n.- aaaabc
Kiitos vinkistä! Olen saanut paljon suosituksia tähän suuntaan, joten se varmaan sitten lähtee mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751461
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577