tympeä putkimies

Tuntuu ettei asiallisia putkimiehiä edes voi löytää. Omakotitalon rakentaminen kyseessä siis. Moni sanoi että ei kiinnosta tai ehdi. Vihdoin sain erään ikälopun putkarin, pitkin hampain tekemään lvi-työt ja toimimaan kvv-työnjohtajana. Vesijohdon ja viemärit tuli tekemään keväällä, ei tosin ilmoittanut tulostaan mitään, vaan ilmestyi yhtäkkiä. Homma sujui nopeasti, ja kaivuutyöt saatiin mukavasti päätökseen. Nyt sitten talon noustua, tarvittaisiin jälleen putkimiestä. Talon rakentuminen seisoo tietyiltä osin, odottaen putkimiehen tuloa. Mitään päivämäärää ei luvannut, vaan kunhan ehtii. Nyt ollaan sitten vain odoteltu, josko ilmestyisi, ja homma seisoo.

Olen ottanut puhelimessa parikin kertaa puheeksi joitain pieniä muutoksia, mitä ei näy piirustuksissa, koska suunnittelija sanoi, että putkihommia voidaan sitten sopia tarkemmin paikan päällä. Putkimieheen ei kuitenkaan tahdo saada mitään yhteyttä, tai ainakin tällä on aina kauhea kiire lopettaa puhelu. Kertoessani muutoksista, putkimies aina vain murahtaa, että hän tekee vain sen mikä on piirustuksissa. Eli hänellä ei ole ilmeisesti halua tai aikaa tuhrata ja miettiä, hän vain tekee ja rahat pois.

Nyt vain sitten kytiksellä koko ajan, välillä anoppi tms joutilas, näyttämään sormella paikan, jos HERRA putkimies ilmestyy paikalle, ettei paria vesiputkea laiteta tulevan ryhmäkeskuksen paikalle. Putkimiehen kanssa ei voi keskustella mistään, vaan murinaa kuuluu heti. Hän ei tee muuta kuin sen, mikä lukee piirustuksissa ja piste.

Esim ajopihan alta kulkevalle vesijohdolle ei ollut piirretty eristettä. Onhan se tosin noin 2m syvyydessä, mutta lumi kolataan siitä ja routa menee syvälle. Täyttö oli jo melkein valmis, kun osuin paikalle. Kysyin, eikö tuonne tule mitään eristettä, johon putkari sanoi, että ei ollut piirustuksissa. Kysyin sitten, eikö sinne olisi ollut hyvä laittaa, johon putkari vastasi, että niin varmaan olisi, mutta kun ei ollut piirustuksissa, ja murahti vain päälle. Saa nähdä jäätyykö.

Että tällainen putkari mulla.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä löytää jos haluaa löytää, ainakin joku joo, minä pirautin eräälle, että tarvitaan sellainen pätkä jotain... seinän läpimenoon.

Isäntä kävi sitten hakemassa, se putkimies sanoi että joo siitä soitekkiinkin jo... minun toimesta.

Äänestä

tuo otti vaan "nimellisen" summan sitten siitä, ajattelin että jos olisi ollut jotain vanhaa pätkää, olisi kelvannut, mutta leikkasi uudesta pätkän, nimellisellä hinnalla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyrkkt kirjoitti:

Tuntuu ettei asiallisia putkimiehiä edes voi löytää. Omakotitalon rakentaminen kyseessä siis. Moni sanoi että ei kiinnosta tai ehdi. Vihdoin sain erään ikälopun putkarin, pitkin hampain tekemään lvi-työt ja toimimaan kvv-työnjohtajana. Vesijohdon ja viemärit tuli tekemään keväällä, ei tosin ilmoittanut tulostaan mitään, vaan ilmestyi yhtäkkiä. Homma sujui nopeasti, ja kaivuutyöt saatiin mukavasti päätökseen. Nyt sitten talon noustua, tarvittaisiin jälleen putkimiestä. Talon rakentuminen seisoo tietyiltä osin, odottaen putkimiehen tuloa. Mitään päivämäärää ei luvannut, vaan kunhan ehtii. Nyt ollaan sitten vain odoteltu, josko ilmestyisi, ja homma seisoo.

Olen ottanut puhelimessa parikin kertaa puheeksi joitain pieniä muutoksia, mitä ei näy piirustuksissa, koska suunnittelija sanoi, että putkihommia voidaan sitten sopia tarkemmin paikan päällä. Putkimieheen ei kuitenkaan tahdo saada mitään yhteyttä, tai ainakin tällä on aina kauhea kiire lopettaa puhelu. Kertoessani muutoksista, putkimies aina vain murahtaa, että hän tekee vain sen mikä on piirustuksissa. Eli hänellä ei ole ilmeisesti halua tai aikaa tuhrata ja miettiä, hän vain tekee ja rahat pois.

Nyt vain sitten kytiksellä koko ajan, välillä anoppi tms joutilas, näyttämään sormella paikan, jos HERRA putkimies ilmestyy paikalle, ettei paria vesiputkea laiteta tulevan ryhmäkeskuksen paikalle. Putkimiehen kanssa ei voi keskustella mistään, vaan murinaa kuuluu heti. Hän ei tee muuta kuin sen, mikä lukee piirustuksissa ja piste.

Esim ajopihan alta kulkevalle vesijohdolle ei ollut piirretty eristettä. Onhan se tosin noin 2m syvyydessä, mutta lumi kolataan siitä ja routa menee syvälle. Täyttö oli jo melkein valmis, kun osuin paikalle. Kysyin, eikö tuonne tule mitään eristettä, johon putkari sanoi, että ei ollut piirustuksissa. Kysyin sitten, eikö sinne olisi ollut hyvä laittaa, johon putkari vastasi, että niin varmaan olisi, mutta kun ei ollut piirustuksissa, ja murahti vain päälle. Saa nähdä jäätyykö.

Että tällainen putkari mulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu