Poliisin peitetoimintapykälien tiukennuksista kiitosta

Poliisin peitetoimintapykälien tiukennukset saavat kiitosta
ihmisoikeusjuristilta ja rikosoikeuden professorilta. Tulevaisuudessa peitetoimintaa ei saa käyttää perushenkirikostutkinnassa. Se sallitaan vain järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla tai jos on olemassa vaara vakavan rikoksen uusimisesta.

Ihmisoikeusjuristi Markku Fredmanin mukaan tämä oli alun perinkin peitetoimintalain tarkoitus, mutta aukkoiseksi jäänyt laki mahdollisti peitetoiminnan käytön esimerkiksi Ulvilan henkirikoksen tutkinnassa.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää hyvänä myös, että peitetoimintaan tarvitaan tulevaisuudessa käräjäoikeuden lupa. Fredmankin pitää tätä hyvänä uudistuksena, mutta epäilee, että poliisi saa aina luvan, kun sitä vain hakee.

Uudet, nykyistä tiukemmat peitetoimintapykälät tulevat voimaan vuoden 2014 alusta. Peitetoiminnassa poliisi hankkii tietoja ujuttautumalla mahdollisimman lähelle kohdetta.

Ulvilan henkirikostutkinnassa poliisi soluttautui murhasta epäillyn puolison lähipiiriin valepoikaystävänä. Puoliso todettiin kesällä hovioikeudessa syyttömäksi.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikein hyvä muutos. Vaikka tällä ei kokonaan poistettaisi poliisin mielivallan mahdollisuutta, niin oikean suuntainen muutos on. Vielä kun saataisiin puolueeton elin tutkimaan poliisin tekojen laillisuutta niin eiköhän asiat näyttäisi paremmalta. Nythän poliisin tekemisiä ei oikeasti tutki kukaan, eikä kaikista poliisin päätöksistä ole edes valitusoikeutta.

Poliisi on kuitenkin toiminnallaan useasti todentanut, että poliisille ei saa antaa liikaa valtaa, eikä poliisi todellakaan ole mikään puolueeton asioita tutkiva taho, vaan poliisien asennevammat näkyvät heidän toimissaan.

Äänestä

Metsään meni.
Norjan tapaukset osoittavat, että miten käy, kun poliisi riisutaan täysin hampaattomaksi.

Äänestä
  • Nuorisoa oli / on sielläkin opetettu luottamaan poliisiin ja jopa poliisin asusteisiin.

    Äänestä

  • Kaltaisiamme kirjoitti:

    Nuorisoa oli / on sielläkin opetettu luottamaan poliisiin ja jopa poliisin asusteisiin.

    Mitä me siitä opimme, älä koskaan luota poliisiin!

    Äänestä

  • poliisi pettää aina kirjoitti:

    Mitä me siitä opimme, älä koskaan luota poliisiin!

    Mutta ainakin syyttäjälaitos ja tuomioistuimet luottavat poliisiin eivätkä kansalaisiin.

    Äänestä

  • Kuka on kieltänyt sua mussuttamasta donitseja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvä niin. kirjoitti:

Poliisin peitetoimintapykälien tiukennukset saavat kiitosta
ihmisoikeusjuristilta ja rikosoikeuden professorilta. Tulevaisuudessa peitetoimintaa ei saa käyttää perushenkirikostutkinnassa. Se sallitaan vain järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla tai jos on olemassa vaara vakavan rikoksen uusimisesta.

Ihmisoikeusjuristi Markku Fredmanin mukaan tämä oli alun perinkin peitetoimintalain tarkoitus, mutta aukkoiseksi jäänyt laki mahdollisti peitetoiminnan käytön esimerkiksi Ulvilan henkirikoksen tutkinnassa.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää hyvänä myös, että peitetoimintaan tarvitaan tulevaisuudessa käräjäoikeuden lupa. Fredmankin pitää tätä hyvänä uudistuksena, mutta epäilee, että poliisi saa aina luvan, kun sitä vain hakee.

Uudet, nykyistä tiukemmat peitetoimintapykälät tulevat voimaan vuoden 2014 alusta. Peitetoiminnassa poliisi hankkii tietoja ujuttautumalla mahdollisimman lähelle kohdetta.

Ulvilan henkirikostutkinnassa poliisi soluttautui murhasta epäillyn puolison lähipiiriin valepoikaystävänä. Puoliso todettiin kesällä hovioikeudessa syyttömäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu