http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/07/naapurisopua_koetellaan_kesalla_2730906.html
Kontulassa ei saa istuskella ulkona eikä grillata:
"- Ulkona istuskelu ja grillaus korostuvat ehkä jonkin verran kesällä, kertoo Kontulan Kiinteistöt Oy:ssä työskentelevä sosiaaliviraston asumisneuvoja Satu Saukko. "
Lapset eivät saa leikkiä kasarmin pihalla, kuten eivät koiratkaan pihaistutuksista nyt puhumattakaan.
"Puhelut koskevat lasten liikkumista, leikkimistä ja äänien tuottamista, koiria ja kissoja sekä pihaistutuksia."
Metsäläiset eivät osaa asua kaupungissa:
"- Suomessa on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa asuttu kaupungeissa. Tällainen yhtenäiskulttuuri, joka Suomessa vallitsee, ehkä antaa olettaa, että erilaisuuden siedossa ja tiiviissä asumisessa on vielä oppimista. "
Kuvan rivari on ehkä pahin mahdollinen näin kesällä. Siihen vain halal-liha tulille vaikka naapurin olohuoneen ikkuna on metrin päässä ja ulkona paahtava helle.
Huh, taidanpa kurlata lasillisen jääkylmää X.O. - konjakkia sen kunniaksi.
YLE: kasarmilla riitaa grillaamisesta
ok-könsikäs
2
61
Vastaukset
Ainakin olet rehellisesti metsäläinen, onneksi et ole kovinkaan usein sellaisessa kunnossa että pääsisit ihmisten ilmoille...
- merisveedeli
Sipoo on kyllä metsäruotsalaisuuden kehto.
Että suu suppuun kolhoosissa asuva merisveedeli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948