Treffit vai ei?

RSyc

Jahowl, zaukkista ja sillein. Ajattelin tässä aikani kuluks avautua ongelmasta, joka on jo askarruttanu pienemmän tovin.

Vietettiin erittäin mukavan ja nätin mimmin kanssa kostea perjantai-ilta, minun laskuuni. Rahaa palo, mutta itse lupasin hankkia juotavat koko illaksi, ja itse kyllä joinkin varmaan koko rahan edestä. :D Mutta illalla, tai oikeastaan yöllä, aloimme suunnistaa kotia kohti. Tiemme kyllä piti erkaantua kilometrin-parin jälkeen, mutta jäimmekin risteykseen juttelemaan vielä niitä näitä, kunnes juttu etesi ihastuksiin, ja ihastuksestani häneen. Myönsin kyllä, eikä hänkään näköjään pistänyt pahaksi, kerta saimme suudeltuakin useamman kerran vielä.
No kotiintuloajat odottivat molemmilla, kunnes sain/saimme hienon idean, että hän tulisikin meille. Pienen pohdinnan jälkeen hän tulikin. Kävelimme muutaman kilometrin vielä, jopa käsi kädessä koko matkan, ja astuimme meille. Kokkailin meille, tarjosin vielä viimeiset oluet ja tupakat, ja olikin jo aika mennä nukkumaan. Herrasmiehenä, ensi tapaamisilla en edes seksiä ehdotellut, enkä välttämättä edes halunnutkaan, en halunnut kusta koko tilannetta ja mahdollista yhteistä tulevaisuutta. Halusin edetä naisen tahtiin. No, vähissä pukeissa, nukkumaan menossa, muutaman suudelman vaihduttua menimme kuin menimmekin nukkumaan, ilman suurempia sählinkejä.

Aamulla, heräsin ekana, herättäen toki seuralaiseniki. Olo taisi kyllä olla sen mukainenkin, että eilen oli hauskaa.. Joka tapauksessa, nälkä yllätti, tilasimme ruokaa, minun laskuuni, olihan hän seuralaiseni.. Kuitenkin keittiö aukesi vasta parin tunnin päästä mitä olisi pitänyt, eli saimme odotella tovin jos toisenkin. Olimme väsyneitä, joten lepäsimme vielä yhdessä, lusikassa tai muuten vaan jotenkin söpösti. ":)"

No, söimme, juttelimme ja kahvittelimme vielä, ennenkun daamin oli aika lähteä. Kiitteli hän vielä jälkeenpäin viettäneensä hauskan illan yms. Kiitin kohteliaasti takaisin ja kerroin myöskin ilon olleen minun puolellani. Olihan minulla totta vie hauskaa!

Pari päivää tapahtuneesta, rohkenin kysäistä naiselta, että lähtisikö hän piknikille vajaa viikon päästä, jos vain säät sallivat. Hän vastasi, että kuullostaa erittäin hyvältä, mikä jottei.

Päivät kuluivat, ja päivää ennen tapaamista soitin, ja kyselin vieläkö hän olisi lähdössä.. Vastaus olikin tällä kertaa kielteinen, tai no... Kertoi lähtevänsä sukuloimaan - tosin vasta neljän päivän päästä - mutta ehdotti kyllä, että sen jälkeen passaisi. Herrasmiehenä kerroin, etteihän se minun valintani ole mitä hän tekee, toivotin hyvät reissut.
Ehheh, ei tässäkään vielä kaikki - mimmillä oli aikaa shoppailla, käydä ryyppäämässä, moikkailla kavereitaan - ja kaiken tämän jälkeenkin oli vielä kaksi "vapaapäivää".

Toisin sanoen, joku viisamman puoleinen nainen voisikin kertoa, että mistä tässä vielä kiikastaisi? Olettaisin ainakin, että ko. mimmillä on pokkaa sanoa suoraan, jollei innostus riitä lähtemään.

1

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • __________________

      Kyllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe